Kaikki jotka lataavat symboleihin erilaisia merkityksiä kuin sinä ovat idiootteja?
No puolusta meille Pub Massamurhaa. Ja nimenomaan sitten niin, että puolustat sitä niin, että sen nimen kritisoijia pitää kritisoida.
Jos et sitä tee, niin eikö tuo ole aika asiatonta käytöstä?
Nyt ei ihan avautunut, mihin viittaat? Menikö minulta jotain ohi?
Piru on toki vahva symboli, mutta en usko, että ohjelmistokehittäjät piru-hahmoa käyttäessään indikoivat massamurhaa. Toki koodarit voivat olla sivistymättömiä kulttuuri- ja uskontohistorian suhteen, mutta en ymmärrä väkivaltaviittauksia.
Mielestäni kyseinen symboli on mauton ja laiska vitsi, mutta ei erityinen tuohtumuksen aihe.
Sinä lähdet esittämään, että kaikki jotka lataavat symboleihin erilaisia merkityksiä olisivat minun mielestäni idiootteja. Sen jälkeen sitten kerrot noin.
En minä ole mitenkään tuohtunut. Mielestäni Pub Massamurhan perustaja olisi idiootti, mutta mielestäni sen saa tehdä enkä siitä ala tunnekuohahduksia saamaan. Sama saatanan käyttämisessä logoissa vielläpä tilanteissa, joissa sen käyttöön ei edes ole minkäänsortin mielekästä analogiaa.
Jos haluaa voi vaikka pitää yllä Taverna Pohjan Akkaa (Taverna Pohjan Akka), jossa omien sanojensa mukaan: Kalevalan äkäisestä Pohjan Akasta poiketen, taverna tarjoaa lämpimän miljöön rauhalliseen ruokailuun. Sitten minun kaltainen viisastelija toteaa, että idioottimaista valita nimi, josta heti joutuu selittelemään kuinka se ei yhtään kuvaa paikkaa, vaan siellä kaikki onkin just toisin päin. Kumpaa ensi kertaa vierailua miettivän pitäisi uskoa; nimeä, vai vakuutteluita? Pohjan Akka ainakin on tunnettu valehtelija.
No haluatko avata, miksi pidät ko. symboliikan käyttäjää idioottina?
Useimmiten markkinoitava tuote saa aluksi hyvin lyhyen etsikkoajan ennen kuin kuluttaja päättää käyttää tai olla käyttämättä sitä. On idioottimaista tuolloin ladata nimeen tai symboliin kenenkään mielestä voimakkaan negatiivisia ajatuksia. Kun voimakkaan positiiviset ajatukset ovat harvinaisia, tai ainakin haluan uskoa että vain margnaalinen määrä ihmisistä on innokkaita saatananpalvojia, jotka ostavat tuotteen kuin tuotteen kun vaan heidän herransa kuva siihen liimataan.
Eli pidät siis ko. symbolin käyttäjiä idiootteina, koska se on huonoa markkinointia?
Juuri noin. Vaatii jo huomattavaa heikkolahjaisuutta epäonnistua markkinoinnissa noin täysin.
Itse ajattelen, että ko. symbolin käyttö on uskonnon karnevalisointia ja siksi mautonta. Veikkaan kuitenkin, että kovaa vauhtia maallistuvassa käyttäjäkunnassa symboli ei herätä kauhean negatiivisia merkityksiä. Siksi ohjelmistokehittäjä ei ole idiootti.
1 tykkäys
Taverna Pohjan Akka, tai Taverna Kullervo. Kaikille muille yhdentekevää, paitsi niille jotka Kalevalan tarinat tuntevat.
Ohjelmistokehittäjä voi valita logokseen, jos ei muuta keksi vaikka kissankuvan, tai paholaisen. Toinen on yhdentekevä ja toinen on yhdentekevä muille paitsi niille, jotka Raamatun tarinat tuntevat. Ei luulisi olevan vaikea valinta.
Edelleen tämä on jotain, mikä sinun pitäisi perustella. Muuten pelkästään nimittelet jotakuta oman vähäisen tietosi vuoksi.
