Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria

Moraali
238

Minulta on edellä kyselty vähän siitä, että mitä ajattelen trollaamisesta. Nyt tiedän, niin voin sanoa.

Psykiatrian vastustajien mielestä varmaan tällaistakaan ei pitäisi tehdä koska se on epäinhimillistä ja antikristillistä???

Muutama toteamus

Ihan yleisellä tasolla siihen kuuluu sanojen tunkeminen jonkun suuhun siinä tarkoituksessa, että saisi jonkun puolustuskannalle tai selittelemään. Kuten täällä on tapahtunut nyt muutamaan kertaan, että yllättäen kaikki hoitaminen, kaikki tutkimus tai kaikki mistään mitään tietäminen menee samaan nippuun “terve, tässä pillerit, näkemiin” muotoisen psykiatrian kanssa. Ja jos vastustaa sitä, niin vastustaakin aivan kaikkea.

Internetin koottu viisaus on havainnut, että trollaamisen keskeinen sisältö on saada huomiota. Yksi tapa siihen on, että sen harjoittaja laittaa omat tunteensa ja aavistuksensa vastakkain asiaa koskevien argumenttien kanssa. Tai väläyttelee keskusteluun väitteitä, joihin haluaa muiden reagoivan. Pointti ei ole aina edes se reaktio sinänsä, vaan se, että aloittaja voi sitten tuomaroida reaktion ja fiilistellä ja aavistella sitä.

Asiaan paneutuminen suurella vakavuudella vuosikymmeniä ja teorioiden ja hoitokeinojen kehittäminen niin hyvin kuin pystytään ei edellytä materialistista lähtökohtaa tai potilaan redusoimista biomekaaniseksi koneeksi tai ongelman pitämistä ontologisesti positiivisena entiteettinä.

Tule pois sieltä 1700- luvulta ja sano, mitä nykyään pitää tehdä.

Edellinen on vastaus täysin pätevään argumenttiin

Kyselty toimija on oikeastaan fanaatikon täysi vastakohta. Fanaatikko kokee, että hänen on pakko tietää kaikki ja on pakko antaa vastaus joka asiaan. Eli ottaa itsensä ja kaikki muut äärimmäisen vakavasti ja redusoi kaiken pelkäksi asiaksi, häivyttäen osallistujat. Tämä toinen ei ota kenenkään asiaa vakavasti, vaan nostaa huomion keskiöön oman sukkeluutensa, vikkelyytensä ja nokkeluutensa ja taitonsa villisti kieppua henkilöiden ja asioiden ympärillä.

Sillä jos joku julkeaa esittää olemattomuusväitteen eräästä tietystä hänelle tärkeästä asiasta, hän loukkaantuu ja suuttuu.

Tässä hyvä esimerkki

Asia katoaa ja tilalle tulee fiiliksiä ja niiden pohjalta ajettuja subjektiivisia näkökulmia. Joskus tämä rajoittuu hahmoon itseensä. Joskus se muuttuu tilanteen ja muiden osallistujien selostamiseksi. Siinä on sekä pelkkä esillä oleminen että pyrkimys provosoida muita oikaisujen esittämiseen. Ei pelkästään työntämällä sanoja, vaan tunteita ja kokonaisia asenteita ja agendoja heidän suuhunsa.

Samalla siirretään keskustelua asiatasolta tunnetasolle yrittämällä projisoida tai provosoida kielteisiä tunteita - kaikilla edellisillä keinoilla tai sitten tekemällä suoria väitteitä niistä. “Sanot noin koska olet sellainen vihainen keskustelija.” Tuloksena on asetelma, jossa joku nautiskelee omasta sukkeluudestaan, kun taas valitut kohteet laitetaan tarjoamaan siihen kontrasti esittämällä heidät nurjina, hitaina, yliherkkinä, patoutuneina ja turhantärkeinä.

SItä odotellessa.

Käsittääkseni henkilöiden julkinen lypsäminen ei kuulu sivistyneisiin tapoihin

Se tätä keskustelua oikeastaan hidastaa ja haittaa, että sitten, kun johonkin kysymykseen myöhemmin ottaa kantaa, niin väistämättä tulee reaktio, että “no niin, no niin, se vastasi, mutta näittehän kuka sen sai aikaan”. Ja sitten jatkoselostus, että miltä tämä vastaus tuntuu selostajasta ja miksi se ei ihan tyydytä ja mitä hän olisi sittenkin vielä ehkä halunnut kuulla.

Ainoa oikea tapa suhtautua on olla välittämättä. Valita itse ne pelit ja leikit, mihin menee mukaan, vaikka miten väkisin joku yrittäisi pelata ja leikkiä - tai selostaa, provosoida tunteita ja laittaa sanoja suuhun.

Eikä oikeasti ole olemassa mitään vaihtoehdon esittämisen pakkoa. Eikä se edes riipu siitä, onko kritiikki hyvää vai huonoa. Joskus oikea vastaus on se, että tähän asti on eletty ratkaisun illuusiossa, ja todellisuudessa niin helppoa ja toimivaa ratkaisua ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Voin summailla kohta, että mitä vastustava puoli on tähän mennessä oikeasti sanonut ja ei ole sanonut.

