Tämä on varmasti joiltain osin totta ja vastaa monen ihmisen kokemusta. Itselläni on kyllä myös kokemusta siitä, että kirkko on edelleen paikka jonka puolesta kannattaa rukoilla. Siellä tehdään työtä jonka puolesta kannattaa rukoilla ja siellä on ihmisiä joiden puolesta kannattaa rukoilla.
Koska Jumala on meidät tähän kutsunut ja hän on kutsulleen uskollinen. Joka muuta väittää, saa tulla sanomaan sen minulle päin naamaa. Minä en siedä harhaa yhtenäisyyden vuoksi, vaan siksi että todistan siitä, että muutenkin saa ajatella.
“Mutta Abraham sanoi: »Älä suutu, Herra, vaikka puhun vielä tämän kerran. Entä jos sieltä löytyy kymmenen?» Herra sanoi: »Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä.»”
En oikein osaa omasta puolestani vastata tähän mitään varmaa. Olen epämääräinen väliinputoaja ja outsider kaikissa ympyröissä. Ehkä lähinnä kutsumus on palvella musiikin lahjalla lähimmäisiä, olivat he sitten ketä tahansa.
Mutta esim. kirkolliskokouksen konservatiiviset jäsenet vastaisivat luultavasti sinulle, että kyse ei ole mukavuudenhalusta vaan vastuusta. Kaikki konservatiivihkot ihmiset eivät missään tapauksessa lähde joukkona kirkosta, jos he itse pappeina tai maallikkoina sen jättäisivät. Silloin jäljelle jäävät olisivat vielä pahemmassa puristuksessa. Nyt kirkossa saa vielä julistaa evankeliumia ja myös opettaa kristinuskoa, vaikka paine sitäkin kohtaan kasvaa. Luulenpa että näitä ihmisiä ajaa siis kutsumus eikä itsekkyys.
Luen parhaillaan ikuisuusprojektina Raamattua läpi. 1.Moos on nyt menossa (lukuohjelma on siis Ut ja Vt kirjoja sekoitteleva) ja juuri tuli vastaan tuo Abrahamin ja Herran tinkimiskohta. Varsin puhutteleva…
Tähän vielä tekee mieli sanoa että ei konservatiivehko kirkon jäsen aina ehkä ymmärrä tuota “Mitä hyötyä…” ajattelua. Ehkä on myös vanha käsitys että Kirkko on haavoitettunakin Kristuksen ruumis ja että sen jäsenenä joutuu kärsimään. Ehkä kaikki kärsimys ja tuska ei ole “maailman” syytä, vaan ehkä syntiset ihmiset tuovat langenneisuuden ja säröisyyden kirkon sisään itsessään.
Toki tunnustuksen ja myös järjestyksen ristiriita on paha asia.
Mutta kysyn aina uudelleen, että milloin historiassa esim. evankelis-luterilainen kirkko on ollut sitten a) ihan oikeassa kokonaan ja b)yksimielinen? Eikö jokaisella aikakaudella ole omat ongelmat? Nykyajan suuret yhteiskunnalliset ja niistä vaikuttuneet teologisetkin muotivirtaukset ravistelevat kaikkia kirkkoja maailmassa. Voiko katsoa pidemmällä silmäyksellä asioita?
Voin olla väärässä, mutta tämmöisiä tuntuu ajattelevan aika moni. Jos vastaus on itselle kirkas, eli kirkko on täysin mätä, niin silloin on varmaan rehellistä erota siitä. Pelottaisi itseäni kuitenkin, että mitkä langenneisuuden ilmenemät löisivät kasvoille kun kolkuttelisi muita ovia tämän kastekirkon oven suljettuaan.
Kysymys kiertyy aina kirkko-oppiin. Kirkko-opissa evlut kirkon konservatiivit ja ulkopuoliset tunnustukselliset luterilaiset varmaankin eroavat eniten. Eli mikä on kirkko, ja kuinka jumalallinen on kirkkoinstituutio tai kirkkorakenne. Instituutiokirkko vai tunnustuskirkko?
Nuo kaksi perustelua, mitä näissä sitaateissa kirjoitat, ovat varmaankin ne yleisimmät perustelut, mitä yleensä esitetään. Ne olen saanut kuulla oikeastaan kaikilta konsukavereiltani, jotka ovat jääneet vanhaan herätysliikkeeseeni. Eli vastuu jäljelle jäävistä, varsinkin “yksinkertaisista kristityistä” - ja kastekirkon “kirous”, johon muka kaste ja konfirmaatio velvoittaa. Olinhan pitkään itsekin suunnilleen samaa mieltä, joten tiedän kyllä hyvin tunteen - tunnepohjalta tässä mielestäni perustellaan, ei ehkä kuitenkaan tosiasioiden eikä sanan pohjalta.
