Huomaan kyllä ja juuri näin asia nykyään liian usein on. Nykykörttiläisyyteen ei voi olla törmäämättä missään.
Körttiläisyys on lähinnä kirosana monelle oikealle kristitylle. Tätä mää vaan niin kauhiasti ihmettelen…
Ei kirosana, mutta jos merkittävä osa Raamatun arvovallasta hylätään ja tehdään ihmismielen mukaisia omia tulkintoja, niin eihän sellaista voi oikein arvostaakaan kristillisenä liikkeenä.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä ajattelet tuosta Telppäsniitty-asiasta? Enkä nyt tarkoita, että kaiken kristillisyyden pitäisi olla tällaista, mutta herätyksien alussa usein on tapahtunut tällaista yliluonnollista. Ja kun homma vakiintuu, tällainen vähenee tai katoaa kokonaan. Körtit ovat sittemmin hukanneet myös Raamatun perinteisen tulkinnan ja korvanneet sen omilla päätelmillään.
Minä olen tietysti ateistina täysin väärä henkilö arvioimaan Telppasniityn tapahtumia, joista olen kyllä lukenut jo sikoja sitten. On kai turha odottaa että minä sanoisin että kyse oli Jumalan toiminnasta. Tässä ehkä kaikki siitä mitä ylipäätään voin suojellulla puolella uskosta sanoa. Siis että itse en siihen usko. Toki minulla selityksiä varmasti on, mutta ei kuulu tänne missään tapauksessa, kuten ymmärrät.
Kirjoittelin tämän @Origi-Naali toisessa ketjussa, mutta huomasin aiheen jatkuneen täällä. Kas tässä:
Älähän nyt. Ihan soveliaasti mielestäni kirjoitit siitä, kuka ketäkin pitää kristittynä ja millä perusteella. Mielenkiintoinen aihe!
Körttien ja muiden herätysliikkeiden välillä, etenkin evankelisuutta mutta myös viidesläisyyttä koskien, on ollut monenlaista historiallista kränää. Ei-oikeina-kristittyinä ei ole pidetty, mutta uskonkäsityksiä ja toimintatapoja on kritisoitu aika voimakkainkin sanankääntein, myös jo aikana ennen körttiläisyyden yleistä liberalisoitumista ja homo- ja naispappeusvääntöjä. Osa tästä on puhtaasti historiaa eikä millään tavalla rivikörttien nykyään allekirjoittamaa, mutta mitään virallisia pahoittelujakaan en ole kyllä nähnyt. Varmaan siis edelleen evankelisten kirjoituksissa kuuluu, miten pahalta tuntuu kun itselle rakasta rohkeasti omistavaa “heti-uskoa” pidetään omahyväisenä itsekorostuksena. Ja evankelistaustaisia on palstalaisissa jonkin verran. Viidesläisillä vielä omat kuvionsa.
Mietin myös sitä, että mielestäni sanoilla on muutakin merkitystä kuin se, mitä itse kukin kokee olevansa. Vaikka siis kokisi uskovansa samaan Jumalaan, mutta käytännössä ei merkittäviä kristillisiä opinkappaleita allekirjoita, en pidä automaattisesti loukkaavana pohtia, onko termin “kristitty” venyttäminen tällaista henkilöä koskevaksi jo liiallista laajentamista. Vastaavaa voi pohtia muidenkin uskontojen kohdalla.
2 tykkäystä
Näytät kuitenkin mielelläsi hyväksyvän vesitetyn version körttiläisyydestä ja yleensäkin kristinuskosta. Onhan sekin yksi tapa lähestyä uskoa unohtamalla Jumalan ja inhimillistäen kaiken. Tarkoitan nyt sinua, en körttejä.
No jos nyt pitää omaa hyväksyntää arvioida, niin pidän tuntemiani körttiläisiä vilpittöminä uskovina. Sellaisten uskoa en ole koskaan halunnut vaikkapa pilkata. Kysyttäessä toki ilmaisen että minulle ei ole tullut vastaan syitä miksi voisin uskoa kuten he tai kuten te.
En siis allekirjoita hyväksyväni mitään vesitettyäkään versiota kristinuskosta, mutta koen kyllä olevani monen körttiläisen kanssa lähempänä yhteisymmärrystä siitä miten elämään tulee suhtautua.
Kun itse kerroin arvostamalleni körttipapille, että sukulainen seurustelee NN:n tyttären kanssa, niin hän totesi hyvin halveksuvalla äänellä, että he ovat EVANKEELISIA. Että se siitä alatien nöyryydestä.
1 tykkäys
Herännäisyys, sen historia ja nykymuodot, on monipiippuinen juttu, ja sitä lienee käsitelty foorumilla takavuosina jonkin verran.
