Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria


#328

Itse ajattelen niin, että se on sama sanooko esim koulukiusaajien tekosia synniksi vai silkaksi ilkeydeksi. Mutta jos esimerkiksi kiusatuksi joutumisesta joku masentuu, ei ole kyse hänen omasta toiminnastaan, vaan muiden ilkeydestä. Eihän siinä silloin syyllistetä ketään masentunutta, vaan nimenomaan tekijöitä.

Vaikka tällaisessa yksinkertaisessa esimerkissä ei tietenkään edes yritetä ottaa huomioon kaikkia mahdollisia masennukseen vaikuttavia tai vaikuttamattomia tekijöitä.

Nimenomaan tuo ‘psykofyysinen kokonaisuus’ tekee Thinkcatin esittämistä ‘valmiuksien puutteista’ liian yksinkertaisen mallin mielenterveysongelmien selittämiseksi.


#329

Lisään vielä yhden asian.

Tässä ketjussa esitetty käsitys siitä että kun ihminen uskoo eikä tee syntiä, hän ei enää koe ahdistusta tai masennusta, on erittäin epätervettä menestysteologian tyyppistä ajattelua.
Ihmisen ei tarvitse tulla fyysisesti tai mieleltään “täydelliseksi” eikä terveeksi ollakseen henkisesti “oikealla polulla”.

Maailmassa ilmenevät asiat ovat juuri sellaisia kuin ovat, tarkoituksella jota emme luultavasti koskaan pysty täysin selvittämään. Mielestäni ei ole sopivaa pitää meidän mielestämme epätäydellistä syntisenä tai synnin seurauksena.


#330

Käsittääkseni uskovat eivät ole sen vapaampia mielenterveyden häiriöistä kuin kukaan muukaan. Eli olet harvinaisen oikeassa. Usko ei riitä sellaiseksi suojatekijäksi, että se estäisi ihmisen sairastumisen.

Tämä pätee verrattaessa niin ateisteihin kuin muunuskoisiinkin.

Jos jonkinlainen suojavaikutus voidaan havaita, se voitaneen selittää jostain muusta tekijästä kuin itse uskosta johtuvaksi (esim vähäisempi päihteiden käyttö jne…).


#331

Joo. Itselläni mieleen on jäänyt erään amerikkalaisen missin tokaisu, jonka mukaan vain syntiset sairastuvat:

“The fact to the matter is,” the former Miss continued, “only sinners have a problem with their health. The Man Upstairs is always watching and as soon as your health starts to deteriorate in some manner or other, you should ask yourself, ‘What kind of sin have I committed?’ Because there’s just no fooling Him. And I don’t care that some people refer to that as ‘karma’ or ‘cosmic justice,’ but it is what it is. God is watching and the bigger the sin, the more severe the illness. For example, someone with a simple cold or a sore throat has probably done something minor, like cheated on a test at school. But, someone who has AIDS or cancer, on the other hand, must have done something pretty severe to earn that sort of punishment. Therefore, always try to do right by everyone, because we all have eyes looking over our shoulder. And yes, that means even while we’re having sex.”


#332

Ei kai kiusaus tule vasta silloin todeksi kun ihmisellä on taipumus langeta siihen. Voidaanhan esim. sinua kiusata ostamaan jotain, jota et sisäisesti todellakaan tunne tarvitsevasi.


#333

Hänhän on täysin oikeassa. Kaikki ovat syntiä tehneet…


#334

Erinomaisen sekava viesti. Viittaus on hämärä, eivätkä asiat liity toisiinsa. Kun joku 20 käyttäjää on kirjoittanut ketjuun noin 300 viestiä, niin viittaus “tässä ketjussa esitetty käsitys” on turhan epämääräinen. Kristittynä oleminen on oikealla henkisellä polulla olemista; minun on vaikea kuvitella että joku tässä olisi kirjoittanut, että tullakseen kristityksi, ihmisen pitäisi olla fysiikaltaan ja mieleltään täydellinen. Viestin viimeinen virke on teologisesti problemaattinen.


#335

Lähtökohtaisesti näin. Mutta asiaan liittyy monia hyvin monimutkaisia kysymyksiä.

