Kreationismi

Symbioosi on hyvin todennäköinen selitys. Aluksi varmasti täytyy olla lukuisia symbiooseja, ennen kuin oliot yhdistyvät siten, että ne muodostavat uuden yhtenäisen elämänmuodon, joka toimii yhtenäisenä pakettina.

1 tykkäys

Vaikka emme tiedäkään ihan tarkalleen miten kaikki on elämänmuotojen kehittymisen aikana mennyt niin kaikki viitteet siitä miten tapahtumat ovat menneet ovat minusta vähintään yhtä paljon Jumalan olemassaoloon kuin jumaluuden olemattomuuteen viittavia.

Tämä symbioosiasia esimerkiksi. Kun muistan miten Raamattu kertoo luomisen tapahtuneen, Kristuksessa ja Kristuksen kautta, näen mielikuvissani miten kosmisesta, ikuisesta Kristuksesta, Pojasta, Sanasta, kasvaa läpi ainetta ja aikaa. Hänen läsnäolonsa on kaikessa mikä tulee olevaksi Hänen kauttaan ja pienimmätkin tapahtumat materiassa kuvastavat sitä alustaa mistä kaikki versoo.
Tapahtumat materiassa elämän olemassaolon alkuaikoina voivat kertoa tuleville elämänmuodoille paljon siitä mitä tulee myöhemmin tapahtumaan toisella tasolla.
Ensin oli soluja jotka oppivat käyttämään toinen toisensa ominaisuuksia muodostamansa kokonaisuuden hyödyksi.
Tulevina aikoina on pyhien yhteys jossa opitaan olemaan rukousyhteydessä toinen toisensa hyödyksi.
Luomisen alusta, Kristus, tulee ajassa ja materiassa yhä tiiviimpään yhteyteen luodun kanssa ja kummankin ominaisuuksia käytetään yhdessä kokonaisuudessa, Kristuksen ja luomakunnan yhtymyksessä.

1 tykkäys

Minusta on hyvin kiinnostavaa se että uskontoihin voisi jotenkin vaikuttaa se jos kävisi ilmi että Jumala on luonut elämää myös muualle universumiin kuin maapallolle. Sitähän Raamatun luomiskertomuksen kirjoittajat eivät osanneet juurikaan esityksessään ottaa huomioon. Sellainen oli heidän aikansa ja ajattelutapansa.

Nähdäkseni se lienee sellainen asia, joka ei meille ihmisille lainkaan kuulu.

Periaatteessa asia on uskontojen kannalta potentiaalisesti ongelmallinen.

Kristinuskon syntiinlankeemus asettuisi mielenkiintoiseen valoon, jos osoittautuisi, että muualla asuisi olentoja, joista olisi tullut kuolevaisia ihmisen lankeamisen takia. Voi olla, että ko olennot saattaisivat vihata meitä.

Tai sitten olennot lentäisivät maapallolle kuittailemaan, että koska emme ole teidän tapaanne kuolevaisia, olemme kyenneet selvittämään luonnonlait ja nyt kykenemme lentelemään lautasilla ikuisesti galaksista toiseen.

Kumpikin keikuttaisi ihmiskunnan mielenrauhan venettä.

Tai sitten oliot tulisivat ja kertoisivat, että emme ole kuulleetkaan mistään Jumalasta ja nauraisivat räkäisesti, kun niitä yritettäisiin evankelioida. Ja sitten nauraisivat vielä räkäisemmin kun jotkut ihmiset väittäisivät niiden olevan pahoja henkiä.

Edit: uskonnot voivat paremmin, jos osoittautuu, että muualla ei ole elämää. Eikä tietenkään ole välttämätöntä, että olentojenkaan kanssa voidaan kommunikoida etäisyyksien vuoksi, jolloin asia jää aivan erilaiselle tasolle. Eli vain lähikontakti voi olla potentiaalisesti ongelmallinen riippuen lisäksi kohtaamisen luonteesta. Jos olentojen jutut muistuttaisivat urantiakirjan juttuja, niin kyllä minäkin harkitsisin vakavasti kristityksi ryhtymistä vaikka totaalitahdonratkaisulla.

Miksei kuulu? (merkit)

:rofl::joy:

Mielestäni se ei ole kristinuskon kannalta ongelma. Aiheesta käytiin itse asiassa keskustelua jo 1400-luvulla. (Ja ennen sitä vähän samansuuntaisesti käsiteltiin hirviömäisiä rotuja, vaikka nämä taidettiinkin yleensä nähdä Aatamista polveutuvina.) Sekä Jumalan luomistyö että Kristuksen lunastus ulottuu kaikkeen olevaan.

Itse veikkaan tosin, että jos avaruudesta löydämme elämää, niin kyse on ennemmin mikrobeista kuin tähtihävittäjistä. Sekin olisi jo suuri läpimurto! Luento kuulostaa joka tapauksessa kiinnostavalta, pitää ehkä yrittää tuonne ehtiä :slight_smile:

3 tykkäystä

Koska meille ei ole ilmoitettu mitään mahdollisista muiden planeettojen asukkaista, on Jumalan tarkoitus, että emme heistä mitään tiedä. Jos avaruudessa muilla planeetoilla on elämää tai asukkaita, se on niin kaukana meistä, ettemme pääse kosketukseen heidän kanssaan.

Kristinuskoon kuuluu tietty ihmisen erityisasema. Lankeemus tuli maailmaan ihmisen synnin vuoksi. Samoin ihmisen pyhittyminen uudistaa välillisesti muuta luomakuntaa. Luomakunta on olemassa ennen kaikkea ihmistä varten. Sakramentteja voi toimittaa vain ihminen ihmiselle, ja vain ihmisellä on osallisuus jumalallisesta luonnosta seurauksena siitä, että Jumala syntyi ihmiseksi.