Minulle tuli sellainen käsitys tuossa edellä, että sinulla oli jotain tietoa demonien tai daemonien merkityksestä tai roolista antiikin Kreikan filosofiassa ja mytologiassa. Mutta ilmeisesti ei sitten ollutkaan. Nämä näkemyksesi vaikuttavat hieman hätäisiltä ja luulopohjaisilta. Tai, kuten itse edellä ilmaiset, siltä kuin ei olisi kertaakaan pysähdytty ajattelemaan kunnolla asiaa.
Niin sitä tässä on vähän ihmetelty, että mitä henkeä? Osaatko yhtään tarkentaa?
Kyse on siitä, että antiikin Kreikan filosofit olivat osa tätä aihetta. Jos kovasti toivon, että puhuessasi aiheesta tietäisit siitä jotain, niin se ei tarkoita, että minkään henkien pitäisi kummuta mistään. Kyllä kai on mahdollista pohtia vaikka kommunismiakin ilman mitään henkien kumpuamista?
Päinvastoin. Keskustelun tappaa se, jos joku osallistuja ei selvästi ole aiheen tasalla.
Onko kellään olemassa omia aivoja, nyt tai silloin, vai onko kaikessa kyse vain siitä, että henget laittavat asioita ihmisten päähän? Kutsuu sitä sitten vaikka inspiroimiseksi.
Tappaa mahdollisuuden keskusteluun myös, jos joku ei osaa ollenkaan pysyä aiheessa, vaan häntä joutuu (tuloksetta) paimentamaan siihen suuntaan.
Minun pitää ehkä kertoa tässä välissä oikeat vastaukset tuohon demonijuttuun.
Voegelinin Order and History III: Plato and Aristotle käsittelee, edellisen osan tavoin, eräänlaista tietoisuuden kehitystä: Kun ihmisen pitää selittää itselleen paikkansa maailmassa, ynnä selittää itselleen oma suhteensa yhteisöönsä, ynnä sen yhteisön paikka kaikkeudessa, niin tähän on erilaisia teorioita tai lähestymistapoja.
Kysymystä voi pohtia ja siihen voi esittää vastauksia erilaisten myyttien, runojen ja kertomusten kautta. Minkään näistä ei ole tarkoitus olla kirjaimellisesti, kronologisesti tai fysikaalisesti totta. Koko ajatus siitä, että filosofiset ja teologiset väitteet koskevat kirjaimellista ja ihmisestä riippumatonta totuutta on uuden ajan alusta peräisin. Edes kristinusko ei edellytä sitä.
Eikä voi olla niin, että Jeesuksen jälkeen piti odottaa 1300 vuotta ennen kuin ihmiskunta löysi oikean tavan käsittää todellisuutta. Asia näyttää olevan ennemmin niin, että uuden ajan alussa esitettiin ajatuksia, jotka johtivat koko todellisuuden käsittämisen hajoamiseen. Ihminen hylkäsi oman paikkansa asioiden järjestyksessä lähtiessään tavoittelemaan objektiivista tietoa ja tietämistä. Ihminen ei enää tyytynyt tietämään sitä, että mikä on hänelle itselleen hyvä, vaan ihminen halusi tietää, että mikä on objektiivisesti hyvä.
Entisaikaisessa ajattelussa ihmiselle hyvä on suuntautua kohti Jumalaa, joka yksin vastaa itsensä käsittämisestä eli objektiivisesta hyvästä. Nykyaikaisessa, voluntaristisessa ajattelussa ihmiselle hyvä on jotain kielteistä ja vastakkaista objektiiviseen hyvään verrattuna. Siinä, missä ihminen ennen tavoitteli Jumalaa–tai jotain muuta, pienempää, vääristynyttä ja rajallista hyvää–ja usko oli tämä tavoittelemisen prosessi, on usko nykyään kertaluontoinen valinta subjektiivisen hyvän ja objektiivisen hyvän eli ihmisen tai Jumalan välillä.
Tästä seuraa sitten kaikenlaisia ongelmia, joita keskiaikaisessa ajattelussa ei ollut, eikä tarvinnut pohtia; kuten se, että onko ihminen kykenevä käsittämään, mistä tällaisessa valinnassa on kyse. Ratkaisuja on ollut kalvinismissa se, että predestinoimalla Jumala valitsee ihmisen puolesta. Evankelisuudessa se, että ihminen ei valitse koko Jumalaa, jolloin myöskään ei tarvitse tietää valinnasta kaikkea, vaan valinta kohdistuu jonkinlaiseen minimaaliseen tiivistelmään, joka sitten edustaa myöhemmin koko valintaa.
