Itse asiaassa pohdin tuota lainaukseni ensimmäistä lausetta. Usko ja rakkaus eivät ole asioina toistensa vastapareja.
Usko on luottamusta Jumalan lupauksiin ja hänen pelastavaan voimaansa (1. Moos. 15:6, 2. Aik. 20:20, Joh. 3:16, Room. 3:22) sekä turvautumista Kristukseen(Matt. 9:29). Usko on Jumalan lahja, jonka hän itse vaikuttaa (Ef. 2:8). Uskossaihminen vastaanottaa Jumalan armon ja vanhurskauden (Room. 5:1).
Luterilaisessa teologiassa on uskon kuvattu koostuvan kolmesta asiasta:
se on Jumalan tahdon ja hänen pelastustekojensa tietämistä (notitia)
niihin myöntymistä (assensus)
niihin luottamista ja siten omaksi saamista (fiducia).
Joten…? (Kun viestisi ei selvästikään ollut vastalause tai kritiikkiä mihinkään Maxin sanomaan, se luultavasti toi jonkin uuden näkökulman mukaan keskusteluun.)
Jos Raamattu ei anna yksiselitteistä ratkaisua siihen, miten kirkossamme olisi tänään ajateltava Jumalan tahdon mukaisesta avioliitosta, eivät sitä anna myöskään Tunnustuskirjat. Niiden pohjalta voidaan päätyä perinteiseen avioliittokäsitykseen, mutta yhtä hyvin myös toisenlaiseen ratkaisuun.
Luteilaisen tunnustuskirjat sitovat miehen ja naisen välisen avioliiton luomiskertomukseen. Tunnustuskirjoista on hyvin vaikeaa johtaa muuta.
Kysymys on lopulta siitä, nähdäänkö avioliitto uskon vai rakkauden alueelle kuuluvaksi asiaksi. Molemmille kannoille löytyy perusteluja.
Avioliito ei kuulu kumpaankaan “koriin”. Avioliitossa instituutiona ei ole kysymys uskon asiasta, vaan opillisesta kysymyksestä.
Ei ole mitään heteroseksuaalisuutta. Eikä ole mitään homoseksuaalisuutta, jossa ei olisi kiellettyä sukupuolista kanssakäymistä. Tällaiset kategoriat ovat puhtaasti haitallisia.
Avioliiton muuttumattomuutta voidaan lisäksi perustella sillä, että näin liitytään muun muassa katolisen ja ortodoksisen kirkon näkemyksiin avioliitosta Jumalan asettamana miehen ja naisen liittona. Toisenlaiseen ratkaisuun voidaan päätyä tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia.
Tässä tulkitaan Lutheria vastoin tunnettua totuutta.
(Lihavointi minun.) Liberaalit luterilaiset pohtivat mielellään sitä kysymystä, kuuluuko asia X “uskon” vai “rakkauden” alueelle. Ensin on tapana todeta, että rakkauden alueelle; sen jälkeen todetaan, ettei asia X siis voikaan olla sitova, koska vain “uskon” alueella on muuttumattomia totuuksia. - Itse en näe tällaisessa päättelyssä juurikaan mieltä.
Kuka typisti? Homoseksuaalisuuden erottaa ystävyydestä seksuaalinen ulottuvuus. Se ei siis ole vain ystävyyttä. Tämä ei sisällä eks- eikä implisiittisesti väitettä “homoseksuaalinen suhde on pelkkää seksiä”.
On huomattava, että kirkon yhteiseen traditioon vetoaminen ei ole tässä asiassa riittävä peruste. Raamattu, varhaisen kirkon opinmuodostus ja myöhempi oppihistoria sekä luterilaiset tunnustuskirjat ovat syntyneet maailmassa, jossa oletetaan olevaksi tietty Jumalan asettama luomisjärjestys, jossa mies on tavalla tai toisella aina perheensä pää ja edustaa perhettään julkisessa elämässä. Raamattu, kirkon opillinen kehitys tai Tunnustuskirjat eivät anna vastausta siihen, miten homoseksuaalisuus, homojen oikeudet ja avioliitto tulee ymmärtää nykyisessä tasa-arvolle rakentuvassa toimintaympäristössä. Kristittyinä meidän on luettava perinnettämme yhä uudelleen ja ymmärrettävä se, että uudet ajat ovat aina vaatineet kirkkoa muuttumaan ja kehittämään ajatteluaan.
Tämä kappale on siis kirjoitettu otsikon teologiset perustelut alle. Teksti on kuitenkin enemmän väitettä kuin perustelua.
Himoa voi olla olemassa. Heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus eivät kuitenkaan ole mitään vaihdannaisia käsitteitä. Kristinuskon kannalta millään mieltymyksillä ei ole väliä. On sallittu tapa toteuttaa sulupuolista kanssakäymistä, mikä toteutuu aviolliitossa jatkaen Jumalan luomistahtoa, pyhyydessä arvokkaasti. Ja on muunlainen toiminta tuolla elämänalueella, joka voi simuloida tätä. Ihmisellä voi olla erilaisia kiintymyssuhteita. Kristityllä ne eivät ole seksuaalisuutta, sillä seksuaalisuus on varattu aviolliseen yhteyteen.
Juurikin näin ja lisäksi on syytä huomata että kysymys avioliitosta Jumalan säätämänä instituutiona ja kysymys parisuhde-etiikasta ovat toki limitäisiä, mutta eivät yksi yhteen sama asia.
On täysin eri asia vihkiä henkilö avioliiton omaiseen suhteeseen samaa sukupuolta olevan kanssa, kuin että suhtautuu pariskuntaan pastoraalisella ymmärryksellä ja rukoilee yhdessä heidän kanssaan.
Hyvin sanottu sinulta.
Tämä kaikki on niin ilmiselvää “takakäteen” perustelua, että hohhoijaa.
Mittarina ei tuossa ole millään tavalla Jumalan tahto, vaan tasa-arvokäsitykset. Sen perusteella arvioitaisiin siis, mikä on muuttuvaa ja mikä ei.
Eikö esimerkiksi perheellä ja avioliitolla, lasten kasvuympäristöllä jne. ole muka ollut muita prinsiippejä ennen kuin tuo mainittu patriarkaalisuus ja miehen ylivalta?
Jos joku asia on Jumalan säätämä se on sitä. Olisi hedelmällisempää keskittyä siihen miten sen kanssa elää kuin siihen miten sitä äänestämällä voi muuttaa.
Näipä, mutta toki on syytä huomata että meillä luterilaisilla on synodaalinen järjestys, mikä merkitsee esim. että näitä teologisia perusteluja pohditaan myös yhdessä.
Mikäli joku haluaa muuttaa jotakin käytäntöä, niin sillekin olisi hyvä löytää yhdessä perustelu, miksi käytäntöä ei voisi muuttaa.
Toki olisi, mutta aina on asioita joista ei vain voi keskustella. Tämä perustuu ihan siihen yksinkertaiseen asiaan, että uskomme Jumalaan. Emme me voi jossain parlamentissa päättää mikä on Jumalan tahto.