Niin että ei ole kristillisen lähimmäisenrakkauden vastaista pelotella sairasta ihmistä psykiatreilla ja saada häntä luopumaan hoidoista vaan se on puhtaasti potilaan vika jos uskoo puheita, luopuu hoidoista pelottelun seurauksena ja kenties menettää mielenterveytensä lopullisesti, niinkö? No te kai sen tiedätte. Minä vaan jään ihmettelemään…
2 tykkäystä
Ei ole fiksua peloitella, mutta vastuu on joka tapauksessa sillä joka jättää menemättä. Tuntuu se hölmöltä tai ei.
D
1 tykkäys
Ja minulle ja monelle tutulleni ko lääkkeet ovat auttaneet. Eli tällainen anekdootti täältä vastineeksi sinun anekdootillesi.
3 tykkäystä
On totta että kaikille SSRI-lääkitys ei sovi. Esim. autismin kirjolaisille ja keskittymishäiriöisille ne usein tuottavat ei-toivottua ylivilkkautta, jopa hypomaniaa.
On raportoitu myös psykoosivaaraa joillakin lääkkeen aloittaneilla.
Suuri keskivertoenemmistö kuitenkin hyötyy lääkkeestä tavalla tai toisella. Potilaalla olisi hyvä olla sen verran hyvä toimintakunto että ottaa aktiivisesti osaa sopivan annostuksen löytymiseen. Ikävimpiä ovat tapaukset joissa potilaan toimintakyky ei riitä arvioimaan oman tilan kehitystä. Lääkkeen ja annostuksen vaihtoa olisi hyvä potilaan itsensä tuoda tarvittaessa esille, koska muut kuin hän eivät tiedä miltä hänestä sisäisesti tuntuu.
Hetkellinen “zombius” ei välttämättä aina tarkoita koko hoidon epäonnistumista.
Ja kyllä, minultakin sellainen anekdootti, että lääkitys on auttanut sekä itseäni ja monia tuntemiani henkilöitä. Omalla kohdalla olin jo menettämässä toivoa että sopiva lääke löytyy, mutta löytyi lopulta sellainen joka toimii, niin mielialaa parantavasti kuin muihinkin tilanteessani tärkeisiin indikaatioihin, migreeniin, univaikeuksiin ja neuropaattiseen kipuun.
Terapia olisi hyvä olla käynnissä kun lääkettä kokeillaan, jotta tilanne on koko ajan arvioinnissa.
2 tykkäystä
"Dopamiini tunnetaan mielihyvähormonina, joka “vaikuttaa elimistöön piristävästi ja energiaa lisäävästi”. Se onkin rakkauden, seksin ja luovuuden takana, mutta sillä on myös toinen puoli: Se tekee meistä tyytymättömiä. Se käskee meitä haluamaan uutta ja tekemään vielä enemmän ja vielä paremmin. Kohtalokkaalla tavalla se on myös erilaisten riippuvuuksien taustalla ja saa meidät jopa sivuuttamaan moraalin.
Asiaa valottavat Amerikan psykologiliiton haastattelussa riippuvuuksiin erikoistunut psykiatri Daniel Lieberman sekä fyysikko ja käsikirjoittaja Michael E. Long, joilta ilmestyi viime vuonna teos The Molecule of More: How a Single Chemical in Your Brain Drives Love, Sex, and Creativity—and Will Determine the Fate of the Human Race eli “Haluamisen molekyyli: Kuinka yksi ainoa aivokemikaali on rakkauden, seksin ja luovuuden taustalla – ja miten se tulee määräämään ihmiskunnan kohtalon”. Apokalyptisestä nimestään huolimatta se sisältää kiinnostavan näkökulman kyltymättömyyden ja riippuvuuksien mekanismiin aivoissamme.
Dopamiini ei palkitse siitä, että juuri nyt on kivaa, vaan siitä, että haluat jotakin kivaa
Dopamiini ei saa meitä tuntemaan mielihyvää siitä, mitä meillä jo on, vaan se palkitsee siitä, että haluamme jotakin. Se saa meidät ottamaan riskejä ja tekemään jopa yli-inhimillisiä suorituksia. Toisin sanoen sen tarkoitus on maksimoida yksilön lisääntyminen, selviytyminen ja menestyminen. Dopamiinilla onkin kirjoittajien mukaan ollut tärkeä merkitys ihmisen evoluution kannalta. Kun teemme jotakin, joka on evoluutiomme kannalta tärkeää, dopamiini palkitsee meitä. Tästä tärkeästä tehtävästä johtuen dopamiinilla on myös yllättävän keskeinen rooli ihmisen aivotoiminnassa."
