3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tapaus Kai Sadinmaa
Seurakuntalainen.fi mukaan piispa Kaarlo Kalliala otti Radio Dein Piispan kyselytunnilla kantaa samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimisen:
Piispa toivoo, että Kirkolliskokouksen keskusteluissa löydetään malli, jonka kanssa kaikki voivat elää. Hän itse kannattaisi Helanderin mallin tarkkaa selvittämistä.
-Se mallihan on siinä mielessä mielenkiintoinen, että lähdetään siitä, että meidän kanta on se mikä on, mutta sen ohella, sen sivussa, hyväksytään toisenlainenkin kanta kunnon teologisilla perusteilla.
Tärkeänä Kalliala pitää sitä, että teologiset perusteet samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille kirjoitetaan auki ja mietitään myös tarkkaan, toimiiko kahden eri näkemyksen rinnakkain noudattaminen.
Kalliala olettaa, että malli olisi tehtävissä.Teologiset perusteet ovat Kallialan mukaan vielä auki. Hänen mukaansa keskustelun tekee vaikeaksi se, että vastakkain on kaksi näkökantaa, joita molempia pidetään itsestäänselvyyksinä.
Sinällään mielenkiinoinen ajatus että luterilaisen tunnustuksen mukaisen avioliittokäsityksen rinnalle hyväksyttäissin teologiset perusteet toisella rinnakkaiselle avioliittokäsitykselle. Vaikka sellaiset perusteet löydetään, voisi kahden eri näkemyksen rinnakkain noudattaminen silti muodostua ylitsepääsemättömäksi.
Rinnakkainen käsitys pitäisi valaa täsmälleen niiden samojen peruskivien päälle, johon tunnustuskirjoihin tukeutuva nykyinenkin avioliittokäsitys nojaa.
Kirkon ihmiskäsityksessä jako miehiin ja naisiin siis säilyisi. Samaa sukupuolta olevien liitot pitäisi perustella erikseen.
2 tykkäystä
Mun mielestä on kestämätön ajattelutapa, että kirkolla voisi olla hyväksytysti rinnakkain “oma kanta” ja “vaihtoehtoinen, rinnakkainen näkemys”. Voi toki ajatella, monessakin asiassa, että toisin ajattelevat ovat myös ihan kelpo kristittyjä ja heidän kanssaan voi muuten olla hyvissä väleissä. Sekä yksilötasolla voi ajatella näin, että myös kirkon tasolla. Mutta tällaisessa virallisessa asiassa ei voi olla kahta kantaa samassa kirkossa. Avioliitto on about virallisinta mitä kirkossa on, koska siinä on myös yhteiskunnallinen taso, ja siksi tällaisessa asiassa pitää olla selkeä.
6 tykkäystä
Eli tiedetään, mikä lopputulos halutaan. Nyt pitää enää keksiä perustelut.
14 tykkäystä
Siis hyväksytään kanta X ja pidetään sen perusteita kunnollisina, mutta ei kuitenkaan pidetä sitä omana kantana. Minusta tämä malli ei ole mielenkiintoinen.
3 tykkäystä
Varmaan koulutus luonnontieteissä tai muuten vain tylsä aspergertyyppinen persoonallisuus minussa sanoo, ettei kaksi vastakkaista kantaa voi olla yhtä aikaa totta, ja että perustelut pitäisi käydä läpi, ja sitten sitoutua siihen, minkä uskotaan olevan totta. Minulle joskus vuosia sitten yksi humanisti yritti kovasti selittää tätä postmodernia erilaisten totuuksien maailmaa, mutta ei mene jakeluun.
Kyllä minä hyväksyn sen, että joku on eri mieltä kuin toinen. Ja sen, että molemmilla voi olla hyvät perusteet olla sitä mieltä mitä ovat. Mutta yhdellä oikeudellisella yksiköllä ei voi olla yhtä aikaa kahta vastakkaista mielipidettä. Ei voi sanoa, että koulun ruokalassa saa pitää pipoa ja ei saa pitää pipoa. Pitää pystyä päättämään, kumpaan on paremmat perustelut, ja sitten pitää kiinni siitä, mitä päätetään.
