Varmistan: Sinä siis koet, että vaikutelma johtuu siitä, että luterilaisesta lähtökohdasta on mahdotonta käsittää vanhojen kirkkojen ajattelutapaa?
1 tykkäys
Kuinka tässä nyt pitää ymmärtää sovitus? Paavalin mukaan Kristus ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden, ja nostettiin kuolleista vanhurskauttamisemme tähden. Kun Kristus vanhurskautettiin Hengessä, oli kyse hänen ylösnousemuksestaan. Vanhurskauttaminen = eläväksi tekeminen.
Se, että Kristuksen kuolema nähdään velanmaksuna eikä Jumalan ja ihmisen yhtymyksenä ja Jumalan pelastustyönä ihmisyydessä sisältä käsin, on looginen seuraus siitä että inkarnaation merkitys on jäänyt liian vähälle huomiolle.
Voi olla että nykyihmisen on paljon vaikeampaa, kuin menneiden aikojen ihmisten, nähdä ihmislaji yhteisöllisenä kokonaisuutena.
Inkarnaation merkitystä voi pikku hiljaa syödä myös ihmiselle ominainen tapa jäädä piehtaroimaan kurjuudessaan, eli opettaa evankeliumin vastaisesti ihmisluonnon täydellistä kurjaa tilaa, vaikka juuri Jumalaa kunnioittaaksemme meidän tulisi hyväksyä se mitä olemme. (“Jos ihminen ilman ylpeyttä, turhuutta ja itsekehua ottaa vastaan todellisen kirkkauden ja kunnian joka on seurausta siitä että hänet on luotu, ja seurausta siitä kuka hänet on luonut, ei kukaan muu kuin voimakkain Jumala joka saa kaiken olemaan olemassa, ja jos ihminen pysyy rakkaudessa ja alamaisuudessa ja kiitoksen antamisessa Jumalalle, ihminen vastaanottaa vieläkin suuremman kirkkauden, oman itsensä ja luontonsa kehittymisen, niin pitkälle että ihmisestä tulee samanlainen kuin siitä joka kuoli hänen puolestaan.” Irenaeus Lyonilainen, Adversus Haereses http://www.newadvent.org/fathers/0103320.htm)
Kuitenkin näin kristinusko opettaa selvästi; vaikka Kristuksen ihmisyys oli hänen yksilöllistä ihmisyyttään hän jakoi ihmiseksi tullessaan jumalallisuutensa koko ihmisyyden kanssa.
Ja kun tiedämme nykyään varsinkin tieteen opetuksista kuinka läheinen suhde ihmisen ja muun luonnon välillä on, pitäisi kristillisen opetuksen siitä kuinka “Jumala oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä” (Ef. 1:10) olla loogisesti hyvin perusteltu ja selvä asia.
Näitä on mukava näin joulun alla mietiskellä ja pyytää ymmärrystä näihin ruouksessa. Tämän salaisuuden ydin on ajankohtaista juuri nyt.
Velanmaksuna(kin) näkeminen voi olla myös looginen seuraus siitä, että luetaan Kristuksen juttuja Raamatusta. Aika vaikeaa on nähdä velanmaksu-näkökulmaa jonakin ei-apostolisena.
2 tykkäystä
Jes 53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
Room. 3:24 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Room. 3:25 Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta,
Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: “Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.”
Gal. 4:4 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi
Gal. 4:5 lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Mark. 10:45 Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." Tässä lunnaat (lytron) tarkoittaa orjista tai sotavangeista maksettavaa rahaa.
Vanhassa Testamentissa mainitaan sana syntivelka yli 30 kertaa. Synti on rikos Jumalaa vastaan Sijaiskärsimys on keskeinen osa sovitusta. Jumala antaa jumalattomalle synnit anteeksi yksin armosta. Kristuksen kuolema on välttämättömyys pelastukseen. Lunastus tarkoittaa syntien anteeksiantamusta.
Lunastusmaksu on vanhatestamentillinen termi.
2 Moos 21:30 Mutta jos hänelle määrätään lunastusmaksu, niin maksakoon henkensä lunnaiksi niin paljon, kuin hänelle määrätään.