Joku voisi jo luulla, että postaan tämän linkin ja lainauksen kristinuskon kritisoimiseksi. Siitä ei kuitenkaan ole nyt kysymys.
Aihe sopinee tähän ketjuun.
Aivokemia aiheena sopinee myös kristillisen lähestymistavan viitekehykseen. Eli tällaisen tutkimustiedon ei voida katsoa vaikuttavan kristinuskon perusteisiin millään tavalla, eikä kellään tieteistä kiinnostuneella kristityllä liene tarvetta yrittää kiistää aivokemian vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen.
Sen sijaan mielenkiintoista olisi pohtia, voisiko esim ‘synti’ olla sidoksissa tällaisiin löydöksiin? Onko synnin olemus kenties sisäänrakennettu aivokemiaan? Synnistä ei tietenkään pääse eroon aivokemian muokkauksella, mutta joistain tietyistä erityisistä ihmiselle varsin haitallisista synnin muodoista päässee eroon niiden vaimenemisen kautta, jos aivokemiaa manipuloidaan.
Herättääkö muissa mitään ajatuksia?
1 tykkäys
Ilman kemikaaleja emme motivoidu mihinkään emmekä tee mitään. Ihminen tekee mielellään asioita, joista hän saa hyvää mieltä synnyttäviä kemikaaleja. Ne tekemiset tai asiat, joista ihmiset saavat positiivista mieltä aiheuttavat kemikaalinsa, ovat eri ihmisille monesti erilaisia, eikä yhdelle ja samalle ihmiselle yksi ja sama tekeminen synnytä aina samaa reaktiota, koska aivot eivät reagoi samoihin ärsykkeisiin voimakkaasti, kun toistoa on liikaa. Tästä syystä esim. samasta musiikista ei voi saada loputtomasti ja usein toistamalla kiksejä, vaikka aluksi saisikin; ja samasta syystä esim. karismaattinen hurmahenki ei saa pitkäkestoisesti “Hengen” täyteyden kokemuksia.
Jokainen etsii vapautusta pahasta olosta ja pyrkii karttamaan sitä, ja jokainen etsii ja haluaa kokea hyvää oloa, rauhallista mieltä ja kiintymystä, joka aiheutuu esim. oksitosiinista. Miksi eri ihmiset hakevat vapautusta pahasta olosta ja pyrkivät karttamaan sitä eri tavoin, johtuu varmaan siitä, että ihmiset ovat luonteeltaan ja koostumukseltaan erilaisia, erilaisen kasvatuksen ja sivistyksen saaneita ja erilaisia elämänhistorioita kokeneita; samat seikat selittävät myös sen, miksi toiset saavat hyvän mielen eri asioista kuin toiset. Pohjimmiltaan kuitenkin kaikki siis hakevat samoja “asioita”.
1 tykkäys
Onhan psykologiasta apua tämän elämän ajaksi, mutta kauemmaksi se ei yllä.
Kaikki viisaus joka lähtee ja syntyy ihmisen mielestä ja järjestä, ei merkitse kuinka vaikuttavaa se on, on silti lihaa. Näin kaikki nerokkuus ja kaikki oikeusoppineiden kirjat ovat itsessään kiitettäviä, yhtä hyvin kuin tiede ja korkeasti oppineiden tohtoreiden viisaus, samaan luokkaan kuuluvana, ne ovat kaikki lihan hedelmää. Vaikka nämä taidot opettavat kuinka menetellä ajallisissa asioissa, ne ovat ainoastaan ulkonaisia asioita, hienoja taitoja ja lahjoja, jotka näyttävät kuinka rakentaa talo, kuinka saada terve ruumis, kauniit loistavat silmät jne., kuinka synnyttää kauniita lapsia, kuinka ostaa, myydä ja istuttaa. Kun kaikki tämä on sanottu ja tehty, nämä taidot ovat kuitenkin lähtöisin lihasta. Juutalaiset, turkkilaiset ja pakanat jakavat ne kaikki. Joillakin näistä hienoista ihmisistä on huomattava kyky. Mutta he ovat ihmisiä, ja kaikki heidän pätevyytensä lähtee ihmisluonnosta. voimasta ja kyvystä. Sen tähden se kaikki on lihaa, siinä ei ole Jumalan sanaa kietoutuneena, joka opettaisi kuinka uskoa, kuinka päästä taivaaseen, tai kuinka tunnistaa Kristus. Kaikkeen on paneuduttu ja harjoituttu lihassa ja maailmallisuudessa.
