Ort.fi: “Suurena lauantaina muistellaan Kristuksen, uuden Aadamin lepoa haudassa ja laskeutumista tuonelaan, josta alkaa ylösnousemuksen sarastus.”
Ort.fi: “Puhtaana ja viattomana, Aadamin häpeästä vapaana Kristus, uusi Aadam, astui veden hautaan alastomana. Tällä Hän kuvasi ennalta astumistaan kuoleman valtakuntaan haudan pimeydessä. Veteen laskeutuessaan Kristus murskasi syvyyksiin asettuneen Saatanan voiman.”
Isä Jarmo Hakkarainen: "Kirkon ensimmäisten vuosisatojen isät puolustivat voimakkaasti Jumalan Pojan inhimillisen luonnon täyteyttä lihaksitulemisessa. He suojelivat Kristuksen lihaksitulemisen pelastushistoriallista merkitystä. Ihmisen synnissä kadottama yhteys Jumalaan eheytyy ja saatetaan päätökseen Kristuksessa.
Siinä, missä vanha Aadam epäonnistui, Kristus, uusi Aadam onnistui meidän kaikkien puolesta. Kristus on uusi, mutta myös viimeinen Aadam. Hänessä ajalla on alkunsa ja loppunsa. Uusi aikakausi on koittanut Kristuksessa ja Kristuksen kautta. Vanhojen lupausten ja odotusten aika on saavuttanut Hänessä täyttymyksensä."
Vladimir Lossky, The Mystical Theology of the Eastern Church s. 133: "But the plan of God was not destroyed by the sin of man; the vocation of the first Adam was fulfilled by Christ, the second Adam."
Jos lukee James B. Jordanin kirjan Through New Eyes: Developing a Biblical View of the World, tietää mm. mitä taivaankansi ja sen yläpuolella olevat vedet tarkoittavat. Kirjailija itse on ilmeisesti jonkin sortin kalvinisti, mutta kuulemma monet sen lukijoista kääntyvät ortodokseiksi. Minun mielestä tuo kirja on yksi huikeimmista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Uskoisin, että tuon kirjan tapa lukea Raamattua on äärimmäisen yhteensopiva ortodoksisen Raamatun hermeneutiikan kanssa. Jos yrittää yhdellä virkkeellä tiiviistää kirjan sanoman, se on se että koko luomakunta ja myös Raamattu on ikonologinen, kirjoittaja tosin käyttää sanaa symbolinen, mutta kuitenkin.
Tämä on keskeinen juttu. Siinä on vaan se, että todellisuuden käsittäminen symbolisesti tai ikonisesti edellyttää, että siitä tehdään todellisuuden käsittämisen ensisijainen tapa. Koska on myös mahdollista puhua symboleista aivan kuin ne olisivat sama kuin abstraktio. Eli symbolit eivät ole, oikein käsitettynä, kieltä, jolla viitataan, vaan tapa, jolla se, mihin kielellä viitataan, käsitetään. Tai se, mikä kielellä käsitetään, eli se, miten todellisuus näyttäytyy tietoisuudelle.
Märehtiminen sanana tai modernina, länsimaisena käsitteenä on keksitty vasta Raamatun kirjoittamisen jälkeen. Joten Raamattu ei ole voinut väittää sellaista asiaa, jota ei siihen aikaan ollut kielessä tai ajattelussa olemassa. Jänis, kuten myös kaniini, prosessoi ruoan kahteen kertaan. Jos Raamattu on tarkoittanut tätä, se on ihan erinomaisen oikeassa siinä. Jos sana saa myöhemmin jonkin merkityksen, niin se on asia erikseen. Sitten kyseessä on vain kääntäjän virhe, jos ei ole suomesta löydetty sanaa sille, mitä jänis tekee (syö puoliksi sulaneen ruoan pepustaan), erotuksena lehmästä. Vika on siis nykytieteessä. Tai nykykielessä.
Mitä evoluutioteoriaan tulee, niin uskon, että se on sekä huonoa tiedettä, että huonoa filosofiaa. Siis vaikka geneettisiä mekanismeja on, periaatteessa, millä ominaisuuksia voidaan leikellä ja liimata, niin näiden mekanismien mittakaavat jäävät kauaksi siitä, mitä niiltä odotetaan. Kuten myös se, että mistä ne saavat sen materiaalin, mitä siirtelevät. Siis auki ovat todennäköisyydet ja informaation määrät. Evoluutioteoria toimii jos se paloitellaan irrallisiksi ajatuksiksi tai konsepteiksi, jotka yksinään näyttävät vakuuttavilta. Mutta sitten on yksittäisiä ongelmiakin. Esimerkiksi paikallisten maksimien ongelma optimoinnissa. Ynnä muutosten leviäminen populaatioon. Tai sen riippuvaisuus valintapaineesta, joka on olemassa vasta kun ominaisuudesta on etua ja joka estää muutosta sitä ennen. Nämä ovat evoluution ongelmia tieteenä tai mekanismina. Lisäksi on ilmiöitä, joille ei löydy naturalismista heti mitään selitystä, kuten kahteen suuntaan luettava tai vaihtelevista kohdista aloitettava koodi.