Henkimaailman jutut liittyvät tähän siten, että tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä on aina katsottu olevan sanansaattajia tai välittäjiä. Demoneilla tarkoitetaan pienten jumalien lisäksi kohtaloa. On mielenkiintoista, että moderni länsimainen ihminen, etenkin 1800-luvun tyylinen fundis protestantti, lukee nuo sanat täysin eri tavalla kuin joku, joka on perustason verran perehtynyt myytteihin ja keskiaikaiseen ajatteluun.
Länsimainen ihminen elää maailmassa, joka on neutraali ja mekaaninen. Joten jos puhutaan hengistä tai kohtalosta, niin ne ovat silloin maailmaan nähden ulkopuolisia tai ylimääräisiä ja erillisiä voimia tai toimijoita, joilla ei ole luonnollista osaa neutraalin ja mekaanisen maailman toiminnassa. Leimallista on juuri tämä, että uskotaan kahteen eri totuuteen: neutraaliin ja mekaaniseen arkipäivän totuuteen, joka sulkee sisäänsä niin ihmisen kuin aistittavan maailman, mutta myös ihmisten yhteisöt, kuten näkyvän kirkon; ja tästä erillään Jumalan totuuteen, joka on täysin yliluonnollinen ja tuonpuoleinen. Näistä jälkimmäinen ainoastaan rajoitetusti pistäytyy täällä Kristuksen, kasteen, ehtoollisen tai Raamatun muodossa.
Tästä seuraa väistämättä se, että enkelit ja demonit voidaan samalla tavalla ajatella voitavan luokitella joksikin ylimääräisiksi, erillisiksi ja atomisiksi ilmiöiksi, joita neutraali ja mekaaninen maailma ei varsinaisesti tarvitse. Kun taas jos länsimainen ihminen haluaisi käsittää, että mitä antiikin Kreikassa ajateltiin demoneista, niin ne olivat jonkinlainen osa maailman koneistoa. Asiat eivät merkinneet sinänsä ja itsessään jotain, koska kukaan ei vielä pitkään aikaan keksisi Descartesin tyylistä käsitystä ihmisen älystä jonain itsessään neutraalina ja tuonpuoleisena. Sen sijaan erilaiset kosmiset välttämättömyydet ihmisen kohtaloon liittyen henkilöitiin demoneihin, joita pidettiin kaikenlaisten lakien ja säädösten, ja siten jumalallisen järjestyksen palvelijoina.
Jos ei tiettyä USA:n monopoleja koskevasta lainsäädännöstä johtuvaa ongelmaa olisi ollut, ihmiset käyttäisivät nyt mahdollisesti linuxin tilalla FreeBSD:tä. Perinteisesti unixit ovat olleet palvelimissa viihtyviä käyttöjärjestelmiä. Se tarkoittaa, että niissä on paljon erilaisia varusohjelmia, joilla on jokaisella joku oma pieni tehtävä. Jonkin kielellisen yhteensattuman vuoksi näitä varusohjelmia kutsutaan englanniksi daemoneiksi. Sanan merkitys on sama kuin Platonin pohdinnoissa reinkarnaatiosta: ne eivät ole mitenkään mielivaltaisen pahoja, vaan ne ovat tietyllä tavalla “hyviä” siksi, että niillä on paikka ja tehtävä asioiden järjestyksen ylläpitämisessä. Aivan kuin FreeBSD:n varusohjelmilla.
2Kor. 12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. 8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. 9 Ja hän sanoi minulle: “Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Siinä kohta, jota usein yritetään hämmentyneenä ja epätyydyttävästi selittää luterilaisissa ja evankelisissa piireissä. Lopputuloksena on aina jonkinlainen no can do ja onpas surullista ja ei voi mitään. Kaukana se, että joku osaisi sanoa kohdalla olevan jonkin sanoman tai tarkoituksen.
Videolla, jonka linkitin tänne toisaalle, isä Ripperger sanoo, että yksikään demoni ei ahdista ihmistä Jumalan sitä sallimatta. Sanoo myös, että jos ihmisillä ei olisi tällaisia kiusauksia, olisi heidän pyhittymisensä myös huomattavasti laiskempaa. Joten jos elämässäsi on kiusausta tai painostusta, niin sen tarkoitus on, että sinä juuri siitä kohdasta tulisit pyhemmäksi.