Martti Luther, LW 23, 167.
Tärkeää on sinun uskovana kuitenkin erottaa, mikä on hengellistä hätää ja mikä puolestaan ajallista hätää, että et lääkitsisi psyykkistä hätää hengellisesti.
Olet perillä luterilaisesta hengellisyydestä. Olet tietoinen myös lakihenkisyydestä ja lain alla elämisestä ja siihen liittyvästä ahdistuksesta. Jos joku uskova ihminen elää sen harhakäsityksen vallassa, että ihanne on todella saavutettavissa täällä ajallisuudessa, jos uskova vain oikein ponnistaa, se on yksi syy siihen, että lainalainen uskova ei saa sisäistä rauhaa, jos rauhan Jumalan edessä ajatellaan tulevan todellisuudeksi vasta sitten, kun täydellisyys on saavutettu, koska uskonnollinen ihminen toisaalta täydellisyyden vaatimuksen edessä näkee koko ajan puutteellisuutensa ja kokee siitä mielessään tuomionalaisuuden synnyttämää ahdistusta. Tämä ahdistus ei ole luterilaisesti ymmärrettynä ei-hengellisesti hoidettava ahdistus.
Mutta: Ennen kaikkea omasta menneestä kokemuksestani käsin väitän, että uskovainen ihminen voi sekoittaa huomaamattaan tai tietämättään hengellisen ahdistuksen ja muista, ei-hengellisistä syistä johtuvan ahdistuksen, toisiinsa, kuvitellen, että ensisijaisesti luonnollisista syistä johtuva ahdistuksensa tai levottomuutensa on todella hengellistä ahdistusta tai levottomuutta.
Voi käydä myös niin, että uskovainen ihminen ajattelee tiettynä hetkenä aktuaaliseksi tulevan rauhan tai miellyttävän tuntemuksen johtuvan Jumalasta tai Pyhästä Hengestä, vaikka kyse on todellisuudessa vain yksinomaan kemiallisesta syystä, joka rauhantuntemuksen saa aikaan, esim. vähän aikaa sitten nautittu kofeiini.
Joku maanisdepressiivinen tai muuten voimakkaista mielialan vaihteluista kärsivä uskova ihminen voi myös sekoittaa muista kuin hengellisistä syistä johtuvat mielialojen vaihtelut hengellisiin syihin, kuvitellen, että hän on lain alla silloin kuin häntä todellisuudessa ei-hengellisistä syistä ahdista, ja vuorostaan toisena hetkenä, maanisena hetkenä, sama ihminen voi ajatella olevansa täynnä Pyhää Henkeä tai Jumalan armon tuntemista, vaikka todellinen syy on kemiallinen syy, jonka kanssa Hengellä ei ole mitään tekemistä.
Siitä johtuen, että luonnollisista tai ei-hengellisistä syistä mielialan vaihteluista kärsivä ei voi muuttaa tunnetilaansa vain ajattelemalla tiettyjä ajatuksia tai ponnistamalla sisäisesti negatiivista tunnetilaansa vastaan, koska väkinäinen yritys tunteiden kontrollointiin tai tukahduttamiseen tässä tapauksessa lisää negatiivisten tunteiden voimaa, on mielestäni sangen selvää, miksi lainalainen uskonnollinen ihminen, jos hän ilman uskonnollisuuttakin kokee voimakkaita mielialan vaihteluita, ei voi ihan luonnollisista syistä johtuvaa huonoa mielialaansa muuttaa toisenlaiseksi myöskään positiivisella hengellisellä ajattelulla tai rukoilulla, tai esim. yrittämällä toistaa itselle, että laki on täytetty tai rukoilemalla ahdistuksen aikana, että Jumala kirkastaisi armonsa.