Esimerkiksi kysymys paatumisesta synnintekemiseen. Joku hurskas kristitty saattaa (tosin ehkä vain väliaikaisesti) ahdistua pahoin, jos sattuu lankeamaan johonkin ulkoisesti melko mitättömältä näyttävään syntiin, josta puolestaan paatuneempi ihminen ei hetkahda laisinkaan. Kumpi näistä ihmisistä on mieleltään terveempi tässä suhteessa? Tuo, joka ahdistuu, vai tuo joka ei ahdistu? Tätä asetelmaa voidaan sitten laajentaa pahempiinkin synteihin.

Toinen esimerkki. Monesti vaikuttaa siltä - en kuitenkaan tiedä voidaanko tätä objektiivisesti todentaa - että fyysiseltä ja psyykkiseltä terveydeltään hauraammat samoin kuin ulkoisesti heikommin menestyvät ihmiset ovat keskimääräistä enemmän taipuvaisia etsimään ja vastaanottamaan Jumalalta apua. Jos näin on, niin uskovaisten keskuudessa mielenkin ongelmat ovat lähtökohtaisesti yleisempiä kuin muun väestön keskuudessa.

Sitten on tuo Waltherin edellä esittämään seikkaan liittyvä juttu, että syvästi masentuneella uskovalla kysymyksenasettelu voi olla toinen kuin syvästi masentuneella ateistilla. Molemmat voivat kokea menettäneensä kaiken toivon, mutta siinä missä ateistilla on tässä vastapuolena tyhjyys ja olemattomuus, uskovalla vastapuolena on kaikkivaltias ja kaikkialla läsnäoleva Jumala, joka jostain syystä ei vastaa vaan tuntuu jättäneen tuon ihmisen makaamaan avuttomana tuskassaan.

On myös sellaisia tapauksia, että kroonisesti pahoin ahdistunut ja/tai masentunut uskova saattaa esim jossain uskovien yhteisessä rukouksessa hetkellisesti kokea taivaallista autuutta ja toivoa, palatakseen siitä sitten pikkuhiljaa taas entiseen masennukseensa. Kokemuksen vahvistama usko ja toivo saattaa kuitenkin jäädä elämään. Mutta maallinen oppikirjapsykologiahan näkee tällaiset kokemukset vain oireina mielen sairaudesta.

Ja niin edelleen.


#336

Täällä liikkuu nyt aivan päätöntä juttua siitä, mitä Thinkcat on sanonut ja tarkoittanut, mitä Thinkcat luulee ja mitä Thinkcat kiistää. Minulla ei ole aikaa eikä jaksamista oikaista eikä korjata sitä, millä tavalla se, mitä olen sanonut, on väärin luettu tai väärin käsitetty. Tai laitettu sanomaan jotain, mitä en sanonut - koska ilmeisesti siitä ei ole muuten mahdollista olla eri mieltä.

Yleensä, kun joku tällainen henkilö jonkin väitteen esittää, niin hän ei jää kuuntelemaan siihen mitään vastausta. Vaan väitteitä tulee sekavana myllerryksenä lisää ja lisää. Eli korjattavaa olisi eksponentiaalisesti loputtomiin.

Silloinkin, kun olen tällaiseen korjaamiseen ja oikaisemiseen ryhtynyt, niin sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Sille, joka haluaa, on mahdollista olla asiasta ihan riittävän hyvin selvillä. Jotkut haluavat typistää ihmisen pelkäksi neurologiaksi, koska sillä tavalla jokaisesta saadaan kärsivä uhri. Se kuulostaa kaikkein myötätuntoisimmalta mahdolliselta positiolta, mutta samaan aikaan se riistää ihmiseltä kaiken toivon ja arvokkuuden.

Joten jos ihmistä ei saa typistää pelkäksi neurologiaksi, niin helvetti nousee. Sitten on kiistänyt koko neurologian ja tehnyt kaikesta menestysteologiaa. Tällä tavalla voidaan kiistää elämän todelliset vaikeudet ja mahdollisuudet. Mikään psykologia tai maalaisjärki ei kiistä sitä, että stressin, ahdistuksen ja masennuksen kestämisessä sosiaalisella tuella ja opituilla asioilla on merkitystä. Ilmeisesti kaikki kasvatus, kaikki yhteys ja kaikki rakkaus on menestysteologiaa.

