Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.
Avioliiton esikuvana on Kirkon ja Kristuksen liitto ja se itse asiassa ennakoi miehen ja naisen erilaisuutta, ollen näin luomisjärjestyksen edellytys ja sellaisenaan paljon enemmän kuin vain luomisjärjestykseen kuuluva asia.
Avioliitto ei ole esimerkiksi minun kaltaiselleni kristitylle vain luomisjärjestykseen perustuva asia, vaan luomisen yksi edellytys.
Mikä tuossa tekstissäni on väärin? Voiko kaikkea paeta “Et ole ortodoksi, et voi ymmärtää” -lauseen taakse?
Fakta on että kreikan ortodoksinen kirkko vastustaa samansukupuolisten avioliittoa. Ei tarvitse olla ortodoksi osatakseen lukea suomenkielistä tekstiä.
Toki jos koette tärkeäksi tämän niin kaikin mokomin jatkakaa.
Ja kiitos @Liittolainen tuosta muistutuksesta että inkarnaatio on sakramenttien sakramentti. Se mätsää hyvin tuon hehkuttamani Diakonin viestin kanssa. Jo luomisessa inkarnaatio on läsnä.
Kyllä minä ymmärrän että ort avioliitto on sakramentti. Lut ei ole.
Ei siitä ollut kysymys vaan siitä vastustetaanko samansukupuolisten avioliittoa. Kyllä vastustetaan. Myös ortodoksimaailmassa. Ja ortodoksiseen teologiaan perustuen. Ja kyllä minä ymmärrän että lähtökohtaisesti puhutaan siitä mitä kristillinen avioliitto on. Niin sen pitääkin mennä. Mutta jos vastustetaan eksplisiittisesti, niin silloin vastustetaan. Sitä on ihan turha lähteä kiertämään ortodoksijargonilla ja ei-ortodoksin ymmärtämättömyydellä. Mitä taas Leijonaan tulee, niin hänen kirkkokuntaansa ei tänä päivän tiedä varmasti kukaan foorumilainen. Aiemmin hän oli avatarinsa mukaan evl.
Yksittäinen linkki Kreikan kirkon johonkin lausuntoon ei minulle ( nykykreikkaa osaamattomalle) ainakaan todista suuntaan tai toiseen mitään.
Jostain syystä hukkaat mun pointin: samansukupuolisten avioliitot eivät kosketa Ortodoksista kirkkoa kirkkona . Yhtä vähän kuin “naispappeus”. Not gonna happen.
Tästä johtuen kirkkoon liittymistä harkitsevalle “naispappeuden” tai samansukupuolisten avioliittojen vastustaminen on yksin puutteellinen motiivi. Katseen pitäisi olla Kirkossa ja omassa kilvoituksessa ei muun yhteiskunnan touhuilussa.
Näin on, Diakoni on mielestäni oikeassa. Ortodoksisissa maissa on esimerkiksi Pride-tapahtumia vastustavia marsseja, joissa eturivissä ovat piispat, papit, munkit ja nunnat. Esimerkkinä liitän alle videon Serbiasta.
Yllä vaikutti olleen puheena myös Kreikan uusi tasa-arvoinen avioliittolaki. Kyseessähän olivat vain siviiliavioliitot, mutta Kreikan ortodoksinen kirkko vastusti lakia voimakkaasti. Lain nyt tultua voimaan ovat piispat ekskommunikoineet ne ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat kansanedustajat, jotka äänestivät lain puolesta. He eivät siis saa osallistua Ehtoolliseen. Alla yksi uutinen siitä.
Eli kyllä ortodoksit vastustavat samansukupuolisten siviiliavioliitoja sekä adoptioita. Mutta silti tuomitseminen on taas toinen asia, vain Jumala tuomitsee.
Edit: Näissä eri maiden uskonnollisten mielenosoitusten videoissa näkyy yleensä myös kummallisuuksia, kuten nationalismia, Putinin kuvia, Bysantin/Venäjän/Serbian lippuja. Ne eivät luonnollisestikaan kuulu Kirkon opetukseen. Nationalismi limittyy monissa maissa ikävästi ortodoksisuuteen.
Ortodoksiseen teologiaan ei kuulu samansukupuolisten avioliittojen vastustaminen tai niiden kannattaminen.
