Timo Veijola suomensi vajaa kaksikymmentä vuotta sitten Christian Scriverin masennukseen liittyviä kirjoituksia (Pieni kirja masentuneelle, Kirjapaja 2001). Scriver (1629-1693) oli puhdasoppinen luterilainen saarnamies. En tiedä, oletko lukenut kirjoituksiaan, mutta luulisin, että jättiläismäinen Sielun aarre -postilla on ainakin nimenä sinulle tuttu. (Veijolan suomennos on Sielun aarteesta.) Liitän alle muutaman pätkän Veijolan suomennoksesta. Aiheena masennuksen hengellinen hyöty. Voit halutessasi kommentoida Scriverin tekstiä.
Yhteenveto
- Masennuksen hengellinen hyöty
Miksi Jumala ei vapauta masennuksesta?
Kokemus osoittaa, että on olemassa masentuneita, jotka joutuvat viettämään sairautensa kanssa hyvin pitkän ajan, ehkä koko elämänsä, siitä huolimatta, että he ahkerasti käyttävät kaikkia ehdotettuja parannuskeinoja. Siksi on paikallaan koota ja lyhyesti esitellä Raamatusta kohtia, jotka saattavat lohduttaa näitä ihmisiä.
Tässä en voi olla muistuttamatta hurskasta ja lohtua etsivää lukijaa siitä, mitä olen Jumalan armosta jo aikaisemmin yleisesti esittänyt lohdutuksesta murheen keskellä. Se soveltuu myös masennukseen. En kuitenkaan halua jättää masentunutta tässäkään vaille lohdutusta.
Puhun sinulle, Jumalaa rakastava sielu, jonka masennus on kestänyt jo kauan tai jonka masennus on palannut takaisin poistuttuaan hetkeksi ja jolle edellä esitellyistä parannuskeinoista ei ole ollut apua. Sinun tulee ottaa huomioon, että kaikessa on mukana Jumalan käsi ja että hän on pyhän suunnitelmansa perusteella ja painavin perustein päättänyt näin. Pyri siksi siihen, että löytäisit levottomuutesi ja murheesi keskellä sielullesi levon ja ilon Jumalasi pyhässä ja hyvässä tahdossa.
Masennuksen kohdalla on niin kuin monien muidenkin ristien kohdalla. Kaikessa viisaalla ja hyvällä Jumalalla on syynsä, joiden takia hän ei vapauta lapsiaan vaivasta, vaikka he sitä häneltä kuinka pyytävät. Jos hän on sitä mieltä, että joillekin hänen ystävilleen masennus on hyödyllisempi tila kuin vapaus ja sydämen ilo, silloin heidän on myönnettävä, että hän osoittaa heitä kohtaan suurempaa rakkautta vaivaamalla heitä masennuksella kuin vapauttamalla heidät siitä.
Syyt saattavat olla monet. Joskus kaikkitietävä Jumala, joka tuntee sydämemme paremmin kuin me itse, näkee että sydämemme on taipuvainen maalliseen turhamaisuuteen, ylelliseen elämään, iloiseen seuraan, syömiseen ja juomiseen, leikinlaskuun, nauramiseen, komeiluun ynnä muuhun sellaiseen. Joskus hän voi havaita meissä itsepäisyyttä, oikeassa olemisen halua ja muista piittaamattomuutta, joskus salaista ylpeyttä ja itsensä korottamista niiden lahjojen takia, jotka olemme saaneet häneltä, joskus epäystävällisyyttä ja töykeyttä köyhiä, onnettomia, yksinkertaisia ja alhaisia ihmisiä kohtaan, joskus kylmäkiskoisuutta ja haluttomuutta uskonnollisten velvollisuuksien suorittamisessa, joskus hengellisten ja taivaallisten asioiden väheksymistä, Herran Jeesuksen ja hänen vanhurskautensa, yhteytensä, rauhansa, sanansa, lohdutuksensa, autuutensa ja taivaansa halpana pitämistä.
