Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria

Psykiatria on tieteen ala ja tiedettä rajoittaa metodologinen materialismi. Tiede ei voi olettaa taikka tutkia mitään yliluonnollista. Ristiriita uskontojen ja tieteen välillä on paikoin ilmeinen. Se miten esimerkiksi teologian opiskelijat sovittavat tieteen tuottaman tiedon vaikkapa seksuaalisuudesta uskonnolliseen kontekstiin ei välttämättä ole ihan ongelmatonta.

Eli jos papilta kysyy neuvoa seksuaalisuuteen liittyen niin toivon että se vastaus tulee sieltä tieteen eikä uskonnon puolelta. Katson että kyseessä on hoitotapahtuma ja että pappi on verrannollinen vaikkapa psykologiin ja täten vastuussa “potilaan” hyvinvoinnista. Mutta ongelmallistahan se varmaan on jos joutuu antamaan neuvon, joka on omaa uskonnollista vakaumusta vastaan.

Allaoleva keskustelu verityn kanssa ei varsinaisesti liity kristinuskoon vaan tieteeseen ja rationaaliseen ajatteluun. Joten menkööt nyt tähän samaan konkurssiin.

Tällaista väitettä ei kukaan ole edes esittänyt? Tiede on osoittautunut parhaaksi tavaksi tutkia ja selittää todellisuuden ilmiöitä ja niiden välistä suhdetta. Parempaa tapaa hankkia luotettavampaa tietoa ei kukaan ole vielä esittänyt.

En edelleenkään ymmärrä väitettä että olisi jotain muuta, jota kuitenkaan ei voida mitenkään tutkia ja jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita.

Minä en ainakaan aavista. Kun näen salamaniskun, niin minulle, kuin varmaan sinullekkin se on puhtaan materialistinen tapahtuma, jossa pilven potentiaaliero purkautuu. Aavistelulla tähänkin luonnonilmiöön liitettiin aikoinaan yliluonnollinen komponentti.

Mitä syytä meillä olisi uskoa että se ei olisi koko totuus? Ei tiede voi todistaa etteikö salamaniskussa olisi mukana jokin yliluonnollinen komponentti. Mitään todisteita tällaisen väitteen puolesta ei tosin ole enkä näe miten kukaan voisi perustellusti väittää muuta?

Tiede on osoittautunut parhaaksi ja ainoaksi tavaksi selittää todellisuuden ilmiöitä luotettavasti. Me olemme esimerkiksi tutkineet ilmastoa ja tämän kerätyn tiedon pohjalta luoneet malleja, joiden avulla voimme perustellusti sanoa millainen sää huomenna on.

1 tykkäys

Mikä on vaihtoehto tälle? Se, että ihminen voi järjellään, ymmärryksellään ja tieteen avulla selvitää kaiken, koko todellisuuden kaikkine tasoineen. Että tiede selvittää vielä kaiken sen mitä nyt ei tiedetä. Ja tästä väitteestä hermostuit, ettei kukaan ole sellasita väittänyt?

Se on kuitenkin vaihtoehto tuolle mahdollisuudelle (mikä mielestäni on uskottavampi) että todellisuudessa ON tasoja, joita tiede ei voi tutkia. Jossa tiede tulee rajalle, jota se ei voi ylittää. Tämä on se “todennäköisempi” vaihtoehto. Vaikkei sana ole edelleenkään paras mahdollinen.

Mitä perusteita meillä on uskoa tai olettaa, että ihminen pystyisi käsittämään kaikkeuden koko todellisuuden, ja sen kaikki tasot ja ulottuvuudet, kun näemme mitä kaikkea muut olennot eivät käsitä meidän todellisuudestamme. (Kuten esimerkissäni koira.)

En esitä tätä varmana väitteenä. Vaan ainoastaan uskottavampana ja realistisempana lähtökohtaisena olettamuksena kuin se, mitä “kukaan ei ole edes väittänyt” :slight_smile:

Psykiatria on tieteen ala ja tiedettä rajoittaa metodologinen materialismi. Tiede ei voi olettaa taikka tutkia mitään yliluonnollista. Ristiriita uskontojen ja tieteen välillä on paikoin ilmeinen. Se miten esimerkiksi teologian opiskelijat sovittavat tieteen tuottaman tiedon vaikkapa seksuaalisuudesta uskonnolliseen kontekstiin ei välttämättä ole ihan ongelmatonta.