Augustinus totesi ihmisistä: “He kykenivät myymään itsensä, mutta eivät lunastamaan itseään”
1 tykkäys
Rangaistuksen siirtämistä/korvaamista (tai miten “penal substitution” ikinä suomenkielisessä teologiassa kääntyykään) on kyllä pyöritelty paljon kristillisessä teologiassa ja niin kuin @Thinkcat kin tuolla ylempänä toteaa, siten ajattelemisesta seuraa varsin hankalia teologisia ongelmia.
Jos esimerkiksi ajatellaan että Paavali toteaa että kaikki ihmiset ovat samaan kapinaan suljetut, inkarnaation seuraus on se, että eivät rangaistukset vaihdu niin että Kristus kärsii ja me muut emme vaan kaikki me kärsimme yhdessä, Paavalikin sanoo kärsivänsä omassa lihassaan mitä Kristuksen kärsimyksestä puuttuu. Kristus kuitenkin ainoana ylösnousee ja inkarnaation kautta me voimme ylösnousta myös, samoin kuin synnitön pystyi inkarnaation kautta kärsimään rangaistusta. Kaikkiin asiaa kommentoiviin raamatunkohtiin käy myös se ajatus että kun yksi kärsii, koko ruumis kärsii, kun yksi ylösnousee, koko ruumis ylösnousee.
Tässä artikkelissa listataan 14 ongelmallista kohtaa jotka joudutaan teologisesti kohtaamaan, jos ajatellaan että Kristus oli “syntipukki”.
Artikkeli on Chicagon Loyola Universityn pdf-tiedosto.
The Logic of Divine-Human Reconciliation_ A Critical Analysis of.pdf (1,9 Mt)
1 tykkäys
Minä muuten en ajattele, että Kristuksen osa tyhjenisi “syntipukkina” olemiseen. Varmaan aika harva luterilainenkaan ryhtyisi esittämään sellaista. (Joku voi toki ajattelemattomuuksissaan korostaa liikaa jotain puolta.) Mutta en keksi, miten sen saisi poistettuakaan kristinuskosta. Jos ei meinaa Vanhaa testamenttia pukkeineen ja temppelipalveluksineen pitää täysin irrelevantteina, ja myös käy yliviivaamassa rutkasti apostolien opetusta.
2 tykkäystä
Paavali sanoo asian näin roomalaiskirjeessään. Room 4: 25 Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. KR92
joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. KR 38
1 tykkäys
Tästä Paavalin lauseesta teologit ovat saaneet kaivettua sen että Jeesus todella inkarnaation kautta oli tosi ihminen, myös häntä koskivat synnin seuraukset vaikka hän oli itse synnitön, sitten tästä saa selville sen että Jeesus oli myös tosi Jumala koska kun hänen jumalallinen luontonsa oli yhdistynyt täydellisesti, ilman mahdollisuutta erottaa toista luontoa toisesta, Hänen jumalallinen luontonsa, jolla koko ajan oli pääsy Jumalan kirkkauteen kolminaisuuden sisäiseen elämään veti sinne myös ihmisluonnon.
Mutta sitä pelkästään tästä lauseesta ei saa selville onko Kristus yksin kärsinyt jotain erillisrangaistusta ihmisen syntien tähden. Rangaistus on ihmisluonnolle olemassa jo ilman Kristusta, koko ajan, ainoa uutuus ihmisluonnolle Kristuksessa on ylösnousemus.
Halusin nostaa tämän Raamatun kohdan esille, koska siinä Paavali antaa viitettä siihen, mikä rooli ihmisen pelastamisessa on Jeesuksen ristinkuolemalla ja mikä ylösnousemuksella.
1 tykkäys
Mistä tuo sana velka muuten tulee? Heprean sana tuossa on עָוֹן, joka tarkoittaa syyllisyyttä tai rangaistusta syyllisyydestä. Kristus kuoli, vaikka ei ollut tehnyt syntiä, ja hänet osoitettiin vanhurskaaksi kun hänet vanhurskautettiin Hengessä ja nousi kuolleista.