Tahdon heti toistaa, että itse en missään tapauksessa suhtaudu heihin ei-kristittyinä, enkä edes jotenkin erityisen väheksyttävinä kristittyinä, kuten Origi-Naali hiukan provosoivasti kirjoitti.
Körtit ovat yksi luterilaisen kirkon ryhmä, jonka painoarvo on vähentynyt viime aikoina verrattuna siihen aikaan kun piispoista lähtien heillä oli jonkinlainen valta-asema kirkossamme. Liberaaleja mielipiteitä on hyvin monilla suunnilla kirkossa, ja joissakin asioissa herännäiset ovat myös konservatiiveja. Eikä heidän opillinen taustansa ole lopulta kovin kaukana periluterilaisesta teologiasta. Tässä, kuten muissakin suhteissa, liikkeessä on varmasti eri painotuksia.
Naalin huomaama erilaisuus on varmaan siinä perinteessä, että omaa uskoa ja uskovaisuutta ei ole tapana korostaa eikä verrata muihin vaan ikäänkuin reaktiona uuspietistiseen ja muuhun uskosta puhumiseen on alettu korostaa epäröintiä ja jopa agnostista puhetta. Tämä toki vieraannuttaa niitä, joille uskosta puhuminen on luontevaa ja jotka eivät ehkä tunne niitä juuria mistä körttiläinen nöyryys nousee.
Tunnen kyllä körttejä, ja jotkut heistä ovat ihan hyvin perillä ongelmista liikkeessä. Myös siitä nöyryydellä ylpeilystä ja viidesläisyyden mollaamisesta, joka on hiukan huvittavaakin. Jotkut tuntemistani ovat taas hyvin surullisia liikkeen nykytilasta koska heillä siioninvirret ja seuraperinne on ollut rakas asia.
Rajoja on vedetty aina. Joku puhuja kauan sitten kertoi että kotikylä Pohjanmaalla oli jakaantunut evankelisten ja körttien taloihin. Välissä oleva raja oli kuulemma vahvempi kuin mikään muu maailmassa. Itse hän oli körtti.
Sittemmin viidesläiset ovat ottaneet vuosikymmenien ajan yhteen herännäisten kanssa, ja molemminpuolista on ollut.
Vielä pitää sanoa että Savon ja Pohjanmaan körttiläisyys on kuulemma varsin erilaista. Ehkäpä sitten citykörtit vielä jotain muuta.
Pitäisi hankkia se kehuttu Teemu Kakkurin kirja suomalaisista herätysliikkeistä. Siinä on kai yksi merkittävä päälinja osoittaa ettei suomalainen herätysliikemaailma ole kotitkutoista. Kaikki on tuotu Saksasta ja Ruotsista. Kirjoja tehty Englannissa (Kallis Hunajanpisara, ja muitakin varmaan).
Lisäksi nykytutkimus tietää että herätysliikehistoriaa kirjoitettiin aikanaan tarkoituksella luoda legendoja. Mutkia vedettiin suoriksi. Paavo Ruotsalainen on myyttinen hahmo, jonka rooli ehkä todellisuudessa oli kokonaisuuden kannalta aika toisenlainen. Kaikkiaan Suomessa oli paljon pieniä herätyksiä ja ryhmiä. Neljän ison liikkeen tarina ei vastaa totuutta. Viidesläisyys siis syntyi terminä, kun ajateltiin että oli vain neljä muuta.
Herännäisyys on parhaimmillaan itselleni siioninvirsien karuutta ja kauneutta. Se on alatien kulkemista, jota ainakin usein kokee omakseen. Ei tarvitse kuitenkaan sitoutua liikkeeseen tunnistaakseen näitä asioita kristillisyyden yhdeksi virtaukseksi. Oma hengellinen taustani, evankelisuus, on herännäisyydestä lähtenyt haara. Se on vielä monimuotoisempi ja muistan elämäni aikana paljon kuulleeni evankelisuudessakin körttimäisiä ääniä ja sanontoja, jos kohta myös lähempänä rukoilevaisuutta tai viime aikoina viidesläisyyttä lähellä olevia. Erityiskorostuksista kasteen armon keskeisyys yhdistää körttejä ja evankelisia, ainakin nykyisin. Alueelliset erot ovat suuria näiden perinneliikkeiden sisällä.
Kirkkoomme on sulautunut aikojen kuluessa monien suuntien hengellisyyttä. Ne, jotka eivät sitoudu mihinkään perinteiseen liikkeeseen, ovat usein ehkä huomaamattakin näiden edellä mainittujen vaikutteiden jatkajia. 1800-luvusta on jo pitkä aika, joten tällä hetkellä meillä vaikuttaa myös iso määrä myöhempää kristillisyyttä. On hiljaisuuden viljelyä, ekumeenisuutta, yhteiskristillisyyttä, ääriliberaalisuutta ym ym.