Uskonnon ja tieteen välillä ei ole ristiriitaa. Jos sellaisen näet, kuvittelet sen, siltä pohjalta mitä ymmärrät “uskonnolla”. Uskonto käsittelee sitä osaa todellisuudesta, jota tiede ei voi tutkia.

Tässä tullaan ilmeisesti taas siihen kysymykseen mitä tarkoitetaan käsitteellä “yliluonnollinen”. Oma näkemykseni jos ja kun sitä sanaa joskus käytän: “Yliluonnollinen” ei ole ylimääräistä, ei luonnotonta, ei luonnonvastaista ei luonnonlait kumoavaa. Vaan englanninkielinen termi kertoo täsmällisemmin sanan sisällön “super-natural”. Eli Yli- luonnollinen on oikeastaan luonnollistakin luonnollisempaa. Ja luonnollisen yläpuolella, ei ristiriidassa sen kanssa.

Siksi myöskään tieteen ja uskonnon välillä ei ole, ei tarvitse olla, ristiriitaa.

Tästä ehkä lisää myöhemmin. Mutta tämä siis oman näkemykseni pohjalta.

Eli jos papilta kysyy neuvoa seksuaalisuuteen liittyen niin toivon että se vastaus tulee sieltä tieteen eikä uskonnon puolelta. Katson että kyseessä on hoitotapahtuma ja että pappi on verrannollinen vaikkapa psykologiin ja täten vastuussa “potilaan” hyvinvoinnista. Mutta ongelmallistahan se varmaan on jos joutuu antamaan neuvon, joka on omaa uskonnollista vakaumusta vastaan.

Tästä voisit antaa esimerkin. Joka tapauksessa tämä ei käy esimerkiksi siinä mitä edellä kirjoitit ja mitä minä kirjoitin. Vaan menee täysin sen vierestä.

Elämän ja siihen kuuluvien valintojen ei tarvitse olla ristiriidassa tieteen kanssa. Se on eri asia kuin yliluonnollinen vs. tiede.

Verity:
Vaikka ihminen olisi ehdottomasti älykkäin olento maapallolla ja universumissa, miksi sekään tarkoittaisi sitä, että meillä on hallussamme välineet koko todellisuuden selvittämiseen ja ymmärtämiseen?

Tällaista väitettä ei kukaan ole edes esittänyt? Tiede on osoittautunut parhaaksi tavaksi tutkia ja selittää todellisuuden ilmiöitä ja niiden välistä suhdetta. Parempaa tapaa hankkia luotettavampaa tietoa ei kukaan ole vielä esittänyt.

Tiedätkö mitä? Minä en ole tuosta tummennetusta oikeastaan eri mieltä. Se osoittaa ettet ole ymmärtänyt mitä olen yrittänyt selittää.

Tässä jälleen ne vaihtoehdot. Jos kukaan ei ole väittänyt, että nmeillä on hallussamme välineet koko todellisuuden selvittämiseen ja ymmärtämiseen, niin silloin todellisuus on suurempi kuin mitä voimme käsitellä tieteen, ja siten oman ymmärryksemme keinoin.

Kukaan ei ole oikeastaan väittänyt noin, mutta tuo asennoituminen, usko “aukkojen tieteeseen” tulee vastaan hyvin usein. Täälläkin.

Eli onko meillä hallussamme välineet koko todellisuuden ymmärtämiseen ja tutkimiseen, vai onko todellisuus, mahdollisesti, todennäköisesti tai oletettavasti, suurempi kuin välineemme sen tutkimiseen, järkemme ja ymmärryksemme. Ja suurempi kuin tiede.

Tiede on erinomainen ja tärkeä asia. Mutta ei kaikkivoipa.

Verity:
Näkisin, että ymmärryksemme tavoittamattomissa on, tai vähintään hyvin todennäköisesti voi olla, paljon sellaista mitä emme varsinaisesti voi tutkia, tieteellisesti ja tieteen metodein.