239

Etkö nyt jätä ajattelemista turhan paljon toisille? Vai oletatko, että mustasukkaisuusmurhia tai mielenterveyden häiriössä tehtyjä tappamisia tai mitä tahansa muita sisäisen motiivin juttuja ei voi olettaa historiassa tapahtuneen? Ja luithan vielä ketään-sanan jälkeisenkin osan?

240

Tämän jutun mukaan vauvasurmat ovat merkittäneesti vähentyneet 50-luvulta, ja että niitä voidaan äidin mielenterveyden hoidolla merkittävästi vähentää.

1 tykkäys
241

Tuo siteeraamasi lakiteksti näyttäisi olevan vuodelta 1889. Onkohan tästä olemassa vanhempia versioita. Wikipediassa linkatun selvityksen mukaan vauvoja tapettiin yhteensä 5 kpl Suomessa vuosina 1995-2005. Ja osa tekijöistä saattaa olla miehiä. En tiedä pitäisikö tätä luonnehtia yleiseksi vai harvinaiseksi ilmiöksi. :thinking:

242

Jutun mukaan nämä surmat ovat rajusti vähentyneet nimenomaan verrattuna esim 50-lukuun.

243

Lukaisen tuon kun ehdin.

244

Käsitin siitä, että jotkut näkemykset ovat 1) mahdollisia vain ideologisista syistä, 2) halpamaisia ja 3) törkeitä. Kuitenkin ne kumoamaan löytyy yhden ihmisen subjektiivinen näkökulma, niin niiden tueksi esitetyistä perusteluista ei tarvitse välittää ja keskustelua ei tarvitse enää jatkaa.

Ja kun ne näkemykset nyt on sanottu olevan 1) ideologisia, 2) halpamaisia ja 3) törkeitä - ja niitä, siis kuvailtuja näkemyksiä, on selvästi esitetty kyseisessä keskustelussa - niin sitten on hyvä perään todeta, että nuo luonnehdinnat eivät viittaa juuri tähän keskusteluun.

Eli tänne eksyy vähän väliä joku muu keskustelu, joka kuitenkin selostaa, luonnehtii, peräti solvaa juuri tätä keskustelua, sen osallistujia ja siinä esitettyjä näkemyksiä?

Kenellä oli kontakti todellisuuteen viimeksi? Ei saa hukata, koska sitä tarvitaan vielä.

Valmistaudun tässä kaiken aikaa ideologisten, halpamaisten ja törkeiden näkemysten esittämiseen. Pitää vaan polkea tällaiset miinat pois alta ensin.

245

Näkemykset eivät ole halpamaisia ja törkeitä, jos niistä keskustellaan esimerkiksi tällaisessa ketjussa. Se mitä sanoin, oli, että jos on psyykkisistä häiriöistä kärsivä ihminen ja hänelle sanotaan, että älä mene psykiatrille, älä käytä lääkkeitä, odottele, että aivot alkavat taas toimia omia aikojaan. <- tuollainen on minusta törkeätä ja halpamaista, ei se, että asiaa epäillään ja siitä väännetään keskustelupalstalla.

Ja jos tuo potilaalle mahdollisesti hyödyllinen hoitomuoto manipuloidaan potillaalle vastenmieliseksi, niin ainoa keino millä tilanne voidaan hoitaa olematta törkeä ja halpamainen on tarjota sellainen hoitomuoto tilalle, joka on vähintään yhtä hyvä kuin se dissattava hoitomuoto.

Voitteko väittää, että toimitte oman vakaumuksenne kunniaksi, jos ideologisista syistä yritätte kammeta ihmisiä jättämään psykiatrisen avun hakematta? Minuun näkemyksenne eivät toki vaikuta, koska olen itse todennut lääkehoidon tehon ja se oli varsin vaikuttava.

Jaan toki näkemyksen, että psykiatria ja aivotutkimus ei tiedä vielä tarpeeksi ja hoito voi todellakin olla toistaiseksi haparoivaa ja puutteellista. Ja lääkkeiden tehosta muihin sairauksiin kuin masennukseen en osaa sanoa mitään.

2 tykkäystä
246

Väitätkö todella, että trollaan? Trollaaminen taitaa olla hieman eri asia kuin sen nyt ymmärrät.

On päivän selvää, että ihmisessä tapahtuu biomekaanisia reaktioita kaiken aikaa. Saadessani hoitoa kukaan ei koskaan sanonut minulle, että olen joku kone ja että koneisto ei nyt sitten oikein toimi.

