Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria


#368

Mutta tosiaan, hyvä asiahan se olisi, jos psykopaatti saataisiin tuntemaan empatiaa.


#369

Kyllä tietenkin olisi. Lauerma tuskin katsoo kovinkaan hyvällä, jos hänen nimeään käytetään huuhaajuttujen yhteydessä, joten kyllä tuo aihe kiinnostavalta vaikuttaa. Eli en usko, että ilman lupaa tuollaista puhuvat, vaikka yksityinen yritys onkin kyseessä.

EDIT: tosin olisi myös mielenkiintoista, jos hoidetut psykopaattiset rikolliset alkaisivat katua syntejäänkin. Mitä ilmeisimmin psykopaatit eivät kadu tekojaan. Tai ainakaan he eivät kadu sellaisia tekojaan, joissa he ovat toimineet toisia ihmisiä kohtaan väärin. Jumala on sitten hieman erilainen entiteetti. Psykopaatitkin kuolevat ja tuskin hekään ovat täysin tunnottomia oman katoavaisuutensa kanssa.Voivatko he katua tekojaan Jumalan edessä? Jos voivat, niin asiassa ei liene mitään ongelmaa.

Sen sijaan, jos he katuvat tekojaan vasta empatiakyvyn saatuaan, on asia ongelmallisempi.

Tuntuisi erittäin epäoikeudenmukaiselta, jos psykopaatit ovat aiemmin olleet kyvyttömiä katumukseen ja sen myötä olisivat kuolemansa jälkeen automaattisesti odottelemassa kadotustuomiota, niin sitten yht’ äkkiä kamelin selkä katkeaisi ja entisiä psykopaatteja tulisi joukoittain uskoon, kun he huomaisivat empatiakyvyn saavutettuaan oman syntisyytensä ja vasta sitten pystyisivät katumaan tekojaan.

Sielunhoito, kuten moderni psykiatria/psykologia eivät tuskin mikään pysty vaikuttamaan psykopatiaan.

Jos aivojen neurofeedback manipulaatiolla sen sijaan pystyttäisiin vaikuttamaan psykopaatteihin tällä tavalla, ts vapauttamaan heille kyky tuntea empatiaa, se olisi todella mielenkiintoista. Itse en tähän kyllä usko, ennen kuin tutkimus on todennut sen, miten asia on.

Asia nimittäin pitäisi voida ajatella myös toisin päin. Varsinaista psyykkistä ongelmaa vailla oleva, mutta ilmeisen herkkä ihminen, pitäisi ehkä voida vastaavasti pystyä muokkaamaan edes pari piirua kohti psykopatiaa.


#370

En yhtään osaa sanoa, että ovatko psykopaatit olleet kyvyttömiä katumukseen. Mielenkiintoinen pastoraalinen kysymys, johon haluaisin kuulla näkökulmia ortodoksisesta sielunhoidosta.


#371

Miksi juuri ortodoksaalisesta. Tuolta nuoin 1600- luvulta tähän asiaan merkittävämimpä ort. luterilaisuuden Teologeja Christian Scriver ottaa kantaa psyykkiseen melakoliaan, Suomen kielellä masennukseen.

Timo Veijola suomennos: Christian Scriver “pieni kirja masentuneelle”.

Se on tunnettu myös luterilaisessa ortodoksiassa.

Yleensä tieteenasetteluun psykiatrian kohdalla, olen itse hyvin skeptinen.
Etenkin psykologian, joka esiintyy pseudohumanistisena ERITTÄIN nuorena tieteenä…jos psykologiaa voi vielä tieteeksi oppi- ja tietohistoriassa sanoa.

Ollenkaan väheksymättä psykologeja, ja psykatreja. He auttavat varmasti monia.
Mutta se on Kristusvapaata noin lähtökohtaisesti.


#372

Olen lähes varma että psykologia ja psykiatria tieteenä kehittyy koko ajan enemmän neuropsykologiaksi ja neuropsykiatriaksi. Se on erittäin tärkeä ala ihmisen hoitamisen kannalta.