Kun minulle joskus viisi vuotta sitten sanottiin, että Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio olisi filosofinen kirja, eikä niinkään evoluution teknisiin yksityiskohtiin pureutuva, niin olin varovaisen utelias. Sitten kävi ilmi, että siinä oikeastaan yritetään väkisin sijoittaa Raamattua tieteellisen tiedon kategoriaan tai sen rinnalle sen termeillä. Nyt muistan, minkä olin sitä lukiessani ehtinyt unohtaa, että odotin sen olevan jollain tavalla aidosti metafyysinen. Mutta se oli filosofisesti floppi tasan samalla tavalla kuin varsinainen kritiikin kohteensa.
Ajatus, jonka uskon lopulta pitävän paikkansa, mutta jota en nyt osaa koota mielessäni tyvestä latvaan, on että evoluutioteoria on riippuvainen nominalistisesta maailmankuvasta. Eli se on mielekäs, mahdollinen ja ymmärrettävä vain sellaisessa todellisuuskuvassa, jossa asiat ovat jonkinlainen pohjimmainen kaaos, joka nimetään jälkikäteen.
Minua ei hetkauta se, että katolinen kirkko sanoo jotain myönteistä evoluutioteoriasta. Tämä johtuu siitä, että en ole ikinä saanut tarkalleen selvää, että mitä kirkko oikeasti ilmaisee tai tarkoittaa asiasta. Ei varmaan, että evoluutioteoriaan on pakollista uskoa. Ehkä sitä, että evoluutioteoriaa vastaan ei ole pakko sotia ollakseen hyvä kristitty. Ei varmaan sitä, että evoluutioteoria on jollain tavalla ilmaisu tai ilmentymä kristinuskosta. Ehkä sitä, että kristinuskon mukaan ihmiset ovat osallisia erilaisissa metafyysisissä kapinoissa Jumalaa vastaan, ja evoluutioteoria ei ole niiden joukossa mitenkään ylitse muiden. Koska evoluutioteoria on sisällöltään varsin epämääräinen, niin se ei eksplisiittisesti hyökkää kirkon uskoa vastaan. Toisin kuin sosialismi ideologiana tekee. Ja siksi kirkko käsittääkseni torjuu sen jyrkästi.
Evoluutioteoriaa voisi ajatella myös ideologiana. Mutta sitä heikentää ideologiana se, että se yrittää tehdä väitteitä todellisuudesta. Tai siis sen yritys määritellä sosiaalinen todellisuus pelkäksi materian ilmentymäksi on jokseenkin epäintuitiivinen ja itsensä kumoava. Ei ole mitään mahdollisuutta, että pelkkä materia uskottavasti väittäisi tai päättelisi, että koko todellisuus on pelkkää materiaa. Kun taas sosialismin teoriassa luodaan eräänlainen second reality, joka taas on suora hyökkäys uskoa vastaan. Marxin ajatuksessa ihminen nousee Jumalan paikalle. Kun taas evoluutioteorian taustalla oleva ajattelu, vietynä loppuun asti, hajottaa kaiken kaaokseksi.
On hyvä vakuutella, että evoluutioteoria sopii yhteen tai on sovitettavissa yhteen tai ei ole ristiriidassa kristinuskon kanssa. Vähän sellaisena julkisuustemppuna tai hyvän tahdon eleenä. Se edellyttää toimiakseen sitä, että kukaan ei pysähdy kysymään, että mikä evoluutioteoria, miten käsitettynä ja mitä tarkalleen sisältävänä. Jos sanotaan, että se on tää juttu mitä tiedemiehet puuhaa yliopistossa, tai yleensä vain se tosiasia, että jotain tiedemiehiä puuhaa yliopistossa, niin se on vähän kuin että ok, kertokaa sitten kun on jotain, mistä keskustella.
