Nyt en kommentoi muuhun kuin että tuo Rauman Pyhän Marian seurakuntaa koskeva väite on pötypuhetta. Tunnen kyseisen seurakunnan ensimmäisen pastorin jotenkuten (hän on edellisillä foorumeilla täällä kirjoitellutkin, ja käsittääkseni Wigeliuksen henkilöllisyys ei ole mitenkään salaisuus) enkä mitenkään voisi kuvitella hänen vallanhalustaan olleen kysymys, varsinkin kun hän ei edes tällä hetkellä toimi enää perustamansa seurakunnan pastorina. Ylipäätään ei siellä LHPK:ssa kauheasti taida valtaa olla jaossa, Raumankin seurakunnan koko taitaa olla runsas 30 henkeä.
Pätiälästä voin kertoa myöhemmin lisää, sillä tunnen aihetta jonkin verran. Tosin minä puhuin STLK:sta, ja sen perustajia olivat Uppala, Valve ja kumppanit, Pätiälä johti Seurakuntaliittoa. Kirkoilla on tosin sama mutta lyhytikäinen alkujuuri.
Tietenkin se on pötypuhetta. Siinä saivat kyytiä sitten kaikki muutkin.
Joo, mutta tällainen käsitys monella “yhteisen kansan edustajalla” on.
Aivan oikein, Uppala se oli.
Ei näy vissiin avautuvan tämä samankaltaisuus, jonka otin esille.
Kun ei mennä kuuntelemaan “kuolleen uskon pappia” tai “pappia, joka sukupuolensa takia ei ole mikään oikea pappi” on aika tavalla sama asia.
Toinen pappi on sukupuolestaan riippumatta “hengetön” toinen taas sukupuolensa johdosta “pappeuden väärin perustein ottanut ei-pappi”…
Lopputulos on sama.
On mielestäni eri asia sikäli, että ensimmäisessä papin olisi mahdollista olla ns. oikea pappi, kun taas vanhavirkakantainen näkee jälkimmäisen jo lähtökohtaisesti Raamatun valossa mahdottomaksi. Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta näkökantasi ei mielestäni tee oikeutta vanhavirkakantaisten näkemykselle.
Lars Levi Laestadiuksen kuoltua hänen seuraajakseen tuli hänen vävynsä
Pehr Stenborg.
Laestadiuksen ankariin vastustajiin kuulunut ruukinppatruuna Carl Sohlberg toteaa myöhemmin,
“Ennen kirkossa haukuttiin kaikkia, mutta se oli kumminkin aina täynnä. Nyt siellä kiitetään kaikkia, mutta se seisoo kumminkin tyhjänä”.
Eivät ainakaan täällä heränneet mene juurikaan rauhanyhdistysten kirkkopyhiin. Kyllä se nyt näyttää olevan molemminpuolista tämä väistäminen. Sivustaseuraajana, mutta kuitenkin itse kaikkiin jumalanpalveluksiin osallistuvana tällaisia huomioita olen tehnyt. Täällä meidän seurakunnassa lestadiolaiset, jotka kirkossa käyvät, he käyvät siellä körttipapeista riippumatta.
Minä en ole viitsinyt mennä punainen mekko päällä kirkkoon siitä syystä, että olen ajatellut, että jos se jotakuta loukkaa. Olen ajatellut, että jos laittaisin ja menisin, saattaisivat sen körtit tulkita siten, että tahallaan ärsytän heitä. Kyse on siis siitä, etten todellakaan tiedä, miten nämä paikalliset körttimummot asian kokisivat. He ovat kuitenkin ystäviäni.
Vastaavasti kun menin esikoislestadiolaisten seuroihin, yritin etukäteen mahdollisimman tarkasti miettiä, mitä passaa laittaa päälle. Mekon laitoin, hillityn värisen, ajattelin että tavallaan sulautuisin porukkaan enkä niin vaikuttaisi provosoivalta ainakaan. Olihan sentään heidän tilaisuutensa kyseessä.
Mutta loppujen lopuksi, eivät tiukimman linjan essut mua oikeasti uskovaisena edes pidä. Ei siinä mekot, eivät huivitkaan olisi auttaneet. Huomasin tämän heidän suhtautumisestaan, kun juteltiin asioista.