Ihminen todellakin on psykofyysinen kokonaisuus jossa neurologiset rakenteelliset että toiminnalliset seikat vaikuttavat mieleen. Henki on sitten eri asia, mutta mielen hoitaminen kuuluu tiiviisti ruumiin hoitamisen yhteyteen.


#373

En ole perehtynyt ortodoksiseen sielunhoitoon enkä psykopaattien sielunelämään. Mielestäni parasta sielunhoitoa ovat jumalanpalvelukset. Mutta isä Jarmo Hakkarainen on kirjoittanut teoksen

Ortodoksista psykoterapiaa

En ole lukenut, mutta olen ymmärtänyt, että ortodoksinen psykoterapia ei ole ollenkaan sama asia kuin maallinen psykoterapia. Ehkäpä oheisesta sisällysluettelosta saa jonkinlaisen käsityksen siitä.

LISÄYS: Monissa muissakin isä Jarmon kirjoissa puhutaan kirkosta hengellisenä sairaalana.


#374

Melankolia on jokseenkin onneton sanaviritelmä masennuksen synonyymiksi.

Eikö se ole lähinnä surumielisyyttä?

Masennus on jo keskivaikeana magnitudiltaan aivan toisissa mittasuhteissa.

Surumielisyys on mielestäni verrattavissa siihen, kun kesää rakastava ihminen haikailee syyssäässä mennyttä kesää tiedostaen samalla, että seuraavaan kesään on yli puoli vuotta.


#375

Aikoinaan, kun kristitty tätini sai kuulla masennuksestani, hän koitti omaan uskoonsa nojaten auttaa minua. Hän ymmärsi toki sen, että masennuksen syy on laajempi kuin se, että yhden päivän aikana on tapahtunut jotain ikävää.

Hän sanoi minulle: ‘koita ottaa päivä kerrallaan’.

Ei tarvinne sen enempää kirjoittaa, jotta lukija tietäisi, auttoiko neuvo.


#376

Niin on, ja niin sen pitääkin olla. Ihminen on tietysti kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta lähtökohtaisesti esimerkiksi masennus ei ole sen hengellisempi ongelma kuin sappikivet tai murtunut jalka.


#377

Tiedätkö onko ko terapiamuodon tehoa arvioitu jossain tutkimuksessa?


#378

Muuten käsittääkseni tieteellisenä voidaan pitää esimerkiksi sellaista asiaa psykologiassa, jos havaitaan esimerkiksi masennuksen saattavan aiheutua itseä koskevista kielteisistä ajatusmalleista (tai ainakin masennus, joka pitkittyy, eikä ala itsestään ajan kanssa lieventyä, tekee sen tämänkaltaisen kielteisen ajattelun vuoksi, joka pitää masennusta yllä).

Ja sitten hoitokeinoksi on luonnollista ottaa terapia, jossa näitä ajatusmalleja tunnistetaan ja niitä voidaan lieventää, joka voi sitten johtaa masennuksen paranemiseen.

Jos tällainen kuvio toistuu lukuisilla ihmisillä, on ihan ilmiselvä tieteellinen havainto, että kielteinen ajattelu on haitallista ja masennusta ylläpitävää. On varmasti niin, että kaikkea masennusta ei voi selittää tällaisella havainnolla, mutta kyllä tuota on jo yksistään pidettävä tieteellisesti merkittävänä löytönä.

Psykologian tehtävä on kuitenkin paljon laajempi kuin tutkia masennusta tai edes mielen sairauksia, ja onhan aivan selvä, että työtä on paljon.

Eiköhän psykologiaa voida jo hyvinkin pitää tieteenä.


#379

Kenen on, kenen ei ole. Jos haluaa, että jokin ilmeinen tieto ei ole olemassa, niin silloin se tietenkin on vaikeaa. Jos on numeroita ja on ymmärrystä vaikuttavista mekanismeista, niin se ei ole ollenkaan niin vaikeaa.