Jollain perverssillä tavalla sitä pidetään myötätuntona yksinäistä ja rakkaudetonta modernia ihmistä kohtaan, että siitä hänen yksinäisyydestään ja rakkaudettomasta elämästään tehdään uusi normaali, ellei peräti hänen neurologinen ominaisuutensa. Tai jos joku yhteyden tarve tunnistetaan jossain henkilöissä, vaikka jonkin tutkimuksen tai seurakunnan projektin toimesta, niin silloin se nähdään jonain erityissairaiden ominaisuutena.

Toivo ja arvokkuus tulee siitä, että on täysin itseriittoinen. Toivottomuus ja arvottomuus tulee siitä, että ei kykene olemaan täysin itseriittoinen. Joten jos joku menettää täydellisen itseriittoisuutensa, niin se henkilö on avaruusromua siitä hetkestä alkaen.

Tämä kulttuuri on sairas. Se, joka ei kärsi tässä kulttuurissa, edes ajatuksen tasolla, on sen mukana sairas, mutta hänen sopeutumisensa näyttäytyy terveytenä. Se, joka kärsii, tai käsittää kärsimykseen kuuluvan normaaliuden, ei ole sairas, vaan reagoi inhimillisesti normaalilla tavalla. Jossain vaiheessa tämä normaalius tavoittaa kaikki. Sitä voi tosin viivästyttää sopivalla lääkityksellä. Moni voi onnistua jopa kuolemaan epänormaalina, eli yksin, toivottomana, rakkautta ja arvokkuutta kokemattomana, mutta kärsimättä siitä yhtään.


#337

Niin, ja kaikki sairastuvat lopulta kuitenkin. Voi epäpyhä yksinkertaisuus.

Vai eiköloppusykäri ole sairastumista ollenkaan, kun se on niin pikainen?

Tai kolariin tai muuhun onnettomuuteen tai päihteitten väärinkäyttöön menehtyneet eivät sitten vissiin ole syntisiä…?


#338

Jonain päivänä saattaisin olla jopa samaa mieltä, mutta yleisesti ajattelen, ettei se ihan niin toimi. Jumala on luonut kauniin ja täydellisen maailmankaikkeuden, ja meihin halun elää. Se, että maailma on langennut syntiin, on totta, mutta Jumalan luomistyö näkyy silti kaikissa ihmisissä ja luonnossa, ja terve ihminen osaa niistä iloita. Kun ihminen masennuksen myötä menettää halunsa elää ja kykynsä nähdä Jumalan luomistyön kauneus, ei se ole mikään parempi tai fiksumpi tila, vaan sairas. Ja koska sitä voivat useat fyysiset sairaudet aiheuttaa, ja hormonaaliset muutokset, voi se olla myös ihan aito fyysinen sairaus, joka oikeasti katoaa jopa päivissä oikean kilpirauhaslääkityksen myötä. Joten minusta se ei oikeasti mene yksiin minkään maailman tilan ymmärtämisen kanssa.


#339

Neurologian osuuden tajuaminen omassa voinnissa, tunteissa ja käytöksessä on yleensä nepsy-(potilaille)ihmisille vapauttavaa ja vahvistaa tunnetta omasta identiteetistä.


#340

Luomistyön kauneus tai materia on yksi neljästä todellisuuden alueesta. Toisena ovat sisäiset asiat, jotka ovat opetuksen, kasvatuksen ja kulttuurin tulosta. Niiden tila vaikuttaa kykyyn nähdä mitään muuta. Kolmantena on ihmisen sosiaalinen ympäristö. Tämä on se, mikä helpoiten ja pahiten menee rikki, vaikuttaa sisimmän asioihin ja sitä kautta kykyyn nähdä hyvää missään. Nämä kaikki taas ilmentävät ihmisen suhdetta Jumalaan, joka näkyy neljäntenä asiana siksi, ettei ole redusoitavissa ihmisen sisimpään, materiaan tai sosiaalisen olemiseen.