Katolisuudessa on paljon enemmän merkityksellisiä tapoja suhtautua vastoinkäymisiin kuin protestantismissa. Ei se tarkoita, että ne aina muistaisi tai että ne tekisivät kaikesta helppoa. Mutta ainakin niiden kautta saa hieman erilaisen käsityksen asiasta.
Ihan tätä kirjoittaessa huomaan, että jos 1300-luvulla Ockhamilaisen ajatus Jumalasta, jossa tahto tulee ennen luontoa, johti saman ajatuksen soveltamiseen ihmiseen, niin miksi ei siitä pian myös seuraisi voluntaristinen käsitys demoneista?
Keskiaikaisessa ja siten myös kristinuskon historiaan pisimpään kuuluneessa käsityksessä hyvä on jotain, minkä ihminen saa osallistumalla Jumalaan, joka on itse hyvyys. Tälle käänteisesti pahuus on osallistumatta jäämistä tästä hyvyydestä. Voluntaristisessa ajattelussa pahuus ja hyvyys ovat itsenäisiä todellisuuksia, joiden välillä ihminen ja demonit ovat jotenkin neutraalisti valinneet ja valitsemassa.
Tästä seuraa myös vähän sellainen mentaliteetti, että hengellisessä todellisuudessa hyvän ja pahan suhde on joku suurvaltojen kaksintaistelu.
Mutta summauksena siis vain, että 1) modernin ihmisen käsitys demoneista ei liity mihinkään, kun taas 2) keskiajan ja antiikin käsitys demoneista liittyy, ja 3) eron tässä välillä tekee se, että kumpi metafysiikka valitaan. Ja 4) FreeBSD:n logo on tällainen mytologinen viittaus, josta tulee mauton tai huonoa markkinointia vain amerikkalaisen fundamentalismin kontekstissa. Joka tapauksessa 5) niin pahuuden olemus kuin sitä kautta oikea tapa suhtautua demoneihin on seurausta valitusta metafysiikasta.
Meinasin selittää enemmänkin, mutta sitten keksin hyvän summauksen: Katolilainen tai antiikin kreikkalainen käsittää demonit sen kautta, mikä niiden funktio on. Jos niiden funktio on tuoda sinun elämääsi epätoivoa ja addiktioita, niin niistä vapautumiseen oikea tie on rukous ja Jumalan tuntemisessa kasvaminen. Se luonnostaan heikentää niiden vaikutusta tai jopa ajaa ne pois. Eksorkismi, vaikka sitä katolisuudessa harrastetaankin, on vain aivan erityinen ratkaisu aivan erityiseen tilanteeseen. Ei mikään yleislääke joka hengelliseen pöpöön. Eksorkistin työ koostuu pääosin kaikesta muusta kuin sessioissa istumisesta. Kun taas moderni evankelinen ja karismaatikko käsittää demonit jonkinlaisina sekopäisinä yksilöinä, joiden toiminnalla ei ole tarkoitusta eikä sisältöä. Joten ihmisen ei ole tarve eikä tarkoitus parantaa omaa tilannettaan mihinkään, kunhan vaan saa jonkun antamaan demonille huutia.
Yllättäen myös kohdalle sattuneet hankalat ihmiset voi käsittää noilla kahdella tavalla.
Miten kuvittelet, että kukaan tiesi asiasta tai ei pystyisi vastaamaan lukuisiin lainauksiin yhdistettynä onliner vastauksiin.
Minun näkemykseni on, että kaikki jotka yhdistävät tuotteensa turhaan mihinkään minkään uskonnon symboliikkoihin ovat idiootteja. Jos yhdistys ei ole turha, vaan on olemassa analogia vaikkapa tulisen ruuan ja helvetin välillä on tuollaisen käyttäminen taas vain lähinnä mautonta, mutta kukin tietysti askeltaa tyylillään.
Ja tosiaan antiikin Kreikassa daemoneita ei jaettu hyviin ja pahoihin.
Objektiivinen on synonyymi henkisesti kuolleelle. Keskiajalla ihmiset siis oppivat miten tappaa itseään (joutua eroon sielustaan) tehokkaammin, kuin koskaan aiemmin.
