Tuo tulkinta on kyllä omasi. Harvalla avioparilla on kristallipalloa, josta he voisivat etukäteen tietää voivatko saada lapsia.
Se, mitä edellytetään on VALMIUS ottaa vastaan se lapsi, joka mahdollisesti tulee. Ei niin, että lapsen saaminen olisi jokin pakko.
Minä esimerkiksi en voi avioitua, koska en halua lapsia. En tiedä, voihan olla etten edes saisi niitä, mutta jo se on este etten ole avoin sille mahdollisuudelle.
Ei, mutta jos avioliiton päämääränä, toisin sanoen, tarkoituksena on lasten saaminen, niin eikö silloin ehkäisyn käyttö sodi johdonmukaisesti avioliiton näin määriteltyä tarkoitusta vastaan?
Juuri tätä tarkoitan. Pahoittelen, jos annoin väärän mielikuvan. Jumala on hän, joka ihmissielun luo parhaaksi katsomallaan ajalla.
Mutta entäpä ehkäisy?
Mekään ei HALUTA lapsia ja käytetään ehkäisyä, mutta jos lapsi siitä huolimatta tulisi, niin tulkoon. Kai se sitten olisi tarkoitettu niin, eikä mikään ehkäisy ole sataprosenttinen eikä varsinkaan Jumalalle mikään este. Ja tuskinpa sitä lasta malttaisi adoptioonkaan antaa…
Siltä se tosiaan näyttää, sikäli kuin olemukseltaan hedelmällisestä teosta pyritään tekemään hedelmätön.
Eli kristillisen avioliiton este olisi se, että joko nainen tai mies tietäisi jo ennen avioitumista olevansa kykenemätön saamaan lapsia (, ja tietenkin olisi salaamatta asiaa tulevalta puolisoltaan)? Syynä voisi olla esimerkiksi nuorena tehty kohdunpoisto sairauden vuoksi tai vakava fyysinen vamma.
Entäs vakava, vahvasti periytyvä sairaus? Saako tällainen henkilö solmia kristillisen avioliiton?
Molempiin esimerkkeihin olen kuullut kristillisiä perusteluja sekä puolesta että vastaan.
Aika vieras ajatus. Raamatullisen tiukka siveysmoraali ja aviollisen yhdyselämän pyhyys viittaa nähdäkseni ihan johonkin muuhun kuin lasten saamisen edellytyksiin.
Erikoinen ajatus minunkin mielestäni. Ketjussa nousi vahvasti esiin avoimuus lapsille avioliitossa, mutta kaikissa tilanteissahan tämä avoimuus ei ole mahdollista. Liikutaan aika heikoilla jäillä mikäli kovin tiukasti rajataan kuka on “kelvollinen” kristilliseen avioliittoon.
Ja vihitäänhän kirkolliseen avioliittoon myös hedelmällisen ikänsä ylittäneitä pareja. Hyvä niin.
Avioliitto on avoin lapsille, mutta avoimmuus tarkoittaa sitä, että ei aseteta keinotekoisia ja epäluonnollisia esteitä avioliiton yhdelle keskeiselle tehtävälle, osallisuudelle Jumalan luomistyötä. Aviolliselle kanssakäymiselle voidaan nähdä myös muita tarkoituksia. Mutta siitä ei saa ikinä rajata pois myöskään siihen oleellisesti liittyvää aspektia.
Tästä vahvasti erimieltä. Perhesuunittelu ja ei abortoiva ehkäisy on ok. Avioliitossa aviopuolisot “päättävät” itsenäisesti, eikä kirkolla ole asiaa makuuhuoneeseen.
Abortatiiviset “perhesuunnittelun” välineet, ovat vääärin, kuten useimmat e-pillerit. Ne ovat naisia esineellistäviä asioita. Avioliittoon kuuluu sen osalle oleva osallisuus luomistyöhön. Makuuhuone ei ole ulkona ihmisen Jumalasuhteesta sen enempää kuin keittiö, olohuone tai eteinen. Avioliitto on korkea kutsumus elää kritillistä elämää. Niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolellakin.
Helppo olla samaa mieltä, Jumalan tulee olla kaikessa. Katolinen seksuaalietiikka, sitä ei tule päästää edes mielikuviin.
Minusta katolinen seksuaalietiikka on pysyttäytynyt lähimpänä vanhakristillistä. Kristillinen käsitys avioliitosta, sukupuolisesta kanssakäymisestä, lapsien saamisesta, se on mielestäni varsin tasapainoinen ja ihmisystävällinen. Siinä tunnustetaan ja otetaan huomioon ihmisen moninaiset tilanteet. Mutta myös biologiset, yhteiskunnalliset ja hengelliset aspektit.
Idän kirkossa avioliitto nähdään Jumalan tahtona pappienkin kohdalla. Katolinen seksuaalietiikka muodostui erilaiseksi , idässä ei ikinä omaksuttu Tertullianuksen, Hieronymuksen, Augustinuksen seksuaalietikkaa. Siksi kaikki on erilaista.
Kaikkien pappien selibaatti on kyllä kysymys, josta voidaan ajatella mielestäni monella tavalla. En ehkä itse näkisi sitä aivan tarkoituksenmukaiseksi.
Avioliitto on Jumalan asettama ja siunaama, samoin on naimattomuus. Ne ovat kaksi arvokasta säätyä ja kutsumusta. Naimattomuus on Raamatun opetuksen mukaisesti ensisijainen vaihtoehto kristitylle, mutta avioliitto ei ole siitä halvempi tai huonompi. Kirkko tarvitsee välttämättä puhtaudessa eläviä kristittyjä. Mutta avioliitossa elävät ovat myös välttämättömiä, heillä on oma ankara kilvoituksensa, joka ei välttämättä ole naimattomia helpompi. Kumpikin sääty toteuttaa omaa arvokasta tehtäväänsä (näin ihannetapauksessa, todellisuus voi olla molemmilla toisenlaista).
Olen samaa mieltä, monista esittämistäsi asioista, niihin on helppo yhtyä. Avioliitto nähdään idän kirkossa ensimmäiseksi jossa voidaan elää puhtaasti. Seksuaalinen mielihyvä ei ole lähtökohtaisesti paha, pahaa. Vaan siitä saa nauttia. Nautinnon tunteminen ei ole himoa, eikä sitä voi samaistaa nautinnon tuntemiseen. Himon käsite on toisentyyppinen, viha, itsekkyys, hillittömyys, sadismi. Seksi voi siis harrastaa mielihyvän vuoksi.