Tämä on minusta hyvin kirjoitettu. Jumala on meidät nimeltä kutsunut, nimenomaan meidän nimillämme.
1 tykkäys
Tosiaankin. Pyhässä kasteessa Jumala kutsuu meidät nimeltämme. 
Kunnes tulee joku pyhä, jonka nimi on Matti tai Pekka. Onhan pyhien joukossa monia alkujaan pakanallisiakin nimiä, siellä on Hermestä ja Dionysiosta ym. On hyvä tapa nimetä lapset kristillisellä nimellä, mutta eihän nimi miestä pahenna, joten Väinöstä ja Ainosta tmv. voi kasvaa pyhä siinä missä Johanneksesta tai Mariastakin.
2 tykkäystä
Olen tämästä kanssasi samamieli. Valitettavasti Ruotsissakin samma trend, joka ottaa etäisyys perinteiset nimet. Kuitenkin monet kielet kääntävät sammat pyhät eritavoilla, paikallinen kieli sopivaksi.
1 tykkäys
Israelissa ei ollut Elia nimistä profeettaa. Oli toki profeetta, jonka nimi on suomennettu Eliaksi. Suomenkielisessä Raamatussa käytetään nimiä, jotka eivät ole alkuperäisten nimien suoria traskriptauksia, eivätkä edes translitterointeja alkuperäisestä tekstistä. Apostolien alkuperäisiä arameankielisiä nimiä harvat edes tuntee.
Pyhiä on kanonisoitu siviilinimillä, vaikka hänellä on ollut kirkollinen nimi. Esimerkiksi ymmärtääkseni P. Vladimir on tällainen.
Eikö se ole johdos Paavalista? Itsekin näkisin mielelläni lisää pyhien nimiä, varsinkin kirkollisessa käytössä, mutta ei näissä suomalaisissa johdoksissa erityistä vikaa ole. Matti tulee Matteuksesta, Pirkko Birgitasta, Olavi Olavsta, Jaakko Jaakobista jne. Isolla (suurimmalla?) osalla suomalaisista nimista löytyy joku vastine ortodoksisista pyhistä. Eikä niitä tarvitse pelkästään Venäjältä kaivaa, kun niitä löytyy lännestäkin.
1 tykkäys
Kaikki edellä mainitsemasi ovat myös ortodoksisten pyhien nimiä. Ruotsin pyhä Birgitta oli varhaiskristillisen Brigida nimisen irlantilaisen pyhän kaima. Siitä siis nimiketju Brigida - Birgitta- Pirketta, josta lyhennysmuoto kuuluu Pirkko. Norjan pyhä Olavi on pyhä myös ortodoksisessa kirkossa. Hän nimittäin kuoli marttyyrikuoleman jakamattoman kirkon aikana. Jakamattoman kirkon aikaiset läntiset pyhät ovat myös ortodoksisia pyhiä. Kaikille ortodoksisille pyhien nimille ei tietenkään löydy suomalaista vastinetta, mikä tarkoittaa että nämä nimet eivät ole olleet meillä käytössä.
1 tykkäys
Itse vähän harmittelen, kun meillä ei ole Pyhää Homobonusta. Skisma mokoma tuli liian aikaisin.
Homobonus tarkoittaa hyvää miestä. Sen suomalaisia käännösnimiä voisivat olla vaikka Hyvätty ja Mainio. Eivät taida olla nykyisin käytössä?
1 tykkäys
Mainio-nimi on annettu 153 miehelle vuosina 2010 - 2018, varsinaisesti se oli muodissa 1900 - 1939. Hyvätty-nimeä ei ole annettu noin sataan vuoteen kenellekään.
Uusi identiteetti?
D
Jos ryhtyy munkiksi/nunnaksi, siinä jättää taakseen yhden identiteetin ja omaksuu toisen. Siksi uusi nimikin on paikallaan siinä tilanteessa. Munkkeus on kokonaisvaltaista, ei pelkkä väline, jolla pönkitetään omaa (maallista) identiteettiä. Ei ole kokemusta mutta luulen, että uusi nimi nimenomaan helpottaa uuden elämäntavan ja identiteetin sisäistämistä. Sitten ei ole enää nanonano, joka yrittää elää munkkina, vaan on munkki se-ja-se.
Minusta ihmisellä on yksi identiteetti.
D
2 tykkäystä
Minunkin mielestäni ihmiselle joka on nunna/munkki riittää yksi identiteetti. Hän on nanonano josta on tullut nunna/munkki.