Materialistinen lähtökohta on tietenkin pakko laittaa tutkimuksen lähtökohdaksi. Sehän on ihan sama mikä luonnontiede on kyseessä. Jos tiedettä alettaisiin tehdä uskonnon tai vastaavan ideologian ehdoilla olisi aika vaikea saavuttaa yhtään mitään. Hyvänä esimerkkinä tästä on tieteenteon tila lähi-idässä, jossa islam sanelee tieteen reunaehdot ja lähes kaikkihan menee siellä päin mäntyä. Onhan niitä paikallisia tiedemiehiä, jotka tilanteen hyvin tietävät, mutta heille kävisi ehkä todella köpelösti, jos he alkaisivat pitää kovaa meteliä asiasta.

En ole yrittänyt lypsää yhtään mitään vaan lähinnä kettuillut siitä, että keskustelu on jatkunut jo pitkään ja mitään varsinaista vaihtoehtoa ei ole tarjottu ja tämä pistää silmään ja on pistänyt jo jonkin aikaa. Voisi nimittäin odottaa, että kovan kritiikin esittäjillä olisi tehokas vaihtoehto tarjolla, mutta tiedän toki varsin hyvin ettei teillä sellaista ole.

Kettuilu ei ole samaa kuin trollaus btw

Kukaan ei ole elänyt missään ratkaisun illuusiossa. Tiedossa on hyvin, että psyykkiset ongelmat voivat olla hyvin pitäaikaisia hoidosta huolimatta. Mutta on aivan selvää, että moni on hoidon avulla toipunut ja selvää on myös, että hoidon ulkopuolella olevat ihmiset eivät parannu yhtä tehokkaasti kuin hoidetut. Tästä on kyllä olemassa näyttöä.

Ja vaikka lääkkeet tekisivät jotain hallaa aivoissa, on niiden mahdollisesti tarjoama parempi vointi paljon arvokkaampi saavutus kuin nuo haittavaikutukset, joista potilas ei edes välttämättä tule koskaan tietoiseksi. Eivät lääkkeet tapa tai näkyvästi vahingoita ketään valtavirran hoitoja tehtäessä. Sekin on tiedossa, että jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa ikäviä vieroitusoireita lopetusvaiheessa, mutta kyllä sellaiset kestää, jos ne eivät nyt kuukausia jatku.

247

Kontekstiksi alkuun tällainen video:

Taustatiedoksi tuohon tällainen artikkeli:

Onome Atigari and David Healy, Pro-convulsant effects: A neglected dimension of psychotropic activity, Australian & New Zealand Journal of Psychiatry 47(11) 998 –1001

Yksi keskeinen asia on se, että on olemassa erikseen markkinoinnin psykiatria, tieteellinen tutkimus psykiatrian taustalla ja psykiatrian ideologia. Viimeinen on pohja sille, että ihmistä pidetään vain biomekaanisena koneena ja mieltä jonkinlaisena biologian sivuvaikutuksena.

Ongelma esimerkiksi tähän keskusteluun linkitetyssä koontitutkimuksessa on se, että tieteelliseksi väitetystä psykiatriasta on erotettava markkinoinnin psykiatria ja oikea tieteellinen tutkimus. Fluoksetiini ja olantsapiini esimerkiksi ovat kaksi psykiatrian historian tuottoisinta molekyyliä. Molempien kehittämisen ja hyväksymisen taustalla olleet tutkimukset ovat olleet laajasti peukaloituja ja väärennettyjä, eivät ole osoittaneet hyötyjä ja ovat olleet tieteellisesti arvottomia.

Lähtökohtaisesti mitään psykiatrian tuottamaa tutkimusta ei kannata uskoa eikä siihen kannata luottaa jos ei juuri itselläsi ole tiedossa syyt, miksi a) kyseinen tutkimus, metodi ja otanta, b) sen tulos tai c) siitä tehty poiminta tai d) tulkinta olisi juuri sillä kerralla luotettava. Ala on yksinkertaisesti niin täynnä eturistiriitoja ja siellä on niin olematon kontrolli, kun kehittäjät, myyjät, ostajat ja valvojat ovat samoja henkilöitä. Ja aina, kun asiaa selvitetään, enemmistö “tieteellisistä artikkeleista” on käytännössä maksettua mainontaa.

Otin Nulandin tapauksen ja Healyn artikkelin tuohon esimerkiksi siitä, että jossain siellä seassa, taustalla, piilossa on oikeaa tietoa ja tutkimusta. Se olisi tarpeen, jotta selviäisi, että mikä toimii ja miksi se toimii silloin kun toimii. Konvulsiot (verrattavissa epileptiseen kohtaukseen), oli ne aiheutettu sähköllä tai kemiallisesti, eivät ole vaarattomia. Niiden paras puoli lienee, että niitä käytetään vain rajattu määrä. Masennuspotilaan ei oleteta kulkevan lopun ikäänsä akku selkärepussa tai antavan itselleen tujauksia aamuin illoin.

Minun törkeä mielipiteeni, joka vahvistuu aina, kun olen törmännyt jonkun kokemukseen psykiatriasta, on se, että yksittäiseen lääkäriaseman tai poliklinikan psykiatriin ei lähtökohtaisesti kannata luottaa yhtään enempää kuin käytettyjen autojen kauppiaaseen. Korjaan vielä, että käytettyjen autojen kauppiaaseen, joka voi ottaa rahat ja jättää sinut ilman autoa.