En tarkoita sitä, että hurskaat sielut kokonaan hylkäisivät tällaiset asiat, vaan sitä, että he nauttiessaan ja kuullessaan niistä niin usein eivät arvosta niitä kyllin korkealle. Heidän ilonsa, kiitollisuutensa, vastarakkautensa, intonsa, ahkeruutensa ja ikävänsä eivät ole niin palavia kuin ne voisivat olla. Joskus Jumala löytää meistä ihmispelkoa sekä halua miellyttää maailmaa ja muita ihmisiä, joskus teeskentelyä ja muita yleisiä syntejä.
Jos Jumala nyt näkee parhaaksi paljastaa ja korjata tällaiset viat ja puutteet masennuksella ja siten vaimentaa ja hävittää sydämen salaiset juonet ja synnilliset taipumukset, niin mitäpä sanottavaa hurskaalla sielulla voisi olla sitä vastaan? Täytyyhän Jumalallamme olla käytössään jokin risti ruumiissamme asuvaa syntiä vastaan. Olkoon se sitten vaikka tämä.
Jumalan raskaan käden alla
Pitkäaikainen masennus auttaa siis uskovaa ihmistä ensinnäkin sekä oman sydämensä parempaan tuntemiseen että syntiensä tarkempaan tunnistamiseen. Voidessaan hyvin ihminen ei kiinnitä sydämeensä niin tarkkaa huomiota kuin murheen ja ahdistuksen keskellä.
Silloin kun isä nauttii elämästä yhdessä vieraiden kanssa, on lapsillakin lupa seurata halujaan. He heittävät kirjat nurkkaan ja ryhtyvät leikkimään. Samoin on sydämen laita: ollessaan iloinen ja vapaa ahdistuksesta se sallii kielelle, ajatuksille, haluille ja himoille enemmän vapautta kuin olisi hyödyllistä.
Kun on kaunis ilma, ihmiset lähtevät usein kävelylle ulos puutarhoihin, metsiin ja niityille, mutta kun sataa ja tuulee, pysytään kotona töitä tehden ja kotiaskareita toimittaen. Kun mieli on iloinen, se helposti sallii ihmiselle luvan kaikenlaiseen turhuuteen, minkä takia ihminen sitten huolehtii kylmäkiskoisesti kristillisistä velvollisuuksistaan. Mutta murheen säällä ihminen pysyy hiljaa kotonaan, tutkii sydäntään ja omaatuntoaan, katuu syntejään, tekee parannusta vioistaan, harjoittaa itseään rukouksessa ja kristillisessä elämässä ja opettelee halveksimaan maailmaa ja sen tarjoamia haavekuvia.
Kun Daavid tunsi, että “Jumalan käsi painoi häntä raskaasti öin ja päivin, niin että hänen elämänvoimansa haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä” (Ps. 32:4), hän päätti vilpittömin mielin kääntyä Jumalan puoleen ja olla enää salaamatta häneltä syntiään ja puolustelematta sitä. Hän päätti nöyrästi tunnustaa syntinsä Jumalalle.
Näin tapahtuu yhä vieläkin Jumalan lasten elämässä. Usein heillä on jokin synti, joka on hyvin rakas heidän lihalleen, ja sen takia sitä ei oikein tunnisteta, vaan vähätellään, puolustellaan ja siedetään. Vasta tuntiessaan Jumalan käden painavan raskaana ja pitkään sydäntään he alkavat luopua harhastaan ja uskaltavat panna pois rakkaita ja siihen saakka tuntemattomia syntejään.
Masennuksen tuska opettaa arvostamaan Jumalan rakkautta
Toiseksi masennus opettaa tuntemaan paremmin Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen rakkautta.
