Siirsin sopivampaan ketjuun. Tämä on kyllä monimutkainen kysymys. Toisaalta klassisen musiikin historia on täynnä uskonnollisia viitteitä, ja sen tyylilajeihin tutustuminen käy vaikeaksi, jos Jeesusta ei saa ollenkaan mainita. Moni ei-kristitty myös esittää näitä teoksia ihan sujuvasti, kuten todennäköisesti tapahtuu tuossa nyt perutussa konsertissa, jonka esiintyjät eivät ole mikään seurakunnan musiikkiryhmä, vaan klassisen musiikin ammattilaisia erilaisine vakaumuksineen. Toisaalta on täysin kiistämätöntä, että Händelin Messias on vahvasti hengellinen teos. Mulle Halleluja-kuoron laulaminen isossa kuoroporukassa on ollut huikea hengellinen elämys, linkittyen vahvasti nimenomaan tekstin sanomaan, joka on 100% julistava. Aika pahasti olisin loukkaantunut, jos joku olisi siihen tullut sanomaan, että eihän tuo ollut mitään uskonnonharjoitusta vaan länsimaista kulttuurihistoriaa. No kyllä tasan oli uskonnonharjoitusta!
Kaikki klassinen musiikki, jossa uskonnollista sisältöä, pois. Musiikinopetuksessa ei enää saa puhua passioista, oratorioista tai messuista.
Taideteokset, joissa on kristillisiä aiheita pois. Suurten mestarien raamattu- tai pyhimysaiheiset kuvat pois.
Kaikki kirjallisuus pois, jossa on uskonnollista pohdintaa.
Filosofian historiasta kaikki pois, missä on pohdittu jumaliin liittyviä asioita.
Historiasta poiskristinuskon leiväminen Rooman valtakunnassa, keskiajan luostarilaitoksen merkitys, uskonpuhdistus jne. Samoin islamin leviäminen.
Koskeeko tämä myös antiikin jumalatarustoa? Kaikki se pitää poistaa.
Siis minä ajattelen niin ettei kukaan voi toiselle sanoa että onko harjoittamassa uskontoa vai vaalimassa kulttuuriperintöä. Nähdäkseni se juuri riippuu jokaisen omasta vakaumuksesta. Tai näin olisi minusta johdonnmukaista.
Oikeasti ihmettelen ateisteja jotka eivät voi suhtautua jouluevankeliumiin tarustona tai mytologiana, kun väittävät sen sellaista olevan. Prometheus-leirilläkin luetaan kyseinen taru, ymmärtääkseni.
Kerran olen kuullut ateistiperheestä, jossa luettiin Raamatun kertomuksia “kuten muitakin satuja”.
Äidinkieli ei ilmeisesti kuulu klassiseen kristillinen lukioon, kun joka lauseessa pitää toistaa ”klassinen kristillinen lukio”. Ehkä opetus on latinaksi.
Halvatun kulttuurivandaalit. Kyllä menee yhteiskunta aika köyhäksi, jos koko historia pitää siistiä. Seuraavaksi varmaan pitää poistaa risti lipusta ja jättää pelkästään valkoinen lippu.
En usko että kieltäytyminen ilmaisesta konsertista johtui siitä, että rehtori olisi pelännyt uskonnollisia aiheita, vaan siitä että pelkäsi valitusta ja tonnin laskua. Tässä on taas tätä meidän “pieninkään riski millekään pahalle mielelle tai kielteiselle palautteelle on liikaa” -nössökulttuuria.
Tämä on kyllä looginen ajatus. Sopivana vertailukohtana sattui olemaan saman päivän HS:n jutuissa artikkeli fetisseistä ja siihen haastateltu “Pasi” (nimi muutettu), joka kiihottuu nahkahanskoista. Mullakin on nahkahanskat, mutta mulle niissä ei ole mitään seksuaalista. “Pasit” eivät voi vaatia niiden kieltämistä esim. kouluissa sopimattomana seksiasusteena, mutta ei voi myöskään kiistää sitä, että joillain tällainen aito seksuaalinen kytkös ja reaktio on.