Linkitin HS:n uutisen jonka mukaan ort kirkko Kreikassa vastustaa samansukupuolisten avioliittoa. Eli ainakin jossain on ortodoksinen kirkko joka johonkin perustuen vastustaa samansukupuolisten avioliittoa.
Alkuperäinen väitteesi on väärä. Et sanonut alunperin että samansukupuolisten avioliitot eivät kosketa ortodoksista kirkkoa. Kosketti eli ei, niin niitä vastustetaan jossakin. Ja se oli minun pointti.
Itse edustan näkökulmaa joka erottaa siviiliavioliitot täysin eri kategoriaan kristillisen avioliiton kanssa. Siviiliavioliittoa en haluaisi edes kutsua avioliitoksi, se on laillistettu parisuhde. Lakiin on merkitty mitä parisuhteen laillistaminen tuo tullessaan ja sen valitsevat ne, jotka haluavat tulla kohdelluiksi noiden lakien mukaisesti.
Toki, tuo luomiseen ja inkarnaatioon liittyvä näkökulma huojuttaa kantaani positiivisella tavalla.
Silti, kristityt eivät voi vaatia ei-kristityiltä samoja elämäntapoja kuin itseltään. Yhteiskunnallisia asioita saa kirkko vastustaa, se on samalla todistus kristillisen elämäntavan puolesta, mutta samalla pitäisi nähdä että aina tulee olemaan pakanoita jotka elävät niin kuin huvittaa.
Tässä tullee nykyajassa esille porsaanreikä lapsikasteissa. Lapsena ilman omaa sitoumusta kastetut kun voivat kokea olevansa kristittyjä eläessään ihan missä tahansa tilanteissa ja sitten helposti alkavat ajamaan muutoksia kirkkoon omien elämäntapojensa pohjalta. Kyllä kristityksi alkavan täytyy saada kunnon infopaketti siitä mihin on ryhtymässä. Itsekin sain vähän liian ylimalkaisen esityksen kristillisestä elämästä sekä silloin kun minut 1. kerran kastettiin juuri ja juuri täysi-ikäisenä että silloin kun liityin katoliseen kirkkoon aikuisemmalla iällä. Nyt toisen kasteen jälkeen koen viimein saaneeni kunnon kasteopetuksen. Siihen lisänä vielä oma harrastuneisuus tässä välillä mutta kaikki olisi helpompaa kun aikuinen liittyjä saisi selkeän opetuksen liittyessään.
Ekskommunikoinnit näihin asioihin liittyen ovat ok. Suomessa se ei valitettavasti ole luterilaisille vaihtoehto.
Kiitos Plautilla, tuo on oivallinen linkki ja katsaus vanhakirkolliseen tulkintaan avioliitosta ja avioerosta!
Lainaukset näyttäisivät edustavan päälinjaltaan käsitystä, jossa avioliitto ei kumoudu edes toisen osapuolen pettäessä toista. Kuten Herman toteaa, mies voi ottaa pettävästä vaimosta avioeron, mutta silloin hänen on kuitenkin pysyttävä yksin. Mikäli mies nai uuden vaimon, hänkin tekee aviorikoksen.
Uusi avioliitto näyttäisi puolestaan sulkevan ulos ehtoolliselta (vrt. Elviran konsiili) kunnes se oikea aviopuoliso on kuollut - tämäkin viittaisi siihen, että aviorikos ei suinkaan ole punktuaalinen uuteen avioon astumisen hetkeen sijoittuva toimi, vaan koskee kaikkea yhdyselämää sen uuden aviopuolison kanssa - jota siis kirkko ei tunnusta oikeasti tämän henkilön aviopuolisoksi.
Hermanin edustama kanta onkin johdonmukaisin, sillä muutenhan voitaisiin vedota siihen että viimeistään uuden avioliiton myötä tapahtuu molemminpuolinen pettäminen ja näinpä puolisot voivat erota toisistaan ja mennä uusiin naimisiin tahoillaan. (Erään kollegan mukaan jotkut luterilaiset konservatiivit Suomessa olisivat näin asiaa itselleen teoretisoineet ja selittäneet.)
