Minä ajattelen pikemminkin niin, että jos elämä potkii päähän kovin, niin alkoholilla paetaan sitä tilannetta, ei tunteita. Esim. jos hyvä ystävä kuolee, niin alkoholilla paetaan siihen olotilaan jossa suremiselle on lupa ilman että defenssit blokkaavat surun. Helpotus on sitä, että minä saan luvan tunteisiini, jolloin ne on helpompi integroida omaan jatkumoonsa.
D
No minä voin antaa objektiivisen rajan tässä ketjussa siteeratun raamatunkohdan perusteella:
Ef 5:18: “Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,”
Tuossa kohdassa apostoli puhuu antautumisesta jatkuvaan viinin juomiseen siten, että usko vaarantuu. Siten raja on siinä missä kohden liha alkaa vallita ja ihminen alkaa noudattaa sen halua, tässä tapauksessa suhteessa alkoholiin ja hänestä tulee juomari ja irstailija. Ja kuten sanottu sellaiset eivät peri Jumalan valtakuntaa. Tämä on tietenkin vain teoreettisesti piirretty objektiivinen leikkauskohta, kun käytännössä asia on yksilökohtainen, eikä yksilötasolla voida vetää objektiivista rajaa, koska uskovat ovat erilaisia, mikä on toiselle liikaa ja johtaa uskon sammumiseen, ei toiselle sitä ole.
Tähän pätee hyvin sääntö, ettei meidän tule tuomita toisiamme kirjaimen mukaan, sillä oman isäntänsä edessä jokainen seisoo tai kaatuu.
Olen siinä käsityksessä, että tuo jako jakeisiin ja lukuihin on myöhemmin tehty lisäys. Oikaiskoon @Diakoni jos erehdyn tässä.
Tästä käsityksestäni käsin olen kyllä sinun kanssasi täysin samaa mieltä, että tuo seuraava luku 8 on suora jatko edelliselle.
Alkuperäinen teksti on ollut yhteen pötköön ja isoilla kirjaimilla kirjoitettua tekstiä, tähän tyyliin:
Pienet kirjaimet ja sanavälit ja välimerkit ja lopulta luvut ovat tosiaan muokkauksen tulosta lukemista helpottamaan.
Tämäkin on totta. Käytöksen muuttuminen on siis ihan hyvä mutta ei millään muotoa täydellinen mittapuu.
En tarkoittanut kohtaa Ef.5:18, jossa mainitaan tuo “irstas meno”, vaan kohtaa 1.Kor.6:10, jonka mukaan “juomarit” eivät peri Jumalan valtakuntaa, ilman että Paavali millään lisämääreellä selittäisi, mikä tarkkaan ottaen on “juomari”. Niin minulla kuin sinullakin on siis painava syy pohtia omaa suhdetta alkoholiin yleisesti (ei pelkästään seksuaalietiikan kannalta).
Kevennyksenä lääketieteen maailmasta.
Kokenut kirurgi jokunen vuosikymmen sitten, pitkään kokemukseensa pohjaten, teki alkoholin pitkällisestä käytöstä johtuvan haimatulehduksen alustavaksi diagnoosiksi kovien vatsakipujen vuoksi päivystykseen hakeutuville viiksekkäille keski-ikäisille miehille.
Mies! Vältä sairastuminen alkoholismiin - älä kasvata viiksiä!
Mutta eihän juomari tarkoita sitä, että joskus joisi alkoholia järkevissä määrin. Juomari tarkoittaa ihmistä, joka juopottelee.
Alkoholi aiheuttaa joillakuilla riippuvuutta, on suurissa määrin terveydelle vaarallista ja aiheuttaa erilaisia sosiaalisia ongelmia sekä käytöshäiriöitä. Siksi sen liiallinen käyttäminen ei ole oikein. Monet näistä asioista pätevät moniin muihinkin asioihin ihmiselämässä.
Tulen tässä juuri ruotsinlaivalta. Sanoisin, että kyllä se kahtiajako humalaisiin ja ei-humalaisiin on hyvin yksiselitteinen.
Tulipa mieleeni, että päihtymyksen ja juoppouden ohella yhtä lailla myös “elatuksen murheet” voivat aiheuttaa vaikeuksia “sinä päivänä.” Raskauttavat sydämiä.
“Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk 21:34-36)
Lisäänpä vielä, että olisi kieltämättä aivan kestämättömän noloa olla umpijuovuksissa, kun Herra saapuu. Seiso ja horju siinä sitten Ihmisen Pojan edessä… 
Aivan todella hyvä kiteytys tämä viestisi!