Ajattelin, että ei varmaan tartte joka kerta sanoa kaikkea. Mutta kyllä, minä sekä koen, että olen yrittänyt kymmenissä keskusteluissa testata ja tutkia asiaa. Tulos on sama, ja tiedän hyvin, että mikä jää puuttumaan. Koska, edelleen, The Beautyn opillisen osuuden keskeisimmät jutut käsittelevät sitä.
Minulta menee ohi, että mitä sen pitäisi pystyä todistamaan. Alkukielen useampi sana on käännetty 33/38:ssa syntivelaksi. Kieltämättä useassa kohdassa. Mutta se, että niissä puhutaan vapaaksi ostamisesta, ei kerro sitä, että mikä yksi tietty kuolema on laadultaan. Sitten 1992:ssa syntivelka esiintyy vain kaksi kertaa.
Sitten on avoin kysymys se, että mitä tarkoitetaan rikoksella. Kauttaaltaan tässä erimielisyydessä ei ole niin, että Raamattu jotenkin suoraan esittäisi luterilaisen kannan. Vaan se luetaan tekstiin sisään niin, että jonkin alkukielen sanan viidestä eri merkityksestä aina valitaan se luterilaista tarinaa edustava. Jos käännös on tehty tunnustuksen pohjalta, niin tottakai käännöksen avulla voi tukea tunnustusta.
No tästä ollaan edelleen eri mieltä.
Kukaan ei ole tuosta lauseesta ollut koskaan eri mieltä. Mutta monikin on eri mieltä luterilaisten kanssa siitä, että miten se kuuluu selittää. Esimerkiksi siitä, että mitä tarkoitetaan armolla?
Vapautuminen tarkoittaa vapautumista. En kiistä.
Tuo on monimerkityksinen heitto. Mutta jos ei ymmärrä sitä monimerkityksiseksi, niin silloin täytyy pysähtyä ja miettiä, että mistä ne monet merkitykset voisivat tulla.
Jos aikoo tehokkaasti olla eri mieltä, niin jossain vaiheessa pitää ottaa se askel, että hankkii selvän siitä, mitä erimielisyys tarkalleen koskee.
Millä tavalla se todistaa jotain tästä kysymyksestä, jota erimielisyys koskee?
Koko jutun pointti on se, että sanoja voi käyttää eri merkityksissä. Tässä kohdassa on vielä niin, että se tapa, jolla luterilaisuudessa Raamattua luetaan, syntyi luterilaisuuden mukana. Siis ei ole niin, että olisi löytynyt joku parempi usko ensin, ja se sitten muuttanut maailmaa. Vaan filosofinen ilmapiiri muuttui parin edeltävän vuosisadan aikana tavalla, joka mahdollisti uuden lukutavan, joka sitten muutti tapaa uskoa. Sama liike-energia toi sitten renessanssit, valistukset, empirismin, materialismin, positivismin ja postmodernin. Joistain näistä nousi omat lukutavat, jotka sitten kohdistettiin Raamattuun. Saatiin 1800-luvun herätykset, fundamentalismi, helluntailaisuus, lisää karismaattisia aaltoja ja loputa emergentti seurakunta.
Ei ihminen koko todellisuutta ymmärrä kuin kahvinkeittimen ohjekirjaa. Olennaisella tavalla maailmankuvan kasvu ei ole sidoksissa sanoihin, vaan sanojen saamiin merkityksiin ja merkityksellisiin yhdistelmiin. Tulin nyt ajatelleeksi huonoa esimerkkiä, mutta miksi ihmeessä avaimenreikä on espanjaksi ‘ojo de la cerradura’, eli kirjaimellisesti lukonsilmä?
Sanat eivät ole kiinteitä, annettuja ja yksiselitteisiä merkityksen yksiköitä. Tapa lukea Raamattua, joka sellaiseen perustuu, ei ole lähtöisin todellisuudesta itsestään, vaan sillä tavalla lukevien keskinäisestä sopimuksesta.