Tämä on se, mikä pitäisi todistaa. Joku rinnastus, joka ei sano kuin että mahdollisia syitä on ainakin kaksi, ei todista mitään. Se vain väittää, että mahdollisia syitä on ainakin kaksi. Minä taas pistän paremmaksi ja sanon, että mahdollisia syitä on ääretön määrä, kuu-ukoista ja Hitleristä alkaen.

Yritit siis käytännössä sanoa, jos oikein tulkitsin, että:

“Koska akne kohottaa itsemurhariskiä, masennuslääkkeet eivät kohota itsemurhariskiä.”

Minulla on tähän samaa linjaa noudattava, uskomattoman järeä vasta-argumentti:

“Koska ankalla on kaksi räpylää, masennuslääkkeet kohottavat itsemurhariskiä.”

Vaikka ehkä tarkoitit argumentoida, että:

“Koska kerran jossain asiassa on erehdytty, niin silloin myös tässä asiassa on erehdytty.”

Joka taas on yhtä hyvä argumentti kuin se, jos sanon, että:

“Koska kerran yksi kaupan ovesta sisään tullut henkilö varasti kaupasta jotain, niin silloin kuka tahansa myöhemmin arvalla valittu asiakas on myymälävaras.”

Pretzelit ovat tappavaa ruokaa. Niihin on useampi ihminen aikojen saatossa tukehtunut. Tämä toteamus, kuten tuo sinun, ei siis todista mitään pretzeleistä tai masennuksesta sinänsä. Moni on ollut masentunut siihen kuolematta. Moni on syönyt pretzelin siihen tukehtumatta. Samaa logiikkaa noudattaen voi sanoa, että masennuslääkkeet ovat tappavia lääkkeitä. Mutta sitten voi myös todeta, että moni on syönyt niitä kuolematta niihin.

Psykiatria on alana ollut aina läpikotaisin korruptoitunut ja hämärä. Sieltä on vaikea löytää mitään tieteellistä näyttöä mistään, mitä ei olisi jotenkin maksettu tai peukaloitu, saati sitten mitään erittäin vahvaa. Jos laittaa kymmenen peukaloitua tutkimusta päällekkäin, niin se ei ole silloin vahvasti todistettu, vaan vahvasti peukaloitu.

Tämä aihealue tai tämä kysymys on jotain, missä puhuvien päiden hakkaaminen yhteen, eli asiantuntijoiden nuijiminen asiantuntijoilla ja sitaattien nuijiminen sitaateilla ei ratkaise yhtään mitään. Pitää olla jotain omaa ymmärrystä siitä, mikä on neurokemian, koetun tunteen ja sille annetun tulkinnan suhde. Pitää olla joku oma käsitys, millä arvioida tehdyn tieteen puolueellisuutta tai puolueettomuutta ja eturistiriitojen laatua ja määrää. Pitää kyetä seuraamaan perusteluita puolesta ja vastaan.

Tästä ei tarvitse tehdä poseerauskilpailua. Eikä huutoäänestystä. On olemassa aivan oikeita psykiatreja ja journalisteja, jotka ovat touhuun kyllästyneet, ja dokumentoineet, miten jonkin (tai useamman) runsaasti myydyn lääkityksen hyväksymiseen johtaneet tutkimukset ovat kaikki olleet peukaloituja. Tai näyttäneet nollatulosta. Kunnes saatu tuotettua yksi tarpeeksi vahvasti manipuloitu ja sillä saatu hyväksyntä. Sinulle on kerrottu nyt, että koko ala on läpimätä, eikä sitä ole käytännössä valvonut koskaan kukaan. Paitsi jos jälkikäteen on tullut joku iso oikeudenkäynti potilaiden puolesta. Ja se on ollut alan ja sen etujen kannalta yleensä yhtä teurastusta, kun väärennös toisensa jälkeen on kaivettu esiin holveista ja arkistoista. Jos haluat vieläkin uskoa jotain omaa etuaan valvovia eksperttejä, niin ole hyvä. Asian yksityiskohdat puhuvat kaikki sinua vastaan.

