Teksti ei oikeastaan sano noin. Siis ei: “älkää juopuko niin paljon, että siitä seuraa irstas meno”; tarkoitus ei ole, että kännätä saa vaikka kuinka paljon, kunhan ei päädy irstauteen. Tuo irstausviitaus ei ole rajoittava sivulause. Siinä on kaksi päälausetta, ensin “älkää juopuko”, sitten selittävä – ja esimerkinomainen – perustelu “siitä seuraa irstas meno”.
Ei tuo Efesolaiskirjeen kohta ole ainoa, jossa varoitetaan juopumisesta. Vaikkapa 1.Kor.6:10 sanoo niinkin jyrkästi, että – muiden muassa – juomarit eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Mikä saa sinut kyselemään tällaista?? Olenko minä edes vihjannut siihen suuntaan, että olisin “päässyt eroon synnistä”??
Ja mitä tämä “lakihenkisyydestä” syyttäminen täsmällisemmin tarkoittaa? Enhän minä paljonkaan muuta tehnyt kuin siteerasin Raamatun sanaa, mitenkään erityisesti vääristelemättä sen alkuperäistä merkitystä.
Tällaisissa traagisissa tapauksissa kannattaa etsiskellä ammattiauttajaa. (Minä en ole sellainen ammattilainen.)
Tässä laitat vastatusten kaksi asiaa, joita Raamattu ei taida kuvata lainkaan vastakkaisiksi. Tulee päästä uskosta vanhurskaaksi; eikä tämä ole ollenkaan ristiriidassa sen kanssa, että tulee vaeltaa kilvoitellen. Tätä voisi perustella usellakin raamatunlauseella (ja luterilaisilla tunnustuskirjoilla), mutta turha vaiva, tunnet kyllä Raamattua itsekin.
Ja laitan yhä edelleen. Ihminen tulee vanhurskaaksi uskosta ei lain teoista. Siis mikään hyvä tekomme, eipä mikään sisäinen puhdistumisemme kuulu vanhurskauttamiseen, vaan on sen seuraus ja silloinkaan hyvät tekomme eivät kestä Jumalan edessä. Niihin ei pidä siten perustautua, eikä tuijottaa oman puseron sisään, vaan Golgatalle. On vain yksi uhri joka kestää.
Hepr 10:12-17: “mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: “Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”.”
Aamen, samaa mieltä. Mutta miksi sinä sitä vanhurskauttamisoppia tässä ketjussa esität? Puhe oli alkoholista.
Jos sinä minua moitit lakihenkiseksi, sinun pitäisi kaksin verroin moittia apostoli Paavalia. Hän kun toistuvasti teroittaa kristityille hyvien tekojen tärkeyttä ja lihan himojen karttamista. Eikä useinkaan tee opetukseensa mitään sielunhoidollisia lievennyksiä. (Room.6:4,12-14; Gal.5:24,25; Tiit.2:12, 3:8; 1.Kor.6:9, Gal.5:19-21.)
Eikö se jo ole mitä suurin sielunhoidollinen lievennys kun hän sanoo, ettei vanhurskaus tule lain teoista, vaan uskosta? Minä ainakaan en tiedä tuota suurempaa.
Gal 2:16: “mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.”
Me emme siis otollistu Jumalan edessä minkään kilvoittelun tai lihan tekojen karttamisen seurauksena, vaan yksin uskosta sola fide.
Jos nyt järjellä ajatellaan, niin “juomari” viitannee jatkuvaan ja runsaaseen alkoholinkäyttöön. Voimme myös ilman tekstin vääntämistä olettaa, että kyseessä ei ole niinkään alkoholismina tuntemamme sairaus kuin oma halu juominkien harrastamineen.
Mikä muuten on juopumisen raja Paavalin näkökulmasta? Onko kyse itsekontrollin olennaisesta vähenemisestä vai kenties pelkästään siitä, että alkoholilla on jokin fyysinen vaikutus? Jos kerran viiniä ihan normaalisti käytettiin silloinkin ruokajuomana, niin asian jättäminen täysin epäselväksi olisi ollut Paavalilta outoa. Ehkä hän täsmensi asiaa jossain toisaalla? Vai oliko jokaiselle itsestään selvää, missä menee kielletyn juopumisen raja? Ei näihin tietenkään näppärää vastausta tule, mutta minusta kannattaa miettiä. Jos kyseessä on Jumalan asettama säädös, niin asiaa ei voi jättää kunkin oman mielikuvan varaan.