Asianosaistakin nykyään nauratti muisto et-oppilaille aikoinaan järjestetystä korvaavasta tapahtumasta joulukirkolle:
Nauhalta katsottiin Breznevin hautajaiset. Ja seuraavana vuonna uudestaan.
Tämä on kyllä hyvä!!! 
Tälle ei muuta lähdettä kuin eräs asiasta jotain enemmän tietävä naishenkilö FB:ssä. Mutta jos on näin, niin aika erikoista.
Sitten huoltaja soitti konsertin jälkeen Simojoelle ja käyttäytyi kuin kuningas Herodes tietäjien kanssa. Hän kehui konsettia ja sanoi, että lapsi tykkäsi (sen asian vanhempi saattoi puhuakin todenmukaisesti). Mutta sitten hän imarteli ja sanoi, että saisiko laulujen sanat, että voisi niitä kotonakin laulaa. Kun Simojoki selitti, mistä ne löytyvät, äiti tekikin niistä valituksen. Miksei hän ottanut lauluje sanoista etukäteen selvää ja selittänyt ettei hänen lapsensa voi olla konsertissa. Ehkä koulu olisi keksinyt jonkin muun vaihtoehdon. Sen samanarvoisuudesta en menisi takuuseen. Kolunpitäisi nauhoittaa keskustelut tämän kaltaisten vanhempien kanssa laadun tarkkailun vuoksi.
Parempi lähde löytyy eli Kotimaa:
En haluaisi ajatella että tuollaisia vanhempia on. Enää ei ihmetytä että esim. perättömiä “lasuja” tehdään aika paljon jne.
Koulussa tiedettiin vasta pari päivää ennen suunniteltua konserttia, että teoksen teksti on uskonnollinen. Eikö heillä ollut tiedossa, että kyseessä on nimenomaan Messias-oratorio, vai onko pienoinen sivistysaukko havaittavissa?
Joka tapauksessa näiden juttujen kommenttiosiosta ja muusta nettikirjoittelusta kyllä huomaa sen, että tällaisten konserttien kieltämistä kannattaa vain pienen pieni vähemmistö. HS:n mielipidepalstalla on myös varsin perustellusti kysytty, mihin kuvataiteen historian merkkiteoksiin lapsia voi enää tutustuttaa. Johdonmukainen kysymys.
Aihe on silti hankala. Kannatan laajaa oikeutta kieltäytyä asioista jotka tuntuvat oman vakaumuksen kannalta ongelmallisilta, koska saatan itse kokea ongelmalliseksi sellaisia asioita jotka eivät kovinkaan monien muiden mielestä sitä ole. Eikä sekään ole järkevää tai loogista, jos raamatullinen aihe barokkimusiikin tahtiin on kulttuurihistoriaa, mutta raamatullinen aihe popmusiikin tahtiin on uskontoa.
Kyllä on heikkoa yleissivistystä jos ei ope ja tuo pomo tiedä Händelin Messiasta.
On siinä ero.
Musiikin historia on täynnä kristinuskon aiheita ja on yleissivistystä tuntea klassisen musiikin merkkiteoksia. Passioista, messuista ja oratorioista, requiemeista on tullut kulttuuriaarteita vaikka niistä monet olivat alunperin kirkon käyttöön ja usein myös uskon vakaumuksessa sävellettyjä. Tänään niitä esittävät eivät itse välttämättä jaa samaa uskoa. Sen sijaan tunnettu gospelmuusikko ei koulukeikalla ole tietenkään vain kulttuurin vaan Jumalan sanan lähettiläs tietoisesti ja se on yleisesti tiedossa.
Mutta on se toki totta että rajanveto on välillä keinotekoista.
Virsitunteja pitäessämme olemme huvittuneina pohtineet sitä, että kulttuuriperinnön vaalimisen ja rukoilemisen (jotka kuuluvat Opsissa eri koreihin) erottaminen on vaikeaa, sillä suurin osa virsikirjastahan ON rukousta. Käytännössä uskonnonharjoittamisesta vältytään sillä, että emme sano: “Pannaan kädet ristiin ja rukoillaan”. Sen sijaan: “Lauletaan virsi 501.” Ja kerrotaan srn sanoittajasta ja sävelmästä. Ja sitten lauletaan se. 