En edelleenkään ymmärrä väitettä että olisi jotain muuta, jota kuitenkaan ei voida mitenkään tutkia ja jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita.

Tässä jälleen sama kysymys: onko oletettavaa, tai vähintään hyvinkin paljon mahdollista, että on jotain enemmän kuin mitä voimme ymmärtää vai eikö? Vastaatko tähän jälleen sillä mitä “kukaan ei ole väittänyt”?

Koska kyse on ymmärryksen ulottumattomissa olevista asioista, varsinaisia “todisteita” ei oikeastaan voi olla.

Olen yrittänyt sanoa vain, että tiede ei voi koskaan kertoa koko totuutta, oikeastaan mistään asiasta. Sen mitä tiede ei voi ilmaista, ei käsitellä, ja jota ei voida tieteen termein hahmoittaa, voi sanoa esim. aforismina ja metaforana. Tässä tulee avuksi kaikki tämä.

Edelleen, suosittelen että lainaat aforismikirjan. Jos löydät sieltä jotain mikä vaikuttaa viisaalta ja todelta, voit kysyä itseltäsi miten sanot sen tieteellisesti. Niin että sama viesti tulee ilmi.

Verity:
Mutta aavistamme että jotain on.

Minä en ainakaan aavista. Kun näen salamaniskun, niin minulle, kuin varmaan sinullekkin se on puhtaan materialistinen tapahtuma, jossa pilven potentiaaliero purkautuu. Aavistelulla tähänkin luonnonilmiöön liitettiin aikoinaan yliluonnollinen komponentti.

Juu. Mutta minä en tarkoita tuota. Tässä tulee nyt kompastuskiveksi se miten eri tavalla, ilmeisesti, ymmärrämme käsitteen “yliluonnollinen”.

Verity:
Samoin me voimme havaita jotain mitä voimme tutkia ja nimetä joksikin, ja käsitellä niillä metodeilla joita ymmärryksemme rajoissa meillä on. Mutta mitä syytä meillä on uskoa, että se on koko totuus?

Mitä syytä meillä olisi uskoa että se ei olisi koko totuus? Ei tiede voi todistaa etteikö salamaniskussa olisi mukana jokin yliluonnollinen komponentti. Mitään todisteita tällaisen väitteen puolesta ei tosin ole enkä näe miten kukaan voisi perustellusti väittää muuta?

Ei ei ei. Jälleen: mitä tarkoittaa “yliluonnollinen”? Sinä keskustelet oman näkemyksesi pohjalta, ehkä edes yrittämättä ymmärtää muuta. Mutta en tarkoita yliluonnollisella tuota.

Yliluonnollinen on kaikessa, siinäkin minkä katsomme selitetyksi. Luonnollinen edellyttää yliluonnollista. Yliluonnollinen on olevaisuuden autenttinen tila, ja luonnollinen alisteinen sille.

Verity:
Lisäksi, en itse näe, että tiede olisi paras ja ainoa tapa hahmottaa todellisuutta.

Tiede on osoittautunut parhaaksi ja ainoaksi tavaksi selittää todellisuuden ilmiöitä luotettavasti. Me olemme esimerkiksi tutkineet ilmastoa ja tämän kerätyn tiedon pohjalta luoneet malleja, joiden avulla voimme perustellusti sanoa millainen sää huomenna on.

Kyllä. Mutta yhä edelleen tässä on ongelma käsitteiden erilaisen ymmärtämisen kanssa. Tiede on paras juuri sillä paikalla missä se on. Ja toimii. Ja yliluonnollinen ei ole ristiriidassa sen kanssa mitä tiede sanoo, miten tiede selittää. Eikä se ole vaihtoehtoinen selitys.

Ristiriitaa ei ole. On vain jotain enemmän ja syvempää. Kuten siinä mitä ihmisyys lopulta on. Mikä on ihmisen arvo, ainutlaatuisuus. Mitä lopulta ja syvimmillään tarkoittaa lause: “Ilman sinua maailmassa olisi kokoisesi aukko”?