Jos otetaan joku dualistinen fideismi, että tiede selittää fyysistä todellisuutta, ja kirkko selittää uskon todellisuutta, niin siinä aivan turhaan ajatellaan, että jos vedetään tällainen aita, niin sen, mitä aidan kummallekin puolelle jää, on aivan pakko olla paras, mahdollinen ja yleensäkin kykenevä selittämään omaa puoliskoaan. Siinä tehdään päätös, tai jonkinlainen herrasmiessopimus, että aitaa ei yritetä ylittää kummaltakaan puolelta. Mutta kun molempien puoliskojen luonteeseen kuuluu, aivan oikein, tällainen taipumus.
Siksi uskon, että kirkon kanta ei ole, että evoluutioteoria selittäisi biologista tai fyysistä todellisuutta jotenkin kiitettävällä tavalla oikein. Vaan uskon, että kirkon kannan mukaan sekulaareja teorioita tulee ja menee. Niistä voi ottaa rusinat pullasta ja olla välittämättä siitä, kun joku aiheuttaa itselleen pahan mielen vaatimalla, että koko sekularismin ja materialismin pulla on syötävä. Eli yritettävä selittää niillä koko todellisuus. Ongelma ei ole siinä, että siten tuhoutuisi elämän mielekkyys, merkityksessä että se ei ole enää merkityksellistä tai kivaa. Vaan siten, että se ei ole enää älyllisesti ymmärrettävissä.
Jossain vaiheessa pelkät tosiasiat eivät enää kiinnosta. Vaan huomion kohteeksi vaihtuu se, että mitä ovat tosiasiat, että ne ovat tietoisuudelle olemassa. Muuten on vaarassa eksyä siihen, että sekoittaa keskenään tietämisen ja kuvitelman tietämisestä.
Tai, kuten Voegelinin ajattelua avaava essee sanoo:
“Structure as the face of reality becomes historically visible when the polymorphous aetiology of the divine in the myth gives way to the philosophers’ aetiology of the divine as the prote arche of all reality, as it is eminently experienced in man’s tension toward the ground of his existence. Cognitively structured reality, unencumbered by compact experiences and symbolizations of divine presence, is correlative to the theophany of the Nous; the openness toward reality at large depends on the openness of the psyche toward the divine ground. No science as the systematic exploration of structure in reality is possible, unless the world is intelligible; and the world is intelligible in relation to a psyche that has become luminous for the order of reality through the revelation of the one, divine ground of all being as the Nous.” 27
Voegelin is under no illusions about the capacity of most, philosophers and scientists included, to grasp what he is saying here, not merely because of the inherent difficulty of the philosophers’ insight, but also because in the modern West we have become accustomed to the question of the ground being answered in terms of one or another type of structure revealed within the hierarchy of intelligible spatiotemporal structures.
Joskus aikanaan selvittelin tätä ja katolinen saa uskoa vaikka maan lepäävän kilpikonnan selässä. Se ei ole mitenkään keskeistä, jos hän rehellisesti niin uskoo.
Evoluutioteoriaan muistaakseni Pius XII otti sellaisen kannan, että katolisilla tiedemiehillä on lupa tehdä tutkimusta sen puitteista. Nykyisin, jos paavi sanoo asiasta jotain, niin länsimaiset lehdet uutisoivat: “Paavi myöntää evoluutioteorian olevan totta!!!”
Aivan sama vaikka se perustuisi kenen pyhän kirjoituksiin tahansa, se on silti epäselvä ja huono ilmaus, koska se antaa ymmärtää, että tulee toinen, uusi Aadam, joka on samanlainen kuin ensimmäinen. Mutta ei se ole. Siksi Raamatussa puhutaankin toisesta ihmisestä:
Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. (1. Kor. 15:47)
Kun puhutaan ihmisen muutoksesta, pitää tehdä selväksi, että hengellinen, pyhittynyt, jumaloitunut ja kirkastunut ihminen ei ole samanlainen kuin Aadam. Hengellisen elämän pyrkimyksenä ei ole tulla Aadamin kopioksi. Meistä ei siis tule uusia Aadameita, vaan lopputuloksen on tarkoitus olla niin huomattavasti erilainen kuin alkuperäinen ihminen, että se on toinen ihminen. Melkein kuin kokonaan eri lajia - jotain, joka on kokonaan pyhä.