Mutta vielä pitää sanoa, että voisimme sen verran pakittaa nykykäytännöstä että ei jonkun Messias-oratorion, yhtä hyvin kuin Suvivirren tai Enkeli taivaisen tunteminen ole edes uskonnottaman tai muslimin tai buddhalaisen jne loukkaamista vaan päinvastoin sivistämistä. Ihmisen on hyvä tuntea suomalainen ja eurooppalainen kulttuuri ihan oikeasti eikä silloin voi välttää tutustumista kristinuskon perusasioihin.
On myös eri asia kuunnella kuin itse laulaa.
Ongelman ydin on mielestäni se, että vaikka nykyisen lain ajatus on ollut se, että kouluissa on mahdollista järjestää uskonnollista toimintaa, mutta siitä pitää olla aito mahdollisuus myös jättäytyä pois, niin tulkintalinjaa ovat viranomaiset muuttaneet sellaiseksi, että uskonnollisen toiminnan järjestäminen on tullut erittäin vaikeaksi. Ja koska rehtorit ja opettajat eivät halua tulla kanteluiden kohteiksi ja lehdistön reposteltavaksi, on syntynyt itsesensuurin henki, jolla sitten koetaan helpommaksi jättää pois kaikki uskontoon viittaavakin.
Näin on käynyt. Olin näkevinäni ministerien ja kansanedustajien kommenteissa sellaista ajattelua, että nykyisestä tulkinnasta ei olla välttämättä innostuneita.
Suurimpana uhkana näen yhteisen elämänkatsomustiedon ajamisen peruskouluun.
Tässä OAJ:n asiantuntijan kanta. Pääideana on, että uskonnollisista elementeistä pitää tiedottaa etukäteen, ja järjestää vaihtoehtoista ohjelmaa, jos joku ei voi osallistua. Vaihtoehtoisen ohjelman vaatimus ei koske perinteisiä juhlia, joissa on esim. yksittäinen virsi mukana, vaan niiden kohdalla riittää, jos virren tms. ajaksi voi halutessaan poistua.
Mun mielestä tällaisissa reunaehdoissa ei ole mitään erityisen kohtuutonta, saati kristinuskon vainoamista tai kieltämistä. Hankalaksi menee vasta silloin, jos korvaavan ohjelman tasokriteerit laitetaan niin korkealle, että sellaisen järjestäminen ei käytännössä onnistu ja tämä sitten torppaa uskonnollisen version kokonaan.
Se mikä tässä jää käsittelemättä, on mahdollinen oikeus kieltäytyä ja/tai saada korvaavaa toimintaa silloin, jos vakaumuksen vastainen asia ei ole uskonnollinen, vaan muulla tavalla syntiä jonkun oppilaan näkökulmasta. Lestadiolaisille tanssi ja teatteri, jehovantodistajille itsenäisyyspäivän juhla, tiukoille muslimeille ehkä jopa kaikki musiikki. Näissäkin joudutaan käytännössä luovimaan koulumaailmassa.
On eri asia kuunnella Messias-oratorio kuin se, että se esiteltäisiin ja siitä kuultaisiin vaikkapa joitain osia siitä. Mielestäni on helppo perustella se, että oppilaan vanhemmat voivat kieltää lapseltaan tuollaisen uskonnollisen sävellyksen kuulemisen koulussa, ja samalla tietenkin on perusteltua, että vanhemmat voivat kieltää jonkin elokuvan tai muun vastaavan esittämisen tai vaikkapa koulussa harjoitetun seksuaaliopetuksen. Tilalle sitten vanhempien aatteen mukaista korvaavaa toimintaa.
Minusta vakaumus on perin heikoissa kantimissa, jos se ei kestä kuunnella tai katsoa mitään vakaumuksen vastaista.
Mitä tulee barokin mestariteoksiin ja niiden teksteihin, aika harva koululainen välttämättä saisi edes selvää Messiasoratorion vaarallisesta libretosta, joka esitetään yleensä englanniksi. Tai vastaavasti Bachin Matteuspassion tekstistä saksaksi. En minä ainakaan, kuin paikka paikoin. Tietysti libreton suomennos käsiohjelmassa pilaa koko jutun, joten sen voisi jättää koululaisille jakamatta liian haitallisena.
