Körttiläisyys ja sen muutokset


#41

En minä mitään voimakkaasti puolusta, ja olen mielestäni varsin selvästi puhunut pietisteistä, mitä ja missä he ovat.

@ Justinos puhuu Kristuksen sisällisestä tuntemisesta.
Tämähän on monelle puhdasoppiselle sopimaton asia, koska siinä siinä puhutaan tuntemuksista.
Olisi hyvä, jos uskonkeskustelu olisi enemmän Kristukseen keskittyvää, koska usko on elämää hänen kanssaan.


#42

Mutta sitä en siis tavoita, että kuinka paljon juuri pietismi tässä suhteessa on “avainsana”. Miten pietistit aikanaan erosivat silloisesta luterilaisuudesta, ja miten asiat ovat nyt?


#44

Onhan siitä kirjallisuutta, joka osoittaa miten hengetöntä luterilainen puhdasoppisuuden julistus oli.
Pietistit katsoivat, että tämä oli johtanut hengelliseen kuolemaan.
Kun he opetivat tämän vuoksi, että herääminen kuolleista elämään on tarpeellista, syntyi voimakas vastustus sanalle “ratkaisu”, joka tulee esiin yhä vieläkin. Ei kai se ero ole siitä mihinkään kadonnut. Nythän suurin osa evl:n jäsenistä uskoo, että kun on kastettu, se riittää uskomisessa seuravaksi sadaksi vuodeksi. Varmuudeksi voi vielä käydä kummitytön häissä tai
joululauluillassa.
Tilanne ei mielestäni ole yleisessä keskustelussa tässä kohden suuresti muuttunut. Pyhityselämää koskeva keskustelu muuttuu vanhurskauttamisopilliseksi väittelyksi lähes joka käänteessä.
Olisi mukava tutkia esimerkiksi J Jolkkosen artikkelia Urho Muromasta tai R. Arkkilan arviosta pietismistä yleensä. Sekin löytyy netistä.

Osaltaan.näissä kuvastuu yleinen dilemma, katsotaan samaa asiaa hiukan eri puolilta.


#45

Katekismuksesta:

"Uskontunnustus on Jumalan hyvien tekojen ylistys. Samalla kun pyydämme uskoa itsellemme, kiitämme Jumalaa hänen rajattomasta rakkaudestaan. Uskossa otamme vastaan Jumalan lahjat ja turvaamme häneen, pidämme hänen lupauksiaan tosina ja uskallamme heittäytyä niiden varaan. Kirkon yhteinen usko tukee meitä myös silloin, kun oma usko horjuu. "

  • Minua on puhutellut paljon tuo viimeinen virke.

Voi olla, että mennään sivuun taas aiheesta, mutta olen pohtinut sitä onko yksilön hurskauteen ja aktiivisuuteen keskittyvä kristillisyys vaarassa kadottaa yhden tärkeän puolen kirkon uskosta.


#46

@tortoise Totta. Onhan se romanttinen ajatus että uskonelämä on kaikessa henkilökohtaisessa yksilöllisyydessään kuin Mika Myllylän suotreeni, mutta henk. koht. pidän siitä että kirkko toimii peräsimenä ja tukee kun itsellä ote lipsuu.


#47

Puhummeko ollenkaan samoista asioista? Ilmeisesti emme.
On kai parempi lopettaa tähän.

Eihän kirkon opetus ole mihinkään kirjan sivuille laadittu periaate,
vaan sen tulisi olla näkyvää todellisuutta julistuksessa ja elämässä.

Entä se todellisuus mikä lyö silmille mediassa, sosiaalitoimen raporteissa,
vankeinhuollon tilastoissa - onko se nyt tuota Katekismuksen määrittelemää elämää, josta sait ihan tykkäyksenkin?
Olemmeko menneet jo niin pitkälle teoriassa, että asiasta puhuminenkin on vain tiukkuutta ja moralismia? Ilmeisesti olemme.
Herännyt ihminen näkee tämän asian toisin.

