Saatuani jonkin verran kyselyitä katson tarpeelliseksi muistuttaa: foorumi ei virallisesti kannusta lopettamaan mielenterveyslääkkeiden lopettamiseen tai muuhunkaan, ja että kaikki tällaiset jutut tulisi tehdä hoitavan lääkärin kanssa yhteistyössä.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa tästä tähän pitemminkin, mutta unohdin, enkä nyt oikeastaan jaksa. Jatketaan keskustelua!
Tärkeä huomio SIlvanukselta. En ole itse kokenut että foorumi siihen kannustaisi lopettaaan läääkityksiä, vaikka joku voisi yksityisesti sitä mieltä ollakin. Lääkitysten purkaminen olisi hyvä tehdä lääkärin kanssa, mutta kaikki eivät kuitenkaan tee niin. Ylipäätänsäkään minusta lääkkeiden määrääjä ja ihminen jonka kanssa vaikeista asioista puhutaan eivät saisi olla sama henkilö. Ylipäätänsä olen sitä mieltä että lääkäreillä on liikaa valtaa. Kaikki lääkärit eivät edes sitä valtaa halua. Itse en ole suostunut ottamaan mielialalääkkeitä kun niitä on ehdotettu. Mutta en ole myöskään kritisoinut niitä jotka niin tekevät. Hyvä että asiasta voi jossain keskustella.
D
Kuten olen maininnut, psykiatrejakin on erilaisia ja viimeisin, joka hoiti asioitani, tuntui ihmiseltä, joka on mies todellakin oikeassa ammatissa.
Minusta kristinusko ei aseta minkäänlaisia ehtoja lääketieteelliselle hoidoille. Pidän aivan käsittämättömänä, että Jehovan todistajat eivät salli verensiirtoja kriittisissäkään tilanteissa. Jumalako muka kyttäisi ja kiukustuisi, kun ihmisen henki pelastetaan verensiirrolla? Ei hyvää päivää.
Ja jos joku kristitty, jolla on liikaa aivokapasiteettia, miettii uskontoaan siltä pohjalta, että jonkin luonnontieteen tutkimuksen aksioomat ovat ristiriidassa uskon kanssa, voisi kuitenkin muistaa, että teologia perustuu vanhoihin kirjoituksiin, jotka eivät millään voi täysin kuvata asioita samalla tarkkuudella kuin mitä ehkäpä olisi mahdollista, jos Raamattua tai pikemminkin uutta Testamenttia kirjoitettaisiin tänä päivänä ensimmäistä kertaa (ts Jeesus olisi elänyt vasta ihan äskettäin).
Esim Ilmestyskirjan teksti voisi olla huomattavasti valaisevampi kuin mitä se nyt tässä vallitsevassa versiossa on.
Thinkcat tuolla aikaisemmin esittänyt ihan perusteltuakin kritiikkiä psykiatriaa kohtaan. Tosin täytyy muistaa, että tällainen taloudellisten etujen kahmiminen koskee ihan kaikkea toimintaa, missä ihmisiä on mukana. Ei pelkästään psykiatriaa. Yhteiskunnat viime kädessä maksavat valtavat summat lääketehtaille ja yhteiskuntien intresseissä on saada käyttöön tälle rahalle vastinetta. En kuitenkaan osaa sanoa, kuinka hyvin lääketehtaita ja niiden toimintaa syynätään valtiovallan taholta eri maissa.
Se, että ihminen redusoidaan biokemialliseksi koneeksi ei poista mahdollisuutta sille, että tyydyttävä uskonnollinen tulkinta voidaan tämän rinnalle löytää. Biokemia ihmisessä joka tapauksessa jyllää, mutta tämä kemia tottelee terveillä ihmisillä ajatuksia.
Ajatellaan tilannetta, jossa pimeällä kujalla normaalia tallaajaa vastaan tulee liivimies, joka vetäisee aseen esiin ja sanoo tappavansa tallaajan. Tallaajan aivoissa alkaa tunnetusti tapahtua. Mieli tunnistaa vaaran ja vaarallinen tilanne aiheuttaa ‘taistele tai pakene’ tilan. Sitten liivimies sanookin, että ei vaiskaan ja jatkaa matkaa. Tämän jälkeen tallaajan ‘taistele tai pakene’ mekanismi alkaa rauhoittua.
Mieleen tulevat ajatukset siis laukaisevat kemiallisen reaktion aivoissa ja kehossa, jonka jälkeen uudet ajatukset joutuvat sopeutumaan noihin kemiallisten ärsykkeiden aiheuttamiin tunteisiin. Jne…
En edes yritä esittää omia teorioitani siitä, mistä esim masennus johtuu. Hämmentävää nimittäin on, että stressaava tilanne, joka on laukaissut masennuksen, saattaa korjaantua, mutta siitä huolimatta masennus jää päälle. Jokin on siis häiriintynyt, eikä toivu, kuten edellisen esimerkin tallaajan tapauksessa. Tallaajalle jää toki muistikuva tapahtumasta, johon sitten pitää yrittää sopeutua.
Ooperin siteeraaman lapsensurmaa koskevan lakitekstin ajoitus vuodelle 1889 rupesi epäilyttämään, kun sanamuodot olivat niin moderneja. Tuota vuosilukua en saanut ooperilta vaan Duodecimin julkaisemasta artikkelista (Putkonen et al. 2009). Mutta nyt Finlexiä vähän selailtuani näyttäisi siltä, että tuo juttu on tullut rikoslakiin vasta vuonna 1995. Näin ollen minusta tuntuu, ettei tähän lakitekstiin viittaaminen ole kovinkaan relevanttia, kun kysellään asiasta evidenssiä menneiltä vuosisadoilta.