Tämä ei selity vain sillä, että ihmisten solut eivät ole samalla tavoin järjestäytyneet. Mitä se siis tarkoittaa? Jos se on totta, todellisuutta, mitä tiede sanoo siitä?

En ole varmaan osannut selittää mitä tarkoitan. Yritän löytää havaintoesimerkkejä, jotka avaavat asiaa.

Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset on varsin laaja aihepiiri, joka sisältää asioita ainakin lääketieteen, psykologian ja etiikan aloilta. Varmaan muiltakin. Pappi ei ole lääketieteen alan asiantuntija, eikä varsinaisesti myöskään psykologian. Näihin aloihin liittyvissä seksikysymyksissä papin on järkevintä ohjata kysyjä oikean ammattilaisen puheille eikä lähteä selittämään juuta eikä jaata sellaisissa asioissa, joihin ei ole kunnolla perehtynyt. Papille kuuluu lähinnä eettinen puoli, joka on siinä mielessä tieteellisen tiedon ulkopuolella, että tiede ei voi kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Eettisten kysymysten tarkasteleminen uskonnollisesta näkökulmasta on aivan mielekäs lähestymistapa, ja nähdäkseni tästä on kysymys silloin, kun papille tulee seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Toki on olemassa sellainen ilmiö, muissakin kuin seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, että hengellinen keskustelu menee väärällä tavalla psykologian puolelle. Esimerkiksi silloin, kun oikean ja väärän kysymysten taustalta lähdetään hakemaan sitä, mistä syystä jokin käyttäytyminen johtuu. Annettu selitys voi tällöin olla ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Tieteellisen tiedon mukainenkin selitys on kuitenkin epärelevantti, koska esimerkiksi nykyään niin ajankohtaiseen homokysymykseen liittyvä eettinen pohdinta ei ole mitenkään sidoksissa siihen, mistä seksuaalisen suuntautumisen ajatellaan johtuvan.

En tiedä, mistä revit tuon hoitotapahtuma-käsitteen tähän yhteyteen. Sielunhoidolla ja terapialla on joitain yhtymäkohtia, mutta pappi ei ole terveydenhuollon ammattihenkilö eikä samalla tavalla vastuussa kenenkään hyvinvoinnista kuin terveydenhuollon ammattihenkilö olisi. Pappi on kristinuskon ammattilainen.

5 tykkäystä

Papin tietenkin pitäisi vastata aina teologina kysymyksiin. Ja myös painottaa asiakkaalle olevansa teologi, eikä esimerkiksi psykologi, ja että kysyvä henkilö vastaa viimekädessä itse asioistaan (tai hänen huoltajansa). Teologi, psykologi, psykiatri, shamaani tai mikä vaan muu ihminen ei voi koskaan elää elämää toisten puolesta.

Tuohan on ihan peruskamaa kaikille muille, paitsi totaaliseonneille, joita esimerkiksi Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta löytyy monta. Hävettää yliopiston ja tieteenteon vakavasti ottavien puolesta.

Mikäli ihminen haluaa psykologilta neuvoa hän hakeutuu psykologin juttusille. Jos hän haluaa teologin neuvoa hän hakeutuu teologin juttusille.

Mitä täällä ajatellaan hiljattain syntyneistä RE-sielunhoitoterapeuteista, jotka siis hoitavat mutta uskosta lähtöisin? Tunnen parikin sellaista.

Hiljattain syntynyt varmaan tarkoittaa vuosikymmenen ikäistä ilmiötä. Tiedän myös muutaman. Kerron mielipiteeni sellaisena kuin olen sen johonkin muualle jo kirjoittanut, välittämättä tästä keskustelusta minkään kontekstina.

Sielunhoitoterapeutit ovat liian kevyin eväin liikkeellä ymmärtääkseen mitään vakavia asioita. He ovat shoppailleet populaareja psykologian teorioita ja rakentaneet niistä jonkinlaisia kehyksiä. Eli jos potilaan ongelma mitenkään muistuttaa persoonan häiriötä - tai mitään, mikä edellyttää työskentelyä transferenssien tai halkomisien kanssa - eivät sielunhoitoterapeutit ymmärrä, mitä on tapahtumassa.