Jos kirkon mielestä homoseksuaalien vihkiminen on oikein ja mahdollista joidenkin pappien kohdalla, kieltäytyjien käytös on lain edessä syrjintää, koska kirkon linja vihkimiset sallii. Joten nämä papit saisivat maallisessa oikeudessa syrjintätuomion. Jos kirkolla on selvä linja, kyseessä on uskonnollisen yhteisön vakaumus, johon maallinen oikeus ei voi puuttua.
Kyllä tässä taas sellaisia älyllisiä loikkia tehdään, että mieleen nousivat valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan sanat 1600-luvulta: “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”
4 tykkäystä
Sikäli kun asian oikein ymmärrän, ajatus ei ole kahden vastakkaisen kannan hyväksymisestä, vaan ikäänkuin pippuri/chilipippuri asetelmasta.
Kuten kasvitieteestä tunnemme, chili ei ole piippuri vaan paprika. Vastaavasti avioliittolain mukainen samaa sukupuolta olevien liitto ei ole kirkon opetuksen mukainen Raamatun terkoittama avioliitto, eikä kirkon opetuksessa pitäytyvän vihkipapin tule sellaista väittää. Mikäli hän vihkii kirkollisesti samaa sukupuolta olevan parin, hän tekee sen puhtaasti “sielunhoidollisin syin”. Parille on “annettu” toisensa kirkon opetuken mukaisen puolison sijaan, (En väitä, että logiikka toimii)
Ei voi tehdä näin. Avioliitto joko on tai ei ole kristillinen avioliitto. Jos homoparin avioliitto on kristillinen avioliitto, ei vihkimiseen tarvita mitään erityisiä “sielunhoidollisia syitä”. Jos se taas ei ole kristillinen avioliitto, kuten itse uskon, ei se sellaiseksi muutu millään seremonioilla eikä sitä minkään henkilökohtaisten syiden takia pidä sellaiseksi väittää. Jonkinlainen rukoushetki sielunhoidollisista syistä voi ehkä jossain tilanteessa tulla kyseeseen ikään kuin pienimmän pahan periaatteella, koska rukoushetkessä ei väitetä muodostuvan minkäänlaista liittoa, vaan rukoillaan sen tilanteen puolesta mikä sattuu olemaan. Avioliittoon vihkiminen ei voi samalla tavalla perustua sielunhoidollisiin syihin, koska kristillinen avioliitto Jumalan edessä joko on tai ei ole.
3 tykkäystä
Vaikea uskoa, että uudistusta haluavat papit tyytyisivät tällaiseen. Ajatushan on juuri se, että heidän mielestään kirkon on hyväksyttävä avioliittona tuo suhde, koska yhteiskuntakin hyväksyy. He ovat kirjoittaneet mm. siitä, että suomalainen yhteiskunta opettaa kirkolle nyt, mitä lähimmäisenrakkaus on. Kirkko, joka sielunhoidollisesti suostuisi vihkimään ja samalla kieltäytyisi antamasta pareille täyttä tunnustusta siitä että he ovat aviopari, olisi uudistajien mielestä rakkaudeton, tekopyhä yms.
3 tykkäystä
500 vuotta sitten Lutherin uskoiset olivat rehvakkaasti “puhdistamassa” kristinuskoa mutta vielä tänä päivänäkään luterilaiset eivät tiedä, mikä on kristillinen avioliitto. 
2 tykkäystä
Sanoisin mieluummin “enää tänä päivänä jotkut luterilaiset eivät tiedä”.
9 tykkäystä
Toisaalta timokoo ei tuossa hae perusteltua määritelmää jollekin jutulle vaan vain hörähtää, että öhöhöö luterilaiset on ihan tymii.
2 tykkäystä
Parisen vuotta sitten, kun uusia vastaanottokeskuksia syntyi kuin sieniä sateella ja kastamattomia muslimeja ilmestyi sankoin joukoin jumalanpalveluksiin, eräät papit olisivat halunneet jakaa heille ehtoollista “evankelioivalla perusteella”. Piispat ja kirkkoherrat puuttuivat asiaan tarkennetuilla ohjeilla. Jos sakramentin suhteen ollaan tuolla mielin, niin mikseipä sitten avioliittoon vihkimisen.