Edit. Jotta ulkopuolisille ei tulisi väärää käsitystä siitä, että nyt tässä on ortodokseilla jokin erimielisyys, niin laitanpa tähän yhden lempisitaateistani:
Gregorios Teologin mukaan totuus ja usko eivät ole sanoja vaan asioita. Taistelemme dogmien ja asioiden puolesta. Jos joku on yhtä mieltä asioista, ei sanoistakaan ole erimielisyyttä. (Synodinen asiakirja vuodelta 1351)
Luulen olevan kyse siitä, että ihminen saa eksplisiittisesti sanoa mitä vain. Mutta jos hän on kunnon katolilainen, niin hän uskossaan tekee ja käsittää asiat implisiittisesti tietyllä tavalla. Kaikki hartauden harjoittaminen, jotta se olisi mielekästä tai merkityksellistä, edellyttää sellaisen käsityksen ihmisen tietoisuudesta, joka parhaiten aukeaa jos jaksaa lukea tuon koko tekstin, minkä linkitin sitaatin loppuun. En usko, että moni jaksaa, koska itsekin olen edennyt siinä vähän kerrallaan. Mutta olisi kiva, jos sen ajatukset olisivat laajemmin tiedossa. Olisin tahtonut jatkaa sitaattia vielä viiden kappaleen verran, koska siinä tulee tuon kohdan jälkeen relevantteja kohtia nimenomaan tämän evoluutiodebaatin kannalta.
Kreationismi on kyseenalaista puuhastelua samoista syistä kuin evoluutiosta teoretisointi. Tai siis, vaikka olisi olemassa yhtenäinen setti tieteellisiä havaintoja ja päättelyitä, joita voisi kutsua kreationismiksi - ja joidenkin mielestä onkin - niin se ei lopulta toisi uskoa yhtään lähemmäksi ihmistä. Evoluutioteoria ei ole asia sinänsä, vaan väistämätön ilmentymä jostain muusta. Joten on lähinnä keinotekoinen positio hyväksyä se tai edustaa sitä tekemättä samaa sen taustalle vaadittaville oletuksille. Joten vaikka kreationistit olisivat oikeassa ja evolutionistit väärässä, niin kreationismi jäisi samaan myytin ja faktan väliseen limboon, jossa evoluutioteoria jo on. Eli sen mukana tulee aina siivellä jonkinlainen ihmisen redusoiminen ideaksi tai antropomorfismi.
Koska lehdistöllä ei ole mielikuvitusta, mikä mahdollistaisi mitään muuta johtopäätöstä. Jos ei minua mikään muu saa kaipaamaan teokratiaa, niin julkisen keskustelun taso ainakin saa.
Katolilainen tietysti uskoo Jumalan luoneen maailman. Muuten ei kai olisi järkeä olla katolilainen. Miten maailman kukakin itse kokee on sitten toinen juttu. Minusta olemme vähän turhankin ylpeitä siitä, että lukuisten menneiden sukupolvien työ on paljastanut meille maan olevan pallon/soikion muotoinen ja se on sitten vain kerrottu meille.
Olen ajatellut tutustua Voegeliniin, jos aikaa on ja Jumala suo. Aina on jotenkin intiutiivisesti tuntunut, että gnostismilla ja moderneilla poliittiisilla teorioilla on yhteys sen lopputuloksenkin kautta, että ne kääntävät pahan ylimmäksi hyväksi ja hyvän alimmaksi pahaksi riippumatta siitä mikä niiden tarkoitus alunperin on ollut. Ne etsivät puhtaita vastakohtia - sieltäkin missä on toisiaan täydentävyyttä - ja pyrkivät kääntämään niiden aseman päinvastaiseksi. Niistä tulee ikään kuin tuota tehtävää toistava koneisto.
Voegelin on varmaan kirjoittanut aiheesta paljon syvällisemmin.
Nyt me puhumme kokonaan eri asioista. Kristus - Kristus! - on uusi Aadam. Ei ole kysymys kenestäkään muusta ihmisestä kuin Aadamista, Eevan miehestä, vaan Kristus on uusi Aadam. Tässä ei ole kysymys ihmisen pyhittymisestä.
Minun mielestäni nämä tietyt isät ovat kirjoittaneet hyvin Kristuksesta uutena Aadamina.
Aadamia on pidetty kaikkien ihmisten isänä. Oikeastihan Kristus on se kaikkien oikea isä, sillä Paavali kirjoittaa että kaikki tulee uudelleen järjestetyksi Kristuksessa (anakephalaiosastai, kirje efesolaisille).
Kysymyksessä on tietysti mysteeri jota on mahdotonta kirjoittaa tai selittää auki, mutta pidän tätä tärkeänä mysteerinä. Teema toistuu myös monien isien selityksissä inkarnaatiosta.
On tosiasia että Kristus on mukana jo luomisessa, totta kristillisessä opissa, totta ihan käsinkosketeltavassa todellisuudessa. Siitä puhuu käsite uudesta Aadamista.
