Moderaattorin huomio: Tässä ketjussa keskustellaan siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Käsiteltävinä aiheina mm. välitilaoppi ja muut vastaavat aiheet.
Mitä enemmän kävin läpi kuolemanjälkeisen tilan asioita Raamatusta, sen vähemmän löysin tukea nk. välitilalle. Aloin myös ihmetellä rikasmies-Lasarus kuolemien seuraavaa tilaa, vt. Luuk.16:19-31.
Kertomuksessa ei ole mitään muuta Raamattuun pohjautuvaa sanomaa kuin kertomuksen viimeinen jae:
31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’."
Eli ajankulu ja sen lasku loppuu ja seuraavassa “silmänräpäyksessä” Jeesuksessa kuolleet kohtaavat Jeesuksen.
Ryövärillä ristillä aikaan sidottu “päivä” loppui ja seuraava on se “tänä päivänä, olet kanssani paratiisissa”, (Lk23:43)
Jeesus lohdutti juuri autuuttamaansa, kuvaamalla kuolemanjäkeisen tilan ilmaisulla, jossa ei ole tuskaa, ahdistusta, janoa eikä kipua.
En aivan ymmärrä, miten johdat tämän ajan kokemuksen loppumisen tuosta Aabrahamin lauseesta. Myös vastaesimerkkejä löytyy. Esimerkiksi Ilm. 6:10 on selvää, että kuolleet puhuvat jo ennen ylösnousemusta Herralle, eli siis kuoleman ja ylösnousemuksen välissä, ja kysyvät häneltä: “Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?” Tässä on yhtäältä siis: (a) kuolleet puhuvat ennen ylösnousemusta (eli ilman ruumista, näyttäisi siltä, pelkkinä henkinä) ja (b) kuolleet tiedostavat ajankulun (“kuinka kauan kestää”) ennen ylösnousemusta.
Itse olen kirjoittanut tässä pelkästään kuolevan kokemuksista tai tunnoista kuolemansa hetkellä, tai sillä hetkellä kun hän häilyy rajanpinnassa. Mitä ihminen juuri tällä hetkellä kokee ja mitä hän mahd. muistaa tai luulee muistavansa tästä hänelle oudosta ja uudesta tilanteesta.
En tunne mitään erityistä välitilaoppia, mutta omiin kokemuksiini perustuen kaiketi ihmisellä ottaa hetki kunnes hänet johdetaan joko Taivaan tai Tuonelan porteille. Jotain tällaisia muistikuvia itselläni on, mutta hyvin epäselviä. Jos nimittäin ihminen palautuu kuolleista, sillä toisellapuolen häntä epäilemättä puhutetaan, mutta samalla häivytetään muistista jotkut tarkemmat tapahtumat. Joskus hän ehkä muistaa vain silkkaa pimeyttä.
Nythän on niin, että syntisen jumalattoman ja vanhurskaan kuolemat ovat alkutapahtumiltaan ehkä hiukan erilaiset. Pelastettu sielu tuskin huutaisi armoa saada vielä palata ja tehdä parannus!
Tällaisia tapaturmaisia kuolemia ja niistä paluita tapahtuu luullakseni varsin useille, etenkin sellaista elämäntapaa viettäville, jossa väkivalta, kuolema ja onnettomuudet tavalla tai toisella on aina lähellä. Esim. erilaisten päihteiden käyttäjille. Tiedän myös enkeleiden, joskus jopa itse Jeesuksen tulleen itselleni apuun kun on ollut kireä tilanne, tai muutoin katsonut kuolemaa silmästä silmään.
Jos jotkut ajattelevat että vain vanhurskailla on kunnia tavata Jeesus, asia on monesti toisin: Jeesushan nimittäin on nimenomaan syntisten Vapahtaja. Hänet ja Hänen taivaalliset apujoukkonsa ovat monille syntisille tutut! Syvässä synnissä elävät saattavat esim. ryyppyporukassa itkeä tuhertaen keskustella varsin henkeviä ja syvällisiä asioita. Luvataan ja kättä päälle, että me kerran tämän Helvetin jälkeen mennään Taivaaseen! Tavataan sitten siellä! Tehdään parannus! Elämä Jeesukselle! Joku tekee, joskus, mutta tekevätkö kaikki?..
Psalmi 118:
1 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
[details=Yhteenveto]2 Näin sanokoon Israel; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
3 Näin sanokoon Aaronin suku; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.[/details]
4 Näin sanokoot ne, jotka Herraa pelkäävät; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
5 Ahdistuksessani minä huusin Herraa, Herra vastasi minulle ja asetti minut avaraan paikkaan.
6 Herra on minun puolellani, en minä pelkää; mitä voivat ihmiset minulle tehdä?
7 Herra on minun puolellani ja auttaa minua, ja minä saan ilolla katsella vihamiehiäni.
8 Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.