Suurin osa psykiatrian uusista asiakkaista ei ole samassa tilassa kuin Nuland. Suurin osa psykiatrian uusista asiakkaista ei ole akuutissa psykoosissa. Suurimmalla osalla ongelmana on epämääräinen väsymys, turhautuminen tai näköalattomuus. Näihin tapauksiin yritetään 90 % ajasta saada joku pilleri. Ja näissä tapauksissa 90 % ajasta, jos potilas olisi ymmärtänyt oman etunsa itse tilanteessa, eikä jälkikäteen, pilleristä olisi pitänyt kieltäytyä. Tai ottaa ne ja laittaa salaa viemäriin. Sillä tavalla psykiatri saa haluamansa, ja on siksi halukkaampi yhteistyöhön potilasta oikeasti auttavissa asioissa.

Mitä lääkkeiden vahingollisuuteen tulee, niin olen ylempänä selittänyt mekanismit, joiden kautta se tapahtuu. Siitä ei ole mitään epäilystä, että neurolepteistä saa muutaman vuoden tai vuosikymmenen aikavälillä hermovaurioita, joista seuraa taukoamattomia pakkoliikkeitä. Mekanismista on sitä oikeaa tieteellistä psykiatriaa olemassa, ja se viittaa juuri synapsien muutoksiin. Siinä tilassa ei ole kyse siitä, että raajat liikkuvat omia aikojaan, vaan potilas kokee sietämätöntä sisäistä painetta, jota hän voi helpottaa heilumalla kuin sätkyukko. Minulle on tuore tieto, että neuroleptien lisäksi pitkäaikainen (yli kymmenen vuotta kestävä) SSRI:n (eli “uuden polven mielialalääkkeen”) käyttö voi johtaa samaan. Ja vaiva voi alkaa vasta lääkitystä lopetettaessa tai tietty “riskiaika” (kai kolme kuukautta) lopettamisen jälkeen.

Kun sanon, että lääkitykset vaurioittavat aina peruuttamattomasti kaikkia, niin 1) on selvää, että jokainen lääkitys saa aikaan näitä muutoksia kaiken aikaa. Mutta 2) lääkitys itse peittää kyseisen muutoksen ja 3) elimistö ja hermosto myös sopeutuvat tavalla, joka viivästyttää muutosta. Ongelma on tosin se, että 4) muutos on kumulatiivinen ja 5) lääkityksen aloittamiset ja lopettamiset ovat korostetun riskialttiita tilanteita. Liikehermoston vaurioita pidetään käytännössä peruuttamattomina, vaikka tietenkin elimistö ja aivot toipuvat ja tasapainottuvat ajan myötä. Kaikki muutokset eivät ole pysyviä tai peruuttamattomia. Yleensä vain pahimmat ovat.

Healy sanoo blogissaan, että on aivan turhaa ja mahdotonta yrittää kieltää jotain tiettyä psykiatrian menetelmää kokonaan. Sen sijaan tavoiteltavampaa olisi levittää tietoa niiden haitoista, vaaroista ja riskeistä suhteessa oletettuihin hyötyihin. Koska psykiatria on nyt lääkityskeskeinen ja markkinointivetoinen, ja sen “tiede” tehdään taloudelliset edut edellä, ei tätä tietoa ole juurikaan saatavilla. Ei lääkäreille eikä potilaille. On melko varovainen arvio, että informoidun potilaskunnan kanssa psykiatrian liikevaihto putoaisi kymmenesosaan.

Healy sanoo artikkelissa, että menetelmiä ja toimenpiteitä ei juurikaan tutkita siitä näkökulmasta, että mikä menetelmä auttaa mihinkin potilaaseen, milloin ja miksi. Sen sijaan kehitellään, brändätään ja tuotteistetaan sairauksia, ja lääkitykset myydään ja markkinoidaan, jopa kehitetään ja hyväksytetään, taikaluoteina kyseiseen sairauteen. “Sinulla on tää vaiva. Syö tätä niin vaiva katoaa.” Ja jokaiseen sivuvaikutukseen kehitetään tai ainakin myydään ja markkinoidaan yksi lisää.

2 tykkäystä
248

Tällainen on ihan hyvää kritiikkiä. Taloudellisia asioita ei voi valitettavasti sivuuttaa psykiatriassa, mutta ei oikein missään muussakaan lääketieteen alueessa.

Jos ajatellaan, että esim diabetekseen keksittäisiin parantava hoito joka olisi sellainen, etä lääketehtaat eivät voisi siitä hyötyä, niin voisi aivan hyvin käydä niin, että lääketehtaat pyrkisivät kaikin keinoin saamaan tuon hoidon tuhottua juurta jaksaen ja vähin äänin.

Tässä kritiikissä ei kuitenkaan esitetä, että mikään lääke ei koskaan tehoaisi ja että psykiatria olisi lähtökohtaisesti täysin kelvoton työväline ihmisten psyykkisten ongelmien hoitoon.