Parhaiten kysymyksen havainnollistaa ehkä Philip Manfieldin kirjan Split Self / Split Object ensimmäinen luku, jossa psyyken vaivat jaetaan neurooseihin ja persoonan häiriöihin.

Ongelmallista on myös rukouksen käyttö toiminnan välineenä. Ei siksi, että minulla olisi mitään rukoilemista vastaan. Vaan siksi, ettei siitä tule eräänlainen toimenpiteiden mappi Ö, jota tehdään silloin, kun muuta ei osata tai muu ei ole mahdollista. Rukous toisaalta voi ottaa myös placebon paikan. Ja sanon tämän tarkoittaen en sitä, että placebo on jotain, mikä ei toimi. Vaan että se on nimenomaan jotain, mikä toimii. Se on tapa, jolla terapeutti voi olla edes sen verran läsnä ja kykenevä olemaan kiinnostunut, kuin siinä tilanteessa on mahdollista. Ja kun potilaan tarve ei monesti ole mikään tietty mekaaninen tai eksakti operaatio, niin se täyttää tehtävänsä.

Legendaarinen juttuhan on homojen eheyttäminen sielunhoidon avulla. Se menee niin, että muistaakseni Heinz Kohut, mutta myös Franco di Masi, kertovat kirjoissaan, että potilaasta tuli vähemmän homoseksuaali, tai hän huomasi homoseksuaalisten impulssiensa heikentyneen tai lähes kadonneen, vaikka hoito ei millään tavalla ollut kohdistunut niihin tai huomioinut niitä. Kohut ja di Masi ovat psykoanalyytikkoja, joilla ei (tietääkseni) ole mitään kristillistä kehystä. Se vaan, että vaikka homoseksuaalisuus ei pohjimmiltaan olisi persoonan häiriö tai addiktio, niin sillä on tilastollisesti ja olemuksellisesti kummankin piirteitä.

Kun homoseksuaalisuudelle nähtiin psykologisia syitä, ennen kuin siitä tuli politiikkaa, identiteetti ja mysteeri, se rinnastettiin juuri persoonan häiriöön. Nykyihminen kuulee tämän niin, että tuo on joku silloisen ajattelun “vihamielisyyden” tai “halventavuuden” mitta, eikä mitään muuta. Mutta kun ideana on, että seksuaalisuuden kautta ihminen voi muutenkin pyrkiä tavoittamaan kadonnutta, puuttuvaa tai saamatta jäänyttä itseään. Tässä valossa sen ei pitäisi olla mikään yllätys, että saman laatuisia ja tasoisia asioita käsittelevät tekniikat, vaikkakin muihin syihin ja ongelmiin keskittyvät, toimisivat myös seksuaalisuuden muutokseen.

Tuon kysymyksen kannalta on kuitenkin olennaista se, että tämän hetken protestanttisten, karismaattisten, evankelisten ja vapaan kristillisyyden sielunhoidon pohjalta toimivien terapeuttien osaamiseen tällainen ei kuulu. Terapia on kuitenkin laajimmassa muodossaan juuri persoonan häiriöiden hoitamista. Se taas on yksilön kasvun puuttuvien kohtien tekemistä ajankohtaisiksi. Aikuiseksi kasvaminen kestää kaksikymmentä vuotta. Siihen kuuluu monia hetkiä, joissa henkilö “muuttuu kokonaan toiseksi” siten, että uusi minäkuva tulee entisen tilalle.

Kukaan ei ole täysin jäänyt kasvamatta. Joten terapian ei tarvitse kestää kahta vuosikymmentä. Kehitys voi olla aikuisella hitaampaa, koska herkkyyskaudet ovat mennet. Kehitys voi olla nopeampaa, koska aikuinen voi ottaa tietoisen vastuun minuutensa muokkaamisesta. Mutta kehitys voi olla aikuisella hitaampaa, koska lapset ovat psyykkisesti “muotoiltavampia”, niin hyvässä kuin pahassa. Asioilla on lapsiin suurempi voima, koska lapsi itse on heikompi osapuolena. Ynnä siksi, että asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa. Aikuisen pitää ensin oppia pois väärä tapa, ennen kuin voi oppia tilalle uuden tavan.