Samalla tulin silmäilleeksi vuoden 1889 alkuperäistä rikoslakia, josta seuraavassa muutamia havaintoja. Laissa on oma lukunsa “Lapsenmurhasta” (luku 22). Nähdäkseni siinä ei mitenkään viitata vauvansa surmaavan äidin psyykkiseen sairauteen, vaan motiiviksi näytetään oletettavan suunnilleen sama kuin abortin motiivi (esim. “päästäksensä vapaaksi äidin velvollisuuksista”). Ja sinänsä mielenkiintoista on, että myös abortti käsitellään tässä rikoslain lapsenmurhaa koskevassa luvussa. Rangaistusasteikko toki on tuossa lievempi kuin normaalisti syntyneen lapsen surmaamisessa, mutta yhtä kaikki, abortti näytetään luokiteltavan lapsenmurhaksi. Lain seuraava luku (23) käsittelee sitten kaksintaistelua …
Synnytyksen jälkeisten psyykkisten ongelmien tarkastelun suhteen noissa suomalaisissa selvityksissa on se ongelma, että niissä käsitellään sekaisin kaikki alle 15- tai 18-vuotiaiden lasten surmat, ja kun näistä vain pieni osa on vastasyntyneiden surmia, niin raporttien lausuntoja ei välttämättä voi soveltaa niihin. Kaikki aiheen englanninkieliset tieteelliset artikkelit, joihin törmäsin, olisivat olleet maksullisia, enkä niitä nyt tietenkään ryhdy ostamaan. HY:n IT-tunnukset omaava saanee nuo ilmaiseksi. Toistaiseksi en siis ole onnistunut löytämään mitään tutkimusnäyttöä tai edes suositusta siitä, että psyykelääkkeiden määrääminen epäilyttäville äideille olisi paras keino vähentää pienten vauvojen surmia.
Silmäilin läpi Wikipedia-artikkelin “Infanticide”. On kyllä karmeaa luettavaa. Sen mukaan monissa kulttuureissa monina aikakausina vauvojen tappaminen on ollut ihan normaali perhesuunnittelun keino, ja kymmeniä prosentteja syntyneistä vauvoista on saatettu tappaa tai jättää kuolemaan. Mahdolliset äidin psyykkiset ongelmat vauvansurman syynä hukkuvat tähän suureen massaan, ja kun niiden erottaminen muista tapauksista on melko mahdotonta, niin psyykkisten syiden merkitystä menneiden vuosisatojen vauvasurmissa ei varmaankaan voida enää tutkia millään mielekkäällä tarkkuudella.
Parantuminenhan voi olla spontaania. Psykiatria tietää tapaukset, missä voi tulla uhkaavia tilanteita sairauden vuoksi. Siksi on hyvä, että ihminen pääsee hoitoon tarkkailtavaksi ettei hän aiheuta vaaraa itselleen ja muille.
En tiedä, miten näissä tapauksissa ihmisiä hoidetaan lääkkeillä.
Ja en myöskään tiedä, mistä mielen järkkyminen saa näissä tapauksissa alkunsa. Hormoonit tai elämänmuutos, joka jollain tavalla pääsee yllättämään tai niiden yhdistelmä… - en tiedä. Joka tapauksessa, jos hormoonitoiminnan häiriintyminen saa mielen järkkymään kertoo juuri siitä, että kemiallisilla prosesseilla on asiassa suuri merkitys.
Olen kertonut ahdistuksesta, joka minulle tuli kristinuskon ns kokeilun myötä 1989. Tämä ahdistus poistui, kun tapahtumien jälkeen kului pari kuukautta. Hitaasti lieventymällä.
Ihan pätevän kuuloista argumentaatiota, mutta silti mennään metsähallituksen puolelle.
Otetaanpa esimerkiksi psykopatia. Psykopaatit ovat psykopaatteja lapsuudesta asti. Heidän aivonsa ovat jollain tavalla erilaiset kuin muilla. Eli heidän käyttäytymiseensä ja ajatteluun vaikuttaa jokin sellainen tekijä, joka tekee heidän mielestään sellaisen kuin se on. Eli biologia vaikuttaa mieleen.
Skitsofrenian on todettu olevan jossain määrin perinnöllinen. Skitsofrenian voidaan ajatella esiintyvän tietyissä suvuissa vain ympäristötekijöiden vuoksi, mutta käsittääkseni taustalla on ennemminkin biologinen alttius sairastua. Jokin kehoon liittyvä tekijä saa mielen sairastumaan.
Se millainen mieli ihmisellä on, kumpuaa sekä biologiasta, että ympäristötekijöistä. Mieli ei ole mikään itsenäinen entiteetti.
Sairaudet eivät tietysti ilmesty itsestään ilman mitään syytä. Absurdiahan olisi väittää, että serotoniinit vain sekoaisivat omia aikojaan ja sitten pitää alkaa lääkitys.
Toimivat ihmissuhteet tietenkin auttavat mielen hyvinvoinnissa. Mutta eivät nekään välttämättä riitä.
Ja mitä tulee taitojen puuttumiseen, niin se on liian yksinkertainen selitys tässä asiassa.
Persoonallisuushäiriöt ovat enemmän kuin jonkin taidon tai valmiuden puute. Ja vaikka persoonallisuushäiriöiden määritelmät voivat olla kiistanalaisia, lienee selvää, että ko ilmiö on todellinen ja jota ei voi sivuuttaa hoitoja laadittaessa.
Itse olen aviomiehenä sellainen, että en koskaan kysele vaimoltani mitä hän on tehnyt ja missä hän on ollut ja kenenkä kanssa. Tämän tyylin olen kehittänyt ihan siltä pohjalta, että mustasukkaisuus on mielestäni niin tuhoavaa ja toisen ihmisen kiusaamista, että haluan tarjota läheisilleni vapauden moisesta taakasta. Sen sijaan, kuten lehdistäkin voi välillä lukea, istuu mustasukkaisuus toisissa ihmisissä hyvin tiukkaan.