Olen omasta kokemuksestani käsin sitä mieltä, että lainalainen tai Jumalan lakia tai pyhyyttä teroittava uskonnollisuus pahentaa ihmisen luonnollisista syistä johtuvaa ahdistuneisuutta tai levottomuutta, koska kärsivä siis sekoittaa luonnollisista syistä johtuvan ahdistuksensa Jumalan lakiin, kuvitellen ahdistuksensa tai levottomuutensa johtuvan siitä, jossa tapauksessa käy niin, että luonnollinen ahdistuneisuus vain voimistuu ja tulee voimistuvassa määrin osaksi aivotoimintaa. Monien ihmisten ahdistukset ovat suuressa määrin käsitemaailmasta riippumattomia. Psyykkinen kuorma tulee vain suuremmaksi, jos tässä tapauksessa kuvitellaan, että ahdistuksen syy on hengellinen.
Kait minä sen ymmärrän, että jos ihminen kokee lain aiheuttamaa ahdistusta, niin pilleri morfiinia saa helposti luulemaan ettei hätä olekaan tämän näköinen. Mutta lopullista apua se ei tuo, vaan sen aiheuttama helpotus on vain hetkellinen ja näennäinen. Henkilökohtaisesti minä en usko psykologian tieteenä auttavan ketään muutoin kuin välineellisesti, eli tarjoamalla hetkellisen lääkinnällisen avun, joka sekin on kovin rajallista, mutta jota nykyinen medikalisoitunut kulttuuri suosittaa kaupallisten intressien sanelemana.
Enkä minä ole tarjoamassa kenellekään psyykkisesti sairaalle hengellistä apua, ellen todella koe, että siitä olisi apua. Toivoisin vastaavasti, etteivät psykologitkaan, kun huomaavat, että ihmispersoonalle tärkeät elementit ovat karanneet kulkemaan omia itsenäisiä persoonan jäsentyneisyyden kannalta haitallisia reittejään, ole tyrkyttämässä mitään kouluviisauden sanelemia patenttiratkaisuja, joita potilas ei edes ymmärrä, eli potilaalla ei ole lainkaan mitään mihin tarttua, vaan hänet jätetään tyhjän päälle. Ihminen on loppujen lopuksi liian monimutkainen ruumiin, sielun ja hengen kokonaisuus, jota ei pidä tarkastella lainkaan materiana, joka on korjattavissa yhtä helposti kuin tien päälle sammunut mopo.
Totta on sekin, että luterilaisesta näkökulmasta aikuisen oikeaa hengellistä hätää “parannetaan” ei-hengellisin keinoin. Ihminen pakenee hengellistä hätäänsä esim. siten, että karttaa hiljaisuutta.
Psykiatria on voittopuolisesti lääkinnällistä (lääkkeisiin perustuvaa) apua tarjoavaa. Itse suhtaudun psykiatriaan kriittisesti.
Ahdistetuille on olemassa terapiaa, jonka teho perustuu ahdistusta ylläpitävien seikkojen oikein ymmärtämiseen ja desensitisaatioon. Silloin ei riippuvuutta ja monesti myös todellista tuhoa aiheuttavia lääkkeitä tarvita, ja tulokset ovat oikeasti pysyviä ja hyviä, toisin kuin pelkän lääkinnän kautta saadut mahdolliset edut, jotka häviävät saman tien, kun lääkintä lopetetaan.
Se seikka, että ihminen ei tee mitään ilman kemikaaleja, ei tarkoita sitä, että hänen vaikeat psyykkiset ongelmansa olisi ratkaistavissa lääkkeiden avulla, ilman älyllistä prosessointia ja ilman tiettyihin asioihin eri tavalla kuin aikaisemmin suhtautumista.
Ei sen tarvitsekaan auttaa kauemmas.
Periksi antaminen ‘tämän elämän aikana’ tuskin on Jumalan tahdon mukaista. Hän on luonut maailman ja ihmisen mitä ilmeisimmin siksi, että niillä on suuri merkitys ja ihmisten tehtävä on pitää huolta asuinpaikastaan. Koska tulevat sukupolvet joutuvat ilmestymään maapallolle omana aikanaan, on mielestäni suorastaan rikollista aikaisemmilta sukupolvilta, jos he jättävät jälkeensä turmeltuneen maapallon.
Sama pätee myös ihmisten tietoihin ja taitoihin. On ylläpidettävä ja kehitettävä hyvää ja kartettava jo saavutetun kyvykkyystason hukkaamista.
Oppi ihmismielestä - kyetessään auttamaan ihmisiä ja heidän elämänlaatuaan - täytyy olla JUmalan silmissä hyvä.