2 tykkäystä
tarkoitit varmaan asperger?
Makuasioissa voi olla. Laillisesti ajateltunahan tässä on kyse makuasiasta, koska aikaisempi laki katsoi että vain mies ja nainen voivat olla avioliitossa ja uusi laki, että myös mies ja mies ja nainen ja nainen. Ja vaikka asiaa ajattelisi totuus-näkökulmasta, niin aikaisemmin laillinen totuus oli toisenlainen kuin nyt. Kukaan ei voi kiistää, etteikö lain mukaan kaksi naista Suomessa voi olla avioliitossa.
Tästähän tässä ei olekaan kysymys vaan esimerkkiäsi käyttäen siitä, että ne jotka haluavat voivat käyttää pipoa ja ne jotka eivät halua niin heidän ei tarvitse käyttää pipoa.
Päättäminen voidaan aivan hyvin antaa vihkivän papin tehtäväksi jokaisessa yksittäistapauksessa. Hän päättäköön kummat ovat hänen perustelunsa.
Mitään syytteitä ei tulisi, jos kirkko voisi osoittaa aina papin joka toimituksen tekee. Ja vapaaehtoisia on. Eihän nytkään ole vihittävillä oikeutta vaatia tiettyä pappia vihkimään heidät. Jos näin olisi niin silloinhan tuo ongelma voisi tulla jos joku kieltäytyisi tehtävästä.
Lisään vielä, että jos kirkko haluaa, niin se pystyy elämään kahden mallin periaatteella, mutta pitkän päälle se ei voi elää nykyisellään vaan paine kasvaa liian suureksi. Olisi siis viisautta sallia papeille vapaus toimia omantunnon mukaan asiassa.
Helanderin mallissa asia ei menisi näin, koska kirkon virallinen kanta pysyisi entisellään. Seurakunta ei siis osoittaisi ketään sateenkaaripappia, vaan sellainen löytyisi heidän omien verkostojensa kautta. Seurakunta antaisi vain tilat käyttöön, jos niin olisi seurakunnassa päätetty.
Asia on hiukan eri, koska ehtoollisen pätevyys ei riipu sen vastaanottajan uskosta. Vaikka jaettaisiinkin väärin perustein ehtoollinen ei-kristitylle, on itse ehtoollinen silti oikea ja pätevä. Homovihkimisasian kanssa analoginen tilanne olisi se, jos ehtoollisen asetussanoista tehtäisiin vapaaehtoinen osa messua.
1 tykkäys
Tarkoitatko sitä kun pappi jakaa “matkajuomaa”
Juuri näin. Kyllä minua hieman ihmetyttää se, miten niin monet luterilaiset eivät näe mitään erikoista siinä, että heillä on muka “puhdas” oppi ja siitä huolimatta vielä viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut kovat väännöt pappeudesta, kasteesta ja nyt avioliitosta. Jos luterilaisten oppi olisi oikeasti reformaatiossa “puhdistettu”, niin tällaisissa asioissa ei olisi kerta kaikkiaan mitään epäselvää.
Niin kauan kun omassa puljussa on eri kuppikuntia noin isoissa jutuissa, ei ole mitään varaa mennä sanomaan muille, että miten näiden pitäisi uskoa tai miten kirkollinen elämänsä järjestää. Miten voi esim. tehdä uskottavaa lähetystyötä luterilaisena, jos omalla puljullakaan ei ole selvyyttä siitä, miten asiat ovat? Lähtökohtahan on se, että kristityillä uskotaan olevan hallussa jumalallinen ilmoitus siitä, miten tulee elää ja toimia, jotta kaikki tapahtuisi Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Jos omassa puljussa on keskenään ristiriitaisia kantoja tai käytännöt muuttuvat radikaalisti, ei ole uskottavuutta esiintyä jumalallisen ilmoituksen välittäjänä.
2 tykkäystä
Ei ole itse asiassa perimmiltään kysymys siitä, mitä saa tai ei saa tehdä kirkossa. Vaan siitä mikä on kirkon avioliittokäsitys. Se ei voi olla samanaikaisesti miehen ja naisen välinen ja sukupuolineutraali.
2 tykkäystä