Olen samaa mieltä, että “maailmankuvan kasvu ei ole sidoksissa sanoihin, vaan sanojen saamiin merkityksiin ja merkityksellisiin yhdistelmiin”. Olet Thinkcat ansiokkaasti toiminut katalysaattorina sille, että olen lueskellut viime aikoina tätä aihealuetta jonkin verran - kahlasin Timo Eskolan kirjat läpi. Toivottavasti nyt pystyn paremmin seuraamaan kirjoituksiasi, vaikka en olekaan joka asiassa samaa mieltä.
Kai sinullakin on joku lukutapa? Sitä olen pohtinut, kun jossain muistaakseni sanoit että olet uusplatonisti, että miksi juuri tuo lukutapa tai maailmankuva olisi parempi kuin joku muu ? Ja mikä on eri lukutapojen erojen merkittävyys? Eli onko loppujen lopuksi kovinkaan paljon väliä, minkä filosofian väriset silmälasit kenelläkin on päässä? Onko filosofia turhuutta ?
Saarn. 1:2 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
En tiedä, mitä lukutavalla tarkoitetaan tässä kohdassa.
Jos kyse on ajatuksesta, että “kyllähän jokainen meistä tuo omat olettamuksensa tekstiin”, niin sitä voi käsitellä joko asian pohtimisen loppuna, jolle ei voi mitään, tai asian pohtimisen alkuna, joka avaa kokonaan uuden maailman.
En ole uusplatonisti. Eikä vanha platonismikaan ole lukutapa eikä maailmankuva, vaan teoria siitä, millä tavalla lukutavoista ja niiden vaikutuksesta tullaan tietoiseksi.
Se, että teksti itsessään ei sano mitään, koska kieli ei ole asia, vaan kieli on suhde asioiden välillä. Jos puhut vaikka pöydästä, niin minä ajattelen väistämättä sellaisia pöytiä, mitä olen itse jossain nähnyt. Puheesi ei sisällä pöytää sinänsä, eikä enempää omaa ajatustasi pöydästä.
Kalvinistit ovat ehkä äärimmäinen esimerkki siitä, että mitä tulee, jos Raamattuun tuo omat, systemaattiset ja Raamatun ulkopuolella päätetyt oletukset, sitten lukee Raamattua täysin niiden valossa ja on vielä sitä mieltä, että löytää ne oletukset Raamatun tekstistä. Ehkä löytävätkin. Mutta he eivät käsitä, että koko se olettamus, että ne olettamukset voi löytää Raamatun tekstistä, on itsessään sen olettamuksen toteuttamista ennen kuin se on löydetty. Kyse kun nimenomaan ei ole edes siitä, että olettaja saisi tekstistä jotain, mitä hänellä ei ole ilman tekstiä, vaan kalvinisti päinvastoin eliminoi lähestymistapoja ennen kuin lähestyy tekstiä, ja siksi näkee tekstin sen tavan valossa, mitä ei eliminoinut.
Helluntailaisuus on äärimmäinen vastaesimerkki, jossa teksti voi parhaimmillaan olla pelkkää voimaa, jonka sisällön määrää sen käyttäjän intentio. Katolisuus on kolmas tie siinä, että tekstin ja todellisuuden ajatellaan peilaavan toisiaan. Eli niillä on keskinäinen riippuvuus.
Nuo ovat siis kielen olemuksen käsittämisessä univokaalinen (yhden suhde yhteen), ekvivokaalinen (yhden suhde rajattoman moneen) ja analoginen (rajoitetusti monen suhde rajoitetusti moneen) tapa.
Näistä kahdesta viimeisestä kysymyksestä en saa irti muuta kuin sen, että pitäisi jollain tavalla määritellä, mitä filosofialla tarkoitetaan. Jos luit Eskolaa, niin saatoit jäädä käsitykseen, että filosofia on yhtä kuin mannermainen traditio Descartesista eteenpäin. Silloin voi todeta sen, minkä moni psykologi ja insinööri ovat huomanneet, että asian toiminnasta voi saada paljon tietoa kun tutkii, että millä tavalla se hajoaa.