Minä pikkusen luulen, että me olemme hyvinkin yksimielisiä tämän asian suhteen. Ennakko-oletukset vain toisen käsityksistä saattavat ohjata kirjoitteluamme?
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Useat kirjoittajat tiedostamattaan olettavat, että ne ajatukset, mitkä omiin teksteihin sisältyvät kirjoittajalle itselleen implisiittisesti ymmärrettyinä (ei siis itse teksteissä eksplisiittisesti tai rautalangasta väännettyinä ja hyvin tarkasti selitettyinä), ovat muille samalla tavalla ymmärrettävissä niissä teksteissä, vaikka todellisuudessa usein eivät ole. Siksi tulee väärinymmärryksiä. Sanoilla on monia eri merkityksiä. Siksi tulee väärinkäsityksiä.
Nyt en puhu meistä enkä kenestäkään täällä kirjottavasta. On kaksi ihmistä, joista molemmat kärsivät mielialan vaihteluista tai jaksoittaisista vastakkaisissa tunnetiloissa elämisestä. Vain toinen heistä on uskova, joka kokee omasta mielestään olevansa erityisesti hengellisessä erämaassa tai pahimmillaan Jumalan vihan alla toisena jaksona, kun taas toisena jaksona Jumalan erityisen rakkauden kohde tai armon oikein sisäistänyt. Toinen, joka ei ole uskova, kokee vastaavankaltaisia tunnetiloja ilman hengellisiä tulkintoja. Jos uskovan tulkinnat ovat sikäli väärät, etteivät tuntemukset ole aiheutuneet Jumalan vihasta ja Jumalan rakkaudesta, vaan hänen psyykkisestä vaivastaan, jonka hän tulkitsee hengellisesti, miten hän voisi päästä käsiksi “todellisiin” hengellisiin kokemuksiin? Tai mistä hän voisi tietää, milloin kokemuksensa johtuvat ei-hengellisistä syistä ja milloin hengellisistä syistä? Jos vastaus on se, että hänen tunteensa ovat hengellisiä, eikö samalla perusteella esim. kofeiinin nauttimisesta seuraavaa hypomaanista tilaa, jonka joku uskova kokee Hengellä täyttymisen kokemisena, voi pitää todellisena hengellisenä kokemuksena? Käyttääkö Pyhä Henki välineinään kokemusten aiheuttamiseksi sairautta tai vaivaa ja kemiallisia aineita?
Minulla meni nyt yli, mutta mulla onkin tyhjä pää. Siitä on kuitenkin se etu, että se kelluu ja auttaa tällä tavoin uidessa pysymään pinnalla. Lisäksi siitä saa joku minun kuolemani jälkeen hyvän ongen kohon.
Piti kirjoittaa tää, että saa nuo vaaditut 20 merkkiä täyteen.
Tässä olet ainakin osittain väärässä. Kun kuuntelen Tapio Rautavaaran Isoisän olkihatun, myönnän vollottavani aika estottomasti aivan joka kerta.
Samoin, kun katson Youtubesta avaruussukkulan kohoamista taivaalle kunnollisen äänimaailman saattelemana, vaikutun läpikotaisin. Aivan joka kerta.
En tietenkään voi testata, mitä tapahtuisi, jos nämä pyörisivät non-stoppina, koska minulla ei ole aikaa sellaiseen.
Jälkimmäinen siis koskee jonkin asian kokemista niin vaikuttavaksi, että se tuntuu luissa ja ytimissä.
Isoisän olkihattu taas maalaa esiin ihmiselämän katoavaisuuden muutamassa värssyssä kertakaikkisen tyhjentävästi. Kaiken kruunaa se, mitä ei edes sanota… Kuinka laulaja itse on myös katoavainen ja kuinka joku paljon myöhemmin olkihatun käteensä nappaava henkilö ei edes enää tiedä tarinasta mitään ja heittää olkihatun lopulta kaatopaikkakuormaan.
2 tykkäystä
Kun aivovamman seurauksena ystävällisestä, avuliaasta ja muut huomioon ottavasta ihmisestä tulee väkivaltainen, mistä se pahuus tulee? Jos oletamme, että ihmisellä on jokin aineeseen redusoitumaton ulottuvuus, joka vaikuttaa siinä, miten ihminen käyttäytyy, onko se muuttunut ystävällisessä, avuliaassa ja muut huomioon ottavassa ihmisessä, joka kärsii aivovamman ja muuttuu sen seurauksena väkivaltaiseksi?