Persoonallisuuksissa on siis suuria eroja, joista psykopatia lienee pahin sellaisessa tapauksessa, että psykopaatti saa nautintoa muiden vahingoittamisesta. Kenties psykopaattinen kirurgi saa nautintonsa siitä, että hän saa todistaa olevansa tässä arvostetussa työssä erinomainen. Tällöin psykopatia ei liene täysin vahingollinen luonteenpiirre.
Omassa tapauksessa käyttäytymiseeni (mustasukkaisuuden ilmentymisen totaalinen puute) on tosin vaikuttanut tieto. Kun olen lukenut asiasta, minulle on noussut vastenmielisyys asiaa kohtaan. En tiedä, millainen olisin, jos olisin joutunut rakentamaan elämääni ilman tätä tietoa.
Jätin yhden naisen aikoinaan sen vuoksi, että muutaman treffin jälkeen ollessani liikkeellä kavereiden kanssa, tämä nainen alkoi puhelimessa tiukata tekemisiäni. Tuollaisesta tietää heti, että ei kiitos. Oikeastaan ei voida puhua ‘jättämisestä’ tässä tapauksessa, mutta koska asian ilmaiseminen havainnollisesti muulla tavalla ei nyt oikein innostanut.
Minussa on myös omat vikani (suhteessa muihin), vaikka persoonallisuushäiriödiagnoosia ei olekaan. Kun puhuin mustasukkaisuudesta, puhun itsepintaisesta tavasta suhtautua johonkin asiaan, jota on vaikea muuttaa sekä ihmisen oman toiminnan, tai ulkopuolisen puuttumisen kautta. Oma vikani on lähinnä tietynlaisen rohkeuden ihannointi ja suhtautuminen hieman alentuvasti rohkeuden puutteeseen. Persoonallisuuden tyyppejä on tietysti erilaisia, eikä ‘mustasukkaista persoonnallisuutta’ ole luokituksissa. Kunhan vain mainitsin merkittävän eron suhtautumisessa tiettyyn suuria tunteita herättävään asiaan. Narsistisia ihmisiä on ja samoin epäsosiaalisia persoonia. Nämä häiriöt eivät kummunne biologiasta samoin kuin psykopatia, mutta nämä ovat kuitenkin itsepintaisia ominaisuuksia, joita ei niin vain muuteta. Eli kyseessä on jotain paljon enemmän kuin tietojen ja taitojen puute. Narsistilla voi tulla eteen masennus, kun hän joutuu tilanteeseen, jossa kohdataan ylitsepääsemättömän tuntuinen ristiriita tavoitellun todellisuuden ja reaalitodellisuuden välille.
Psyykessä on kuitenkin myös tiedostamaton puoli, kuten teoriat esittävät. Itse koin hypnoottisen tilan, vaikka en tietoisesti kuunnellut suggestioita. Ehkäpä juuri siksi menin hypnoosiin. Tunnetilat alkoivat kummallisesti muuttua ja hätkähdin tilannetta. Sitten aloin tarkkailla ympäristöäni ja huomasin, että televisiolähetyksessä hypnotisoitiin Pauli Aalto-Setälää Hyvät, pahat ja rumat ohjelmassa. Sen jälkeen tietoinen mieli purki hypnoosin melko nopeasti, muutamassa minuutissa, vaikka tv- hypnotisointi jatkuikin.
Olin tämän tapahtuessa keskityttynyt tekemään opintoihini kuulunutta harjoitustyötä ja tietoisesti olin täysin keskittynyt Excel- taulukkoihin ja tilastollisiin menetelmiin.
Pidän tätä kokemusta niin vakuuttavana näyttönä tiedostamattomasta mielen prosessoinnista, että en epäile asiaa yhtään.
Jos joku väittää, että mieli on aivojen kautta ilmenevä itsenäinen entiteetti hänen täytyy selittää, miksi tietyt biologiset eroavaisuudet vaikuttavat suuresti tähän mieleen. Mielihän nousee aivoista ja on jo siinä yhteydessä biologian tuote.
Aivojen vaurioituminen vaikuttaa merkittävästi mielen toimintaan. Mieli on siis täysin riippuvainen aivojen terveydestä.
Tulehduskipulääkkeet ovat vaikuttaneet eräissä tapauksissa suotuisasti joidenkin masentuneiden sairauteen. Jokin tulehdustila on siis lieventynyt. Ja millä se tulehdustila lieventyikään: kemiallisella lääkehoidolla.
Niin, minä olen tässä ketjussa puhunut pääasiassa vain psyykelääkkeiden käytöstä.
Aivan. Se on hyvä lähtökohta, jos epäillään lääketehtaiden tuotoksia, koska pidetään niitä teholtaan vajavaisina ja mahdollisesti vahinkoa tuottavina.
Jos otetaan teoreettiseksi esimerkiksi psyykelääke, joka parantaa esimerkiksi masennuksen ja tehoaa kaikille ilman sivuvaikutuksia. Silloin tuskin lähtökohtaisesti vastustaisit?
Kuten olen maininnut, psykiatrejakin on erilaisia ja viimeisin, joka hoiti asioitani, tuntui ihmiseltä, joka on mies todellakin oikeassa ammatissa.
Jos jokainen vain kertoo kokemuksensa tai mielipiteensä, niin mitään keskustelua ei synny. Oikeastaan, jos joku puhuu ideoista ja ilmiöistä, ja joku vastaa siihen puhumalla tapahtumista tai henkilöistä, liittämättä niitä jo sanottuun, niin se on yksinkertaisesti ohi puhumista.
“Kissa työntää vesimelonia pois järvestä. Siispä argumenttisi on väärä.”
Minusta kristinusko ei aseta minkäänlaisia ehtoja lääketieteelliselle hoidoille.