Toki voidaan myös ryhtyä liberaaleiksi ja olettaa, että kyse on samanlaisesta kielenkäytöstä kuin Pietarilla (1.Piet.3): Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista jne. ei välttämättä ollut kategorinen kielto palmikoida hiuksia tai pukeutua hienosti, vaan paino oli sillä, mitä tuota ohjetta seurasi: vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa.
KR92 antaakin ymmärtää niin: Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki.
Voit toki tulkita tuon kohdan niin, että viinin litkijät eivät pelastu, ja oletettavasti et itse alkoholia käytäkään missään muodossa - paitsi ehkä ehtoollismaljassa. Joku voi kysyä, miksi viiniä pitää juoda… Voin vastata että ei tietenkään pidä mutta vaikkapa siksi että se on hyvää.
Jumalahan “runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme.” (1.Tim 6:17)
Saarnaaja opettaa:
“Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi.” (Srn 9:7)
“Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan.” (1.Tim 4:4)
Seurakuntapalvelijoiksi Paavali kehottaa hyväksymään sellaisia, jotka eivät ole PALJON viinin ORJIA. (1.Tim 3:8; Tiit 2:3)
Absolutisti Timoteusta Paavali neuvoo näin:
“Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden.” (1.Tim 5:23)
Voimme pohtia sitäkin, joiko itse Jeesus viiniä. Tässä aiheessa luisutaan mielestäni liian helposti tuomiohenkeen.
Minustakaan Raamattu ei anna näppärää vastausta, vaan jättää asian kristittyjen harkintaan. Näin lienee Jumala hyväksi nähnyt. Jos kristityn tulisi olla täysraitis, se olisi sanottu Raamatussa – mutta kun ei ole sanottu.
Omana mielipiteenäni sanoisin, että tuo juopumisen asteen tarkkaileminen on hyvä mittapuu. Jos joku on siinä kunnossa, että voidaan sanoa “tuohan on humalassa”, niin ehkäpä hyväksyttävän raja on ylitetty.
Ihan vain omassa elämässäni en käytä alkoholia juuri lainkaan, mutta en toki tuputa tätä omaa malliani muille. Mutta suosittelen. Kokemukset ovat hyvät.
On olemassa yksi aika selkeä ja kulttuuririippumaton raja: huomaavatko muut ihmiset jonkun henkilön käyttäytymisestä, että hän on alkoholin vaikutuksen alainen. Jos ei vaikuta käyttäytymiseen, ei ole humala. Jos vaikuttaa käyttäytymiseen, niin että tuntemattomat ulkopuoliset pystyvät sen havaitsemaan vaikka eivät olisi alkoholinkäyttötilannetta nähneet, silloin on kyseessä jonkin asteinen humala, vaikka siitä käytettäisiin kulttuurissa jotain eri sanaa. (Jos taas vain aivan lähimmät huomaavat pienen muutoksen käyttäytymisessä, ei välttämättä tarkoita että olisi humala.)
Jos humalassa tai juovuksissa tarkoittaa täsmälleen samaa kuin alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen, niin ok. Toisaalta suomessa ja varmaan muissakin kielissä on erilaisia ilmaisuja asialle. On esimerkiksi eri asia olla kännissä kuin olla hiprakassa.
Sitten pitää vielä päättää, onko se, että vaikutus on jollain tavalla havaittavissa, sopiva mittari apostolin kieltämän juopumisen määrittämiseksi. Minusta se ei ole ollenkaan selvää (sanaleikki tahaton).
Kenties siitä voi aika moni meistä olla yhtä mieltä, että itsekontrollin menettäminen ei ole hyvä asia? Ehkäpä viimeistään silloin, kun alkoholia nauttinut tekee ja sanoo asioita, joita ei selvänä pitäisi oikeana tehdä ja sanoa, ollaan menty rajan yli. En siis nyt tarkoita sitä, että SanGennaro pari olutta juotuaan kertoo saman vitsin, jonka on jo viidellä viime tapaamisella kertonut, vielä kaksi kertaa samana iltana, vaan ihmisten haukkumista, riidan haastamista, salaisuuksien vuotamista, säädytöntä ehdottelua tai säädyttömiin ehdotteluihin suostumista jne.
