Katolisella puolella erimielisyys tykätään muotoilla niin, että onko kirkko eli maanpäällinen seurakunta Raamatun lähde, vai onko Raamattu kirkon eli maanpäällisen seurakunnan lähde. Katolinen näkemys on ensimmäinen ja käsittääkseni protestanttinen näkemys on jälkimmäinen.
Mikko Satama opetti joskus Ryttylässä, että tekstin tulkitseminen tarkoittaa pelkästään sen lukemista, että mitä teksti itsessään sanoo. Kun taas sitä kutsutaan selittämiseksi, että tekstiä sovelletaan johonkin käsiteltävään kysymykseen. Mielestäni tämä on erinomainen tieto sinänsä. Usein nuo kaksi sekoitetaan siten, etenkin liberaalin kadunmiehen puheissa, että Raamattua voi tulkita niin monella tavalla - ja tässä tulkinnalla tarkoitetaan sen päättämistä, että mikä kohta on voimassa tai pätevä ja mikä on vanhentunut.
Käytännössä liberaali kadunmies toteuttaa tuossa Raamatun selittämistä. Mutta puhumalla tulkinnasta hän saa sen kuulostamaan siltä, että hänen selityksensä nousisi suoraan tekstistä. Eikä olisi riippuvainen käsityksestä, jonka hän on saanut tekstin ulkopuolelta. Tämä taas liittyy siihen, miten moderni ihminen, kadunmiestä myöten, mieluusti tavoittelee “objektiivista tietoa” ja siten häivyttää oman roolinsa esimerkiksi selittävän tiedon hankkijana, haltijana ja soveltajana. Jolloin hänen on luontevaa laiminlyödä kaikki itsekriittisyys siinä kohdassa.
Mutta esimodernissa ajattelussa tämä sama kritiikki menee vieläkin pidemmälle. Siinä edes tulkinta ei voi tapahtua tekstin varassa, koska puhuttu kieli itsessään ei ole yksiselitteinen, vaan rakentuu annettujen, saatujen ja hankittujen merkitysten varaan. Raamattu koostuu sanoista. Ei asioista tai ilmiöistä. Lukija tuo sen ääreen oman käsityksensä siitä, mikä on sanojen vastaavuus asioihin ja ilmiöihin. Raamattu ei voi puhua mistään asiasta tai ilmiöstä jos ei lukija sitä ennen ole muualta oppinut sanojen yhteyttä niihin.
Keskeisin ja suurin ero, missä tämä näkyy, on se tapa, jolla seurakunnan käytännön elämä ja yhteisönä toimiminen mielletään Jumalan vaikuttamaksi tai ihmisten vapaasti valitsemaksi. Joka tapauksessa Raamatusta voi nousta vain sellaisia kokemisen ja käsittämisen muotoja, jotka jollain tavalla ovat sitä lukevassa yhteisössä jo olemassa tai sen ymmärrettävissä.
Seuraava askel tässä ajattelussa on Pyhän Hengen rooli. Sama kysymys säilyy kuitenkin siinäkin, eli: Valaiseeko Pyhä Henki jokaista yksilöä erikseen, vai yhteisöä kokonaisuutena? Toimiiko Pyhä Henki yhteisön ymmärryksen sisällä ja sen kautta, vai nostaako Pyhä Henki tyhjästä saman ymmärryksen joka yksilölle erikseen? Voiko seurakunta, ja sen ymmärrys Raamatusta, nousta pelkästä tekstistä, tai tekstistä Pyhän Hengen avustuksella, uudestaan ja uudestaan? Vai voiko seurakunta, ja sen ymmärrys Raamatusta, nousta ainoastaan seurakunnasta? Jolloin olisi tuhoisaa aloittaa kaikki alusta, heittää kaikki entinen pois ja alkaa nostaa sitä pelkästä Raamatun tekstistä uudestaan ja uudestaan.
Lopulta kysymys ei tarvitse olla edes siitä. Sillä vaikka tällainen nostaminen olisikin teoriassa mahdollista, pelkästä tekstistä tai Pyhän Hengen avustuksella, niin mitä jos se on kerran historiassa ollut olemassa, ja kaikki nämä uudelleen nostamisen yritykset nimenomaisesti joka kerta torjuvat sen?