Olen kyllä edelleen sitä mieltä, ettei ev.lut kirkko ole täysin mätä. Ei tietenkään. Mutta jos sitä vertaisi vaikka pahasti homehtuneesen taloon, niin kumpi kannattaa enemmän - uuden rakentaminen vai vanhan restaurointi. Päätös riippuu yleensä siitä, miten paljon talolla on tunnearvoa. Turhaa energianhukkaa jäädä kärvistelemään, väitän minä.
Sitä olen kovasti ihmetellyt, miksi moni konsu pitää ev.lut kirkkoa jotenkin jumalallisena rakenteena ja kokonaisuudessaan itseisarvona. Kuitenkin tuokin rakenne on oikea Kirkko vain siinä julistettavan puhtaan sanan ja oikeiden sakramenttien vuoksi - ja tietysti niiden lampaiden vuoksi, jotka kuulevat oikean paimenen äänen. Vastuullisten paimenten kannattaisi kyllä viedä lampaat turvaan sellaiselle laitumelle terveen opin pariin, siellä ei olisi niin paljon vaaraa susista.
Kummallista arkuutta ilmenee myös siitä, että susilauman ulkopuolella olisi muka vielä suurempi riski langenneisuudelle. Ehkä askel tuntemattomaan pelottaa yksilötasolla. Voihan sieltä “ulkopuolelta” palata aina takaisin susien keskelle, jos huomaa ettei meno miellytä.
Herätysliiketasolla on jotenkin ymmärrettävämpää, etteivät ne tee separatistisia manöövereja. Kaikki herätysliikkeemme ovat syntyneet pietistisellä pohjalta, ja pietismi edellyttää lähtökohtaisesti ulkoista kirkkoa, josta saadaan sakramentit ja muut kirkolliset toimitukset. Herätysliikkeet eivät ole vieläkään ruvenneet systemaattisesti ja maanlaajuisesti rakentamaan jumalanpalvelusyhteisöjä omine pastoreineen. Nyt alkaisi olla viimeinen hetki tehdä oikeasti jotain, kun uusia vanhauskoisia pastoreita ei enää ordinoida. Ehkä juna meni jo.
Ei pidä. Mutta moni konsu ajattelee, että Kirkko on hengellinen yhteisö joka ei lokalisoidu mihinkään paikalliskirkkoon, vaan aitoja kristittyjä ja Kirkko löytyy monesta paikasta ja monesta kirkosta. Siellä missä evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan. Sitä kirkkoa minä vielä löydän evl.instituutiosta.
Niin ajattelee. Mutta silti evl-peruskonsun viesti kuulostaa kovin ristiriitaiselta. Ehkä tämän alitajunnassa on jokin idea tai näky, joka tahtoo verrata evl-kirkkoa VT:n Israeliin. Niin kuin nyt sinäkin tuossa alla viittaat sinne suuntaan. Et @Diakoni ole ainoa joka haluaa käyttää “Ev.lut kirkko = Jumalan Israel”-korttia, tätäkin kuulee hyvin usein. Mistä tuo hiukan hämärä rinnastus kumpuaa? Kirkko-opillisestihan on kyse täysin eri asioista.
MInulla ei ole harmainta aavistustakaan mistä puhut. Tuo Abraham-sitaatti tuli nyt vain siitä, että kirkossamme on ihan kelpo kristittyjä vielä jäljellä, että ehkäpä sillä on toivoa. Minulla ei ole mitään hajua mistään evl kirkko = Jumalan Israel -jutusta. Enkä Ajattele niin. Tunnustuskirjoistahan tuo ajatukseni on.
Uppoan tämän laivan mukana, koska minä olen minä ja Jumala on kutsunut minut uppoamaan tämän laivan mukana. Ei sen kummempaa.
Minä olen ihan vain Ev.lut. maallikko ja rivijäsen. Kirkon tilanne muistuttaa minusta Sardeen seurakunnan tilannetta (Ilm.3:1-6). Paljon kuollutta ja harvoja eläviä. Minä en kyseisestä tekstistä löydä kehotuksia, että Sardeesta pitää lähteä elävässä uskossa olevien pois (ja siirtyä vaikka Filadelfiaan, jossa asiat ovat paremmin.) Parannuksen tekemisestä ja heräämisestä valvomaan siinä puhutaan.
Ehkäpä on jopa niin päin, että Ev.lut. kirkosta pois lähteminen on enemmän oman mukavuuden ajattelemista ja itsekästä kuin kirkkoon jääminen.