Kun ihminen joutuu pitkään kestävän masennuksen, ahdistuksen ja pelon keskellä kokemaan synnin myrkyllisen voiman ja näin saamaan esimakua iankaikkisesta masennuksesta helvetissä, vasta silloin hän pystyy kunnolla ymmärtämään, millaista rakkautta Jumala on osoittanut meitä kohtaan lahjoittaessaan meille Poikansa. Silloin ihminen oppii, mitä oikein tarkoittavat sanat: “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). “Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä” (Room. 5:8).
Siten ihminen oppii pitämään suuressa arvossa Herraa Jeesusta, hänen rakkauttaan, ansiotaan, lunastustaan, vanhurskauttaan ja autuuttaan, koska niiden ansiosta hän on saanut pelastuksen helvetin tuskasta ja iankaikkisesta valituksesta ja hammasten kiristelystä. Hän oppii suuresti kiittämään häntä kaikesta siitä, mitä hän on kärsinyt meidän puolestamme: murheesta ja ahdistuksesta, kuoleman tuskasta ja veren hiestä.
Tätä myös Luther tarkoittaa sanoessaan: “Jokaisen jumalisen ihmisen on maistettava tässä elämässä helvetin katkeraa tuskaa voidakseen autuutensa tähden sydämessään ymmärtää, kuinka sanomattoman suuresta pahasta Herra Kristus on meidät päästänyt ja millaisen rangaistuksen me olimme synneilläimme ansainneet. Vasta helvetin tuskasta lunastettu ihminen osaa todella rakastaa Lunastajaansa.”
Pitkäaikainen masennus riisuu ja muovaa ihmistä
Kolmanneksi pitkäaikainen masennus on omiaan ohjaamaan ihmistä todelliseen kristillisyyden harjoitukseen. Masennus nimittäin tekee Jumalan sanan rakkaaksi ja makeaksi ja pakottaa rukoilemaan. Se saa aikaan jatkuvaa huokailua ja alituisia kyyneleitä, se lisää harrasta mieltä, se vetää sydämen pois maailmasta, se tekee maallisen seuran vastenmieliseksi, mutta yksinäisyyden läheiseksi ja rakkaaksi, se vaientaa suun ja hillitsee kielen, se riisuu pois kaiken ylellisyyden, karkottaa ylpeyden, se opettaa tuntemaan oman mitättömyyden ja kurjuuden, se murskaa sydämen ja tekee sen valmiiksi ottamaan vastaan jumalallista lohdutusta, se tekee ihmisen ystävälliseksi, sääliväksi ja rauhaa rakastavaksi, se hillitsee lihan himoja tehden ihmisen siveäksi ja kohtuutta rakastavaksi, se opettaa halveksimaan maailman turhuuksia ja haavekuvia, se tekee maailman katkeraksi ja taivaan makeaksi.
Sanon tämän kaiken siksi, että jumaliset sielut oppisivat tuntemaan Jumalansa armollisen ja hyvän tahdon ja saisivat lohdutusta ymmärtäessään, että Isän hyvää tarkoittava tahto on kätkettynä pitkään jatkuvan masennuksenkin takana. On nimittäin parempi olla murheellinen Jumalan tahdosta, Jumalan mielen mukaan, Jumalan kanssa ja Jumalan tähden kuin iloita maailman kanssa. Parempi on huokailla raskasmielisellä ja surullisella mutta uskovalla ja Jumalaan turvaavalla sydämellä kuin riemuita itsevarmalla ja jumalattomalla sydämellä. Parempi on syödä hyvällä omallatunnolla kyynelten leipää pelossa ja Jumalan rakkaudessa kuin maailman herkkuja ylpeyden ja synnin vallassa.
Lunastajamme ylistää autuaiksi niitä, jotka itkevät ja murehtivat (vrt. Matt. 5:4), mutta voivottelee niitä, jotka ovat nyt kylläisiä ja nauravat (Luuk. 6:25).
(Pieni kirja masentuneelle. Kirjapaja 2001.)