Onhan noita tapauskuvauksia erityyppisistä häiriötiloista paljon. Dementiahan, joka ei varmastikaan vaikuta mihinkään aineettomaan, on sairaus, joka kuitenkin vie ihmisestä vähitellen kaiken. Vain kuori jää jäljelle ja mitään ei enää ole sisällä.
Synti ei välttämättä ole pahuutta.
Kaikenkaikkiaan muistelisin lukeneeni jopa sellaisen tapauskuvauksen, jossa pelkästään lesbosuhteissa elänyt nainen sai elinsiirrossa uuden sisäelimen (heteronaiselta). Sen jälkeen hänestä tuli heteroseksuaali, eikä hän enää tuntenut vetoa naissukupuolta kohtaan. En muista mistä ko jutusta luin, joten en osaa siis sanoa kuinka luotettava kertomus oli.
Mutta erittäin mielenkiintoinen juttu. Saa nähdä löytyisikö tapauskuvaus jostakin. Ei kuitenkaan varmasti löydy Setan sivustoilta, koska ko nainen pääsi takuulla mustalle listalle eikä tuollaista saisi edes tapahtua.
Edit: nopea googlaus tuotti mahdollista hömppää:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/200803177402481
Ja tällaisen:
http://www.prometheus.fi/terveys/transplant.htm
googlasin siis “elinsiirron vaikutus persoonallisuuteen”
TAPAUS 5
Luovuttaja oli 19-vuotias nainen, joka sai surmansa auto-onnettomuudessa. Vastaanottaja oli 29-vuotias nainen, jolla diagnosoitiin sydämen sisäkalvon tulehduksesta johtuva sydänlihasvaiva.
Luovuttajan äidin kertomus:
“Minun Sarani oli mitä rakastettavin tyttö. Hän perusti ja hoiti omaa terveysruoka-ravintolaansa ja moitti minua jatkuvasti siitä etten ollut kasvissyöjä. Hän oli suurenmoinen lapsi. Villi, mutta suurenmoinen. Hän uskoi noihin vapa-rakkaus juttuihin ja hänellä oli koko elämänsä ajan uusi mies aina muutaman kuukauden välein. Hän oli mieshullu jo pikkutyttönä, eikä se koskaan loppunut. Kuolemaa tehdessään hän kykeni kirjoittamaan joitakin viestejä minulle. Hän oli niin lopussa, mutta hän toisti jatkuvasti tuntevansa heihin osuneen auton iskun. Hän sanoi tuntevansa sen menevän ruumiinsa läpi.”
Vastaanottajan kertomus:
"Voit kertoa ihmisille tästä, jos haluat, mutta se saa sinut kuulostamaan hullulta. Kun sain uuden sydämen, minulle tapahtui kaksi asiaa. Aluksi, lähes joka ilta ja toisinaan vieläkin, itse asiassa tunnen onnettomuuden, jonka sydämeni luovuttaja koki. Voin tuntea iskun rinnassani. Se iskee minuun, mutta lääkärini sanoo kaiken näyttävän hyvältä. Nykyään myös inhoan lihaa. En voi sietää sitä. Olin McDonaldsin suurin tulonlähde ja nykyään liha saa minut oksentamaan. Itse asiassa pelkkä lihan haju saa sydämeni laukkaamaan. Mutta tämä ei ole suuri juttu. Lääkärini mukaan tämä johtuu lääkkeistäni.
“En ole voinut kertoa poikaystävälleni että olen todella huolissani siitä että olen kihloissa ja menossa naimisiin. Hän on loistava ja me rakastamme toisiamme. Seksi on hirveää. Ongelma on siinä että minä olen lesbo. Ainakin luulin olevani. Siirrännäisen saatuani en enää ole…luullakseni … enää …Olen jonkinlainen puoli- tai hämmentynyt-lesbo. Naiset näyttävät minusta yhä viehättäviltä, mutta poikaystäväni saa minut syttymään, naiset eivät. Minulla ei ole pienintäkään halua olla naisen kanssa. Luulen että olen saanut sukupuolen siirroksen.”