[details=Yhteenveto]9 Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ruhtinaihin.
10 Kaikki pakanat piirittivät minua-Herran nimessä minä lyön heidät maahan.
11 He piirittivät minua joka taholta-Herran nimessä minä lyön heidät maahan.
12 Niinkuin mehiläiset he minua piirittivät-he sammuvat kuin tuli orjantappuroissa. Herran nimessä minä lyön heidät maahan.Tämä teksti piilotetaan otsikon alle.[/details]
13 Sinä sysäsit minua kovasti, että kaatuisin, mutta Herra auttoi minua.
14 Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi.
15 Riemun ja pelastuksen huuto kuuluu vanhurskaitten majoissa: Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. 16 Herran oikea käsi korottaa, Herran oikea käsi tekee väkeviä tekoja. 17 En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä. 18 Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut.
[details=Yhteenveto]
19 Avatkaa minulle vanhurskauden portit, käydäkseni niistä sisälle kiittämään Herraa.
20 Tämä on Herran portti: vanhurskaat käyvät siitä sisälle.
21 Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi.
22 Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.
23 Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme.
24 Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
25 Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!
26 Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta.
27 Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa. Sitokaa juhlauhrit köysillä alttarin sarviin asti[/details]
28 Sinä olet minun Jumalani, ja sinua minä kiitän. Minun Jumalani, sinua minä kunnioitan.
29 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
Uskova ymmärtää, että näyt ovat yliluonnollisia viestejä joita Jumala voi näyttää meille. Mitä tahansa niissä esiintyy ja tapahtuu, niin ne eivät tarvi olla käsinkosketeltavissa, vaikka näyssä voimme ne todella nähdä. Tästä esimerkkejä ovat kokemus nk. Kirkastusvuorella ja viittaamasi Ilm. 6:10.
Kommentoin ehkä liiankin lyhyesti, paljon mieliä kattavaan kysymykseen.
Jeesus käytti juutalaisten yhtä kertomusta kuvatakseen tuonpuoleista. On merkille pantavaa, että Jeesuksen ketomus rikasmies-Lasaruksesta, ei ollut vertaus. Sen todellisuus “piilee” todellisessa rikkaassamiehessä ja Lasaruksessa, jotka saattoivat elää tai olivat eläneet juutalaisessa yhteiskunnassa.
Viittaus enkelihin, jotka veivät Lasaruksen Aabrahamin helmaan ja Aabrahamin keskustelu rikkaan miehen kanssa, ovat kuvauksia, joilla asian, tuonpuoleisen eron kaikesta aikaan sidotusta, kuvattiin. Ja olennaista oli raamatullinen “summa summarum”:
‘Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’.
Syntisten tavata, eli kohdata Jeesus, on mielestäni yleisempi käsitys Jeesuksesta.
Sitten on käsityksiä ja jopa oppi olla yhteydessä Jeesukseen. Siihen jotkut haluavat kelpuuttaa vain papit ja mm. Roomalaiskotallaisuus suosittelee olla yhteydessä, rukoilla, mielummin esim. Madonnaa tai pyhimyksiä.
Se, mitä itse kirjoitan on vailla mitään oppia, tai ennakkoasennetta. Tällaiset, esim. sairaudesta, tapaturmasta, tai väkivallasta johtuvat yllättävät kuolemanrajalla käynnit ja niiden tapahtuessa erilaisten ihmeiden kokeminen ei ole ihmisen itse ennakkoon kutsuma tapahtuma. Ne vain alkavat tapahtua.
Joskus lukee lehdistä esim. nuoren väkivaltaisen kuoleman kohdalla: “Missä olivat enkelit?” On myös heitä / meitä, jotka vaaraan jouduttuamme ja itseasiassa sillä hetkellä hädissämme joko ääneen tai ajatuksissa huutamamme rukoukset saavatkin uskomattoman vastauksen! En kerro yksityiskohtia, koska tiedän ne monien leimaavan “huuhaaksi”, enkä anna pyhää pilkattavaksi.
Ne ovat olleet tapahtumia, joidenkin kohdalla löytyy poliisiraporttia ja oikeuden pöytäkirjaa, joidenkin kohdalla sairaalan epikriisiä, joidenkin tapahtumien kohdalla ei muuta kuin minkä itse muistan, ne tapahtumat eivät koskaan menneet poliisin tietoon. Tai en päätynyt sairaalaan.