Mutta tosiasiassa, en nyt mitään kovin kirkkaan punaisia vaatteita käytä muutenkaan. Ja mekkoja ja pitkiä hameita pidän ihan mielelläni.
En tarkoita kyseistä seurakuntaa ollenkaan, mutta joskus on niinkin, että nimenomaan hyvin pienessä seurakunnassa pastorilla on paljon valtaa. Ei se “alamaisten” määrä, vaan se miten pikkutarkasti pystyy heidän elämäänsä säätelemään. Mutta tällä en tosiaan tarkoita Rauman Pyhän Marian seurakuntaa tai sen entistä tai nykyistä pastoria ollenkaan. Kunhan vaan tykkäsin vähän tökkäistä huonoa perustelua. Muuten kyllä kirjoitat kovasti asiaa tässä ketjussa!
Sen nyt jokainen ymmärtää, että tuollaiset perustelut ovat ihan hanurista, mutta sellaisia ne ihmiset juuri ovat!
Kuten kerroin, minä korjasin tämän asian jo heti paikanpäällä.
Mihin vedota, kun Raamattua ei ole asianomaisen kohdalla koskaan avattu.
Mitään ymmärrystä opin kysymyksissä ei siis ole. Tuijotetaan vain siihen, että
"nyt tuo on eri mieltä" tai “nyt tuo tekee eri tavalla kuin meillä on aina tehty” tai
"kuinka tuollainen pieni joukko on eri mieltä kuin muut".
Siinä lyötiin lyttyyn myös rukoilevaiset yhteisönä ja Kiukaisista lähteneet pappisveljeksetkin, jotka ovat kuulemma niin “eri mieltiä kuin muut”.
Eräässä seurakunnassa pappi halusi juoda ehtoollismaljan tyhjäksi.
Heti alkoivat jutut, että tuo pappi on “rattijuoppo” ja “varmaankin kännissä messun jälkeen”. Soitto kirkkoherralle kuului tietysti asiaan, kuten nykyaikaan kuuluu. Kukaan ei puhu eikä kysy mitään suoraan.
Sitten kun pappi kastepuheessaan kertoi, miten lapsi siirretään kasteessa
Saatanan valtakunnasta Kristuksen valtakuntaan - kuten se tulee hiukan peitetymmin esille kastekaavassakin - tehtiin valitus siitä, että “pappi on sanonut kaikkien lasten kuuluvan Saatanalle”.
Täytyy sanoa, että lupaavaa tämä uuden foorumin körttiläisyysharrastuneisuus - tästä harmaasta liikkeestämmehän kirjoitetaan täällä suorastaan enemmän kuin Rooman kirkosta! Mutta tietysti foorumin asujaimiston jakauma tarkoittaa, että puhutaan aika lailla ulkopuolelta käsin, tosin sehän parhaiten tunnetaan, mitä ei tunneta.
Se on totta, että lisää körttinäkökulmaa kaivataan.
Ketjun aloitti Exkörtti, jolla lienee sinun ohellasi selvästi eniten taustaa liikkeen sisällä.
Oli paikallaan, että laitoit Siionin virsiä tuonne väliin kertomaan mikä herännäisyydessä sinusta on tärkeää.
Juuri siioninvirsien veisaaminen on itsellenikin niitä ainoita kiinnekohtia körttiläisyyteen. Arvostan niitä ja koen hengenheimolaisuutta niiden kautta, jos kohta hieman muutenkin liikkeeseenne.
Itselläni on se onni/ongelma että tunnen useampaakin ryhmää ja ilmiöitä luterilaisessa kirkossamme. Siitä kokemuksesta käsin huomaa mielestäni paremmin myös samankaltaisuudet erojen lisäksi. Kuten olen monesti kirjoittanut, aivan jokainen liike on heterogeeninen, ja jokaisessa on myös sitä inhimillistä identiteetin rakentamista “me emme ole kuin nuo muut” -asenteella. Se on aivan normaalia, ja jopa paikallisseurakunnat voivat tulla samalla tavalla sisäänlämpiäviksi, tai niiden sisään muodostuu alueita tai klikkejä. Nämä saavat juuri siitä voimaa, että “meillä tehdään aina näin”.