Masennus ei ole vain ihmisen suhde luomistyöhön, vaan myös sosiaaliseen ympäristöönsä, jota kautta hänellä on suhde itseensä tai käsitys itsestään. Tila on siinä merkityksessä parempi ja fiksumpi, että on sairasta yrittää esittää ihminen ihanteellisena tai ideaalina hahmona, joka ei tarvitse itsetuntemusta tai sosiaalista ympäristöään. On tervettä tiedostaa, että ihminen ei ole ideaali hahmo, ja että ihminen tarvitsee sosiaalista ympäristöään.

On tervettä olla toimiva yksilö suhteessa itseensä ja muihin. On normaalia kärsiä siitä, jos ei kykene olemaan toimiva yksilö ja ymmärtämään itseään ja muita. Mutta on sairasta olla toimimaton yksilö ilman, että kokee tai ymmärtää siinä olevan mitään vikaa. Psykiatrit monesti korostavat sairauden tuntoa tai sairauden tunnon puuttumista. Minun kritiikkini kulttuuria kohtaan on, että siltä puuttuu sairauden tunto kohdissa, joissa sillä pitäisi olla se.

Tämä liittyy siihen, mitä olen ollut aikeissa kirjoitella terapeuttisen aggression ja asylum-mentaliteetin merkityksestä Podvollin kirjan pohjalta. Eli sitä, että se sairauden tunto täytyy ilmaista aivan tietyssä muodossa ja tietyllä tavalla, jotta sen voidaan tunnustaa olevan olemassa. Ja että tämä haluttu muoto riippuu siitä, mikä metafyysinen tausta-asetelma on käytössä.

Kilpirauhasen toiminnassa ei ole mitään epäselvää eikä kiistanalaista verrattuna psyyken tai mielen sairauksiin, joille ei ole olemassa tai osoitettavissa mitään fyysistä, biologista tai kemiallista syytä. Paitsi jos lähdetään taas siitä, että voidaan ideologisin perustein redusoida ihminen materiaksi ja biologiaksi. Toivottavasti sinulla ei ollut tarkoitus vain esittää sitä perätöntä väitettä, että nämä olisivat jollain tavalla rinnastettavissa.


#341

Kai tiedät, että kilpirauhanen voi aiheuttaa ihan täysin diagnosoitavan masennuksen, hyvin vakavan sellaisen, äärimmillään tiedän, että jopa psykoosin. Ja nämä oikeasti paranevat hyvin nopeasti kun kilpirauhasarvot saadaan kohdalleen. Siksi minusta se, että ohitat nämä sairaudet kokonaan asiaa käsitellessäsi, tekee käsityksestäsi mielen sairauksista väistämättä torson.


#342

Tuolla logiikalla pelkkä jalan katkaiseminenkin on mielen sairaus. Jos katkaisee molemmat jalat ja kädet, niin silloin väistämättä tulee torso. Täällä ei erityisesti kukaan muukaan maininnut kilpirauhasen ongelmia asiasta puhuessaan, enkä ole kuullut kenenkään lukevan niitä psykiatrian alaisuuteen. Miksi ihmeessä tällainen salaisen mausteen puuttuminen jotenkin heikentää dramaattisesti ainoastaan sitä, mitä minä olen sanonut?

Tylsää olla tällaisen kiusanteon kohteena. Etkä edes vastannut kysymykseeni.


#343

Ei ole kiusantekoa kertoa asiasta, joka minulle ja usealle lähisukulaiselleni on hyvin läheinen. Ja kilpirauhanen on ihan eri asia kuin jalan katkaisu, koska se ihan suoraan aiheuttaa niin masennusta kuin ahdistustakin. Kun ihminen käyttää tyroksiinia, täytyy annostuksen olla hyvin tarkka, koska kun mennään liian korkealle tasolle, seuraa heti ahdistuskohtauksia, ja kun liian matala, seuraa masennusta. On yksilöllistä, kuinka herkästi kukin tähän reagoi. Ja todellakin psykiatrit tämän tuntevat ja tietävät. Siksi ensimmäinen asia, mitä lääkäri määrää masennuspotilaalle, on kilpirauhastestit. Koska se on niin merkittävä masennuksen aiheuttaja.