On mahdollista puhua siitä, asettaako kristinusko vai ei, ja millä perusteella se asettaa tai ei aseta. Ei siitä, että jokainen saa oman fiiliksen pohjalta äänestää plussaa tai miinusta kysymykseen, josta ei saa selvää, että mitä sillä täsmällisesti edes tarkoitetaan.
Eli mikä tuossa on kristinusko? Olen jo aikaisemmin selittänyt sen, että miten kristinuskon voi nähdä joko vain sielun pelastuksen ideologiana - jolloin se ei tietenkään ota kantaa mihinkään, mikä tapahtuu täällä alhaalla - tai sitten koko kosmosta koskevana selityksenä - jolloin sillä on väistämättä pragmaattisia sovelluksia.
Entä mitä tarkoittaa ehtojen asettaminen lääketieteelliselle hoidolle? Voiko jonkin kristinuskon sisältämän arvon tai ohjeen perusteella sanoa, että natsien tekemät lääketieteelliset kokeet olivat väärin? Jos kristinusko on vain sielun pelastuksen ideologia, niin ei voi. Toisessa tapauksessa tulee taas kaksi toisiinsa vaikuttavaa kysymystä, että mikä on lääketieteen tavoite ja missä kulkevat lääketieteen rajat?
Miksi otin natsit tähän? Koska jos ensin kysytään ääripäitä, niin voidaan päätellä, että joko kaikki on lääketiedettä tai mikään ei ole lääketiedettä. Sitten on kolmas vaihtoehto, että toinen ääripää on lääketiedettä ja toinen ei ole lääketiedettä. Se tarkoittaa, että muutos tai ero lääketieteen ja ei lääketieteen välillä tapahtuu jossain siinä keskellä. Joka siis on se mielenkiintoinen kysymys.
Pidän aivan käsittämättömänä, että Jehovan todistajat eivät salli verensiirtoja kriittisissäkään tilanteissa.
Millä tavalla tämä liittyy koko aiheeseen? Väitän, että ei liity ollenkaan. Lukuisista syistä ei liity, ja yhdenkin niistä pitäisi riittää, että tuota ei yritettäisi sotkea tähän.
Ja jos joku kristitty, jolla on liikaa aivokapasiteettia
Saat sen kuulostamaan vähättelyltä.
miettii uskontoaan siltä pohjalta, että jonkin luonnontieteen tutkimuksen aksioomat ovat ristiriidassa uskon kanssa
Tässä keskustelussa ei ole ollut kyse olennaisesti eikä pelkästään luonnontieteen tutkimuksesta. Ja tuohon loppuun on aivan turha sanoa mitään, jos ei kukaan erittele, että mistä aksioomista on kyse. Joku muu saattaa olla eritellyt jo, mutta ilmeisesti sellaista on mahdotonta huomioida tässä.
Hommasta tekee viimeistään mahdotonta se, että kukaan ei tiedä, saati sitten ole samaa mieltä siitä, mitä tuossa kohdassa uskolla tarkoitetaan.
voisi kuitenkin muistaa, että teologia perustuu vanhoihin kirjoituksiin
Mitä tekemistä tällä on minkään sanotun kanssa? Täällä ei ole kukaan missään vaiheessa argumentoinut mitään teologian eikä vanhojen kirjoitusten pohjalta. Siis jos nuo rajataan taas jotenkin synonyymiksi, että teologia pysyy siellä vanhoissa kirjoituksissa.
tyydyttävä uskonnollinen tulkinta voidaan tämän rinnalle löytää
Täällä en usko, että kukaan on missään vaiheessa ollut yrittämässä löytää tyydyttävää uskonnollista tulkintaa, enkä että sellaisesta on ollut edes puhe tuota ennen missään vaiheessa.
Väitätkö todella, että trollaan?
Mitä vaihtoehtoja minulla on? Jos joku koko ajan selittää, että teen jotain, mitä aivan ilmiselvästi en tee, eikä reagoi mihinkään huomautuksiin, oikaisuihin, tarkennuksiin tai väitteisiin asiaa koskien, niin ensimmäinen, helpoin ja todennäköisin johtopäätös tästä on, että tarkoitus on yksinomaan provosoida tai ärsyttää.
Koska sinä saat noin liberaalisti pohdiskella minun kirjoitteluani, sen sisältöä ja tarkoitusta, niin minä varmaan saan sanoa, että subjektiivisen käsitykseni mukaan tapasi käsitellä aihetta on hieman kuin klikkisivujen harrastamissa pennin murto-osia per sana täyteteksteissä ja ote asiaan kuin naistenlehtien jatkokertomuksissa.
On toki toinen vaihtoehto. Ja se on, että olet aidosti kykenemätön ymmärtämään, että kristinuskolla voisi olla mitään sanottavaa modernin yhteiskunnan käytännön elämään. Siis ei vain sellainen mielipide, vaan ihan oikea kognitiivinen mahdottomuus nähdä tekstistä muodostuvan sellainen ajatus. Tai sitten tämä on vain osa jotain todella systemaattista ärsyttämiskampanjaa, jolla koko ajan pilkataan sitä ajatusta, että kristinuskolla voisi olla mitään sanottavaa modernin yhteiskunnan käytännön elämään. Ja se pilkkaaminen toteutetaan leikkimällä, ettei koko asiaa tai ajatusta ole olemassa.
Ja Internetin koottu viisaus sanoo trollaamisesta, että kaikkein pisimmälle vietynä se perustuu juuri leikille, missä kohde ei kykene päättelemään, että kummasta on kyse. Ei oikeasti käsitä vai ei tahallaan käsitä asiaa, joka on 1) vastapuolen argumentin keskiössä ja 2) varsinainen erimielisyyden aihe.
Voisi nimittäin odottaa, että kovan kritiikin esittäjillä olisi tehokas vaihtoehto tarjolla, mutta tiedän toki varsin hyvin ettei teillä sellaista ole.