Vanhassa vara parempi.
Aivan keskiajan lopussa syntyi sellaista akateemista ja filosofista liikehdintää, missä tietynlainen voluntarismi ja objektivismi alkoi saada jalansijaa. Sen murtautumista kristinuskoon kutsutaan protestantismiksi.
Calvinin tulppaani, reformaation solat, lain ja armon erottaminen ja Lutherin kahden regimentin oppi perustuvat näille ajatuksille.
En tiedä, että halusitko olla sitä mieltä, mitä nyt tulit olleeksi. Mutta olitpahan kuitenkin.
Halusin olla aivan juuri sitä mieltä, kuin olin. Katolisilla oli silloin ja on nyt mielestäni omat ongelmansa, mutta Lutherin kahden regimentin oppi on vastaavasti massiivinen miinuspuoli luterilaisille siitä melko itsestäänselvästäkin syystä, että se erottaa ihmisen Jumalasta.
Taustani on teoreettisessa fysiikassa, joka on tasan niin objektiivisuuteen pyrkivää, kuin olla voi. Joten ihan omakohtaisesti tiedän tuon.
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Ortodoksisuudessa ymmärrys hengellisistä asioista on aina perustunut kokemuksen kautta saadulle ymmärrykselle. Sen takia on koko ajan ollut kyse objektiivisesta, empiirisestä tiedosta eikä mistään itse muodostelluista spekuloinneista. Tältä osin Thinkcatin kuvaus ei mielestäni osu kohteeseen itäisen kr. uskon osalta, vaikka tunnistankin sen, mitä hän sanoi ihmiselle hyvästä ja sen erosta objektiiviseen hyvään.
Mielestäni esim. p. Paavali esittää nimenomaan, että antiikin kreikkalaisten jumalat olivat tuollaisia “ihmiselle hyviä”, ts. ihmismielen kehittelemiä abstraktioita, kun taas hän itse puhui siitä Jumalasta, joka oli ilmaissut itsensä konkreettisesti erinäisissä historiallisissa tapahtumissa. Toinen sopiva raamatunkohta on Room. 1:19,20:
Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.
Objektiivisella tarkoitan tuossa vastakohtaa subjektiiviselle.
Kahden regimentin opissa maallisella puolella objektiivinen jyrää alleen subjektiivisen, jota ei juuri suvaita vaan asioiden hyvyys esimerkiksi päätetään käytettävillä metriikoilla.
Sitä en tarkoita, että tuon vastakohta olisi toivottavaa, jossa pitäydyttäisiin pelkästään subjektiivisissa tuntemuksissa asioista.
Onpa mennyt keskustelu vallan Ihmeelliseksi - kristillisestä ihanne valtiosta…Äly hoi, ymmärrys älä jätä.
Mä en bonjaa enää yhtikäs mitään…
1 tykkäys
Jep. Tässä on varmaan kyse siitä, että subjektiivinen ja objektiivinen käsitetään eri tavoilla modernissa ja esimodernissa näkökulmassa. Modernissa näkökulmassa kokemuksen kautta saatu tieto on yhtä kuin subjektiivista, kun taas objektiivisella moderni ihminen tarkoittaa tietoa, joka on totta ilman, että sitä kukaan kokee tai tietää. Eli tiedon ja tietäjän erottamista.
Joka tarkoittaa sitä, että siinä empiirinen on subjektiivista, koska empiirisessä on aina mukana tietävä tai havaitseva toimija. Kun taas se, mitä moderni ihminen kutsuu objektiiviseksi, on siksi spekulatiivista, koska siinä yksilö, joka tietää (tai uskoo), kuvittelee ajattelevansa tietoa, jota kukaan ei ajattele tai tietävänsä tiedon, joka on tietoa ilman, että sitä kukaan tietää. Tai ei uskovansa itse, vaan uskovansa uskoon.
Eli modernissa ajattelussa objektiivinen on spekulatiivista, koska ihminen siinä ensin tietää jotain, mutta sitten spekuloi itsensä pois yhtälöstä, jolloin tieto jää ikään kuin olemaan objektiivisesti, eli tietävästä tahosta riippumattomalla tavalla. Vähän kuin että tönäisen kaveria ja sitten spekuloin itseni pois, niin kaveri tulee tönäistyksi ilman, että häntä kukaan tönäisee.