#344

Minua askarruttaa tässä (muun muassa) se, että jos on jokin tuollainen melko selkeä fyysisesti havaittava kehon huono toiminta, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, joka aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin havaitaan sellaisessa masennuksessa, jolle ei tunneta mitään fysiologista syytä, niin puhutaanko silloin oikeastaan edes samasta asiasta? Arkikielen tasolla voidaan toki molemmissa tapauksissa puhua masennuksesta, koska molemmat saattavat näyttää siltä, mutta onko kyse samasta asiasta? Tuleeko kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle määrätä tyroksiinin ohella myös masennukseen käytettäviä psyykelääkkeitä? Jos ei, niin miten tämä tukee sitä ajatusta, että muunlaisesta masennuksesta kärsiville tulee määrätä psyykelääkkeitä? Ovatko psyykenlääkkeet vain summittainen keino lievittää oireita niissä tapauksissa, joissa syntymekanismia ja parantumismekanismia ei tunneta?


#345

Kilpirauhaspotilaille voidaan määrätä tarpeen mukaan molempia. Toki sitä pidetään virheenä lääkärin taholta, jos ilman kilpirauhastestiä määrätään pelkkiä masennuslääkkeitä. Mutta esim Hashimoton taudissa on pitkä kaari, joka lopulta johtaa kilpirauhasen toiminnan loppumiseen, mutta mitä ei voi lääkitä tyroksiinilla ennen kuin tämä prosessi on käyty loppuun. Silloin oireenmukainen lääkitys on ainoa mahdollinen, mikäli lääkitys on tarpeen.

Ja kyllä kilpirauhanen voi aiheuttaa ihan oikean masennuksen, ei vain sen kaltaisen tilan. Itse voin omasta kokemuksesta kertoa, että kilpirauhasen aiheuttama ahdistuskohtaus on ihan riittävän aito ja oikea. Ja ihan aitoa masennusta ne synnytykseenkin liittyvät hormonit aiheuttavat. Siksi omasta kokemuksestani uskonkin, että monen muunkin psyykkisen tilan takana on fysiologia. Kyllähän jossain skitsofreniassa ja bipolaarisessa häiriössäkin on todettu ihan biologinen perinnöllinen riski, ei pelkästään sosiaalisesti periytyvä. Eivätkä kaikki traumaattisissa tilanteissa olleet oireile. Joten uskon, että pikkuhiljaa fysiologinen selitys vahvistuu monen psyykkisen vaivan kohdalla.

Psyykenlääkkeitä en tietenkään pidä minään ongelmattomina ja kaikille sopivina. Lievässä masennuksessa ulkoilu luonnossa ja ystäville juttelu on tutkitusti vähintään yhtä toimiva kuin lääkitys. Mutta vakavissa tapauksissa se on ihan tarpeellinen väline, ihan jo pitämässä potilas elossa siihen asti, kunnes niitä muita keinoja ehditään tehokkaasti käyttämään. Ja joissakin taudeissa, kuten vaikka tuossa bipolaarisessa häiriössä, ne lääkkeet voivat oikeasti mahdollistaa ihan normaalin elämän.


#346

En tietenkään väitä, etteivätkö ihmisten kokemat oireet olisi aitoja. Tottakai ovat. Mutta miten voidaan sanoa, että kyse on samasta asiasta, esim. “ongelmasta X” tai “masennuksesta™”, jos tiedetään, että oirekokoelman syntymekanismi on eri, ja lisäksi ei voida tietää, ovatko oireetkaan ihan samanlaisia. Oireiden kokeminen on sillä tavalla subjektiivista, että emme voi objektiivisesti todeta, ovatko kahden ihmisen samanlaisilta vaikuttavat oireet oikeasti samanlaisia. Saman ihmisen eri aikoina kokemat oireet puolestaan eivät ole toisistaan riippumattomia.

(Tähän joku varmaan huudahtaa että “Saivartelua!” ja minä puolestani olen sitä mieltä, että juuri sellainen leväperäisyys johtaa psyykenlääkkeiden suosimiseen vaikka niiden vaikutusmekanismia ja haittavaikutuksia ei tarkkaan tunnettaisikaan.)


#347

Etenkin jos niiden tiedetään lisäävän itsemurhan riskiä. Tästä on joissain paikoissa painettu pakollinen varoitus niiden pakkaukseen. Mutta kun suositukset sanovat, että “määrää lääkitys niin vapaudut vastuusta”, niin sehän lääkärin kannattaa tehdä. Eli pilleri hoitaa lääkäriä eikä potilasta.