On se hyvä, että kritiikin on edes havaittu olleen kovaa. Mutta jos sen sisällöllä ei ole ollut mitään vaikutusta mihinkään, niin tuo härnääminen jää vähän tehottomaksi.
Ei ole mahdollista esittää mitään vaihtoehtoa, jos ei ole edes jaettua käsitystä siitä, että vaihtoehto mille? Ynnä jos sellainen vaihtoehto onkin tarjolla esitettäväksi tai jopa jo esitetty, niin siitä ei ole mitään hyötyä tuosta samasta syystä. Koska se kykenee perustelemaan itsensä vain olemalla vaihtoehto jollekin. Mutta jos ei ole mitään jaettua käsitystä siitä, että mikä on se joku, mille se on vaihtoehto, niin eihän se silloin tietenkään voi sitä olla perustellusti, tehokkaasti tai edes mahdollisesti.
hoidon ulkopuolella olevat ihmiset eivät parannu yhtä tehokkaasti kuin hoidetut
Sanon tämän tässä, niin ei tarvitse muualla sanoa. Psykoosien uusiutumista koskevat tutkimukset ovat kallistuneet vahvasti siihen suuntaan, että lääkitsemällä hoidettu psykoosi uusiutuu huomattavasti todennäköisemmin ja pitkän aikavälin paraneminen on heikompaa kuin jos psykoosi hoidetaan ilman lääkitystä. Tästä on Whitakerin kirjassa. Tästä on WHO:n tekemä vertailu. Tästä on Norjan lääkkeetöntä hoitoa koskevassa debaatissa. Tämän voi käsittää jokainen itse sen perusteella, mitä olen jo sanonut tässä keskustelussa aineiden vaikutustavasta. Psykoosilääkitys muuttaa aivoja psykoosialttiiseen suuntaan. Jopa silloin, jos samalla aineella on alkujaan lääkitty jotain muuta kuin psykoosia.
Noista muiden huolenaiheista sanon jotain myöhemmin.
Lyhyt vastaus tähän ensin. Jos olisin trolli, olisin varmasti keksinyt valheita ja ujuttanut niitä mukaan lisäämään ärsytystä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kaikki kokemani on (ainakin subjektiivisesti) totta, enkä ole pyrkinyt liioittelemaan tai vähättelemään mitään.
Satun jotenkin määrittelemättömällä tavalla ‘rakastamaan’ totuutta (vaikken kristityksi itseäni missään tapauksessa laske) ja siitä syystä en juurikaan koskaan valehtele mistään.
Olen kyllä tietoinen siitä, että subjektiiviset totuudet eivät ole yksittäisinä mitenkään erityisen arvokkaita. Kerron niitä lähinnä kuriositeettina sen vuoksi, että jos lukijoiden joukossa sattuu olemaan joku masennuksesta tällä hetkellä kärsivä, siitä saisi ehkä jotain käsitystä siitä, mikä on ollut jonkun toisen ihmisen kokemus.
Vaatisi liian kovan työn eritellä vastaukset jollekin kirjoittajalle ja sitten vielä erikseen koota nämä kuriositeetit toisiin viesteihin.
Minun täytyy myöntää, etten tiedä psykooseista juuri mitään muuta kuin sen, että ne ovat usein kliinistä masennusta vakavampia tiloja ja että niihin liittyy harha-aistimuksia + niitä saatetaan hoitaa lääkkeiden lisäksi sähköhoidolla.
Lisäksi käsittääkseni perinnöllisyys ei ole ollenkaan poissuljettu vaihtoehto.
Siksi myönnän myös sen, että en voi yrittääkään kumota seuraavaa: “Psykoosien uusiutumista koskevat tutkimukset ovat kallistuneet vahvasti siihen suuntaan, että lääkitsemällä hoidettu psykoosi uusiutuu huomattavasti todennäköisemmin ja pitkän aikavälin paraneminen on heikompaa kuin jos psykoosi hoidetaan ilman lääkitystä.”
Ehkäpä tänne löytyisi joku oikea asiantuntija puhumaan tästä asiasta joskus myöhemmin.
Sanoit tuolla aikaisemmassa viestissä, että “… ajatellaan, että mieli on itsenäinen entiteetti, joka ilmenee aivojen kautta, …”. Tämä viittaa materialismin vastakohtana siihen, että mieli olisi jotakin aineetonta ja jollain tapaa aivoista riippumaton.
Näkemystäsi tietysti puoltaa osittain kuolemanrajakokemukset, joita ei mielestäni voi sivuuttaa olankohautuksella.
"Ei ole mahdollista esittää mitään vaihtoehtoa, jos ei ole edes jaettua käsitystä siitä, että vaihtoehto mille? "
Vaihtoehto psykologian ja psykiatrian tarjoamille hoidoille. Nehän monasti toimivat yhteistyössä sairaaloissa. Olisi suorastaan häkellyttävää, jos nuo organisaatiot eivät pystyisi auttamaan ihmisiä psyykkisissä vaivoissa paremmin kuin jokin täysin muunlainen tapa lähestyä hoitoa.
“Tai sitten tämä on vain osa jotain todella systemaattista ärsyttämiskampanjaa, jolla koko ajan pilkataan sitä ajatusta, että kristinuskolla voisi olla mitään sanottavaa modernin yhteiskunnan käytännön elämään”
Tietysti kristinuskolla on paikkansa niillä alueilla mihin se on levinnyt. Ja kristillisyys on monin verroin parempi elämänkatsomus kuin monet muista uskonnoista. En usko, että itsemurhalentäjiä olisi ollut Japanissakaan, jos kristinuskolla olisi ollut siellä vallitseva sija. Eikä sotilaiden juoksemista täysin turhaan suoraan konekiväärituleen. Toisaalta kristillisyys ei pystynyt estämään natsien hirmutöitä, vaikka -30 luvun Saksassa kristinuskon olisi kuvitellut olevan niin merkittävässä asemassa, että natsiaatteessa keskeisenä ollut ihmisryhmiin kohdistuva vihamielisyys ei olisi ollut mahdollista.