Kun suuret herätykset Pohjoismaissa kulkivat maita ristiin rastiin,
se näkyi käräjöinni8n loppumisena, raitistumisena, väkivaltarikosten vähenemisenä, perhesuhteiden tervehtymisenä, aviottomien lasten määrän vähenemisenä ja jopa spontaanina varkauksien ja väärintekojen tunnustamisena ja korvaamisena asianomistajalle.
Ruotsissa 88 suomalaista kirjoitti kuninkaalle tunnustaakseen tullirikoksensa ja halutessaan korvata valtion taloudelliset menetykset, vaikka asiat olivat jo vanhentuneet.
Minusta tämä kaikki kertoo uskosta ja siitä seuraavasta rakkaudesta, joka vie kristityn hyviin tekoihin.

Paavalin kirje Tiitukselle 2:

11 Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12 Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään.


#48

Körttiläisyys on edelleen, ehkä aiempaa vain hieman paremmin, jotakuinkin tätä:

Myöskin oheiset säkeet, joista poimin tulevan allekirjoitukseni sanat (kunhan saan ne laitetuksi tällä vielä hieman sekavalla foorumilla) ovat sitä körttiläisyyttä minkä luulisi jopa hieman kylmäsydämisen ulkopuolisenkin sisäistävän:

Opeta tällaisena
luoksesi tulemaan
kuin olen, vaivaisena,
ja sinuun turvaamaan.
Kun synti tieni sulkee,
luokseni tiesi kulkee,
syntisten ystävä.

Omalla uskollani
en osaa uskoa,
hauraalla toivollani
en jaksa toivoa.
Sieluuni lohdutusta,
voimaa ja uskallusta
sinulta ikävöin.

Ja sitten tälläinen moderni Siionin virsi vielä alleviivaukseksi:


#49

Jos ollaan suotreenissä, ollaan kai umpikujassa ja vailla Kristusta?

Suon sijasta mieluummin tämä Katekismuksenkin lukijalle

8 Ja sinne syntyy tie, valtatie,
sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi.
Epäpyhä ei saa sille astua:
Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin.
Siellä ei tyhmäkään eksy.
9 Leijona ei nouse sille tielle,
ei yksikään raateleva peto,
ei yksikään.
Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat.
10 Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.


#50

@tortoise Lainaan pätkän tekstiä Väinö Malmivaaran kirjasta Armoistuimen eteen:
"Saatana käyttää juonia sotiessaan Herraa, meidän Jumalaamme vastaan ja hänen omiansa vastaan,ja hän on ylen viekas ja taitava juoniensa punonnassa. Mainittu hengenmies sanoi sen tapoihin kuuluvan sekoittaa valhe ja totuus toisiinsa. Kun se niin tekee, niin ihmiset helpommin uskovat siihen, mitä saatana puhuu ja tekee.

Otamme erään esimerkin. Eilisillan seuroissa meille luettiin eräät Paavalin sanat. Niissä oli muun muassa kehoitus: Iloitkaa aina Herrassa. Se on Herran kehoitus meille. Mutta kun saatana rupeaa niitä sanoja selittämään ja käyttämään houkutellakseen ihmisiä pauloihinsa, niin se sanoo tähän tapaan: Iloitkaa, niin käskee Raamattukin. Ja iloa ei sen mielestä ole muualla kuin synnin hekumassa ja nautinnossa. Saatana sanoo erikoisesti nuorille:" Ilo kuuluu teille. Eihän elämästä tule mitään ilman iloa. Repäiskää ilo irti itsestänne ja rientäkää sinne, missä on muitakin iloisia nuoria." Saatana tekeytyy ystäväksi, ei se vihamiehenä meitä lähesty, mutta sen pyrkimys on saada meidät aina pois Herrasta. Siis aivan toisin kuin Jumalan sana sanoo,joka käskee iloita Herrassa. Iloitkaa aina Herrassa, älkää iloitko synnissä eikä tämän maailman menossa vaan aina Herrassa. Sitä ei saatana sano. se ottaa vain puolet totuudesta ja sekoittaa sen valheeseen, ja tällä sotajuonella se voittaa paljon kalliisti lunastettuja sieluja itselleen. Kunpa ei voittaisi ketään meistä, ei teitä eikä minua."

Tämmöistä ei ole körttiseuroissa kuultu vuosikymmeniin.


#51

En lainannut Katekismusta sen vuoksi, että tahtoisin mitätöidä heräämisen ja parannuksen todellisuutta, tai väittäisin kaiken olevan hyvin kirkon jäsenten elämässä.