Sardeesta Filadelfiaan on työläs siirtyä, ne kun ovat eri kaupunkeja…
Monenlaisia motiiveja voi olla lähteä tai pysyä, ja kummallakin puolella voidaan syyllistyä sekä vääriin motiiveihin että toisen osapuolen näkemysten vääristelyyn. Ja olen kyllä huomannut, että jonkinlaista tuudittautumista omaan hyväksi koettuun uuteen seurakuntayhteyteen lähteneissä on ollut. Se on sääli, sillä oikeastaanhan johdonmukaista olisi se, että mikäli uusia seurakuntia tarvitaan se kertoo siitä, että vanhat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja näin ollen uusien seurakuntien pitäisi määrätietoisesti ja vaivaa säästämättä työskennellä maan uudelleenevankelioimiseksi. Enkä tarkoita herätysliikeväen aktiivista kutsumista näihin seurakuntiin, me tulemme jos olemme tullaksemme, vaan tarkoitan oikeasti ei-uskovien evankeliointia.
Tämä on jollain tavalla ikävän oloista kuittailua minun silmissäni.
Siinä on ensinnäkin tavaton itsevarmuus siitä että sudet ovat nimenomaan vain evl-kirkossa. Mikä takaa sen että esim Lhpk ei voisi suistua väärälle tielle? Eihän kai kristillisen kirkon kaikki virheet ole summattuna näihin ajankohtaisiin kiistoihin jotka repivät evl kirkkoamme?
Toiseksi tuntuu ihan liian kevytmieliseltä ja toisten väheksymiseltä tuo että ”voihan sitä aina palata…”. Nimenomaan tällaisia flippereitä pitäisi vastuullisten kristittyjen varoa ja niistä myös varottaa toisia. Ei kirkko ole mikään klubi tai puolue joita vaihdetaan aina kun petytään.
Mietin vielä tuota kun toistat sanaa ”rakenne”.
Kumpaa se nyt oikein on? Vähäarvoista vai tärkeää?
Jos rakenteella ei ole väliä niin miksi Lhpk on hyvin pitkälle ja harkitusti rakennettu? Oma piispa ja konsistori ja kaikenlaista dokumenttia yms.
Vaikuttaa hiukan siltä että kritisoit innolla. miettimättä loppuun asti mitä ja ketä kritiikki koskettaa.
Ei ole tarkoitus kuittailla tai se ei ole ainakaan mitenkään pääasia. Mahdollisesti tökeröhkö kirjoitustapani johtuu varmaan luonteestani tai historiastani tai kummastakin…
Ja siinäkin olet oikeassa että en ehkä ajattele kaikkea aivan loppuun asti - useinkin tietoisestikin heitän keskeneräisiä ajatuksia ja väitteitä koepalloina ja katson mitä vastaperusteluja muilta tulee. Älä ota loukkauksena! Oikeasti kiinnostaa nuo suuresti vaihtelevat kirkko-opin sovellukset, joiden perusteella kukin tekee päätöksiä jääkö vai lähtee kirkosta. Ja missä vaiheessa kenellekin tulee sisäinen pakko tehdä lähtöpäätöksiä.
Niinhän ne jäljelle jääneet aina sanoo. Tavallaan joo ja tavallaan ei. Omaa mukavuutta haetaan varmaan siinä mielessä, ettei haluta jäädä turhiin ja taitamattomiin, loputtomiin väittelyihin harhaoppisten kanssa. Halutaan säästää energiaa positiivisiin asioihin. Toisaalta, ulkopuolelle “leirin” siirtyminen on kyllä allekirjoittaneelle aiheuttanut enemmän henkistä kipua kuin jos olisin jäänyt osaksi enemmistöä. Pilkkaa ja ivaa on aivan tarpeeksi saanut osakseen jostain syystä erityisesti kirkon konsuilta ja jopa omilta lähisukulaisilta, ja joskus joku niistä pikkusievistä ilkeyksistä on mennyt ihon alle. Itselleni mukavuudenhalu tai vaihtoehtoisesti masokismi ei ollut kuitenkaan pääpointti, vaan yksinkertaisesti evlut-kirkon kirkollisesta yhteydestä erottautumisesta tuli omantunnon vaatimus, jota ei voinut mitenkään ohittaa. En osaa sanoa muista, jotka näitä asioita ovat pohtineet…kuinka analyyttisesti ovat ajatelleet.
Niinpä. Ja kun kristillisen kirkon on tarkoitus kattaa koko maailman kristityt, niin minusta on täysin nurinkurinen lähtökohta perustaa yhä pienempiä uusia kirkkokuntia. Jos Suomen (kohta entisestä) valtakirkosta johonkin lähtee, niin kyllä sen suunnan pitää kirkko-opin kannalta olla kohti jotakin suurempaa eikä pienempää kirkkokuntaa.