Sielunhoitoterapeutit ovat varmaan ihan hyviä neuroosien, tyyliin tottumusten ja pelkojen, hoitamiseen. Ne ovat siis ongelmia, joissa henkilö tarvitsee rohkaisua tai uutta näkökulmaa, eikä käsiteltävään asiaan sisälly transferensseja tai halkomisia. Lisäksi he voivat toimia oman hajanaisen tietonsa ja pelkän kuuntelemisen halunsa kautta alkuunpanijana suuremmille asioille.

Persoonan häiriöiden hoito on jotain, missä varsinaisetkaan terapeutit (tyyliin psykologian maisteri ja kolmen tai useamman vuoden jatkokoulutus terapeutiksi) eivät ole automaattisesti hyviä. Kyse on asioista, joita ei voi tehdä tekniikan varassa, vaan kaikki tapahtuu sosiaalisen interaktion kautta. Kohut kertoo yhdessä kirjassaan esimerkin, jossa potilas ei päässyt eteenpäin ongelmassaan ennen kuin terapeutti tajusi, että hänen ei pitänyt heijastaa tai vahvistaa potilaalle mitään ajatusta tai roolia, vaan toimia jonain hyvin pienenä potilaan mielen funktiona. Kun potilas sai vahvistuksen tälle funktiolle, hän kykeni lähtemään kohti sitä tavoitteena ollutta asetelmaa, jossa hän ja terapeutti ovat kaksi kokonaista ja erillistä henkilöä.

Voisi sanoa, että neurooseissa potilas tarvitsee toisen ihmisen toisena ihmisenä. Kun taas persoonan häiriöissä potilas tarvitsee toisen ihmisen olemaan joku muu kuin on ja vielä useammin sellainen ihmisen osa tai karikatyyri, johon suhteessa oleminen on potilaalle ongelmallista. Terapeutin tehtävä on ensinnäkin osata ottaa se osaihmisen tai karikatyyrin rooli, tai tunnistaa potilaan käytöksestä, että häntä halutaan sellaiseen, ja sitten, hyväksyen ja ymmärtäen, tehdä potilas tietoiseksi siitä, mitä tilanteessa tiedostamattomalla tasolla on menossa. Esimerkiksi että minkälaiseen sisäiseen tasapainoon potilas on teoillaan pyrkimässä, ja mitä ne teot siinä pyrkimyksessä ulkoistavat terapeuttiin.

Minä esimerkiksi joistain ateisteista lähtisin kyselemään sitä, että miksi he kokevat Jumalan äärimmäisen etäiseksi ja ylivoimaiseksi? Vastuu interaktiosta, kuten myös kaikki aloitteellisuus ja avoimuus, on “halkaistu” pois itsestä, ja “ulkoistettu” toiselle. Että toimivatko he näin suhteessa a) isäänsä, b) kaikkiin auktoriteetteihin tai c) tunne-elämän asioissa yleensäkin? Ja minkälaista tasapainoa edustaa tai palvelee minuuden näkeminen avuttomana uhrina?

Psyyken maailma on kuin villi länsi, joka jatkuu kilometrien syvyyksiin maan alla. Hyvä terapeutti on se, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. En muista, kenen miete tai mistä kirjasta tuo on. Veikkaan Theodore Millonia. Sielunhoitoterapeutit ovat ihan hyviä joissain asioissa. Heidän kaksi heikkouttaan ovat ensinnäkin se, jos eivät ole matkailleet kovin syvälle maan alle. Ja toiseksi se, jos eivät tiedä, tai kykene käsittämään, miten syvältä relevanttia materiaalia voi löytyä.

2 tykkäystä

Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta, on alunperin roomalaiselta näytelmäkirjailija Terentiukselta.

1 tykkäys

Korrelaatio ei kerro syy-seuraussuhdetta, eikä varsinkaan sitä kumpi on syy kumpi seuraus. Eikä sitä mitä kautta korrelaatio syntyy. Esimerkiksi homouden ja noiden ongelmien korrelaatio voi syntyä sitä kautta, että heitä vainotaan ja vainottuna oleminen aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja se ongelmia.