Kristus on se syy miksi ihmissuku on alkanut ihmiskunnassa, Kristus on kantaisä. Uskon että kirkkoisät yrittävät mallintaa tätä sanomalla että Kristus on uusi Aadam, ei ainoastaan pyhittymisen kautta vaan myös ihan todellisen olemassaolon kautta.
Aika on mysteeri, luulemme että esi-isämme löytyy menneisyydestä mutta se löytyy keskeltä, Kristus on kaikkeuden kuningas ja henkisen taivaan aurinko.
Uusi Aadamius liittyy mielestäni erityisesti inkarnaation kaikkea universumia koskevaan vaikutukseen, toki yksittäisten henkilöiden ja koko ihmissuvun pyhityskin liittyy inkarnaatioon, mutta silti luulen että tässä käsitteessä uusi Aadam on kysymys “kaikkeuden kuninkuudesta”, niin alfasta kuin omegasta, niin alkuperästä kuin lopullisesta “siitä mitä meistä tulee”.
Asian ratkaisu on siinä, että tosiaan syntyy kaikenlaista. Enimmäkseen villejä sekasikiöitä. Mutta ainoastaan ne toimivat yksilöt selviytyvät viemään mutaationsa jälkipolville.
Evoluutiota ohjaa siis valintapaine, joka valitsee satunnaisista mutaatioista vain toimivat, tai haitattomat.
Sellainen olkiukkoevoluutio, joka selitetään pelkäksi sattumaksi ei olekaan toimiva, ja siksi se on helppo kumota. Siksi kai sitä niin paljon tietyt piirit käyttävätkin…
“A perfect, blameless sacrifice was needed—a man who was without sin—in order to destroy the consequences of sin. That was why Christ came. The first Adam fell from his original designation, bringing everything into ruin. Therefore Christ, Who is called the Second Adam or the New Adam, came into the world to fulfill man’s original designation and restore what was lost. But Christ did even more than that. He not only restored man to what Adam was before the Fall: He gave man the possibility to become that which Adam was supposed to become, what Adam could have become had he not fallen.”
No ei, mutta jos sillä, että Raamatun sanotaan sisältävän runollista ja myyttistä ainesta tahdotaan ilmaista, että Raamattu ei näiltä osiltaan olekaan Jumalan sanaa, kuten vastaamani vietin tulkitsin, silloin esitän vastaluseeni. Joskin jo sinällään sanaa “myyttinen” ei tulisi käyttää puhuttaeessa Raamatun sisällöstä, sillä ainakin minulle tuo sana sisältää mielleyhtymän pakanauskontoihin.
Mutta Martti on saattanut tulla itsensä huijaamaksi.
No silloinhan hän olisi ihmisen huijaama, joka hän mieluummin tahtoo olla kuin Jumalan huijaama, kuten tuosta hänen tekstistään on luettavana.
Tämä on minunkin perusoletukseni Raamatun luomiskertomuksista. Silti pitän avoimena mahdollisuutta että Raamattu todella välittää myös monenlaisia tietoja maailmankaikkeudesta. Kirjoittajien kautta tuo tieto on voinut kanavoitua kömpelöin kuvauksin. En halua asettaa mitään varmoja vastaavuuksia, niin kuin sanoit emme tiedä paljonkaan tieteen kautta maailmasta ja varsinkaan sen synnystä, ja kaikki mitä tiedämme voi sisältää suuria erehdyksiä. Silti haluan pitää avoimena mahdollisuutta että Raamattu oikeasti sisältää tiedon näistäkin, kuin peilin kuvajaisen oikeasta, mutta kuitenkin.
Myytin ensisijainen merkitys on “a traditional story, especially one concerning the early history of a people or explaining a natural or social phenomenon, and typically involving supernatural beings or events”. Mielestäni raamatussa on aika paljon myyttejä. Myytti ei tarkoita ettei se olisi totta (joskaan se ei myöskään tarkoita, että myytti olisi samaa genreä kuin moderni historiankirjoitus).
Kyllä, mutta ongelma syntyy, kun henkilö joka on tullut itsensä huijaamaksi, luulee tulleensa Jumalan huijaamaksi, ja vaatii muitakin uskomaan samaan huijaukseen.
Ei kai se sinänsä ole ongelma, jos henkilö uskoo kirjaimellisesti maailman olevan suhteellisen nuori, tai ei pidä evoluutioteorian olevan hyvä selitys biodiversiteetille. Koen tosin termin “kreationismi” ongelmalliseksi, koska kreationismissa on kyse valheille ja väärinymmärryksille perustuvasta pseudotieteestä.