Ymmärrän silti perinteisen tavan nimetä nunna/munkki uudelleen, vaikkakin pidän parempana että käytäntöjä yhtenäistettäisiin ja kaikki kristityt saisivat “uuden nimen” esim. vahvistuksessa (ortodoksit kasteessa) ja monia uusia nimiä ei tarvittaisi.
Kasteen lisäksi annettu uusi nimi, oli se sitten munkkis- tai pappisnimi, ei mielestäni ole identiteetin muutos vaan lisämääre. Esim. Mikael Karvaljalka 
,
Ylösnousseen Jeesuksen Johannes, Jeesus-lapsen Teresa, Ristin Johannes.
Eli ymmärtääkseni on niin että se nimi millä kasteessa on kutsuttu kirkkoon ei muutu vaan saa lisämääreen, yleensä jonkin Kristuksen aspektin tai pyhän mukaan.
Tärkein uuden nimen ts. olemuksen saantihetki on teologisesti ja kirkollisesti kaste.
Pyhä tai pyhä tapahtuma on otettu itse kastenimen määreeksi tai ylempi antanut, koska on huomattu että se luonnehtii nimen saavan ihmisen hengellisen tien kulkua.
Pyhään Arsenios Kappadokialaiseen liittyy anekdootti tilanteesta, jossa hän kastoi lasta, josta myöhemmin tuli p. Paisios Athosvuorelainen. Lapsen vanhemmat olivat päättäneet lapselle nimen ja pyysivät Arseniosta kastamaan hänet sitä nimeä käyttäen. Arsenios kuitenkin tunsi pakottavana Jumalan tahdon antaa lapselle oma nimensä. Niinpä hän - vanhempien tahdosta välittämättä - kastoikin lapsen antaen tälle oman nimensä. Vanhemmat eivät voineet enää mitään. Myöhemmin kastetusta tuli kuitenkin munkki Paisios.
Mitenköhän nykyajan vanhemmat mahtaisivat suhtautua, jos pappi toimisi samalla tavalla kuin p. Arsenios Kappadokialainen? No, ehkä p. Arsenioksen karismat olivat niin vahvat, että vanhemmat ymmärsivät, ettei siinä mitään vääryyttä tapahtunut.
En tietysti voi oikein maallikkona puhua asiasta, mutta luostariin menijä kieltää itsensä. Paljon vahvemmin kuin maallikko. Hän ei enää ole nanonano. Siksi uusi nimi on vähän niinkuin looginen.
Eri asia on varmaan niiden katolisten sääntökuntien kohdalla, joissa ei ole luostareita.
Munkki kieltää itsensä, mutta ei kasteessa saatua identiteettiään, vaan pikemminkin vahvistaa ja syventää sitä. Kasteen identiteetissä on kasvun varaa pyhyyteen asti.
Muutenkin peräänkuulutan tuon itsensä kieltämisen käsitteen avaamista. Se tuskin on niin paljon negaatio kuin transformaatio ja uhri. Kirkkoruumiissa luostari- ja erakkokilvoittelijat on symbolisesti nimetty edustavan Kristuksen uhria maailman puolesta; kenoottista Kristusta. Kasteen identiteetti on varmasti täysin kykenevä kenosikseen Kristuksessa.
Onkohan löydettävissä jotain teologisia perusteluja sille että kasteen antama identiteetti pitäisi kieltää munkiksi alkaessa?
Olisikohan tässä ajattelussa jonkinlaista käsitteellistä huojuntaa aikuisena kastettujen munkiksitulotarinoiden ja nykyisen lapsikastekäytännön välillä. Samoin on aika paljon tarinoita niistä munkeista ja nunnista jotka välittömästi kristityksi tulonsa jälkeen siirtyivät erakko/luostarikilvoitteluun.
Konkreettinen luostarialue tai -rakennus ei ole munkin tai nunnan kilvoittelulle välttämätön asia, ortodokseillakin on siitä paljon esimerkkejä.
Kasteessa tehdään maallikkoja. Munkiksi/nunnaksi vihkimisisessä tehdään munkkia/nunnia. Vähän samaan tapaan kuin avioliittoon vihkimisessä tehdään aviopareja.
Olen tästä eri mieltä ja katolisen kirkon opetus on nykyisin myös niillä linjoilla pääsääntöisesti että kasteessa tehdään Kristuksen ruumiin jäseniä ja se on arvokkainta mitä kristitty voi olla. Kaste ei missään nimessä rinnastu tällaiseen “säätyyn” vihkimiseen niin kuin kuvailet.
Mutta Kristuksen ruumiissa on monenlaisia jäseniä. Yhdenlaisia tehdään kasteessa ja osasta sitten päivitetään aviopareja, munkkeja tahi nunnia.