Jos lääketehtaat vehkeilevät potilaiden turvallisuuden ja hoidon tehon kustannuksella, on sekin hyvin törkeää. Ja tätä vehkeilyä eittämättä tapahtuu.

Se ei kuitenkaan estä sitä, että ajan kanssa tulisi suurempia edistysaskelia ja lopulta hoidon teho olisi huomattavasti nykyistä parempi.

Minulla ei ole kokemusta mistään muista lääkkeistä kuin masennuslääkkeistä. Tietyt lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksena selvästi seksuaalisia ongelmia ainakin miehille, eivätkä vaikuta itse sairauteen niin tehokkaasti kuin voisi olettaa. Mutta on myös olemassa lääkkeitä, jotka eivät näitä vaikeuksia aiheuta ja toimivat hoitavina aineina paljon paremmin myös itse sairautta lieventävästi. Valitettavasti jostain syystä, jota en tiedä, toimiva hoito jollekin toiselle on mahdoton jollekin toiselle.

Tiedän, että lääke joka tehosi omaan masennukseeni aiheuttaa isommilla annoksilla monille sivuvaikutuksia, jotka pakottavat lopettamaan käytön. Itselleni ei tullut minkäänlaisia havaittavia sivuvaikutuksia, eli siinä mielessä olen ollut onnekas.

Lisäksi on vielä selvää, että on varmasti totta, että kaikki psykiatrit eivät ole itse inhimillisiä ja vilpittömiä. Kun noita joidenkin julkkisnaisten kasvoleikkausten tuloksia katsoo, niin leikellyt ihmisparat ovat joutuneet ennemmin puoskarin kuin lääkärin operoitaviksi. Ja sama kuvio toistunee alalla kuin alalla lääketieteessä.

1 tykkäys
249

Tutustuin. En nähnyt siinä mitään pointtia tai relevanssia tämän keskustelun kannalta. Siis sitä ei kukaan kiistä, eikä siitä ole kukaan eri mieltä, että mielen ongelmat näkyvät havaittavina asioina potilaan käytöksessä. Erimielisyys alkaa siitä, miten nämä havainnot tulee selittää.

Yksi tapa on, että niiden spekuloidaan tarkoittavan jotain kemiallista tai elimellistä tilaa, johon on silloin loogisinta soveltaa yksinomaan fysikaalista tai kemiallista ratkaisua. Eli aivoja ja hermostoa käsitellään jonkinlaisena versiona tulehtuneesta umpisuolesta.

Toinen tapa on, että ongelma nähdään potilaan minäkuvassa ja kokemusmaailmassa, eli suhteessa sosiaaliseen ympäristöön, suhteessa tulevaisuuteen, suhteessa näköaloihin tai näköalattomuuteen. Ei koulukiusaamista, vanhemman alkoholismia, työttömyyttä, traumaattista menneisyyttä tai vaikka seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutumista voi hoitaa pelkällä pillerillä.

Tuohon voi toki sanoa, että eihän niin tehdäkään. Ei, jos on selvä tapaus, jossa alkoholismi, hyväksikäyttö tai muu ilmeinen ongelma on todettu ja kirjoissa. Muissa tapauksissa se on niin ja näin. Kun sanon, että markkinointivetoinen psykiatria on antikristillistä ja epäinhimillistä, olen tähän mennessä viitannut tasan tähän ja tarkoittanut ainoastaan tätä, vaikka täällä jotkut ovatkin tehneet siitä villejä oletuksia ja spekulaatioita ja kuvittelevat paljastaneensa jonkin ideologian.

Katson, että syyni tuolle arviolle ovat täysin konkreettiset ja pragmaattiset (Peircen maksiimin mukaan). Ero tulee siitä, että moderneissa kristinuskon muodoissa hengellisyydellä ei ole pragmaattista puolta. Minun mielestäni ja käsittääkseni esimoderneissa (katolisissa) muodoissa sillä on. Tästä syystä psykiatrian ja kristinuskon törmäys tapahtuu pragmaattisella alueella.

Jos jollekin, kristitylle tai ateistille, 1) kristinusko itsessään on lähes kokonaan ideologia, vailla pragmaattisia elementtejä, niin siitä seuraa luonnostaan oletus, että 2) jos sen ja psykiatrian välillä sanotaan olevan konflikti, niin 3) silloin sen täytyy olla ideologinen konflikti, jolloin 4) jos joku on kristinuskon puolesta psykiatriaa vastaan, niin hänen täytyy edustaa ideologiaa, jolloin 5) koko pragmaattinen alue, myös potilaiden hyvinvointi eli pragmaattiset edut, on psykiatrian aluetta ja siis kristinuskon taholta tulevan, ideologisen hyökkäyksen kohteena.

Masennuksen ja ahdistuksen taustalla on hyvin usein se, että ei ole opittu kaikkia tarvittavia taitoja elämästä selviämiseen. Eikä ole yhteisöä, joka tarjoaisi niitä, tai josta ne voisi saada. Jos tällainen ongelma kärjistyy, niin se johtaa vyöryn tai syöksykierteen lailla psykoosiin, masennukseen tai psykoottiseen masennukseen tai loppuun palamiseen tai muuhun romahdukseen.