Varmaan tämän tiesitkin. Lukenut ihminen kun olet. Silloin ihmetyttää vaan se, miksi noin tyhmän mutkien oikomisen teit.

Kulttuureista joissa homoja kohtaan (tai yhtälailla transuja) ei ole minkäänlaisia vainoja tiedetään, ettei noin ole.

Tuo on vaan sitä feministin pelikirjan sivun 3 pelaamista, eli syyllistä vastustajasi tavalla josta hän ei voi puolustautua vaikkei mitään olisi tehnytkään. Eli esitä vainot ja osoita sormella heidät syylliseksi kaikkeen pahaan. Ilman persteita tottahan toki. Ja raivon vallassa.

Ylipäätään psykologiaa ajatellen olisi erittäin outoa, jos samansukupuolinen kumppani ei aiheuttaisi psykologista ristiriitatilannetta, eli alitajunnasta nousevaa painetta siitä ettei pysty lisääntymään kumppaninsa kanssa. Alitajunnasta eli täysin riippumatta miten ajattelee siitä lisääntymisetään. Ei sillä, kyllä ristiriitoja kaikkien elämässä on.

Jaa-a, tähän soisi nyt lähdettä näytettävän. Mistä kulttuureista on puhe? Mieleeni ei heti tule nyky-yhteiskuntaa, jossa kysymys homoseksuaalisesta toiminnasta olisi täysin neutraali. “Vainon” määritelmän on oltava tässä laaja, sillä ei tarvitse mennä lähellekään vankila- tai kuolemantuomioiden tasoa jotta mielenterveys potentiaalisesti kärsisi.

Korrelaatio ei tosiaan kerro syy-seuraussuhdetta, joten niin kauan kun homoseksuaalisten ihmisten mielenterveysongelmille on useampi realistinen selitys ei voida sanoa, että ne varmasti kumpuavat heidän seksuaalisuudestaan/siinä olevista hypoteettisista ristiriidoista. Tuollainen oletus on muutenkin mielestäni vahingollinen: silloin homojen mielenterveysongelmille ei voida mitään (ellei sitten heidän seksuaalista suuntautumistaan onnistuta “eheyttämään”), ja vastuu siirtyy pois siltä yhteisöltä, jossa homot elävät.

Vaikka puhuttaisiinkin nyt kristillisestä yhteisöstä, joka uskoo homoseksuaalisten tekojen olevan aidosi vahingollisia ja siksi ohjaa jäsenensä niistä pois, niin siinäkin tilantessa yhteisön tarkoitus on nimenomaan parantaa jäsentensä hengellistä elämää, jolloin sen pitäisi olla entistä kiinnostuneempi näiden yksilöiden hyvinvoinnista ja mielenterveydestä.

2 tykkäystä

Esimerkiksi Thimaa ja muut sen seudun alueet, jossa monesti esimerkiksi transuja pidetään erityisessä uskonnollisessakin arvossa. Eli Suomeksi vähän niinkuin muita parempina.

Tuon alueen kulttreissa ei ole mitenkään ihmeellistä, että esimerkiksi nuorin mies ottaa tytön roolin niiden puuttuessa pukeutuen ja käyttäytyen (kulttuurinsa normiston mukaisesti) tytön lailla lähtien ihan pukeutumisesta.

Ei tuollakaan ole asiat noin yksinkertaisia. Jopa varsinaista vainoa esiintyy. Uskonnot, kristinusko ja varsinkin islam ovat siinä ansioituneet.

Mielenterveyden ongelmia on ainakin ihmisillä, joita ei vainoa kukaan yhtään. Eli mikä siinä on se juttu, mikä sen vainoamisen (tai “vainoamisen”) muuttaa mielenterveyden ongelmiksi?

Lisäksi. Jos kaikista minun mielipiteistäni ja ulostuloistani ei tykätä täällä, niin julistan sen täten vainoksi. Jos oikein paljon olette tykkäämättä, niin saatte vastuun siitä, jos minulle seuraa siitä mielenterveyden ongelmia.

Vainot ovat näemmä sellainen vitsi, että niitä voi heitellä jonain määreettömänä peruspointtina mihin sattuu. Kun olin peruskoulussa, niin äiti vainosi mua kyselemällä läksyjen tekemisestä. Tästä vainosta traumatisoituneena en oikein vieläkään ryntää tukka putkella tiettyjä tehtäviä tekemään.