Jos taas filosofialla tarkoitetaan koko pyrkimystä ymmärtää todellisuutta, niin vastaus molempiin kysymyksiin on aivan erilainen. Jokainen nykyinen tapa ymmärtää todellisuutta, myös mannermainen traditio, koostuu menneiden filosofioiden rippeistä ja jäänteistä. Tai sitten, kuten äärimmäisessä tapauksessa, tietoisesta selän kääntämisestä koko filosofian ja siten todellisuuden käsittämisen ajatukselle. Voegelin kutsuu sitä gnostilaiseksi impulssiksi. Vasta siinä, tai nimenomaan siinä ajatellaan, että ihmisen mielessään kehittämä systeemi voi olla ensisijainen ulkoiseen todellisuuteen nähden.
1 tykkäys
Lueskelin luominen.fi sivustoa, koska käsiini osui lehti, jossa oli viittaus ko sivustolle.
Lehdessä oli luonnontieteiden kritiikin yhteydessä jopa siteerattu Saksan entistä propagandaministeriä. Niinpä niin. Todella onnistunutta kritiikkiä.
Nuoren maan kreationismi onnistuu ampumaan itseään pahasti nilkkaan lähes joka kappaleessa. Erityisesti kyseisen aatteen pohjalta kritisoidaan sitä, että luonnontieteen eräitä teorioita ei voi testata laboratoriossa. Niinpä niin. Sekös onkin paha ongelma. Sanovat vieläpä, että kosmologia perustuu sokeaan uskoon. Aika hurjaa.
Siis kaikki luonnontieteen teoriat tuntuvat nuoren maan kreationistien mielestä huuhaata, mutta sitten kun tulee esiin kysymys valosta ja alle 10.000 vuoden ikäisestä maanilmankaikkeudesta, ei olekaan enää mikään ongelma esittää, että valon nopeus on hidastunut siten, että kauempaa tullut valo näyttää vanhalta.
Geologiasta tähtitieteeseen biologiaan fysiikkaan ja kosmologiaan kaikki saa huutia, mutta mitä nuoren maan kreationisteilla on tarjota tilalle?
5 tykkäystä
Sain tässä hiljattain itsekin käsiini Luominen-lehden. Aika jäätävää settiä suurelta osin. Kirjoittajien taustat ja koulutukset on kyllä esitelty poikkeuksellisen hyvin, mutta niistä ilmenee selvästi se, että he eivät välttämättä ole mitään oikeita asiantuntijoita siinä aiheessa, josta kirjoittavat. Erityisen järkyttävä oli umpilisäkkeen merkitystä käsittelevä juttu, jonka kirjoittaja oli autoalan insinööri. Hän kuitenkin esitti kirjoituksessa näkemyksiä umpilisäkkeen poiston tarpeellisuudesta tai haitallisuudesta. Todella toivon, ettei kukaan antaisi tällaisten vaikuttaa omiin hoitopäätöksiinsä - totaalisen vastuutonta toimintaa! Mun mielestä ammattitaitoon kuuluu oman ammattitaidon rajojen tunnistaminen, ei pidä esiintyä asiantuntijana oman alueensa ulkopuolella. Lisäksi lehdessä esitettiin faktoina sellaisia asioita, joita ei kerrota Raamatussa (eivätkä ole tieteen mukaisia), kuten lohikäärmeiden olemassaolo ja tiettyjä yksityiskohtia vedenpaisumuksesta. Fundamentalistisinkaan raamatuntulkinta ei vaadi uskomaan sellaisiin.
1 tykkäys
Luin hiljattain uudesta Tähdet ja Avaruus- lehdestä artikkelin, jossa puhuttiin menneiden vuosisatojen ihmisten käsityksistä Itämeren veden pinnan alenemisesta. Ilmiö oli havaittu jo kauan ennen kuin 1700- luvulla silloiset oppineet pohtivat asiaa.