Vastaanottaja veljen kertomus:
“Susie on nyt hetero. Tarkoitan sitä todella. Hän oli lesbo ja nyt hänen uusi sydämensä on tehnyt hänestä heteron. Hän heitti menemään kaikki homo-politiikkaa käsittelevät kirjansa ja muut jutut eikä hän enää milloinkaan puhu siitä. Aikaisemmin hän oli todella militantti. Nykyään hän pitelee kädestä ja kuhertele Stevenin kanssa aivan kuten tyttöystäväni ja minä. Hän puhelee tyttöjen juttuja tyttöystäväni kanssa; aikaisemmin hän olisi luennoinut seksististen miesten pahuudesta. Ja lisäksi siskoni, Big Macin kuningatar, inhoaa lihaa. Hän ei edes halua sitä taloon.”
Tuollainen oli jälkimmäisessä. En ole varma onko kyseessä sama tapaus, mistä olen joskus kauan sitten lukenut.
EDIT: Täytyy hieman lisätä vielä tuohon prometheus.fi sivun linkin tiimoilta, että jutun takana oleva tutkimus vaikuttaa olevan huuhaa- luokan ihmisten tekemä. Asianosaisten ihmisten kertomuksia se ei vielä kyseenalaista, jos ne ylipäänsä ovat oikeita tapauskertomuksia.
Hesarista löytyy kirjoitus otsikolla: “Vaimollani on Alzheimerin tauti – olen elävän leski.”
Kun sarjamurhaaja, joka tekee lähes kaikkien ihmisten mielestä pahaa (kiduttaa ja tappaa ihmisiä), saaden muille tuhoa tuottavilla teoillaan mielihyvää tai hakemiaan positiivisia tuntemuksia, jotka syntyvät kemikaaleista, mutta arjessaan ja kaikkien nähden hän tekee ihmisyhteisön hyväksi paljon hyvää, saaden siitä tekemisestään myös positiivisia tuntemuksia, jotka johtuvat esim. oksitosiinista, onko hänen hyvän tekemisensä vähemmän hyvää siitä syystä, että hänen elämässään toteutuu myös poikkeuksellisen tuhoisaa käyttäytymistä? Jos taas joku, joka myös on tehnyt läpi elämänsä hyvää yhteisön hyväksi, mutta ei ole koskaan aiheuttanut tuskaa kenellekään tai tappanut ketään, kokee aivovamman ja muuttuu väkivaltaiseksi, aiheuttaako myös hänen väkivaltaisuutensa kuin sitä edeltävien hyvien tekojen epäilyksen varjoon saattamisen? Mikä luetaan aivojen tilan syyksi, ja mikä puolestaan kuin aivoista erillisen toimijan syyksi, sillä jos kaikki on aivojen syytä, kaikki ovat yhtä syyttömiä ja yhtä ansiottomia, sekä niin sanotut hyvikset kuin pahiksetkin.
1 tykkäys
Tarkoitin hieman erilaista syntiä kuin tuo mitä kuvaat. Esim esiaviollinen seksi tai homoseksi eivät lähtökohtaisesti perustu pahuuteen, mutta kristillisestä näkökulmasta ne ovat syntiä.
En tunne murhaajien motiiveja lainkaan, joten minun on mahdotonta ottaa kantaa siihen, pitäisikö esittämäsi kuvaus heidän toiminnastaan paikkaansa.
Jälkimmäinen skenaario sen sijaan voisi olla mahdollista minunkin kommentoida, oman mielipiteeni perusteella. Jos vamma on yleisesti havaittu ja tiedossa oleva asia, niin tuskin kukaan ihminen ainakaan alkaa sitten mitätöimään henkilön ennen vammautumistaan tekemiä hyviä töitä. Sen sijaan, jos asia ei ole tiedossa ja käyttäytymisen muutoksen syy jää pimentoon, on varmaa, että ko yksilön koko elämänkaari asettuu kyseenalaiseksi.
Periaatteessa kaikki on loppupeleissä aivojen syytä. Mutta hämmästyttävän paljon yksilö voi vaikuttaa asioiden kulkuun myös sillä inputilla, joka hänellä on saatavillaan. Jos joku kokee arvokkaaksi vaikkapa terveyden ja hyvinvoinnin maksimoinnin, siihen on mahdollisuus vaikuttaa erittäin tuntuvasti omilla päivittäisillä valinnoilla, kunhan vain on tietoinen siitä, mitä pitää tehdä.
Jos taas nämä asiat eivät tunnu tärkeiltä, voi vaan antaa mennä miltä vain sattuu kulloinkin tuntumaan.