Jos tänne tulisi henkilö, joka tietäisi asiasta kaiken, niin hänen olisi mahdotonta kertoa mitään kenellekään sellaiselle, joka luulee, että mahdollisuuden ehdottaminen on sama kuin syyn ja seurauksen suhteen todistaminen. Asian keskeinen kysymys on, että mitä on homoseksuaalisuus? Stoller kirjoitti, että sellaista asiaa ei ole olemassa, ts. että se ei ole mikään diagnoosi. Ei tarkoittanut sitä, että se on vapaus tai oikeus tai tervettä, vaan sitä, että se on pelkkä havaittu ilmiö, johon ei ole yhtä tiettyä syytä. Eli se ei ole sama kuin siniset silmät tai vasenkätisyys.

Myöskään alkoholismi tai narkomania eivät ole tietty asia, vaan ilmenevät monien eri syiden seurauksena. Poikkeus ehkä, jos alkoholismiin on geeni, joka nimenomaan vaikuttaa alkoholin kulutukseen, eikä mihinkään muuhun asiaan. Muussa tapauksessa puhe “alkoholismin geenistä” oikaisee asioita liikaa.

Yksi keskeinen piirre kaikissa “vähemmistöjen oikeuksien” puolesta taistelemisissa on se, että oletetaan mahdolliseksi täydellinen maailma. Sitten sen jälkeen päätellään, että kaikkien tulisi saada tulla siitä osalliseksi. Seuraavaksi päätellään, että jos kyseinen ryhmä ei ole siitä osallinen, niin se ei voi johtua heistä, koska muuten täydellinen maailma olisi mahdoton. Joten sen täytyy johtua siitä, että joku tekee heille jotain. Josta saadaan se ajatus, että kaikki on vainoa.

2 tykkäystä

Kyllä vainot ei ole mikään vitsi. Ne on totista totta. Kristittyjäkin vainotaan joissain muslimimaissa.

Mielenterveysongelmista sitten. Kun ihminen joutuu liian kovan paineen alle, hän murtuu. Toiset helpommin, toiset ei niin helposti. Mutta kukapa olisi kiveä.

On helppoa pilkata murtuneita ihmisiä ja syrjinnän ja vainon uhreja. Alapa soveltaa samaa pilkkaa kristittyjen vainoihin.

1 tykkäys

Persoonallisuushäiriöt ovat kuitenkin vähän monimutkaisempi juttu kuin joku ’mielen murtuminen’. Jos huomiohakuinen persoonallisuushäiriö on homoseksuaaleilla yleisempi kuin muilla ihmisillä, ei sitä voi selittää pois pelkillä vainoilla.

1 tykkäys

Dissosiatiiviset traumat ovat eri asia kuin psykoosit ja skitsofreniat, jotka ovat eri asiat kuin persoonan häiriöt, jotka ovat eri asia kuin neuroosit. Millonin kolme manuaalia toimivat aika hyvin siltä pohjalta, että persoonan häiriöt ovat eräänlainen kenttä, josta erottuu vähän päälle kymmenen päätyyppiä.

Vainot ovat vitsi sellaiselle henkilölle ja sellaisen henkilön toimesta, joka heittelee niitä keskustelussa tai debaatissa huolimattomasti perusteluna, todisteena tai iskulauseena milloin mistäkin tai milloin minkäkin väitteen puolesta. Suhtaudun sellaiseen vähättelevästi, vaikka niiden kohteena olisi kummitytön kääpiöhamsteri.

Jos ei osaa perustella asiaansa oikeasti, niin ei kannata käyttää vainoja tai vainottuja huonon perustelunsa ihmiskilpenä.

1 tykkäys

Muistutan, että ei ole osa kunnioittavaa keskustelukulttuuria lähteä arvuuttelemaan toisten keskustelijoiden diagnooseja tai muuten käsitellä heidän mielenterveyttään, elleivät he tätä itse pyydä.

2 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Offtopic-aarrearkku

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Offtopic-aarrearkku