Silloin oli mietinnöissä myös mahdollisuus, että vedenpaisumuksessa ilmestyneen veden laskeminen on edelleen syynä ilmiöön, jossa meren pinta vähitellen laskee. Varsin pian laskelmat kuitenkin osoittivat, ettei tuollaisesta voi olla kysymys. Syytä Itämeren veden katoamiselle ei kuitenkaan keksitty ennen 1800- lukua ja 1800- luvun puolen välin jälkeen asiasta tiedettiin jo Suomessakin. Maankuoren kohoaminen paljastui syyksi, mutta valitettavasti artikkelissa ei sen tarkemmin kerrottu, miten tulokseen tultiin.
Luominen lehdessä julistettiin kreationististen tiedemiesten tieteellisiä saavutuksia. Yllättäen tuossa joukossa ei ollut enää tiedemiehiä 1900- luvulta ja sen jälkeen.
Tuo nuoren maan kreationismi vetelee viimeisiään. Niin epätoivoisia yrityksiä lehdessä oli.
En tiedä, miksi olin lukemassa tätä Hartin artikkelia sattumalta uudestaan. Hyvä kuitenkin että kertasin sen, koska aika moni kohta avautui uudella tavalla.
Teksti on pitkä. Joten olen lukenut sitä useammassa osassa. Tänään sattumalta muistin tämän keskustelun kun osui silmiin tällainen kohta:
But instead comes Easter, which rudely interrupts all the minatory and sententious moralisms of the tragic chorus, just as they are about to be uttered to full effect, and which cavalierly violates the central tenet of sound economics: rather than trading the sacrificial victim for some supernatural benefit, and so the particular for the universal, Easter restores the slain hero in his particularity again, as the only truth the Gospels have to offer. This is more than a dramatic peripety. The empty tomb overturns all the “responsible” and “necessary” verdicts of Christ’s judges, and so grants them neither legitimacy nor pardon.
In a larger sense, then, the entire sacrificial logic of a culture was subverted in the Gospels. I cannot attempt here a treatment of the biblical language of sacrifice, but I think I can safely assert that Christ’s death does not, in the logic of the New Testament sources, fit the pattern of sacrifice I have just described. The word “sacrifice” is almost inexhaustible in its polysemy, particularly in the Old Testament, but the only sacrificial model explicitly invoked in the New Testament is that of the Atonement offering of Israel, which certainly belongs to no cosmic cycle of prudent expenditure and indemnity. It is, rather, a qurban, literally a “drawing nigh” into the life-giving presence of God’s glory. Israel’s God requires nothing; He creates, elects, and sanctifies without need—and so the Atonement offering can in no way contribute to any sort of economy.
Tämä ehkä summaa koko ajatuksen:
I am tempted to say, then, that the cross of Christ is not simply a sacrifice, but the place where two opposed understandings of sacrifice clashed.
Voidaan ajatella, että Jumala sinänsä ei tarvitse ihmiseltä mitään. Joten sen, että Jumala tarvitsee tai vaatii hyvitystä, täytyy tulla jostain. Tästä tullaan siihen, että näiden käsitysten eroavuus lähtee ehkä kysymyksestä, että onko laki ikuinen osa Jumalaa? Jos on, niin Jumala on sidottu sen mukaiseen oikeudenmukaisuuden vaatimukseen, ja vaatii siksi kostoa tai hyvitystä ihmisen langetessa ja sen jälkeen kärsityistä loukkauksista.
Siinä välillä on sitten teorioita, joiden mukaan kuolema ristillä on demonstratiivinen: Jumala ei oikeasti tarvinnut sovitusta ja olisi voinut antaa anteeksi muutenkin. Mutta ihmiset eivät päässeet syyllisyydestään mihinkään. Joten Jumalan piti keksiä joku asia, millä näyttää ihmisille asian laatu, tai antaa ihmisille jotain, mihin tarttua, jotta ihmisen ja Jumalan suhde olisi näkyvä ja ymmärrettävä. Eli kuolema ristillä ei ole silloin maksu, vaan jonkinlainen käsitteellinen apuväline, jota ilman ei ihmisellä olisi mitään tapaa toteutua moraalisena olentona ja prosessoida syyllisyyttään.