Kristinuskon pragmaattinen puoli sanoo, että kestävä kokemus elämän arvosta ja mielekkyydestä edellyttää toivoa ja suhteisiin kykenemistä. Ne ovat se parantava hoito. Pillerit eivät toimi siihen. Nulandin tapauksessa ECT toimi, ilmeisesti kaikkien konvulsanttien tapaan, jonkinlaisena resetointina. Jolloin se mahdollisti palaamisen niihin suhteisiin ja näköaloihin, mitkä hänelle olivat kaiken aikaa olemassa.

Nyt kun sen salutogeneesin mainitsit, niin se tässä näyttää psykiatrialla olevan pahiten pielessä. Sillä on heikko tai ristiriitainen käsitys siitä, mitä terveys oikeasti on - koska sillä on väärä käsitys siitä, mikä mieli, psyyke tai persoona oikeasti on. Toisin kuin esität, mieli ei ole kehon rakenne. Ja vaikka olisi, niin psykiatrialla ei ole keinoja käsitellä sitä. Elimistöstä (kuten vaikka väärästä tai liian pitkään syödystä lääkityksestä) johtuva mania tai psykoosi ovat esimerkkejä siitä, mitä on kehon rakenteiden tuottama motivaatio, jossa mieli ei ole mukana.

Yleensä tosin mieli tuottaa omat psykoosinsa ihan ilman aivoista lähtevää syytä siinä taustalla. Ellei sitten mennä sen teorian mukaan, että lapsuudessa opitut tunnetaidot, sosiaaliset taidot ja oman tekemisen säätelyä koskevat taidot rakentavat aivoja tulevia haasteita varten. Jos tätä rakentumista ei tapahdu, haasteiden tullessa eteen mieli eli psyyke yrittää käyttää sellaisia valmiuksia, mitä ei ole olemassa, ja lähtee kiihtyvällä tahdilla pois tasapainosta. Mikään ei tasapainota mieltä niin hyvin kuin toimivat ihmissuhteet ja näky tulevaisuudesta.

Ajatus, että mieli nousee emergentisti aivoista, siis materialismi, haittaa suuresti mielen sairauksiksi kutsuttujen ilmiöiden ymmärtämistä, oikein määrittelemistä ja lopulta parantamista. Jos ajatellaan, että mieli on itsenäinen entiteetti, joka ilmenee aivojen kautta, saadaan näkyviin paljon enemmän mahdollisuuksia.

Silloin myös on ajateltava, että mielen sairaus ei ole ontologisesti jokin tai jotain, mikä on tullut, hyökännyt tai ilmestynyt aivoihin. Vaan että se on ontologisesti negatiivinen asia, eli jonkin mahdollisuuden tai valmiuden puuttuminen. Silloin terveys ja parantuminen olisivat sen valmiuden antamista tai opettamista, joko uudelleen tai jopa ensimmäistä kertaa.

Silloin ihmisellä ei ole psykoosi, vaan häneltä puuttuu halu, kyky tai mahdollisuus hyväksyä todellisuus tai hän on siksi tai huvin vuoksi tietoisesti mieltynyt epätodelliseen. Robin Williams ei tappanut itseään siksi, että hänen aivoihinsa iski mystinen sairaus nimeltä masennus. Tai että kosmos tai Jumala heittivät noppaa, jonka tuloksen perusteella hänen serotoniinitasonsa romahti (taustamusiikiksi tähän O Fortuna). Vaan hänellä oli aivan todellisia vaikeuksia, joissa häneltä puuttui toivo eli käsitys ulospääsystä.

Mutta, vertailun vuoksi, tällaisilla kommenteilla ei ole mitään tekemistä koko keskustelun kanssa:

Materialistinen lähtökohta on tietenkin pakko laittaa tutkimuksen lähtökohdaksi. Sehän on ihan sama mikä luonnontiede on kyseessä. Jos tiedettä alettaisiin tehdä uskonnon tai vastaavan ideologian ehdoilla olisi aika vaikea saavuttaa yhtään mitään.

Kukaan ei ole missään vaiheessa ehdottanut eikä edustanut koko tässä keskustelussa mitään tieteen tekemistä uskonnon tai vastaavan ideologian ehdoilla. Niille, joiden käsityskyky riittää, olen avannut tämän väärinkäsityksen edellä. Kaikkien käsitysyky ei välttämättä riitä.

Aistimus on väistämättä materiaalinen prosessi. Siitä eteenpäin ei tiede kykene kertomaan mitään varmaa.

“You must let what happens happen. Everything must be equal in your eyes, good and evil, beautiful and ugly, foolish and wise, just as it is in the eyes of the Childlike Empress. You may only search and inquire, never judge. Always remember that, Atreyu!”