Tällaisessa pimeyden maailmassa elävät miljoonat ihmiset ja ihmeitä tapahtuu siellä missä ei uskoisi Jeesuksen liikkuvan. Helluntailaisilla oli ainakin aikoinaan laulu "1. Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois. Ei ketään Hän luotansa sulje, ei karkoita yhtään pois. 2. Maan alimpiin paikkoihin astui, Hän kantaen ristiään, ja viittansa verehen kastui, repi piikit tuon puhtaan pään. 3. Mut alemma vieläkin tahtois… "
Kirjoitan kaiken aikaa kuolemanrajan ja kuolemanhetken tapahtumista, omiin kokemuksiini perustuvilla käsityksilläni siitä mitä tapahtui, en sitä seuraavasta, jostakin välitilasta. Niihin välitilajuttuihin liittyvät kummitustarinat ja niistäkin minä, monen murheen lapsi, elävä vainaja, olen saanut kokemukseni, mutta en tarjoa niitä tähän.
Kyllä tällaista koettuaan alkaa mielenterveys reistailla, ilman Ilta Sanomien uutisketjujakin (viittaan toisaalla olevaan kirjoitukseen, ketjuun). Olen todella kammottavista asioista ylös sinnitellen tänä päivänä se mikä olen. Tämä on ollut kuin hukkuneen, vuosien hidasta nousua ylös järven pohjasta, kohti pintaa…
Etsin netistä, TV7:lla ollutta linkkiä helluntaievankelista Antti Sainiosta, joka aikoinaan teki itsemurhan, muist. räjäyttämällä itsensä ja heräsi muist. neljän päivän kuluttua kuolleista jossain sairaalan ruumishuoneella. Ehkä oka löytää linkin. Itse löysin tällaisen linkin Antti Sainiosta ja hänestä olen aina pitänyt, on sellainen wanhan-hywän-ajan-hellari, ei ollenkaan tätä päivää:
Tiedän Antti Sainion ja hänestä on todellakin vain hyvää kerrottavaa. Aarne Ylppö, uranuurtaja vankilatyössä, yöpyi usein lapsuudenkodissani ja tuli minulle tutuksi. Hän oli myös evankelista täynnä Pyhää Henkeä.
Jumala tietää miten kohdata jokainen ihminen ja joskus Hän puuttuu “räjähtäneihinkin” tapauksiin.
Kiitos myös sinun todistuksestasi ja Jumalan siunausta sinulle!
Sainiota kuunnellessa tässä tulee ihan itsekin taas herätykseen…
Hän on juuri kesäkuussa täyttänyt 90 vuotta! Linkin takana kuva Antista Itsenäisyyspäivän vastaanotolla kättelemässä Saukkia ja Jenniä.
Sainio teki paljon nk. herätyslauluja ja muistan hänet. Kitaraako soitti vai haitaria? En löydä videoita hänen omasta esiintymisestään, mutta monet muuthan, kuten Konnakuoro, ovat laulaneet hänen tekemiään lauluja.
Tässä Ossi Hämäläinen laulaa. Muist. tämän laulun sanat on Antti Sainion:
Itse olen kyllä sitä mieltä, että kirkastusvuoren tapahtumaan voi suhtautua sekä näkynä (horama) että faktisesti tapahtuneena ihmeenä. Mutta kirkastusvuoresta voisi näin Herran kirkastumisen juhlan tienoilla aloittaa oman ketjunsakin.
En edelleenkään ymmärrä, miten johdat tästä sen ajatuksen, että kuoleman ja ylösnousemuksen välillä ei ole koettua aikaa. Minusta Lasarus-kertomus on nimenomaisesti vertaus, jonka pointti on siinä lopussa olevassa pointissa. Pointista olemme siis yhtä mieltä. Mutta itse vertauksen luomasta kontekstista emme näköjään ole.
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Me olemme kaikki omien ennakkoasenteidemme ja (epäselvien ja häilyvien) oppirakennelmiemme “vankeja”, siinä mielessä, että niitä emme voi koskaan ylittää. Voimme tulla niistä tietoiseksi, kyllä, mutta aina olemme niissä kiinni. Toki varmasti joku kirjoittaa joskus kirjoituksiaan enemmän sen perusteella, minkä uskoo (oppi) ja enemmän sen perusteella, mitä on kokenut, mutta uskomukset ja tapa katsoa maailmaa määrittävät kokemuksen ennakkoehtoja siinä määrin, että me koemme vain sitä, minkä tiedämme mahdolliseksi. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että voimme kokea myös jotain aivan muuta, mutta nämä sitten vaikuttavat meidän sisäisiin ennakkoehtoihimme ja muokkaavat niitä.
Sainio kertoo tuossa TV7 haastattelussa kuinka hän ruumishuoneella heräsi. Uskon, että Jumala hänet ikäänkuin riisti kuolemalta palvelustehtävään vankilassa.
Olen ollut yhden kerran vankilalähetyspäivillä, se oli luullakseni 1984, Kouvolassa.