Ja kiitos raamatunkohdasta.
Olen samaa mieltä.
Sen sijaan avoimeksi jää kysymys miten usein noin suurinpiirtein kristitty saa olla näkyvästi humalassa.
Itse olen nimittäin sitä mieltä että se on silloin tällöin ihan ok. Humaltuminen silloin tällöin ei pudota uskosta osattomaksi. (Tarkoitan tässä ei-päihdeongelmaisia ihmisiä.)
Ehkä pari kertaa kuussa, tottuneemman alkoholin nauttijan ollessa kyseessä. Itse tunnen oloni hyväksi kun se jää kertaan kuussa tai harvempaan.
Välimerellä nauttisin viiniä ruuan kanssa päivittäin kun pöytäviini on siellä edullista. Määrä jäisi noin desiin per päivä.
Älkää juopuko viinistä, sanoo Raamattu. Siinä ei sanota, että juopukaa viinistä korkeintaan pari kertaa kuussa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että humalajuominen sulkisi ihmisen saman tien pelastuksen ulkopuolelle.
Entäs se että vatsan takia ottaa myös vähän viiniä? Käykö se nykyäänkin ja muussa kuin välimerellisessä kulttuurissa?
Eikö missään muussa kuin välimerellisessä kulttuurissa syntynyt saa maistaa viiniä.
Kun olin klausuuriluostarissa, sielläkin oli ruokajuomana viiniä.
Kun ottaa vatsan takia viiniä, väistämättä humaltuu vähän, ei paljon, mutta hiukan. Toisaalta viini ilahuttaa sydämen mutta siitä ei saa juopua. Eikö tämä kerro siitä että pikku hiprakassa silloin tällöin on ihan ok olla.
Eikö tämä kaiken alkoholin väistäminen Raamattuun vedoten ole nimenomaan kirjaimeen takertuvaa lakiuskovaisuutta.
Se että Suomessa on paljon alkoholismia ei tarkoita sitä että niidenkin joilla sitä alttiutta ole, pitäisi käyttäytyä kuin alkoholismin vaarassa olevat.
Jos humaltumisen raja on selvä, on selvä myöskin se milloin on ylitetty kohtuukäytön raja, vaikkei se aina ulkopuolisille selvästi näykään.
Itse tykkään raittiiden ihmisten seurasta ja siitä että itsekin olen pääsääntöisesti raitis, mutta ei minulla mitään kohtuukäyttöäkään vastaan ole. Juon aika useinkin, viikottain, ykkösolutta janojuomana.
Viiniä voisi olla ruualla useamminkin. Nykyään ei ole kuin muutaman kerran vuodessa.
Kesällä käyn muutaman kerran terassilla ja nautin 2-3 juomaa per kerta. Tai vain yhden.
Talvella tulee nautittua Stroh-toteja, Irish Coffeeta ja viiniglögejä 2-4 kertaa kuussa, max 1-2 annosta viikon kuluessa.
Sydämeni on siitä ilahtunut.
Ja ei yksityisessäkään keskustelussa voi tuosta kohdasta 4. kysyä. Riippumatta siitä tekeekö pastori muistiinpanoja.
Makuuhuoneessa, tai missä kukin hyväilee rakastaan, tapahtuvat asiat eivät kuulu seurakunnalle.
Kyllä ystävältäni nimenomaan kysyttiin.
On kyllä todella erikoista. Täälläkin muutama kuukausi sitten viittasin Ylen artikkeliin, jossa kaksi vanhimmiston jäsentä tuli nuoren seurakuntalaisen ovelle ja myöhemmin toinen raportoi nähneensä nuoren miehen vilahtavan makuuhuoneesta.
Täytyy yrittää kaivaa se artikkeli niin tulee asiayhteys oikeaan uskonnolliseen yhteisöön.
Luostarikokemuksistasi olisi joskus mukava lukea enemmänkin. Luostarielämää kokeneita ei taida foorumilla pahemmin olla…Luostarikilvoituksesta löytyy oma ketjukin.
Erikoisuudesta tai yleisyydestä en tiedä, mutta kyllähän nimimerkki Plautilla vahvisti käytännön olevan edelleen voimassa.
Ainakin jossain.
Vilpittömästi uskon että tuollainen käytäntö on vielä jossain. Voi johtaa siihen, ettei henkilö haluakaan enää jäseneksi tuollaiseen seurakuntaan.