Tai, alkuteoksesta, sitä taitaville:

«Du mußt geschehen lassen, was geschieht. Alles muß dir gleich gelten, das Böse und das Gute, das Schöne und das Häßliche, das Törichte und das Weise, so wie es vor der Kindlichen Kaiserin gleich gilt. Du darfst nur suchen und fragen, aber nicht urteilen nach deinem eigenen Urteil. Vergiß das niemals, Atréju!«

Toisaalta sanotaan, kuten Ende tuossa, että selitys ei saa rajoittaa sitä, mitä on mahdollista havaita ja käsittää.

Toisaalta on niin, että joitain asioita on mahdotonta havaita ja käsittää jos ei havaitsijalla ole riittävää valmiutta tai avoimuutta tietyllä tavalla ennakoida havaintoa. Aina vain vakaampi käsitykseni on, että niin uskossa kuin psyykkisessä terveydessä on kyse mielen suuntautumisesta kohti asioita. Tämä perustuu sille, että ne asiat havaitaan kauniiksi, tavoiteltaviksi tai erinomaisiksi. Siinä, mitä kutsutaan mielen sairaudeksi, tämä havaitseminen ja suuntautuminen on vaarantunut tai pysähtynyt. Yllättäen materialismiin pätee sama.

250

Kysyin ihan vilpittömästi, että jos jonkin uskomuksen tueksi ei ole mitään evidenssiä, niin mihin se sitten perustuu. Minun alustava tentatiivinen ajatukseni oli, että jos hyvin pienten lasten äiti itse sanoo, että hänelle tulee kauheita pakkoajatuksia kun hänelle kertyy paljon univelkaa samalla kun hän joutuu jatkuvasti kuuntelemaan pienten lasten huutoa, niin ongelman keskeinen syy on noissa ulkoisissa olosuhteissa ja ne taas osittain johtuvat nykyisestä kulttuuristamme tai nykyinen kulttuurimme (asumis- ja työjärjestelyiden sekä asenteiden ja arvomaailmansa takia) ratkaisevasti kärjistää näitä ongelmia. Tietysti on mahdollista, ettei äiti itse ymmärrä ongelmiensa todellista syytä, mutta minä nyt pidän tuota ihan asiallisena lähtökohtana asian tarkastelulle. Tältä pohjalta siis tentatiivisesti oletan, että näitä ongelmia ei muinaisina vuosisatoina ole koettu yhtä pahoina. Tästä teoreettisesta lähtökohdasta käsin katson olevan täysin oikeutettua kysellä vastakkaisen evidenssin perään.

251

Tuo juttu ei käsittele pelkästään vastasyntyneiden vauvojen äitien tapauksia, joista me tässä keskustellaan ja joiden osuus tuon aikaisemmin viittaamani tutkimuksen pohjalta on vain noin 5% tuossa linkkaamassasi artikkelissa käsitellyistä tapauksista. Linkkaamasi Ylen artikkeli ei siis ole kovinkaan relevantti tässä.

EDIT: Selvennykseksi, tuo Ylen artikkeli siis käsittelee yli 90-prosenttisesti muunlaisia tapauksia kuin niitä, joissa äiti parin vuoden sisällä synnytyksen jälkeen surmaa oman lapsensa.

252

OK. Teknisesti se nyt vaan sattui olemaan vastaus minun viestiini.

253

Psyykelääkkeiden käyttämisen osalta tässä näkemyksessäsi ehdottomana ja kiveenhakattuna totuutena on se, että niiden vaikutus kokonaisuutena on potilaille selvästi myönteinen. Itse en jaa tuota lähtökohtaa, ja keskustelun kannalta pidän tuollaisia esittämiäsi “on törkeää ja halpamaista” kannanottoja tarpeettomina. Mikset vain voi tyytyä esittämään omaa näkökantaasi? Pääset itsekin vähemmällä jos tutkimuksen ja kokemuksen myötä osoittautuu, että olitkin väärässä.

1 tykkäys
254

Minun pointtini oli nimenomaan tuossa vauvasurmajutussa, että tehokkaan psykiatrisen hoidon takia ne ovat vähentyneet liki olemattomiin:

Vauvojen surmatapauksissa on ennen nykyaikaisia psykiatrisia hoitomahdollisuuksia korostunut äidin psykoottisuus tai vakava depressio. Lapsivuodepsykoosissa ja lapsivuodedepressiossa on paljon psykososiaalisia ja biologisia altistavia tekijöitä. Tämä ryhmä on erittäin tehokkaasti hoidettavissa, jos he vain lähtevät apua hakemaan - tai jos joku huomaa tilanteen. Lääkehoito, psykoterapia ja tuen tarjoaminen ovat näissä tapauksissa tehokkaita, kunhan niihin ennätetään tarttua. Se pieni määrä vastasyntyneiden surmia, mikä on jäljellä 2000-luvun Suomessa, on vaikeammin saatettavissa ennaltaehkäisyn piiriin.

Tuo oli lainaus jutusta.

