Jos 11:45 Niin useat juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luokse ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.
46 Mutta muutamat heistä menivät fariseusten luo ja puhuivat heille, mitä Jeesus oli tehnyt.
47 Niin ylipapit ja fariseukset kokosivat neuvoston ja sanoivat: "Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee paljon tunnustekoja?
48 Jos annamme hänen näin olla, niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan."
49 Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: "Te ette tiedä mitään
50 ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu".
51 Mutta sitä hän ei sanonut itsestään, vaan koska hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, hän ennusti, että Jeesus oli kuoleva kansan edestä,
52 eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.
53 Siitä päivästä lähtien oli heillä siis tehtynä päätös tappaa hänet.
Lasaruksen herättäminen siis sai aikaan päätöksen tappaa Kristuksen. Ihmeet herättävät tänäänkin samalla tavalla sekä uskoa valituissa että vihaa maailman lapsissa.
Tämä lienee takaisin katsovaa profetiaa. Se on siis jo tapahtunut. Sehän liittyy Kristuksen syntymää kuvaavaan kohtaan.
En ole aivan varmaksi saanut sitä, milloin tuo sitten olisi tapahtunut. VT:ssa voidaan nähdä, että saatanalla oli vielä pääsy taivaaseen valtaistuimen eteen, samoin pahojen henkien (Job, 1:6 - 12; 1.Kun 22:19 - 23) Käsittääkseni on opetettu, että Kristuksen tehdyn työn jälkeen näin ei ole. Toisaalta, olen kyllä kuullut opetusta, että alassyökseminen olisi tapahtunut jo heti taivaallisen sodan jälkeen tai että se tosiaan tapahtuisi vasta viimeisimpinä päivinä.
Minusta tuo tummentamani tekstikohtasi tulisi soveltaa myös ihmisiin.
Minua ei vakuuta lainkaan predestinaatio-ajatus, koska se tekisi järkeni valossa Jumalasta hirviön, jota Jumala, jos Hän todella on olemassa, ei voi olla, joten minusta on oikeassa kristillisessä mielessä oletettava, että jokaisella tai ainakin lähes kaikilla ihmisillä täytyy olla täysin omakohtainen valinnanvapaus. En voi siis ajatella, että Adam ja Eeva ovat kadotettujen “ymmärryksen pimentäjiä” (Room. 1:21), minkä seurauksena esim. “jumalasokeus” selittyisi yksinomaan Adamin ja Eevan lankeemuksesta käsin, sillä silloin vastuu ei olisi jokaisella yksilöllä itsellään.
Pascal kirjoitti muistaakseni jotenkin siihen tapaan, että on tarpeeksi valoa niille, jotka tahtovat nähdä, ja tarpeeksi pimeyttä niille, jotka eivät tahdo nähdä. Eikö meidän täydy siis ajatella, että yksilön oma tahto siis ainakin osittaisessa mielessä on keskeinen tekijä sille, miksi jostakusta tulee kunnolla näkevä ja toisesta taas ei-näkevä täällä maan päällä? Jos ihminen olisi näet läpi elämänsä “jumalasokea”, se olisi ristiriidassa Room. 1:18-20 -kohdan kanssa, ja Jumala olisi hullu tuomitessaan ihmisen, joka ei ole voinut tietää Jumalan tahdosta mitään. Jotta ihmisyksilöllä voisi olla vapaa tahto, tahto saa vaikuttaa ratkaisevalla tavalla myös ymmärrykseen, jonka muuttumisen myötä myös tahto saa olla pidikkeettömästi sellainen kuin tahtoo? Jumalan olemassaolo ei siis suorastaan saa olla liian ilmeinen, koska muutoin ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa valita omaa tietänsä maan päällä? Ja siitä syystä ihmeetkään eivät saa olla arkipäivää? Tai jos ihmeitä on selvästi nähtävissä, ne on mahdollista selittää ilman (kristillistä) Jumaluutta?
Se sota on jo käyty, eikä poikalasta saatu nielaistua.
Me emme enää tarvitse ihmetekoja, koska meillä on jo Kristus.
Meillä on myös hänen ylösnousemuksensa todistajia.
Nyt siis tarvitaan sanaan uskovia, ei ihmeiden tähden uskovia.
Kysymys ei ollut uskomisesta, vaan mitä teemme lähimmäiselle. Laki kertoo, mikä on hyvä. Kyse on universaalista ymmärtämisestä. Mutta jos pakanat luonnostaan tekevät hyvää, niin miten on juutalaisen tai kristityn tuomipäivänä. Usko ei pelasta. Eikä kirkko vapauta tuomiosta. Lue Room.
Vanha kristillinen havainto. Kun vanhurskauttamisoppi menee sekaisin, menee kaikki muukin sekaisin.
Ei Roomalaiskirjettäkään tule opettaa lukemaan niin, että poimitaan sanasta armo erilleen, niin kuin rusinat pullasta.
Ei voi olla käynyt helvetissä, koska helvetin eli Gehennan kaatopaikan tuli on sammunut niin 1950 vuotta sitten.
Nää jutut on samanlaisia kuin ufouskovaisilla, jotka käyvät muilla planeetoilla ja pitävät itseään lähettiläinä. Kaikille näyttää löytyvän tarpeeseensa.
Jos viittaat Ilmestyskijan perinteiseen tulkintaan, että poikalapsi on Jeesus, niin tulkinta on väärä. Poikalapsi ei ole vielä syntynyt, tai jos on, niin aikaa on vähän.