Minulle tuo “kirkon yhteinen usko tukee horjuvaa” liittyy siihen, että seurakuntayhteys on merkittävää. Herätysliikkeillä - myös körttiläisyydellä - on vahvuutensa, mutta jos puheena ollut pietistinen uskonkorostus nähdään yksilön valintoja ja elämää tarkkailevana, se saattaa unohtaa jotain tärkeää.

Uskon, että liikkeet ovat ruokkineet kirkkoamme, mutta myös toiseen suuntaan on liikettä ja elämää ollut.

Yksi esimerkki: Hengellisten liikkeiden dynamiikkaa on usein se, että ne korostavat ja toistelevat tiettyjä sanontoja ja tapoja. Tämän huomaa kyllä, jos ei ole vain yhden liikkeen sisällä. Tähän verrattuna esim. kirkkovuoteen sidottu ja kirkkovuoden lahjaa nauttiva paikallisseurakunta saa hyvässä tapauksessa laajemman ja todemman kuvan ja vuosittaisen annoksen Jumalan sanasta.

Tuosta vastakkainasettelustani on tietenkin monia poikkeuksia ja muunnelmia, onneksi. Luterilaisuutemme on monikasvoista ja sille on leimallista herätysten sekä niiden jälkimaininkien vaikutukset.


#52

Korostus voi olla sellainen, että se tuo hyvällä tavalla julki jotain piirrettä kristinuskossa.

Jos se muuttuu yksipuolisuudeksi, se on sellaista, mistä heresioita tehdään.


#53

Siinä herännäisyydessä, mihin minä olen kasvanut, en ole koskaan kokenut, että se olisi ollut jotenkin yksilon valintoja ja elämää tarkkaileva. Tuossa lainaamassani Väinö Malmivaaran puheessa hyvää on se, että siinä varoitetaan saatanan juonista. Minusta on kaksi täysin eri asiaa kytätä toisten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä ja toisaalta taas varoittaa synnistä. Kuten mainitsin, on ollut niin surullista se, että on vain itse pitänyt opettaa jälkikasvulle oikeaa ja väärää siinä, kun kirkolta ja Herättäjä-Yhdistykseltä ei ole saanut minkäänlaista taustatukea. Ne kun ovat molemmat kumartaneet joka suuntaan.


#54

“Kirkon yhteinen usko tukee horjuvaa…”.
Monin paikoin jää toteutuksen puutteessa pelkäksi teoriaksi ja sisällöltäänkin hiukan vaihtelevaksi ja epämääräiseksi.

Korostuksia on myös vanhemmissa kirkoissa, vuosisatojen kuluessa muotoiltuja
opinkäsityksiä, joita reformaattorit kutsuivat keskiaikaisiksi “uutuuksiksi”.


#55

Näin varmaan on, että synnistä varoittaminen on vähentynyt, kirkossa ja herännäisyydessä.
Kun en ole juurikaan körttiseuroissa ollut, on vaikea sanoa miten seuraliike muuten on muuttunut.
On arvokasta, että tuot tähän omat kokemuksesi!


#56

Konteksti on tuossa siis uskontunnustus. Siihen katekismus kehottaa yhtymään, ja siitä opettaa syvällisesti. Kun mainitaan yksilön heikot hetket ja se, miten yhteinen usko kantaa, se ei minulle ole teoriaa vaan mitä elävintä todellisuutta.

Ajattelen myös että sama pätee uskontunnustuksen lausumista laajemmin kirkon elämään.


#57

Me ilmeisesti puhumme keskenämme kokonaan eri asiasta.
Onkohan tuo todellisuuskin ihan eri?


#58

Ainakin yhteistä radiotaajuutta lienee nyt vähän vaikea löytää, mutta yritän vielä.

Herätysliikkeistö (=pietismi!?) korostaa yksilön uskoa, parannusta jne. - vaihtelevin tavoin, mutta kuitenkin. Sen historiallinen funktio ja motivaatio nytkin on olla ikäänkuin muun kirkon tai kirkkokansan (tähän voi keksiä paljonkin määreitä, erilaisia) vastapaino, haastaja. Sillä on erittäin paljon annettavaa!

Mutta näetkö sitä linkkiä, jonka minä näen tuossa uskontunnustuksen johdannossa tähän asiaan?

