Körttiläisyys on vaikeuksissa, mutta niin on moni muukin perinneliike, sekä kirkossa että muualla yhteiskunnassa.
Ihmisten sitoutuminen on heikompaa, ja kansanliikkeillä, joilla aikanaan oli valtava merkitys ihmisten koko elämässä - ei vain uskonnollisissa kokemuksissa - on vuoria kiivettävinä siksi, että kilpailu ajastamme ja mielenkiinnostamme on ennennäkemättömän kiivasta.
Kansanliikkeillä ja erityisesti herätysliikkeillä on siksi paljon niiden syntyaikoja kapeampi “markkinaosuus”. Ne pystyvät palvelemaan lähes pelkästään uskonnollisten erityisharrastajien alueella. On ymmärrettävä tai ainakin tunnettava jotenkin oman piirin fraseologia ja hyväksyttävä tietty musiikkimaku jne. Mielellään on oltava sukujuuria polvikaupalla siinä liikkeessä, johon voi sitoutua. Jos ei ole, on hyväksyttävä uusiutuneet tavoitteet ja liikkeeseen ajan myötä kotiutuneet ideologiset puheenparret. Näinhän esim. körteillä lienee usein joko voimakas sukutausta tai varsin poliittinen tasa-arvo -yms. agenda liikkeeseen kiinnittävänä tekijänä.
Yksi esimerkki perinneliikkeiden kapeutuneesta vaikutustilasta ovat kristilliset kansanopistot. Niiden merkitys oli vuosikymmeniä todella suuri kaikenlaisen sivistyksen ja opin lähteinä. Kun ei muuta mahdollisuutta kansakoulun lisäksi tai tilalla ollut. Samalla ne kantoivat kunkin perustajaliikkeen uskonnollista perinnettä sukupolvesta toiseen. Nykyisen koulutusyhteiskunnan puristuksessa jotkut opistot ovat hämmästyttävästikin vielä elossa, mutta monet ovat kuolleet ja vähintään niiden uskonnollinen tausta on kadonnut tai muuttunut.
Luulen, että herännäisyys olisikin kuihtunut aika lailla nykyistäkin pienemmäksi, jos siihen jossain vaiheessa ei olisi tullut yhteiskunnallisesti ja ideologisesti aivan toisenlaisia suunnannäyttäjiä mistä alkuaikojen tai myöhempien (lapuan liike jne.) jäsenet olivat kiinnostuneita.
Körttiläisyys on täynnä ristiriitaisuuksia, kuten omilla tavoillaan ovat muutkin herätysliikkeet. Tunnetuimpia on se, että sinänsä (kai) aitokristillinen nöyryys ja tuomitsevan puheen välttäminen, oman uskon korostuksen välttäminen ovat ainakin julkituloissa monesti kääntyneet farisealaisiksi “emme ole kuin muut” -puheeksi. Identiteetti luodaan negaatioilla, vaikka moni muukin kristitty ryömii elämässään samantapaisilla alateillä ja ojan pohjilla uskovaisuutensa heikkoina hetkinä ja elämän raadollisuuden tuskassaan kuin siioninvirsien “legitiimitkin” veisaajat. Körtiksi ei aina tunnu kelpaavan se, joka on uskossaan heikko ja kaipaava sekä pienellä paikalla, jos ei samalla omaksu ryhmäidentiteettiin tulleita eettisiä, poliittisia ja tuomitsevia (!) vivahteita ja hyväksy myös tiettyjä julkisesti körttiläisyyttä tunnustavia henkilöitä. Näin siis ulkopuolelta, mutta pitkähköllä kokemuksella arvioiden!
Luulen, että körttikapinassa on kysymys vähän samasta kuin tuossa kuvasin ulkopuolisena. Korjatkaa te körtit tai ex-körtit, jos tahdotte. Herännäisyyteen näyttää sisäänrakennetun sellainen ongelma, että kun itseä ei saisi nostaa, niin sitten ei ryhmän itsekritiikkiäkään katsota hyvällä. Ollaan totuttu tuohon “katsellaan nyt” -asenteeseen. Ja voihan se niinkin olla, että herännäisyyden hedelmät ovat jo niin paljon aikain kuluessa sulautuneet tähän kirkolliseen keittoon, ettei sillä kapinalla enää oikein uutta elinvoimaista liikettä tehtäisikään. Ei mikään liike ole entisensä, vaan kaikki on murroksessa nyt. Mutta uskon kyllä, että sellaista ongelmaa teillä körteillä on, että ei olla ihan vapaita sanomaan. Itsekin tunnen joitakin körtiksi lukeutuvia, jotka suoraan myöntävät ettei esim. viidesläisten mollaamisen tapa ole kunniaksi heränneille. Tämmöinen on varmaan kiusallista, ainakin jos haluaisi olla tasapuolinen muttei voi. Meikäläiselle on paljon helpompaa todeta, että kummassakin pataljoonassa on hyviä piirteitä mutta myös aikamoisen “älyttömiä” perinteitä. 