Minun ei ole tarvinnut näissä asioissa pitkään aikaan luottaa kehenkään. Jos olen ainoa, joka täällä vertailee itse väitteitä puolesta ja vastaan, sen sijaan että fiilistelee jonkin tahon vakuuttavuutta jotain toista vastaan, niin ehkä olen ainoa, joka täällä oikeasti tietää jotain? Se on minulle yhtä epämiellyttävä ajatus kuin kenelle tahansa muullekin.


#380

Tuo on hyvin monitulkintaisesti sanottu. Jos otan sen johonkin äärimmilleen vietyyn protestanttiseen ajatteluun kuuluvan lähtökohdan, että hengellisyys koskee vain ihmisen syyllisyyttä tai syyttömyyttä tuonpuoleisen tai Jumalan edessä, niin ei masennus silloin tietenkään ole hengellinen ongelma.

Toisaalta muistan lukeneeni, että masennus itsessään ei olisi neutraali ilmaisu, vaan se sinänsä sisältäisi jonkinlaisen medikalisoivan tulkinnan. Eli siinä, missä aikaisemmin puhuttiin vaikka vain alakuloisuudesta, ja näin annettiin asialle tulkinta, että siinä on kyse yksilön kokemuksesta, puhutaan nyt masennuksesta sen tilalla juuri siksi, että sillä tavalla voidaan jo sanaan sisällyttää ajatus, että kyseessä on ensisijaisesti materiaalinen ja medikaalinen tapahtuma.

Eli masennus ei ole hengellinen ongelma. Mutta tämän toteamuksen totuusarvo tulee määritelmästä, ei tosiasiasta. Se on väite asian olemuksesta, joka naamioituu toteamukseksi asian tilasta. Tai se on tautologia, tyyliin jos asia on materiaalinen, niin se ei ole hengellinen.

Kun taas masennus millä tahansa toisella nimellä on hengellinen ongelma.


#381

Ei minusta kannata kirjoitella omia tulkintojaan toisen tekstistä, ja pilkata niitä, vaan oikeasti lukea toisen kirjoittama teksti, ja kommentoida vain sitä. Koska molemmat tulkintasi olivat vain omaa mielikuvitustasi ja pielessä.

Se, mitä kirjoitin, ja tarkoitin, oli se, että molempien lääkkeiden kohdalla voidaan verrata sekä lääkitsemätöntä ja lääkittyä potilasryhmää, ja todeta, että kummassakin lääkityn ryhmän itsemurhariski on pienempi kuin lääkitsemättömän. Joten siitä huolimatta, että molemmissa ryhmissä myös osa lääkityistä tekee itsemurhan, ei millään tavalla vaikuta siltä, että olisi todisteita lääkityksen lisäävän itsemurhariskiä.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5608853/

Ainoa ryhmä, missä on todettu, että masennuslääkkeillä on ollut itsemurhariskiä lisäävä vaikutus, on hyvin nuoret, alle 25 v käyttäjät, ja näidenkin kohdalla kyse on muutamasta ensimmäisestä käyttöviikosta. Mikä tietysti nykyään huomioidaan ja asia käydään läpi potilaiden kanssa.

Väitteesi, että psykiatrian tutkimus on läpikotaisin korruptoitunut ja peukaloitu vaatisi vähän muutakin tukea taakseen, kuin sen, että väität niin. Kukaan sitä ei varmasti virheettömänä ja täydellisenä pidä, mutta oma kokemukseni tiedemaailmasta on se, ettei se niin sopuisa ja yksimielinen koskaan ole, etteikö toisten virheisiin ja korruptoituneisuuteen tartuttaisi, jos siitä jotain todisteita olisi. Tai sitten psykiatrit ovat täysin eri ihmislaji kuin fyysikot.


#382

???

Koska olen ortodoksi.