Uskontunnustukseen nimittäin yhdytään - ja kirkon elämässä ollaan mukana - monesti heikolla ja aralla mielellä. Yksi puoli sitä tilannetta voi olla vaikeus identifioitua mihinkään ryhmään. Se, mihin “pietismi” haastaa, voi olla oikein mutta esteeksi voi tulla esim. tietyt perinteet, tietyt veisuut, tietyt vaatimukset jne.

Mutta tämä on mielenkiintoinen keskustelu. Esim. @Justinos toi oikeastaan aika yllättävästi esiin kaipuunsa vanhan pietismin mystiseen puoleen. Itselleni ensimmäinen ajatus oli, että kuljemme eri suuntiin, koska oma löytöni kaiken ahdistavan koetun keskellä tuntuisi olevan se, että on vapaus olla mukana sukupolvien ketjussa - kirkossa - ilman vahvaa uskonkokemusta, melkein karrelle palaneenakin. Tällainen vapaus on mielestäni siinä jos tajuaa Kristuksen ruumiin olevan ennenkaikkea yhteinen. Heikoksi itsensä tuntevakin saa uskoa olevansa jäsen, ja se, jota kannetaan. Vaikka rukous kuivuu huulille ja uskontunnustus sopertamiseksi menisi.

En tiedä, voin olla aivan väärässäkin. Siunattua päivää…


#59

Hengelliset liikkeet kyllä korostavat tiettyjä sanontoja ja tapoja. Toisaalta ne säilyttävät. Esimerkiksi yleiskirkollinen kuvakieli on meillä melko köyhää. Pietististen virsikokoelmien virret ovat säilyttäneet paljon vanhoja allegiorisia raamatullisia kuvia. Osa niistä on välittynyt niiden kautta myös virsikirjaamme. Tai voi mainita heränneiden keskuudessa aiemmin vallinneen keskiaikaisten mystikkojen lukuharrastuksen. Vaikka painotukset olisivat joissain asioissa yksipuolisia, niin mielestäni herätysliikkeet ovat rikastuttaneet kirkkoa säilyttämällä tai nostamalle esiin sellaisia teemoja, joista olisivat muuten unohtuneet.


#60

Pietistiset liikkeet ovat olleet kirkon ydin, ja ne ovat säilyttäneet “totisen hurskauselämän” piirteet. Totisuus ei ole vakavuutta, vaan Jeesuskin sanoi:
“minä olen totinen viinapuu ja minun isäni on peltomies”.

Se on mielenkiintoista, mitä kerrot tästä mystiikasta ja yhteyksistä roomalaiskatoliseen mystiikkaan. Niitä kirjoja pietisti ovat ymmärtääkseni kääntäneetkin.
Pietistien kokemuksen mukaan ajatus jostakin kirkon uskosta jäi pelkäksi abstraktioksi, kuten Kristuskin jäi sinne Biblian sivuille lepäämään kuolleena kirjaimena, kun hän ei ollut mukana uskovan elämässä ja kilvoittelussa - eikä julistuksessa.

Luterilaiset virret poikkeavat mielestäni kautta linjan muista siinä, että niissä keskitytään juuri siihen, mitä elämä kristittynä maailmassa on ja siihen mitä usko ja turva Kristukseen arjen keskellä merkitsee yksilölle.
Ylistäminen ei tietenkään ole paha asia, mutta ylistäminen ja Jumalan majesteettisuuden tutkailu ei sinänsä anna pienelle ihmiselle mitään lohtua.
En ole sinun tapaasi nähnyt mitään yksipuolisuutta.

Minusta luterilainen teologia on muutenkin tehnyt oikein opettaessaan meitä keskittymään Jumalan selkäpuolen asioihin, ristiin, kärsimykseen ja siihen, kuinka Kristus tuli veljeksemme.
2 Moos. 33:
20 Herra sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon."
21 Sitten Herra sanoi: “Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. 22 Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. 23 Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.”


#61

Itse itsensä ytimeksi nimittäneitä ja muut ulos heittämään pyrkineitä, jotka eivät ole kulloistenkin liikkeen määrittäneitten totisten haurskauselämän piirteiden mukaisia liikkeen mielestä. Näinkin voi olla ollut. Kyllä kirkon ydin on muualla ja suurin osa kristityistä ei ole maassamme ollut eikä ole pietistisissä liikkeissä. Nämä ovat tietysti olleet pietisteille pahan mielen lähde ja panettelun kohde.

Tämäkin puoli on muistettava!