Ehkä sen voi sanoa niin yksinkertaisesti, että vanhassa ajattelussa subjektiivinen ja objektiivinen ovat saman tietämisen suhteen osapuolet. Kun taas modernissa ajattelussa subjektiivista on kaikki, missä tiedon ja tietäjän suhde on ehjä, ja objektiivista kaikki, missä suhde spekulatiivisesti katkaistaan tai kadotetaan.
Tästä seuraa käytännössä se, että modernissa ajattelussa ihminen yrittää tietää ei niin kuin ihminen, vaan niin kuin Jumala, jolle tietyllä tavalla kaikki tieto on objektiivista. Tai oikeastaan ei, siis ainakaan ihmisen tavoin ajateltuna. Koska jos Jumala on hyvyys, totuus ja kauneus, niin Jumalalla on, modernin ihmisen tavalla ajatellen, subjektiivinen ja siis muu kuin neutraali näkökulma. Joka viimeistään osoittaa täysin mahdottomaksi modernin ihmisen käsityksen objektiivisuudesta ja neutraaliudesta.
Jos Jumala on hyvä, niin luomakunta on hyvä, eikä silloin ole mitään olevaa, mikä olisi neutraali hyvän suhteen, vaan oleminen on yhtä hyvyyden kanssa.
Antiikin jumalat eivät olleet abstraktioita samassa merkityksessä kuin joku voisi kritisoida modernia ajattelua tai luterilaista pelastusoppia abstraktiona. Niihin ei kuulu samaa teeskennellyn objektiivisuuden eli väitetyn ajattelijasta riippumattomuuden problematiikkaa. Ongelma antiikin filosofiaa lukiessa onkin, modernin ihmisen kannalta, että niin Platon kuin Aristoteles olivat tietoisia siitä, että asioiden todellinen laita on jumalten asia, ja ihmiset joutuvat tulemaan toimeen sen kanssa, miltä asiat näyttävät. Mutta jos moderni ihminen ei ymmärrä tätä, niin hän kuvittelee, että Platon, Aristoteles ja antiikin runoilijat esittävät kirjaimellisia väitteitä todellisuuden objektiivisesta luonteesta. Se taas saa heidän tekstinsä vaikuttamaan hölmöltä ja taikauskoiselta tai yksinkertaisesti epätodelta. Tai peräti huonolta tieteeltä.
Jumala, joka itsensä ilmaisee konkreettisesti erinäisissä historiallisissa tapahtumissa, koetaan ja käsitetään samalla tavalla kuin Platonin ja Aristoteleen myytit. Eli Jumala ei tule meille tietäjästä riippumattomana tietona, siis sillä tavalla objektiivisena, vaan jokaiselle hänen oman käsityskykynsä mukaisesti.
1Joh. 1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta- 2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille- 3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
Kuulleet, nähneet, katselimme, kosketimme. Esimodernille ihmiselle tämä on ainoa mahdollinen ja sinänsä täysin riittävä tietämisen tapa. Moderni ihminen kutsuisi tätä subjektiiviseksi todistukseksi, koska kuka tahansa nykyaikana elävä ihminen ei voi enää mennä katselemaan ja koskettelemaan inkarnoitunutta Kristusta.
Platon ja Aristoteles kamppailivat saman ongelman kanssa, vaikka heillä ei koko ratkaisua asiaan ollutkaan. Platonin dialogien yksi iso murhe on, että ihanteellinen yhteiskunta ei onnistu siksi, koska on niin paljon ihmisiä, jotka eivät ole avoimia filosofiselle totuudelle, vaan elävät pelkästään ajallista valtaa tai nautintoa varten.
Lopullisessa erossa on kyse ilmestyksestä. Mutta ilmestys puhuttelee vain niitä kysymyksiä, mitä sen vastaanottajalla on kyky esittää. Joten jos ihminen ei etsi ilmestyksestä merkitystä omalle ajalliselle moraaliselle, psykologiselle ja sosiaaliselle elämälleen, vaan ainoastaan tuonpuoleista teoriaa pelkästä pelastuksesta, niin ilmestys ei sitä voi hänelle myöskään tarjota.
Kyllä tämä kaikki liittyy aiheeseen. Erinomaisen hyvin. Luota minuun.
1 tykkäys