Em. syistä arvelen, että vain yhden ryhmän tai liikkeen sisällä elämänsä elänyt on aika paljon alttiimpi tuomitsemaan muita tai olemaan sokea omille vinoutumilleen. Se on se varjopuoli herätysliikkeissä. Uskonharjoitus liittyy liikaa tapoihin ja tiettyihin ihmisiin, monesti sukulaisiin. Laajemmalle näkevä tajuaa ehkä jotain oleellisempaa kristinuskon ytimestä.
Niin, vääristymä tulee niin ulkoa kuin sisältä, joskin körttiläisyys lienee poikkeuksellisenkin avoin ainakin joillakin tavoin. Itse olin 2-viikkoisena ensimmäisillä herättäjäjuhlillani Ylistarossa… Ja punaista vierastan vieläkin tietyllä tavalla, ei taida tällä hetkellä olla omistuksessa yhtään punaista vaatekappaletta. Mumma siitä oli tarkka ja yleensä kirkkaista väreistä: musta ja tummansininen kelpasivat parhaiten…
Olen pahoillani, jos näkökulmani on vääristynyt, mutta sen perusteella, mitä
Herättäjä-Yhdistyksen kellokas taannoin mediassa lausui, ei liikettä voi pitää herätysliikkeenä siinä merkityksessä, mitä herätyksellä tässä Suomen Siionissa on viimeisten 300 vuoden aikana ymmärretty. Paremminkin tuli mieleen ajan aalltojen harrjalla surffaava “Tulkaa Kaikin-liike”.
Koetan katsoa kokonaisuutta, sillä en halua itse sitoutua mihinkään tiettyyn liikkeeseen.
Toisaalta, jos herätys on tapahtunut 1800-luvulla - tai aiemminkin - niin on enemmän tai vähemmän perinteen säilyttämisestä kysymys, mikäli liike on elossa vielä 2000-luvulla…
Pidän koko termiä “herätysliike” aika huonona. Hengellisiä koteja, hengellisiä suuntauksia, luterilaisuuden “kansanliikkeitä”, järjestöjä, toimintakanavia… sitähän ne kaikki nykyään ovat.
Joku voi herätä uskoon ja parannukseen aivan hyvin ilman mitään tietoa tämmöisistä liikkeistä, kirkonpenkissä tai jonkun ihmisen tai tapahtuman välityksellä. Jumalahan ihmiset herättää, eikä mikään järjestö!
Edes viidesläisten tilaisuuksissa, joissa toisinaan olen, ei ole minkäänlaista tuntua siitä, että tässä halutaan herätellä ja tavoittaa vieraantuneita. Voi olla, että yksilöt toimivat tahoillaan, mutta kyllä ne yleiset tilaisuudet ovat aika paljon sille omalle joukolle suunnattuja, hengellisiä iltoja tai luentoja tai seuroja, ja varsin ulkopuoliseksi sielläkin vierailija voi jäädä.
Mutta poikkeukset vahvistavat säännön!
Lisään vielä että Suomen suurin “herätysliike” on tietenkin rippikoulu. Todella iso määrä nuoria tulee tavoitetuksi edelleen. Suuri osa heistä on aika heikolla pohjalla, mitä tulee kristinuskosta tietämiseen ja sen tuntemiseen. Koulujen uskonnonopetuksen jälki näkyy. Siis erityisesti alakoulujen.
Eri asia sitten on, miksi tuo nuorten joukko niin pienellä prosentilla jää seurakuntiin. Ja miksi niin suuri osa heistä eroaa kolmekymppisinä tai ennenkin kirkosta.
Mutta yritystä on, ja mahdollisuuksia tavoittaa ihmisiä. Vanhemmalla iällä se on aina vaikeampaa omaksua uutta.
Enpä sentään yksin ole murheissani kirkon ja herännäisyyden tilasta. Tässä minua lohduttaa körttiläisen Jouko Kukkosen kommentti: "Kukkonen muistuttaa, että kirkossa on pintavirta, johon kuuluvat monet päivänkohtaiset aiheet ja mediakohut, kuten avioliittolaki seurauksineen.