Edellisessä viestissäni vastailin kyllä esittämiisi näkemyksiin. Ja mielestäni biologian vaikutusta mielen toimintaan ei voi sivuuttaa. Myöskään ei voida sivuuttaa aivokemian vaikutusta mieleen. Se mitä ihmismieli havaitsee, on liian herkkä kemialliselle vaikuttamiselle.
Viime kädessä kuitenkin yksilön kokemukset, ajatukset ja yleinen tietämys ovat yhteydessä mielenterveyteen. Siksi täytyy löytyä jokin mekanismi, joka estää mieltä palautumasta hyvinvoivaksi, ja vaikka mieli olisi järkkynyt, niin voisi kuvitella aivojen palautuvan sellaiseen normaalitilanteeseen, missä se oli ennen järkkymistä.
Ovatko ne kenties omat ajatukset, jotka ylläpitävät tilaa ja yksilö ei kykene keskittymään ajattelemaan ‘tervehdyttäviä’ ajatuksia vai sotkeutuuko aivojen kemiallinen järjestelmä estäen parantumisen? Sairautta tuottavat ajatukset ja tunteet voivat olla kenties alitajuisia? Sanoisin, etteivät psykiatrit ole hakoteillä, kun he ovat ehdottaneet häiriöitä välittäjäaineissa. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että kemiallisilla aineilla voitaisiin ulkoapäin vaikuttaa myönteisesti sairauksien parantamiseksi.
Oman kokemukseni mukaan näin voi tehdä. Ja että se, että parantavasti vaikuttaa juuri lääke, on mielestäni myös selvää. Masennukseen ainakin vaikuttaa lääkehoito. Mutta tulokset eivät tulleet nopeasti eivätkä helposti.
Mitä ilmeisimmin on olemassa lukuisia tekijöitä, jotka vaikuttavat tiettyjen lääkkeiden tehoon tai tehottomuuteen eri henkilöitä hoidettaessa. En ole pätevä arvailemaan näitä syitä. Mutta olen varma, että tulevaisuus tuo varmasti mukanaan tehokkaampia, turvallisempia ja kaikin tavoin parempia lääkkeitä (masennukseen). Tai sitten jonkin lääkkeitä tehokkaamman hoitomuodon.
Tiedän kyllä, että jopa jotkut psykiatrit pitävät lääkkeitä huonoina hoitomuotoina. Tämä yritys: https://nemoy.fi/ on ollut olemassa jo monta vuotta. Luulisi, että tuokin menisi konkurssiin, jos potilailta vietäisiin vain rahat. Tietysti on aina pelko perseessä, että vaikka yksityisen laitoksen hoidoista määräävä taho olisi tietoinen etukäteen siitä, tehoaako hoito vai ei (ja vastaus olisi jälkimmäinen), hoito määrättäisiin taloudellisista syistä siitä huolimatta.
Paras tae sille, että tuollaiseen hoitoon uskaltaa lähteä, lienee se, että julkinen instanssi korvaa hoidot. Julkisen korvauksen pariin pääseminen ei varmasti tapahdu heti, vaan vahva näyttö pitää olla siitä, että hoito todellakin tehoaa.
Vaikka olen tietoinen esim hypnoosi-ilmiön todellisuudesta, olen vakuuttunut siitä, että julkinen sektori on valinnut oikein, kun ei esimerkiksi korvaa masentuneen hypnoosihoitoja. Tuollaisessa tapauksessa hypnoosi on kuin ampuisi norsua ritsalla.
“Lyhyt vastaus :)”
Kristillinen usko keskittyy mielestäni sielun pelastukseen. Jumala sen sijaan (jos Hän on) on koko kosmoksen selitys. Mutta onko Jumalasta mahdollista tietää silti mitään luomakunnan kautta? Ainoa asia johon luomakunta itse antaa vastauksen, että ‘se on’.
Kaikki kauneus, minkä jotkut näkevät Jumalan työnä, voi johtua evoluutionäkökulman mukaan siitä, että maailmasta ja sen kauneudesta nauttivat yksilöt ovat jääneet menneisyydessä todennäköisemmin jatkamaan sukua. Siksi ei pitäisi yllättyä siitä, että näkemämme luonto on mielestämme kaunis ja erinomainen.
Raamattu ei kerro mitään nykyaikaisesti pätevää tietoa, josta olisi hyötyä tieteenteossa. Sen täytyy johtua siitä, että Jumala ei ole tätä kerta kaikkiaan tarkoittanut.
Mikä pätee biologian, kosmoksen, kemian ja fysiikan jne tutkimukseen, pätee hyvin suurella todennäköisyydellä myös ihmisen mielen tutkimukseen. En usko, että uskonnollisista teksteistä on ammennettavissa jotain sellaista, mikä auttaisi tieteentekoa muualla kuin teologiassa. Jumalahan on voinut tehdä ihmismielen saman periaatteen mukaan kuin kaiken muunkin = Jumalan oma kädenjälki ei ole ihmisen nähtävissä missään luomakunnassa.
Joitain kummallisuuksia on, jotka puhuvat kuitenkin toista kieltä: kuolemanrajakokemukset. Voidaan kysyä: miksi kuolemanrajakokemus usein on sellainen, että kuolema itse on teemassa mukana? Kun ihminen on kliinisesti kuollut ja ns hallusinoi tms(useiden tieteellisten näkemysten mukaan aivojen loppufanfaari), niin miksi kummassa porukka näkee henkiolentoja tai kuolleita sukulaisia? Miksei tajunnan sammuminen tuo vaikka mieleen 72 nuorta neitsyttyttöstä juoksemassa onnellista miestä kohti? Tämä on kuitenkin toisen ketjun aihe, vaikka sivuaakin tätä ketjun aihetta.