Vanha seurakuntani Eteläisessä Lontoossa, katolinen Corpus Christi, vietti Instagram päivityksen mukaan jokin aika sitten hyväntekäväisyys juhlia kirkon ja seurakuntasalin pihapiirissä. Tarjolla oli monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja “viinaa.” Aikoinaan 80-luvulla esim. kirkkokahvien oheistarjoiluksi riitti puna- ja valkoviini. Silloin seurakunta oli jesuiittojen hoidossa, nyt kaiketi hiippakuntapapiston kaitsennassa…
Kaipa sinulla on sitten tarjota jokin objektiivisempi raja? Asian luulisi kiinnostavan sinua. Halunnet olla Jumalan valtakunnan perijä – joita siis “juomarit” eivät ole.
Voin kokemuksesta sanoa että funktionaalinen alkoholisti ei herätä mitään huomiota. Hän voi ostaa alkosta juotavaa ja istua terassilla ilman että kukaan kiinnittää mitään huomiota saati alkaa kysellä veren promillien perään.
Tuo on mielestäni yksi UT:n järeimmistä kohdista. Sitä en ymmärrä, miksi tuo luku (Room 7) on haluttu katkaista tuohon jakeeseen, sillä seuraava luku alkaa yhtä järeästi sitä selittäen:
“Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room 8:1-2)
Synnin ja kuoleman laki = synnistä seuraa kuolema. Semmoinen laki ei ole voimassa niille, jotka uskovat Jeesukseen. Ylistetty ristiinnaulittu! Vapauteen Kristus vapautti meidät!
“Kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.” (1.Kor 15:56)
“Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.” (Kol 2:13-14)
Ajatus siitä, että humalassa oleminen estäisi perimästä Jumalan valtakuntaa voi kirjaimellisesti pitää paikkansa vain jos se ajatellaan yhteydessä lauseen “Jumalan valtakunta on jo keskellänne” kanssa. Humalassa oleminen on jotakin jota Jumala ei tahdo ja sillä hetkellä kun ihminen on humalassa, niin hän ei ole Kristuksessa. Krapulassa voi taas olla ja morkkis on siitä oiva muistutus.
Päihteet eivät ole hyväksi. Se ei-hyvyys liittyy käsittääkseni siihen, että silloin mahdollisesti tekee asioita jotka eivät ole hyväksi ihmiselle itselleen eikä muille, impulssikontrollin laskemisen seurauksena.
Tämä on kyllä hieman kaksipiippuinen juttu. Itse asiassa päihtyneenä ihmisen normaalit sosiaalista olemista kuosissa pitävät defenssit laskevat ja ihminen on enemmän sitä mitä hän tunne-elämänsä puolesta haluaisi olla. Kännissä surullinen ihminen on oikeasti surullinen, mutta selvinpäin se peittyy erinäisten defenssien alle. Alkoholiongelmainen ei oikeasti juo peittääkseen tunteitaan, vaan saadakseen olla enemmän yhtä niiden kanssa. Valitettavasti tämä näkyy aggressiivisen ihmisen kohdalla väkivaltaisen käyttäytymisenä, koska hän ei kykene hillitsemään sitä käyttäytymistä jonka liittää tunnetilaansa.
Satunnainen kännääminen on anteeksiannettava synti josta on tietenkin tehtävä koko ajan parannusta.
Varmaankin totta monien kohdalla. Voisin silti kuvitella, että alkoholista myös etsitään nimenomaan helpotusta ikäviin tunteisiin, pahaan oloon ja ahdistukseen.
“Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: ‘Missä väkijuomaa?’ Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä säädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden. Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko.” (Snl 31:4-7)
Ei sitä minullakaan ole. Eikä tarvitse ollakaan. Paavalin pääfokus ei ole alkoholi, vaan irstailu. Kaikesta alkoholista ei aina ja kaikkialla seuraa irstailua. Raja kulkee varmaan siinä, mistä alkaa irstailu. Jos huomaat alkavasi irstailla humalassa, ei varmaan kannata juoda.