Tämä taas riippunee siitä, kuinka tärkeänä asiana pitää luterilaista dogmaa. Jos sitä pitää oikeampana kuin muita on täysin johdonmukaista hakeutua tai perustaa luterilainen seurakuntahhteys, vaikka se aluksi olisi pienikin. Toki näin ajattelevilla tulisi olla painetta pyrkiä keskinäiseen yhteyteen.
Jos taas luterilainen oppi ei ole ensisijainen on asia tietysti toinen. Silloinkin näkisin kuitenkin paremmaksi miettiä sitä, minkä kirkon oppi vastaa parhaiten sitä, miten itse olen asiat tähän mennessä ymmärtänyt kuin sitä, mikä on isoin.
Lähetyshiippakunta kasvaa koko ajan. Hitaasti, mutta varmasti. Esimerkiksi itse olen siirtynyt Lähetyshiippakuntaan agnostikkona, eli “uskosta osattomien” joukosta. En pidä siitä että kirjoitat näin, tiedätkö miten paljon voimavaroja niinkin “köyhällä” puljulla kuin vaikka LHPK menee ihan perustoiminnan pyörittämiseen? Vain seurakunnan pääpappi on palkallinen, kaikki muut ovat palkattomia . Jo suntion löytäminen messuunkin voi olla työn takana. Mutta silti lähetystyötä tuetaan. Tule kävelemään vähäksi aikaa meidän kenkiin ja tule sitten saarnaamaan tuudittautumisesta. Paremminkin voitaisiin kysyä, kuinka paljon ev.lut. evankelioi ja pitää lakia ja evankeliumia esille suhteutettuna niihin valtaviin resursseihin mitä sillä on
Seison korjattuna. Henkilökohtainen esimerkkisi ilahduttaa minua, ja olen pahoillani (ja samalla iloissani) jos olen lausunut väärän todistuksen.
En väuttänyt tuota kuvaamaani asennetta kokonaisvaltaiseksi, mutta omakohtaisiin havaintoihin se kuitenkin perustui. Vierailtuani kerran yhdessä LHPK:n seurakunnassa toivotin eräälle vastuunkantajalle siunausta ja kasvua seurakunnalle. Hän vastasi jotakuinkin siten, että niin, voihan tämä kasvaa jos kirkossa edelleen päätetään mitä sattuu. Tällöin kasvun selvästi oletettiin tulevan kirkon konservatiivien parista eikä niinkään sillä, että itse yritettäisiin tavoittaa uskosta osattomia. Lisäksi ihan puhtaasti uteliaisuuttani kysyessäni eri seurakunrien koosta tai tavoista tavoittaa uusia olen useamman kerran saanut kuulla puheenvuoron teemasta "seurakunnan koko ei ole keskeinen mittari"eli olen saanut vastauksen kysymykseen, jota en mielestäni esittänyt.
Olen toki tiennyt, ettei tämä ole koko kuva, ja hienoa saada vahvistusta myös päinvastaisesta.
tuo pitääkin meillä paikkansa. Eli yhden seurakunnan (pappia kohti) määrä on pidettävä kohtuullisena, noin 100 seurakuntalaista per pastori on hyvä määrä, että paimen tuntee laumansa. Mutta niitä seurakuntiahan sitten voi olla kuinka paljon vaan, eli ei tämä ole mikään kasvun rajoite. Uusia seurakuntia syntyy koko ajan. Ihan vastikään meillä oli katekismuskampanja, jossa annettiin ihmisille mahdollisuus tilata ilmainen katekismus seurakunnan tuomana. Minäkin olin näitä lappusia jakamassa ihan postilaatikoihin, ei mitenkään valikoitu että pelkästään ev.lut. konsuille olisi näitä jaettu Tehokkaimmaksi havaittu tapa kutsua seurakuntaan on kuitenkin henkilökohtainen kutsu, tutulta henkilöltä. Minäkin löysin lhpk:n erään sukulaisen suosituksesta.
No totta kai se on, ettei niille ev.lut. kirkkoon rahan tai mukavuuden takia jääneille tulisi paha mieli. Onhan minullakin niin mukavaa ja itsekästä nyt, kun kuulun kirkkoon, jossa joudun tekemään itse enemmän töitä (maallikkona) ja jonka dekaani on ollut poliisikuulustelussa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tällaiseen kamalaan misogynistiseen puljuun, jonka naispappeuden vastustus muistetaan aina lehdissä mainita.
Raamattua läpi. 1.Moos on nyt menossa (lukuohjelma on siis Ut ja Vt kirjoja sekoitteleva) ja juuri tuli vastaan tuo Abrahamin ja Herran tinkimiskohta. Varsin puhutteleva…
Tehokkaimmaksi havaittu tapa kutsua seurakuntaan on kuitenkin henkilökohtainen kutsu, tutulta henkilöltä. Minäkin löysin lhpk:n erään sukulaisen suosituksesta.