Artikkelissa sanotaan näin:
This is illustrated with striking clarity by the history of modern philosophy, at least in its continental (and, so to speak, proper) form. It is fashionable at present, among some theologians, to attempt precise genealogies of modernity, which in general I would rather avoid doing; but it does seem clear to me that the special preoccupations and perversities of modern philosophy were incubated in the age of late Scholasticism, with the rise of nominalism and voluntarism. Whereas earlier theology spoke of God as Goodness as such, whose every act (by virtue of divine simplicity) expresses His nature, the spectre that haunts late Scholastic thought is a God whose will precedes His nature, and whose acts then are feats of pure spontaneity. It is a logically incoherent way of conceiving of God, as it happens (though I cannot argue that here), but it is a powerful idea, elevating as it does will over all else and redefining freedom—for God and, by extension, for us—not as the unhindered realization of a nature (the liberty to “become what you are”), but as the absolute liberty of the will in determining even what its nature is.
Näiden sovituskäsitysten ero liittyy tähän, että mitä tahdon vapaudella tarkoitetaan, tai miten jonkin olennon luonnon, luonteen tai olemuksen–kreikaksi physis–ja sen tahdon suhde käsitetään. Ajatus ihmisestä riippumattomana älynä kulkee mielestäni käsi kädessä sen kanssa, että sovitus nähdään maksuna tai hintana. Kun taas ihmisen käsittäminen olentona, joka saa kaiken itsensä ulkopuolelta (siis onttisesti, eli ihan olemusta myöten) ei tarvitse ajatusta sovituksesta maksuna, eikä välttämättä edes sovi sen kanssa yhteen.
Muuten tulee yksi hassu ajatus: Pilatus eli Rooma ja sanhedrin eli juutalaiset johtajat uhrasivat Jeesuksen. Samaan aikaan Jumala oli todellinen uhraaja. Ja kollektiivisesti me kaikki olemme Kristuksen uhraajia. Sen lisäksi, että Kristus uhrasi itsensä.
“Miten me päästään tästä Jumalan aiheuttamasta ongelmasta eroon?” Jumala, tuo ihmisten syyttäjä, ikuisen lakinsa kanssa. “Tapetaan se!” “Joo, tapetaan.”
Mt. 21:33 eteenpäin on vertaus viinitarhan vuokraajista.
38 Mutta kun viinitarhurit näkivät pojan, sanoivat he keskenänsä: ‘Tämä on perillinen; tulkaa, tappakaamme hänet, niin me saamme hänen perintönsä’. 39 Ja he ottivat hänet kiinni ja heittivät ulos viinitarhasta ja tappoivat.
Mielestäni uhraamisessa pitäisi olla joku logiikka. Siis 1) joku uhraa 2) jotain 3) jollekin 4) saadakseen jonkin edun tai hyödyn tai välttääkseen jonkin haitan tai pahan. Ostin joskus aikoinaan Leif Nummelan Raamatun punaisen langan. Mutta myönnän, että en ole sitä vieläkään lukenut. Olin tosin siihen liittyvillä luennoilla kerran.
Yhteensä tästä näyttää tulevan sellainen setti, ja siitä luennosta ainakin tuli, missä kaikki liittyy kaikkeen ja joka asia, melkein jokainen “hyvien puolelle” sattuva henkilö VT:ssä, on esikuva Kristuksesta. Lefa ja Mailis Janatuinen ovat kuin kaksoset tässä asiassa. Ainoa varma asia on se, että 1) epämääräinen joukko tai ehkä jopa viisi toisiaan liikuttavaa kättä 2) tappaa Kristusta 3) koska Jumala niin tahtoo tai vaatii, ja 4) kun tihutyö on tehty, niin Jumala, joka oikeastaan tapettiin, on niin tyytyväinen kun tuli tapetuksi, että antaa anteeksi ei vain sitä, vaan ihan kaiken. Sen jälkeen tämä yksi murha asymptoottisesti imaisee itseensä koko maailmankaikkeuden.