Toinen kysymys on, voiko ihmisyyttä tulkita laajasti niin, että se sisältäisi avaruuden älyllisen elämän. Tämä on ongelmallista, koska kirkonopettajat ovat viitanneet Luukkaan evankeliumiin, jossa Kristuksen sukuluettelo johdetaan Aadamista: on asianmukaista, että Saatanan voittaja tulee samasta suvusta kuin voitettu.

Kristus tuli palvelemaan eikä palveltavaksi. Jospa ihmissuku seuraisi Vapahtajansa esimerkkiä luomakunnassa jota ihminen on luotu varjelemaan.

2 tykkäystä

Guy Consolmagno kävi muuten puolisentoista vuotta sitten Helsingissä. Aivan mainio tyyppi, verrattoman terävä ja erittäin hauska! Kirjoittanut useita kirjoja, joista omaelämäkerrallinen Brother Astronomer on itselleni tuttu, mutta joista pari käsittelee myös tätä avaruusolentoaihetta:

Intelligent Life in the Universe? Catholic belief and the search for extraterrestrial intelligent life (Catholic Truth Society, 2005)

Would You Baptize an Extraterrestrial?: . . . and Other Questions from the Astronomers’ In-box at the Vatican Observatory (with Paul Muller, Crown Publishing Group, 2014)

1 tykkäys

Tämä ei mielestäni ole loogisesti kokonaisuutta ajatellen hyvä ajatus.

On hyvin paljon asioita, joista Jumala ei ole meitä informoinut. Esimerkiksi maapallolla elävät pieneliöt ovat tällainen Jumalalta ilmoittamatta jäänyt asia. Ja sitten kuitenkin:

Jumala ei myöskään ilmoittanut meille, että valolla on rajallinen nopeus, hän ei meille kertonut, että maailmankaikkeus on täynnä mikroaaltosäteilyä.

Muut maailmankaikkeutta mahdolliset kansoittavat, kenties älykkäät olennot eivät ole asiassa mikään ilmiselvä poikkeus.

Nuo asiat eivät ole kuitenkaan kristinuskon kannalta huolestuttavia.

Sen sijaan päänvaivaa voisi tuottaa, jos maailmankaikkeutta kansoittaisi meitä paljon älykkäämpi ja pitemmälle kehittynyt rotu, jonka sivilisaatio ei tuntisi kristinuskon Jumalaa.

Raamattuhan ilmoittaa, että me olemme Jumalan oma kuva. Mitä Jumalasta sitten kertoo, jos tuollainen rotu olisi olemassa? Tai sitten Raamatun teksti ei ole tarkoitettu sellaiseksi, että siitä voisi vetää tuon johtopäätöksen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että olemme yksin, joten tuo sanomani on pelkkää spekulaatiota.

Tosin sekään, että jos olemme yksin, ei ole todiste Jumalan olemassaolon puolesta eikä myöskään sitä vastaan.

Asian ongelmallisuus riippuu täysin siitä, millaista elämää avaruudesta löydetään ja mikä on mahdollisesti älykkäiden olentojen sanoma. Kaksisuuntaiseen kommunikointiin tuskin on mahdollisuutta, elleivät alienit ole keksineet keinoa tuntemiemme luonnon asettamien rajoitusten kiertämiseen.

Lieneekö loisia sitten ollut olemassa ennen syntiinlankeemusta?

Mielestäni geologia tieteenalana yhdistettynä tietoihin astronomiasta asettaa nuoren maan kreationismin väitteen maan noin korkeintaan 10.000 vuoden iästä täysin naurettavaksi tapauksessa, jossa lisäksi oletetaan, että Jumala ei ‘valehtele’ (valehtelulla tarkoitan luomista, joka on tarkoituksella saanut näyttämään maailmankaikkeuden ja maapallon iän olevan huomattavasti vanhempaa perua kuin tuo mainittu 10.000 vuotta).

Nuoren maan kreationismi on kyllä mahdollinen ajatus tapauksessa, jossa Jumala on luonut valon matkalle ja jossa meteori-iskujen ja supertulivuorten kraatterit ja kalderat ovat vain sen näköisiä, että ne ovat geologisin menetelmin todettavissa ikivanhoiksi , vaikka kaikki kraatterit ovat alle 10.000 vuotta vanhoja.

Mutta jos väitetään, että Jumala ei ‘valehtele’ ja että nuoren maan kreationismi on tiedettä, niin metsään menee. Kaikki spekulaatiot muuttuvasta valonnopeudesta tms ovat yhtä suurta potaskaa.

Jos nimittäin valonnopeus c muuttuisi, niin mitä se tekisi aallonpituudelle ja taajuudelle, jotka kaikki ovat suureita, jotka riippuvat toisistaan?

Jos naurettavuus on kriteeri, niin kyllä tuo “kerran posahti ja tässä sitä ollaan teoria” kirvoittaa paljon hersyvämmät naurunremahdukset.

Ei kyllä pitäisi.

Jos todistusaineistoon tutustuu, niin hymyn pitäisi hyytyä. Jos hymy sen sijaan jatkuu, niin silloin aivot eivät todennäköisesti käsitä tuon todistusaineiston merkitystä.

Nuoren maan kreationismilla ei ole vastaavaa todistusaineistoa. Kreationismin väitteet eivät vaan ole sellaisia, että niillä olisi mitään tieteellistä arvoa.

3 tykkäystä

Mikäs otus tämä on. Lieneekö kauan kaivattu välimuoto?