#383

Voisitko edes vaivautua lukemaan henkilön koko kommentin? Nyt nimittäin vaikuttaa siltä, että sen sijaan että leikkelet sen osiin ja irvailet omille väkisin väärintulkituille olkiukoille. Jos olisit vaivautunut lukemaan koko kommentin, niin olisit tajunnut että kun tarkasteltiin intervention kohteena ollutta ryhmää ja verrokki ryhmää, niin molemmissa oli yhtä paljon kohonnut itsemurhariski.


#384

Se, mitä tarkoitit, ei käy ilmi tekstistä. Joten et kirjoittanut sitä. Joka tarkoittaa sitä, että lukijan on pakko arvailla. Ne arvaukset eivät ole pilkkaamista, jos tekstisi logiikka käytännössä on tuo. On yksi asia kertoa tarina (Roaccutanista) ja sitten antaa ymmärtää, että tarinaa pitää soveltaa tähän tilanteeseen. On täysin eri asia sanoa ääneen se, mitä väittää.

Mielestäni tällaisissa asiakeskusteluissa lähtökohtainen oletus on se, että oma väite pitäisi sanoa suoraan. Me siis olemme vain eri mieltä siitä, että lisääkö vai vähentääkö masennuslääkitys itsemurhan riskiä.

On myös kaksi eri asiaa, että aiheuttaako lääkitys suoraan jonkin tilan, jossa potilas kokee, että itsensä tappaminen ei tuntuisi missään, vai aiheutuuko lääkityksestä lyhyellä tai pitkällä aikavälillä sellaista vahinkoa potilaan muulle terveydelle, että hän tappaa itsensä sen seurauksena. Psykoosilääkkeistä saa joistain, tosin juuri niistä eniten myydyistä, sokeritaudin. Ja kaikista, lopulta, jonkinlaisia hermovaurioita, jotka ilmenevät nykimisinä ja pakkoliikkeinä.

Kukaan ei ole esittänyt väitettä, joka olisi muotoa:

“Koska osa lääkityistä tekee itsemurhan, on lääkitys lisännyt itsemurhan riskiä.”

Eli jos nyt oikein ymmärrän, niin olet perustellut useampaan kertaan sellaista erehdystä vastaan, mitä kukaan ei ole tehnyt. Että sairaudesta johtuvat itsemurhat olisi laitettu lääkitysten syyksi.

Toisaalta sitä on esiintynyt, että lääkityksistä johtuvat itsemurhat (ja muutkin haitat) on systemaattisesti laitettu sairauden syyksi.

Tai sitten haet psykiatrian ja fysiikan eroa täysin väärästä paikasta. Psykiatria on tuote, joka on liikevaihdoltaan ja voitoiltaan suurempi kuin Apple. Siitä rahasta riittää jaettavaa niin valvojille kuin valvotuille. Oikeasti ei pitäisi puhua edes tieteestä, vaan tuotekehityksestä (ja markkinoinnista).

Siellä on sattumalta joukossa tiedettä. Olen nähnyt ne julkaisut, missä kerrotaan, millä tavalla ja miksi antipsykootit aiheuttavat sokeritautia ja pakkoliikkeitä. Toisaalta uusien lääkitysten menekkiä edistää se, jos vanhoista aletaan “tutkimaan” niitä ikäviä juttuja, mitkä olivat alusta alkaen tiedossa. Kunhan kukaan ei hoksaa sanoa, että ne uudet ovat toiminnaltaan ja vaikutuksiltaan aivan samanlaisia. Ainoastaan vähän eri molekyylit on kyseessä, josta syystä ne voi patentoida.


#385

Luin sen useampaan kertaan ennen ja jälkeen viestini julkaisemisen. Luin sen myös tämän sinun metelisi jälkeen, eikä asia muuttunut siitä yhtään.

Haluatko, että kerron sinulle yksityiskohtaisesti, miksi poimin kyseiset osat siitä? Jos et, niin mitään vääryyttä ei ole tapahtunut.

Paitsi että siinä ei ollut mitään irvailua, ei väärin tulkitsemista eikä olkiukkoja. Olen oikeasti sillä kannalla, että ooperin rinnastus on pätemätön. Eli se, mitä hän yritti perustella, ei seurannut hänen esittämistään perusteluista.