En ole itse koskaan kokenut psykoosia, mutta paniikkihäiriöön kuuluvien irrationaalisten pelkotilakokemusten johdosta olen aika varma siitä, että psykoosissa voi joidenkin kohdalla olla kyse siitä, että yksilön voimakas tunne ja siihen liittyvä irrationaalinen ajatus ottaa yksilön haltuun sataprosenttisesti, jolloin yksilö on tietyn ajan täysin irrationaalisen puolensa hallussa ja ohjauksessa. (Olen seurannut sivusta psykoosin kokeneiden elämää, joten perustan näkemykseni siihen.) Henkinen terveys on puolestaan mielestäni siinä, että kykenee säilyttämään etäisyyden itseensä myös siinä tapauksessa, jos huomaa itsestään nousevan esim. irrationaalisia pelkoja. Eli jos ihminen (esim. paniikkihäiriöstä kärsinyt) oppii suhtautumaan itsestään nouseviin voimakkaisiin irrationaalisiin tunteisiin kuin ulkopuolisena tarkkailijana, joka ei lähde voimakkaan irrationaalisen ajatuksen ja tunteen mukaan ja ymmärtää, ettei tunteeseen liittyvä ajatus monestikaan vastaa objektiivista todellisuutta, silloin hän ei ole irrationaalisen luontonsa uhri tai sen sätkynukke, ja silloin hän säilyttää rauhansa rauhattomanakin. Paniikkihäiriöstä kärsineen kohdalla kyse on siitä, että tämä välittömästi eliminoi toisen pelon eli pelon pelon, joka eliminointi estää yksilöä “imeytymästä” negatiivisen tunteen valtaan ja syövereihin, joka “imeytyminen” voisi kenties johtaa yksilön psykoosiin. Ajattelen, että jotkut psykoottiset ihmiset ovat menettäneet terveen “kahtiajakoisuutensa” tai heillä ei ole sitä koskaan ollutkaan.
Luin Wikipedian artikkelin psykooseja koskien.
Tässä oli hyvin lyhyt kuvaus syistä. Näyttää siltä, ettei syitä todellakaan tunneta hyvin.
“…irrationaalisiin tunteisiin kuin ulkopuolisena tarkkailijana, joka ei lähde voimakkaan irrationaalisen ajatuksen ja tunteen mukaan ja ymmärtää, ettei tunteeseen liittyvä ajatus monestikaan vastaa objektiivista todellisuutta…”
Tuli mieleen eräs, joka sai pahan puremavamman, kun iso koira hyökkäsi kimppuun. Hän kertoi, että pelkää nykyään kaikkia koiria ja niiden läheisyyskin tuntuu epämiellyttävältä. Ja tähän perään hän mainitsi, että tietää kyllä hyvin, etteivät kaikki koirat ole millään tasolla vaarallisia, mutta se ei riittänyt siihen, että pelot olisivat poistuneet.
Kyse ei ole mistään varsinaisesta sairaudesta, mutta en kyllä ihmettele, että negatiiviset kokemukset jättävät voimakkaita tunteita, joista on vaikea päästä eroon.
En ole seurannut keskustelua, mutta moderointikeskustelussa Niennan kommentti kertoi aika paljon.
Tämä lause on varmasti aika tiukkaa tekstiä, varsinkin niille jotka kokevat aidosti psykiatrian olevan ainoa heitä auttamaan pystyvä taho.
Psykiatria on ehkä vielä lastenkengissä, mutta ihailen sitä ammatikseen harjoittavia, jotka pyrkivät luovaan ja tuoreeseen ihmisen kohtaamiseen ja auttamiseen.
Psykiatria on myös hankala harjoitettava sen takia että sen harjoittaminen perustuu ihmisten väliseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen, mikä on aina haasteellista.
Yllättävän hankala kuvitella, mitä tuollaisella lääkkeellä oikeastaan tarkoitettaisiin edes teoriassa tai periaatteessa. Uskoisin että masennuksia on eri tyyppisiä. Joissakin on taustalla selkeämmin jokin elimistön fysiologinen ongelma, joissakin on kyse lähinnä mielen kautta syntyneestä tilasta. Voisiko yksi ja sama lääke toimia täydellisesti kaiken tyyppisiin masennuksiin? Entä estäisikö yksi annos lääkettä masennuksen koko elämän ajan vai pitäisikö sitä ottaa jatkuvasti? Olisiko mahdollista, että yksi lopullisesti koko elämän muuttava annos ei muutoin muuttaisi ihmisessä mitään? Joidenkin masennusten taustalla voi olla torjuttu ahdistus, joka puolestaan voi johtua torjutusta pelosta, joka puolestaan voi olla pohjimmiltaan ihan terve mielen ja elimistön reaktio johonkin. Voisiko tuo ihmilääke poistaa tällaisenkin masennuksen ilman mitään sivuvaikutuksia? Ja niin edelleen. Tarkoitit tämän varmaan yksinkertaiseksi kysymykseksi, mutta minulle siitä nousee mieleen loputtomasti jatkokysymyksiä.
Niin. Hain todellakin äärimmäistä tilannetta sen vuoksi, että yritän täsmentää tarkalleen ottaen, miksi lääkkeiden käyttöä vastustetaan.
Eli onko syynä jokin perustavanlaatuinen syy, että lääkkeitä ei pitäisi käyttää ollenkaan siitä huolimatta, että ne toimisivat. Eli kemiallinen vaikutus mieleen nähtäisiin kaikissa tapauksissa pahana, vaikka se olisi parantava.
Todennäköisempänä pidän kuitenkin, ettei tuosta ole kysymys, vaan vastustus johtuu juuri siitä, että ajatellaan jotain seuraavien yhdistelmää: lääkkeillä on liikaa haittavaikutuksia, lääketehtaat kusettavat tutkimuksissa, lääkärit määräävät lääkkeitä ja käyvät lääketehtaiden bileissä.