Kyllä helvetti koinee kreikassa kirjoitetaan gehanna
Juuri nyt tulee telkusta Arto Nyberin ohjelma, jossa haastatellaan poikaa, jonka isä oli Siriuksen lähettiläs ja parantui syövästä. Varmaan siriuslaiset olivat paranemisen takana
[quote=“NORTON, post:35, topic:623”]
Ihmeillä ei ehkä ole objektiivista todistusvoimaa siinä mielessä, että ne pakottaisivat uskomaan johonkin yliluonnolliseen toimijaan. Tämä johtuu siitä, että ihmeet eivät ole toistettavia.[/quote]
Palasin miettimään vielä tätä vanhaa viestiäsi.
Millä tavalla se, että sama ihme toistuisi, tekisi siitä vääjäämättä sellaisen, että se(/ne) pakottaisi(vat) ihmisen uskomaan te(k)o(je)n aiheuttajaksi tietynlaisen ja -nimisen yliluonnollisen agentin (ainakaan silloin, kun samanlaisen ihmeen toistumisen perättäisesti havaitseva ihminen miettii asiaa puhtaasti rationaaliselta kannalta)? Painovoimaa ei voi nähdä, mutta voimme todeta sen olevan tosiasia toistuvasti tekemiemme havaintojen pohjalta. Jos aina tai lähes aina, kun Jeesuksen nimi mainittaisiin esim. kuuron ihmisen kohdalla, kuuro tulisi kuulevaksi, niin vahvistaisiko se sen, että ihmeen aikaansaaja kaikella todennäköisyydellä on se Jeesus, joka on Uuden testamentin keskushenkilö? Kukaan ei epäile painovoimaa. Jos kuurosta kuulevaksi tulemisen ihme toteutuisi vain Jeesuksen nimen voimasta, kun kuka tahansa kristityksi tunnustautuva Jeesuksen nimen mainitsisi, niin tekisikö se näkymättömän Jeesus-henkiolennon olemassaolosta käytännössä yhtä epäilyksettömän tosiasian kuin painovoima on meille epäilyksetön, vaikka emme voi sitä nähdä?
Ihminen ei ole pelkkää puhdasta ajattelua, joten ihminen voi vakuuttua uskonnon (mikä se sitten onkin) henkiolennosta voittopuolisesti emotionaalisista syistä miettimättä samalla, ovatko ihmeelliset tuntemukset tulleet sataprosenttisella varmuudella tietyn uskonnon, mikä se sitten onkin, henkiolennon kosketuksesta vai yksinomaan ihmisen omasta mielestä.
Tämä se ongelma onkin: jotta voisi vakuuttua mahdollisen ainoan oikean uskonnon jumaluudesta, pitäisi ensiksi saada voimakas kokemus (koska pelkän järjen valossa ei päästä varmuuteen uskonnon totuudesta, jos on siis olemassa yksi ainoa tosi uskonto, jonka takana on aikuisen oikeasti ja objektiivisesti olemassa oleva jumaluus), ja toiseksi pitäisi lisäksi vakuuttua hyvin perustein siitä, että kokemuksen aiheuttaja on transsendenttinen ja intellektuaalinen jumaluus eikä esim. pelkästään oma mieli.
Kristinuskon Jumalalla, jos Hän on olemassa kaikkitietävänä ja -voivana, ei pitäisi olla minkäänlaista vaikeutta vakuuttaa kenet tahansa olemassaolostaan myös täysin ilman ulkoisessa todellisuudessa ihmisen havaitsemia ihmeitä.
Vastaan tähän lyhyesti. Eli, käytännössä homma näyttäisi menevän niin, että uskonnollisessa kokemuksessa, silloin kun se vakuuttaa ihmisen herättämällä tässä uskon, on jonkinlainen sisäänrakennettu vakuuttamismekanismi. Tämän huomaa siitä, että kokemus on kokijalleen kyseenalaistamaton. Kuitenkin on huomattava, että kaikki kokemuksen eivät ole tällaisia, uskonnollisilta tuntuvatkaan. Monia kokemuksia tulee epäilleeksi.
Yritän sanoa toisin sanoen sitä, että kun Jumala ilmestyy ihmiselle kokemuksen kautta, niin epäilyksettömyys kuuluu sisäsyntyisesti tähän kokemukseen niin että kokija ei kaipaa itse pidemmälle menevää todistusta.
Ei missään nimessä. Ainakin perinteisemmissä kristinuskon muodoissa - äärikarismaattisuus on sitten oma lukunsa - hengelliset kokemukset ja/tai ilmestykset ovat ekstrabonusta, eivät kaikkien pelastettujen asia. Useimmat uskovat eivät ole missään vaiheessa kokeneet mitään kovin mullistavia hengellisiä kokemuksia tai he kokevat sellaisia hyvin harvoin.
En osaa kyllä sanoa, miksi kaikki eivät saa kokemuksia. Mutta en olisi myöskään huolissaan tuon kadotus-näkökulman tähden. Tilanne kun on kuitenkin se, että ihminen on aina täysin Jumalan varassa pelastuksensa ja kadotuksensa suhteen, eikä pysty koskaan itse varmistamaan omaa osaansa mitenkään. Vastuu on siksi viimekädessä Jumalalla, ja hän kuitenkin nimenomaisesti haluaa pelastaa ihmiset. Hän varmasti pystyy siksi miettimään keinot, jolla hän saa lähestyttyä kutakin ihmistä hänen tarvitsemallaan tavalla.
Luottamus Jumalaan on sitä, että jättää asiat hänen hoidettavakseen siinäkin tapauksessa, että ei itse ymmärrä sitä, miten hän voisi ne saada hoidettua. Jumala on Jumala. Hän pystyy mihin hän haluaa.