Mutta jos sinä luulet, että erimielisyys koskee tuota, tai että tuosta oli jotain epäselvyyttä, niin sinulla ei ole yhtään mitään pelimerkkejä millä mesota kenellekään.

Tuosta seuraava päättelyaskel on se, mihin nuo minun parafraasini kohdistuvat. Eli kun stoori on kerrottu Roaccutanista, niin se on vain stoori tai ehdotus, että ehkä masennuslääkkeisiin voi liittyä jotain samaa. Mutta se on aivan turha ehdotus, viittaus tai uumoilu, jos masennuslääkkeiden kohdalla asiasta voi puhua jo tehtyjen tutkimusten kautta tai jopa puhua niistä mekanismeista, minkä kautta riski aiheutuu tai toteutuu.

Sitten on ihan kiva jos jengi tekee eron sen välille, että kohdistuuko kritiikki asiaan vai ilmaisutapaan. Jos toivotte kiltimpää tapaa esittää sama asia, niin katsotaan, mitä voin tehdä. Jos olette sitä mieltä, että olen väärässä, niin siihen on kaksi vastausta: a) enhän ole ja b) jos olen, niin osoita se päättely.

Eli lopulta meillä on tutkimuksia, jotka sanovat, että masennuslääkkeistä on hyötyä vakavaan masennukseen ja muutaman viikon. Ja että itsemurhariski kohoaa nuorilla niiden muutaman viikon aikana. Sitten on tutkimuksia, jotka sanovat, että itsemurhariski kohoaa kaikilla. Moninkertaiseksi. Ja että lääkityksen myönteinen vaikutus vastaa placeboa niiden muutaman viikon jälkeen, jos ei kaiken aikaa.


#386

Wiki.fi: Melankolia. Albrecht Durer sen ilmaisi syvänä Melankoliana, syvänä Masennuksena.

Toki tässä huonosti selitettyä terminogiaa. Eihän melankoolinen ole tietenkään tämän päivän termi Psykiatriassa.

Tietenkin kysymyksiä herättää se asia: Löytäisikö Kristityn terapeutin jne.

Melankoliahan nuoin kirjaimellisesti, tulee hitaasta verestä/ sapesta Kreikasta, jos oikein muistan, ja nyt nopeasti tarkastinkin.
Usein Melankolikot ovatkin syviä ajattelijoita. Ja syvästä tuntevia ihmisiä ylipäänsä.

Tämä nyt ihan keittiöpsykologiaa.

Toivon kaikille asianmukaista apua.

Itselleni Christian Scriverin tekstejä lukiessa, on tullut Kristitty, joka on tuntenut syvimmätkin masennusjaksot. Timo Veijola : Pieni kirja masentuneelle teos nyt vielä Kirjapajalta harvinaisena teoksena aiheeseen, mainitsen.


#387

Oman lääkkeidenkäyttökokemukseni perusteella masennuslääkkeiden itsemurhariski perustuu siihen että sopivan lääkkeen alkaessa vaikuttaa henkilön aloitekyky, motivaatio ja kyky siirtyä ajatuksista tekoihin kohoaa nopeasti ja voimakkaasti.

Jos henkilöllä on ollut paljon, pitkään ja yksityiskohtaisia ajatuksia itsemurhan toteuttamisesta, ensimmäisinä lääkkeen vaikutuksen alkamisen viikkoina potilaan maailmankuva, omakuva ja niiden positiivisuus ei välttämättä vielä muutu eikä voimistu. Näkemysten ja toimintatapojen kehittyminen rakentavaan suuntaan vie aikaa, ja potilas yleensä tarvitsee siihen terapeutin tukea.
Näin lääkkeen vaikuttama kohonnut toimintakyky voi suuntautua itsetuhoiseen toimintaan.

Lääkkeet ovatkin parhaimmillaan tiiviin ja toimivan terapiasuhteen yhteydessä.