Sanoisin, että jokainen, joka liittyy tai on aikeissa liittyä ortodoksiseen kirkkoon tekee sen puutteellisin motiivein omasta puolestaan. Mutta heitä vetää sinne silti Pyhä Henki. Osa ilmeisesti ei edes tule hyvässä tarkoituksessa. Ainakin pyhä Kyrillos Jerusalemilainen antaa ymmärtää näin (Jerusalemin uskontunnustus, Esikatekeesi, 5.):
“Otan vastaan syötin koukusta ja otan sinut vastaan, vaikka tuletkin pahassa tarkoituksessa, mutta toivo pelastumisestasi on hyvä. Et ehkä tiedä, mihin tulet, etkä mikä nuotta sinut pyydystää. Olet joutunut kirkon verkkoihin. Antaudu saaliiksi äläkä karkaa, sillä Jeesus pyydystää sinua, ei tappaakseen vaan surmattuaan tehdäkseen eläväksi. Sinun pitää nimittäin kuolla ja nousta ylös.”
Jos ihminen saa hyvää opetusta ja haluaa tulla vilpittömästi nuhteettomaksi Jumalan lapseksi niin noinhan siinä sitten käy. Oli alkuperäinen inhimillinen motiivi mikä tahansa.
Sinänsä ortodoksinen kirkko tietenkin vastustaa syntiä kaikessa sen muodossa olemuksensakin puolesta.
Edit: Näissä eri maiden uskonnollisten mielenosoitusten videoissa näkyy yleensä myös kummallisuuksia, kuten nationalismia, Putinin kuvia, Bysantin/Venäjän/Serbian lippuja. Ne eivät luonnollisestikaan kuulu Kirkon opetukseen. Nationalismi limittyy monissa maissa ikävästi ortodoksisuuteen.
Riippuu varmasti siitä, mitä tarkoitetaan nationalismilla. Tätä sanaahan käytetään monin eri tavoin. Jos sillä tarkoitetaan toisia väheksyvää ja omaa erinomaisuutta korostavaa kiihkonationalismia, jonka oikeampi nimitys on sovinismi, niin tuollainen ei tietenkään kuulu uskoomme. Jos sillä tarkoitetaan rakkautta omaa kansaa kohtaan samaan tapaan kuin patriotismi viittaa amor patriae -käsitteeseen, eli isänmaan rakkauteen, niin sitten se on ihan luonteva ja luonnollinen osa myös ortodoksista lähimmäisenrakkautta (periaatteella kuinka voin rakastaa muukalaista, jos en rakasta omaa perhettäni, kuinka voin rakastaa muukalaista, jos en rakasta kansanmiestäni). Roomalaisille apostoli Paavali kirjoittaa (Room. 9): “Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta”. Liput liittyvät ehkä ensisijassa patriotismiin eli isänmaallisuuteen pikemminkin kuin nationalismiin eli kansallisuusaatteeseen.
Aivan totta. Ja tietenkin on aivan hyvä, kunnioitettava ja luonnollinenkin asia rakastaa omaa maataan ja kansaansa, mutta silti tässä on mielestäni se negatiivinenkin puoli. Suomessa (oletettavasti) asuvana ortodoksina olet varmasti jatkuvasti törmännyt etnisen karjalaisuuden ja ehkä etnisen venäläisyyden korostamiseen, jopa ylistämiseen. Jo klassikko lienee suomalaisen katekumeenin kysymys arkkipiispalle: “Voinko liittyä ortodoksiseen kirkkoon vaikka sukuni ei ole Salmista?” .
@SanGennaro n huomio Mannerheimin päiväkäskystä kirkossa oli hyvä, koska ortodoksikuplassa olen jostain syystä ajatellut, että tämä välillä ylitsepursuava oman etnisyyden ihastelu on vain ortodoksinen ongelma. Eri ortodoksimaissa se toki ilmenee hieman eritavoin.
Suomessa pidän mahtavana sitä, että meillä pääsääntöisesti kaikki kielet ja kansallisuudet mahtuvat samaan ortodoksiseurakuntaan vaikka palveluksia sitten olisikin useammalla kielellä.
Ortodokseja löytyy paljon maista, jossa ylitsepursuava oman etnisyyden ihailu on ongelma. Ennen natseja oli lännessä, nykyään idässä. Varmaan kaikki kirkot lähtökohtaisesti suhtautuvat näihin sellaisella “Voisitteko mennä esimerkiksi pois, jooko”-asenteella.
.