Niin, ei tässä OAJ Lahtisen suulla mitään uutta sano. Hyvä kuitenkin kerrata asiat, koska helposti mopo karkaa käsistä yhdeltä jos toiselta näissä keskusteluista. Ei toki tällä foorumilla.
Mutta Lahtinen jättää taktisesti auki itse Messiaan (tai sen osien) aseman kun arvioidaan tilaisuuden uskonnollisuuden / kulttuuriopetuksellisuuden määrää. Moni muu asiantuntija on todennut että tuollainen konsertti EI ole opsin ulkopuolinen, eli siis korvaavuutta välttämättä edellyttävä.
Tässä vielä barokkiorkesterin edustajien alkuperäinen, ja erinomaisen selkeä mielipidekirjoitus:
Mielipidekirjoitus muuttui jutuksi. Tässä alkuperäinen tekstimme:
Eurooppalainen rikas kulttuuriperintö, joka on yksi identiteettimme merkittävistä rakennusaineista on suuressa vaarassa suhteettomien lain tulkintojen tähden. Uskonnonvapauden tarkoituksena ei varmasti ole suomalaisen identiteetin ja kulttuurin tukahduttaminen – onhan Suomen lipussakin kristillinen symboli – vaan myös muiden kulttuurien kulttuuriperinnön ml. uskonnon arvostus.
Hämeenlinnassa kaupunki maksoi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan suosituksesta 1500 €:n korvauksen uskonnottamalle oppilaalle, joka vuonna 2022 altistui kristillisen musiikin kuuntelulla kristillisille arvoille, mikä tulkittiin syrjinnäksi. Olemme järkyttyneitä tapausta seuranneesta tilanteesta, jossa Helsingin kamarikuoron ja Suomalaisen barokkiorkesterin koululaisille tarjottavia ilmaisia barokkimusiikin perusohjelmiston esityksiä on nyt kyseenalaistettu tai jopa peruttu siltä varalta, että järjestäjä joutuisi mahdollisesti maksamaan sakkoja. Korvaavan samantasoisen kulttuuritoiminnan järjestäminen kaikkeen mahdolliseen varmuuden vuoksi on kohtuuton vaatimus kouluille ja kulttuuritoimijoille. Olennaista on aidosti tunnustuksellisten tilaisuuksien tunnistaminen ja korvaavan toiminnan järjestäminen niihin.
Mielestämme on erittäin tärkeää ymmärtää omaa ja muiden historiaa ja uskontoja. Kaikkea, mitä ymmärtää, ei tarvitse henkilökohtaisesti allekirjoittaa. Händelin suuret oratoriot – kuten tässä tapauksessa Messias – ovat merkittävä osa eurooppalaista kulttuuriperintöä. 1700-luvulla kulttuuria rahoittivat kirkko ja hovit. Kirkko tilasi säveltäjiltä teoksia, joiden tekstimateriaalina käytettiin luonnollisesti kristillisiä aiheita. Niiden kautta säveltäjät ja libretistit tutkivat inhimillisyyden monia piirteitä perin pohjin. Upean barokkimusiikin kuulemisen estäminen lapsilta ei varmasti ole kenenkään toiveena. Vihapuheen ja kulttuurileikkausten aikakauteen soisi mahdollisuuden myös lapsille tarjottaville monipuolisille kulttuurielämyksille ja kulttuurikasvatukselle. Omien näköalojen laajentaminen on entistä tärkeämpää maailmassa, jossa helposti hakeudutaan omaan kuplaan.
Toivomme kouluille selkeitä ohjeita tunnustuksellisten tilaisuuksien erottamiseen yleisestä kulttuurityöstä.
Laura Kajander
Toiminnanjohtaja, taiteellisen johtoryhmän jäsen
Suomalainen barokkiorkesteriNils Schweckendiek
Taiteellinen johtaja
Helsingin kamarikuoroMartti Anttila
Toiminnanjohtaja
Helsingin kamarikuoro