Olen vieraantunut sijaiskärsimyksestä aivan liikaa. Alkaa olla jo epäselvää, että mikä tuossa oli tarkalleen se asia, mihin piti uskoa? Minulla oli viimeisinä vuosinani henkisenä kansanlähetysläisenä sellainen kehityskaari, missä siirryin aina ymmärryksestä toiseen sovituksen olemusta koskien. Se aivan alkuperäinen oli sellainen, että jollain tavalla kaikesta tuli non sequitur. Eli se, mitä seurakunta teki yhdessä, ei jotenkin seurannut pelkästä sijaiskärsimyksen evankeliumista. Paitsi että Raamatussa neuvottiin tekemään kaikenlaista. Mutta sekään ei auennut, että mitä tekemistä sillä kaikella oli tuon sovituksen kanssa.
The Beauty of the Infiniten lukemisen jälkeen koko ongelmaa ei enää ollut.
2 tykkäystä
Israelille uhraamisessa oli syvällinen logiikka minkä oppineet kristityt näyttävät kyllä ymmärtävän.
Tämän selitys juutalaisesta yhteysuhrista kuvailee paremmin ehtoollista kuin moni kristittyjen ehtoollisesta kirjoittama selitys.
Uhrien tehtävänä ei ollut vaikuttaa tai antaa Herralle mitään, koska Herra jo omisti kaiken, mitä maan päällä oli:
"En vaadi härkää talostasi, en vuohia tarhoistasi, sillä minun ovat kaikki metsän eläimet, kaikki eläimet tuhansilla vuorilla. Minun ovat kaikki vuorten linnut ja laaksojen moninaiset eläimet. Jos minun olisi nälkä, en sanoisi sitä sinulle, sillä minun on koko maanpiiri, kaikki mitä on. Söisinkö härkien lihaa, joisinko vuohien verta? Anna Jumalalle uhriksi kiitos, täytä lupauksesi Korkeimmalle. " Ps 50:9-14
Sen sijaan uhrien tehtävänä oli konkretisoida ihmisen suhde Jumalaan. Jokainen uhri sisälsi ajatuksen sovituksesta. Palvoja puhdisti ja pyhitti itsensä uhrilla, kohdatakseen Jumalan. Hän toi uhrinsa Jumalalle ja samalla pääsi myös itse osalliseksi uhrista ja näin ikäänkuin aterioi Jumalan kanssa, jolle uhri uhrattiin. Uhriaterian myötä uusi suhde palvojan ja Jumalan välille syntyi, koska molemmat pääsivät osalliseksi samasta antimesta. Vielä nykyäänkin ateriayhteys on erittäin tärkeä beduiinien keskuudessa. Ne jotka aterioivat keskenään, heillä on myös läheinen suhde toisiinsa.
Etusivu | Sley
Nykyihmiset eivät käsitä uhrin merkitystä vaikka osaavat näin selittää sen. Israel tiesi mitä uhri tarkoittaa mutta eivät ole nähneet sitä Jeesuksen kuolemassa. Kristityt ovat niitä jotka uhrin siinä näkevät, juutalaisessa merkityksessä, Jeesus on Israelín uhrilogiikan mukainen uhri, yhteysuhri, ei mikään pakanallinen lepyttelyuhri tai edes juutalainen polttouhri. “Atonement” englanniksi ei puhu sovitusuhrista, ellei sitten sovituksella tarkoiteta yhteen asettamista, sillä at-one-ment on yhteys, olla yhtä.
Jeesus on Uuden liiton uhri, uhraaja sekä alttari, ja koska hän on inkarnaation kautta yhtä ruumista, yhtä lihaa ihmisten kanssa, hänen uhrinsa on meidän kaikkien yhteysuhri.
Oppiaksemme sen merkityksen meidän on opittava juutalaisilta mitä yhteysuhri merkitsee.
En vielä päässyt tässä asiassa kärryille: Katsotko, että koko ajatus “sijaiskärsimyksestä” ja “uhrista” on pielessä, vai että nuo eivät ollenkaan riitä kuvaamaan asiaa? Jos sinunkin ajatuksesi voisi summata I am tempted -sitaattiin niin vissiin jälkimmäistä tarkoitat. Mutta ainakaan minulle muu tekstisi ei selvennä tuota vaan hämmentää. En pysy kokemuksissa (sic) mukana.