1 tykkäys
En muista törmänneeni juurikaan sellaiseen toimintaan tai puheisiin, joissa joku ilmaisisi, ettei pidä körttejä kristittyinä lainkaan.Joka joukkoon mahtuu yksilötasolla monenlaista väkeä, varsinkin jos on isompi joukko. Körttikansasta löytyy niin Jeesuksen seuraajia kuin sellaisiakin, jotka kiistävät olevansa Jeesukseen uskovia. Körttiseurojen saarnoissa (joita olen kuullut tai tekstinä lukenut yhteensä kai satoja) olen kuitenkin toistuvasti kuullut puhujan itse haluavan korostaa sitä, että ei omasta mielestään usko yhtä oikein tai paljon kuin muut. Se on ehkä jonkinlainen osa herännäisliikkeen nykypuheiden eräänlaista liturgiaa, että korostetaan voimakkaasti jonkinlaista yhteisöllistä huonommuutta uskomisessa verrattuna toisiin. Oman uskon huonouden esillä pitämistä on kyllä monien muidenkin herätysliikkeiden puheissa, mutta silloin korostus on ehkä enemmän henkilökohtaisessa uskon heikkoudessa ja oman elämän syntisyydessä. Mitä muihin järjestöihin tulee, niin esimerkiksi tämän vuoden Kansanlähetyspäivillä luettiin kyllä Herättäjäyhdistyksenkin lähettämät kesäjuhlatervehdystekstit kokonaisuudessaan Siionin virsi -sitaatteineen juhlakansalle päälavalta, suhtautuen herännäisiin ja näiden järjestön lähettämän viestin esille tuontiin ihan yhtä myönteisesti kuin kaikkiin muihinkin kristillisiin järjestöihin tervehdyksineen. Erimielisyys joissain asioissa ei tarkoita sitä, etteikö voisi suhtautua toisiin veljinä ja sisarina Kristuksessa.
4 tykkäystä
Olen alkanut ottaa todesta tämän körttien autonarraation. En nyt kuitenkaan vielä viitsi painattaa “Monet körtit ovat omasta mielestään huonoja uskovia” t-paitoja, vaikka ilmeisesti niissä ei mitään falsifioitavaa. Jurppii vain se että monet körtit ovat ottaneet elämäntehtäväkseen saada mahdollisimman moni ajattelemaan itsestään samoin ja saada huonoudesta uusi normaali.
D
5 tykkäystä
Suomalaiset herätysliikkeet ovat tietysti paljon ulkomaalaisen vaikutuksen tuotteita, tietyillä kotoisilla mausteilla. Ehkä ei voida sanoa, että kaikki on tuotu muualta, mutta paljon.
Vaikuttavana on tietysti saksalainen pietismi - jonka rinnakkaisilmiönä voidaan nähdä metodismi anglikaanisena herätysliikkeenä alkaneena ryhmänä, jolla oli pietisteihin yhteyksiä. Ja tietysti hernhutilaisuus. Kun tarkastellaan vanhoja hengellisiä kirjoja, niissä löytyy luterilaisten kirjoittajien, kuten Gerhard tai Arndt ja pietistien lisäksi niin englantilaisten puritaanien kirjoja (Wilcoxin Hunajanpisara, Dentin Totisen kääntymisen harjoitus) ja reininmaalaista mystiikaa esim. Tuomas Kempiläinen - osin alankomaalaisten reformoitujen toimittamina. 1800-luvulla sitten anglosaksinen vapaakirkollinen vaikutus vahvistui. Aluksi liikehdintä täälläkin oi kirkon sisällä ja sitä vaikutusta on vieläkin nähtävissä siellä.
Laulukokoelmista Sionin virret olivat ruotsalainen hernhutilainen laulukirja ja sen rinnalle syntyi Acreniuksen Halullisten sielujen hengelliset laulut. Nämä olivat yhteistä omaisuutta pitkään niin rukoilevaisille, heränneille kuin lestadiolaisillekin. Näitä on sittemmin muokattu omien painotusten mukaisiksi ja täydennetty omalla aineistolla. Siionin kanteleen lauluista taas paljon on saatu anglosaksisesta herätyskristillisyydestä.
Hengellistä likehdintää on tosiaan ollut monenlaista ja liikkeet ovat ajallisesti ja alueellisesti olleet varsin erilaisia painotuksissaan. Tietysti tarvitaan typologisointia ja yhdistäviä painotuksia löytyy.
Itse näkisin niin, että on hyvä asia, että on erilaisia painotuksia ja spiritualiteettaja. Ihmisillä on erilaisia luonteita ja tarpeita, joihin voidaan vastata. Liiallinen yksipuolisuus on vaara, josta sikiää harhaoppeja, mutta jos pystytään välttämään vastakkainasettelu ja näkemään, että asiat voivat täydentää toisiaan pikemminkin kuin olevan toisiaan vastaan, pysytään paremmalla tiellä.
4 tykkäystä