– Pintavirta vie pois Jumalasta. Mutta sitten on toinen, vastakkaiseen suuntaan kulkeva syvä pohjavirta, jossa on kyse hengellisyydestä ja herätyksestä. Se vie Jumalaa kohti." Kyllähän sama tietysti pätee myös herännäisyyteen.
Tämä on minusta sikäli aika erikoinen ajatus, koska herätys on universaali aikaan sitomaton tapahtuma ja itse asiassa välttämättömyys tiellä Jumalan yhteyteen. Heräämättömät nukkuvat synneissään tai itsevanhurskautensa hurskaissa harrastuksissa ja jäävät lopulta pelastumatta - koska terveinä jäävät vaille parantajaa.
Pitänee paikkansa, että herääminen on universaalia ja kristinuskossa oleellista. Nyt oli kuitenkin kyse näistä hengellisistä liikkeistä. Ja siitä, mikä sana kuvaa parhaiten mitäkin liikettä.
En siis ajattele, ettei uskoa ja heräämistä ja synnintuntoa ja anteeksisaamista olisi näissä ko. liikkeissä. Mutta sitä on muuallakin, ja siksi jonkin tietyn liikkeen nimeäminen herätysliikkeeksi on ainakin hiukan arveluttavaa. Ikäänkuin Jumalan toiminta olisi meidän perinteidemme sitomaa. Näinhän me näissä liikkeissämme helposti ajattelemme, että “juuri meillä on paras/elävin tapa uskoa, herätä ja herätellä”. Vaikkei sitä ääneen usein sanota.
Jo vuosikymmeniä sitten joku esitti “kaavion”: Herätys > herätysliike > liike.
Tottakai tuo on pisteliästä ja kriittistä, mutta on siinä totuuttakin. Liikkeistä häviää helposti alkuajan palavuus, kun toimintaa aletaan pyörittää järjestömuotoisesti, tai aletaan jäljittelemään ja muistelemaan tiettyjä saarnaajia ja muita merkkihenkilöitä, vaatimaan tietynlaista laulutapaa, tietynlaista tapakoodistoa, tietynlaista kokoontumisen mallia (seurat, juhlat…) jne. jne. Perinteestä tulee niin suuri arvo, että on ainakin vaarassa unohtua, mistä kaikki alkoi, ja myös se, että eivät uudet tavat uskoa tai herätä ole huonompia siksi että ne ovat uusia. Arvioinnin ja (itse)kritiikin pitäisi kai perustua aina siihen mikä on kristinuskoa, mikä Raamatun ja Jumalan sanan mukaista. Usein kuitenkin (me) konservatiivit katsovat (-mme) muotoa ja traditiota ensin ja sitten vasta sisältöä.
Voi olla, mutta kenties vain vähän, siellä muualla meinaan.
Körttiläisyys kai kuuluu siihen samaan, lähinnä nukutusliikkeenä. Seurailee kirkon yleistä hengellistä rappiota.
Tässä nyt puhelen vain omiani, mutta kiinnostaisi kyllä tietää mitä tutkimukset sanoisivat siitä paljonko näissä noin viidessä herätysliikkeessämme on uutta väkeä - muuten kuin perheisiin syntyneinä… Eli tuleeko mukaan ihmisiä pystymetsästä, heräten uskomaan.
En halua asettaa kirkkoa ja sen eri liikkeitä vastakkain. Niillä on tietty suhde, ja erilaisia suhteita “äitiin”. Järjestöt ja liikkeet tekevät hyviä asioita. Kuitenkin uskon, että myös tavalliset seurakuntalaiset ja kirkon piirissä olevat voivat herätä, tai kasvaa vähitellen, aivan samaan uskoon ja kristillisyyteen kuin liikkeiden sisäpuolelle syntyneet tai päässeet.
Luulen, että on olemassa sellaista väkeä, joka on ollut ihan tavallisia uskovia kirkkokristittyjä, eikä herätysliikkeen kasvatteja, joilla voi sitä kautta syntyä sympatiaa johonkin liikkeeseen. Eiävt ne tule pystymetsästä. Eivätkä tainneet tulla pystymetsästä usein herätysten aikanakaan, vaikka liikkeet sitten saattoivat tehdäkin tällaista eroa, että heidän piirissään ovat oikeat uskovaiset ja ulkopuolella muotokristityt.