Tai syy voi olla sekin, että pidetään lähtökohtaisesti mahdottomana, että kemiallisilla aineilla voitaisiin tehokkaasti hoitaa ihmisen mieltä ja ettei sitä pitäisi edes yrittää.
On totta, että kaikki psykiatritkaan eivät pidä lääkkeitä tehokkaana hoitomuotona, kuten tuo mainitsemani Nemoy Oy:n perustanut lääkäri. Itse olen kuitenkin taipuvainen pitämään todennäköisenä, että lääkkeistä on saanut apua moni muukin kuin minä.
Tosin ennen tämän oireita selvästi lieventäneen lääkkeen edeltäjät aiheuttivat kyllä oireiden lieventymistä, mutta teho ei ollut kuitenkaan sellainen, että kärsimyksestä olisi päässyt eroon. Koko ajan oli päällä sellainen perusvitutus niiden olotilojen vuoksi, jotka olivat jäännösoireina. Tuota olotilaa on vaikea kuvailla muuten, kuin että sairautta ei voi unohtaa hetkeksikään, vaan se on koko ajan läsnä ja tuottaa sen vuoksi tuota mainitsemaani perusvitutusta. Kuitenkin on niin, että tuokin olotila oli paljon parempi kuin lähtötilanne.
Toinen harmillinen sivuvaikutus oli seksuaalisen ‘tuntoaistin’ puute, joka aiheutti sen, että panohommissa saa jyystää puoli tuntia ja silti mitään ei tapahdu. Ja tuosta voi kuka tahansa vetää johtopäätöksiä, mitä se lisälastia se aiheuttaa aviopuolisolle.
Ilmeisesti lääketehtaat ovat kuitenkin tiedostaneet nämä ongelmat ja kehittäneet lääkkeitä, joissa on pyritty ottamaan huomioon se, ettei potilaiden seksuaalinen kyvykkyys muutu lääkkeen käytön takia.
Lääkkeen vaihto paransi kaikki tuollaisetkin oireet ja toiminnot palasivat normaaleiksi toisen ääripään kautta.
Thinkcatin linkkaamat sivut, joissa pidetään psykoosin lääkehoitoa huonompana vaihtoehtona kuin lääkkeetöntä, ovat asia johon en osaa kommentoida mitään puolesta tai vastaan. Psykoosi ja skitsofrenia ovat sairauksia joista en tiedä juuri mitään.
Esimerkkinä tehokkaasta psyykelääkkeestä tunnetaan käsittääkseni litium. Se toimii hyvin estäen kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireet, ja tiedän, että tämän avulla aiemmin sairaalahoitoakin tarvinnut ihminen voi toimia aktiivisesti työ-ja perhe-elämässä. Vaikka sekään ei tietenkään itse tautia paranna.
Ja tässä muuten on hyvä esimerkki lääkkeestä, jonka kohdalla olisi ulkopuolisen vastuutonta puhua lääkkeen lopettamisesta tai hyödyttömyysestä, koska sen lopettaminen usein johtaa maniaan, jossa taas usein ihmisellä ei ole sairaudentuntoa.
Ylipäätään psykiatria on monimuotoinen kenttä, joka sisältää hyvin paljon erilaisia syitä (fyysisiä ja traumaperäisiä) ja sairauksia, sekä myös lääkityksiä. Ja myös yhtä monta ihmiskuvaa kuin on psykiatriakin. Joten turha vetää mutkia suoraksi, ja esittää yleistyksiä koko paykiatriasta ja kaikesta siihen liittyvästä lääkityksestä.
Kun karhu tulee vastaan metsässä, on järkevää saada paniikkitila, sillä se edesauttaa karhun pakenemista tai sen kanssa taistelua, mutta kun paniikki syntyy tilanteessa, jossa realistisesti arvioituna ei ole vaaraa, paniikki on täysin turha ja ihmistä kuluttava. Jos tai kun objektiivisesti arvioituna vaarattomassa tilanteessa paniikkiin joutuva suhtautuu luonnostaan ja vaistomaisesti paniikkiinsa kuin se olisi karhu, jota on joko paettava tai jonka kanssa on taisteltava, paniikki eskaloituu todelliseksi tuskaa tuottavaksi kohtaukseksi. Tässä tapauksessa toteutuu sanonta: kun lähtee sutta pakoon, niin karhu tulee vastaan.
Laittamasi esimerkki osoittaa sen, ettei tunne- ja ajatusmaailma kulje aina yhdessä samaa rataa, tai se osoittaa sen, ettei ajatuksillaan voi saada tunteitaan hallintaan. Vaikka kuinka tajuaisi ajattelunsa valossa, ettei ole pelättävää, silti pelkää, ja mitä enemmän yrittää vakuuttaa itselleen, että ei ole objektiivisesti arvioituna mitään hätää, sitä enemmän pelkää, kun tässä tapauksessa itsensä “rauhoittaminen” voi todellisuudessa olla pelon kieltämistä tai tukahduttamista sillä tavalla, että se saa siitä lisää voimaa (what you resist, persists).
Jos joku saa paniikkikohtauksen jossain tietyssä paikassa, hän mitä todennäköisimmin alkaa pelätä sitä paikkaa tai samanlaisia paikkoja. Tästä syntyy välttämiskäyttäytyminen. Karttamalla sitä paikkaa, missä paniikkikohtaus syntyi, ajatellaan vältyttävän uusilta kohtauksilta. Tällainen ajattelutapa on pelon pelkoa, joka nimenomaan antaa pelolle lisää hallintavaltaa ja tavallaan varmistaa sen, että ihminen on pelon alamainen jatkossakin. Tietyssä paikassa syntynyt paniikkikohtaus voi laajeta myöhemmin muihinkin yhteyksiin. Silloin viimeistään paniikkihäiriö on hoidettava terapialla.