Ja tämä seuraava lainaus, äärimmäisen tärkeä pointti:

Ikäluokan kokoon suhteutettuna alle vuoden ikäisten surmat ovat olleet 1950-luvulla 14 kertaa yleisempiä kuin 2000-luvulla

Eli kyseessä on hyvin vakava ongelma, joka liittyy vakavaan psyykkiseen oireiluun, ja jota ollaan saatu tehokkaasti pienennettyä.

Se, miksi ylipäätään otin esille tämän, oli se, että jotkut tuntuvat esittävän masennuksen jonain lähinnä filosofisena ongelmana, jossa ihminen ehkä kärsii, mutta pystyy elämään tilanteensa kanssa. Minä halusin tuoda esiin sen, että on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat nopeaa apua, ja jotka eivät pysty ja halua elää oireittensa kanssa.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta myös muuten oikeasti paranee. Joillakin se kroonistuu, mutta valtaosan ennuste on erittäin hyvä, vaikka oireilu olisi ollut jopa sairaalahoitoa vaativaa. Eli minusta Thinkcatin väite, että psykiatria ei paranna ihmisiä, on väärä.

1 tykkäys
255

Mielenkiintoisia juttuja, mutta en kyllä ihan purematta niele näitä johtopäätöksiä. Täytyy perehtyä näihin tarkemmin joskus muulloin kuin nyt keskiyöllä. Muutama huomio nyt tähän alkuun.

Duodecimin julkaisemassa selvityksessä (linkki) sanotaan, että vuosina 1995-2005 Suomessa surmattiin 88 alle 18-vuotiasta lasta, ja näistä 5 oli vastasyntyneitä.

Sisäasianministeriön julkaisema selvitys, johon tuo Ylen artikkeli viittaa (linkki), sanoo että vastasyntyneen oman lapsen surmia tapahtui vuosina 2003-2012 yhteensä 12 kappaletta. Vastasyntyneiden surmat ovat siis yli kaksinkertaistuneet edellisestä kymmenvuotisjaksosta.

No, sellaista voi sattua, mutta seuraava juttu on hämmentävämpi. Mainitussa selvityksessä sanotaan se, mitä Yle suurin piirtein siteeraa: “Erityisen dramaattista on ollut lasku vastasyntyneiden surmissa 2000-luvulle tultaessa. Samansuuntainen lasten henkirikoskuolleisuuden lasku on nähtävissä myös muissa läntisen Euroopan maissa. (Lehti ym. 2012.)” En nyt löytänyt Lehti et al 2012 artikkelista muuta kuin abstractin (linkki). Sen mukaan: “However, one type of child homicide has been resistant to any of the factors and the decreasing general trend: maternal filicide-suicides.” Eli ainakaan sellaiset vauvasurmat, joissa äiti on tappanut vauvan ja sitten itsensä, eivät ole vähentyneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Muunlaisia vastasyntyneiden surmia tuossa abstractissa ei mainita. Pitäisi kaivella jostain koko artikkeli, mutta en tiedä onko se missään ilmaiseksi saatavilla.

Joka tapauksessa tuo historiallisesti laajempikin tutkimus yltää vain 1960-luvulle, joten tämän pohjalta ei voida arvioida menneiden vuosisatojen tilannetta.

Ja toisekseen psyykelääkkeitä ei kyllä noissa raporteissa nosteta mitenkään ratkaisevaan asemaan pyrittäessä parantamaan tilannetta:

Tutkijoiden mukaan (Lehti ym. 2012.) useat tekijät ovat vaikuttaneet lasten
henkirikoskuolleisuuden laskuun. Monet niistä ovat aktiivisen sosiaalipolitiikan
aikaansaannosta, kuten julkisen päivähoitojärjestelmän kehitys, synnytyksen
siirtyminen sairaaloihin, yhtenäisen ja koko maan kattavan lasten
terveydenhuoltojärjestelmän luominen ja abortin laillistaminen. Naisten työmarkkinoille
pääsyä sekä taloudellista riippumattomuutta tukenut tasa-arvopolitiikka, syntyvyyden
sääntelyn yleistyminen ja yleinen asennemuutos aviottomiin lapsiin ovat osaltaan
vähentäneet vastasyntyneiden surmia.

Tuo, että vastasyntyneiden surmat ovat usein olleet ikään kuin synnytyksen jälkeisiä abortteja, vastaa omaakin käsitystäni. Mutta sen suhteen olen aika skeptinen, että tilannetta olisi parantanut “naisten työmarkkinoille pääsyä sekä taloudellista riippumattomuutta tukenut tasa-arvopolitiikka”.

1 tykkäys
256

Päätelmäsi sisältää oletuksen, että ne, jotka eivät saa psykiatrista hoitoa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, eivät parane siitä. Onko tämä oletus kestävä?

257

Ketkä jotkut eivät mielestäsi ota masennusta tai muita psyykkisiä ongelmia tarpeeksi vakavasti? Ketkä jotkut ovat sitä mieltä, että psyykkisistä ongelmista kärsivät ihmiset haluavat elää oireidensa kanssa?