Siellä joku saarnamies ilmoitti minulle, että minulla on toinen jalka lyhyempi kuin toinen ja jospa rukoiltaisiin. Istahin siihen penkille, hän rukoili ja sanoi: “Huomaatkos nyt, kuinka se kasvaa?” Minä en huomannut mitään. Hänen takanaan ihmiset ihmettelivät: “Joo, katsokaa, ohhoh, kyllä se kasvaa!” En ihan uskonut.
Nousin seisomaan ja mies kysyi, että no miltäs nyt tuntuu. Sanoin, että ei miltään. Mutta kävelemään lähteminen olikin toinen juttu! Koko ajan tuo jalkani kopsahteli lattiaan, oli ikäänkuin tiellä, aivan kuin se olisi ollut suurempaa kokoa kuin aiemmin. Tätä kesti koko illan, sieltä lähdettyäkin.
Joko olin suggestiossa, tai sitten…En tiedä. Muistaisin, että tuo esirukoilija oli pelastusarmeijalainen mies.
Nuorempana minulla oli aika, jolloin ajan kuluminen askarrutti minua. Ikäänkuin turhaannuin, koska huomasin koko ajan eläväni hetkessä, joka oli samantien historiaa. Ajan kuluminen ratkesi kun kuuntelin nuoruudenystäväni (Matti Vuorinen) puhetta kasetilta, joka minulle oli lähetetty maailmalle, jossa asuin. Tällä nauhoitetulla kasetilla Matti saarnassaan sanoi: “kun olemme taivaassa, iankaikkisuudessa Jeesuksen seurassa, niin meillä on AINA NYT”. Silloin myös aloin iloita siitä, etten kyennyt edes kuvittelemaan tuon “nytin” ihanuutta, koska Raamatun mukaan tuo nyt tulee olemaan täydellisen tyydytyksen ajattomuus.
Vt. 1. Kor. 2:9,10:
"9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: “mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”.
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin."
En todellakaan löydä Raamatusta, en Uuden eikä Vanhan Testamentin puolelta muuta ilmoitusta kuin, että kuolemaan ajan kokeminen päättyy ja siksi Jeesus sanoi ryövärille ristillä, että “tänä päivänä olet kanssani paratiisissa”. Eli samana päivänä kuin juuri uskoontullut kuoli.
Joudun palaamaan huommenissa tuohon kertomukseen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, sekä mitä Aabrahamilla on asian kanssa tekemistä.
Minusta meillä on jo nyt aina nyt. Tämä ikuinen nyt hetki on tietoisuuden välttämätön ajallinen olemisehto, jossa tietoisuus näyttäytyy itse itselleen ikuisena, siis aina nyt. Välillä toki jäämme ajatuksiimme ja pohdimme sitä, mitä olimme äsken, tai mitä olemme kohta, toisin sanoen samaistumme liikaa tuntemukseen tai odotuksiimme, mutta kuitenkin olemme nyt. Voisi ehkä sanoa, että tuntemuksiin (menneisyyteen) kiinnittäytyminen ja toiveisiin (tulevaisuuteen) kiinnittäytyminen ovat molemmat “syntiä”. Meidän pitää olla nyt. Näin minusta myös Paavali:
Jumala on asettanut uuden määräpäivän, “tämän päivän”. Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat: – Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.
Sellaista ajanteologiaa minä vieroksun, jossa ajatellaan, että taivaassa ikuisuus on jonkinlaista ajattomuutta. Pidän sitä myös virheellisenä. Taivaassa on edelleen aika, mutta se ei ole tämä langennut aika, jota elämme, vaan se on uusi ja täydellinen aika.
Ikuinen, aluton ikuisuus on vain Jumalan. Alkava, loputon ikuisuus on myös meidän.
Ortodoksit laulavat: “Sinä, Kristus, olit ruumiillisesti haudassa, / mutta sielullasi Jumalana tuonelassa, / paratiisissa Sinä olit ryövärin ja valtaistuimella Isän ja Hengen kanssa / kaikki täyttäen, oi tutkimaton.” Toisin sanoen, ryöväri oli samana päivänä paratiisissa, vaikka Kristus oli samaan aikaan myös tuonelassa - mutta samalla hän oli myös Jumalan valtaistuimella hallitsemassa. Toki “Jumalan valtaistuin” on ilmaisu asialle, jolla ei ole aikaa, tai joka on tangentuaalisesti ajallinen, siis ikään kuin ajan ja ajattomuuden rajalla.
Tätä ajanteologista keskustelua on käyty viime aikoina aika paljon. Monet ovat luopuneet täysin ajattomuuden ajatuksesta, mutta itse olen omaksunut vähän kompleksisemman position.
[details=Teen itse mm. seuraavia jaotteluita:]1. jumalallinen ikuisuus, joka jakaantuu Jumalan varsinaiseen ikuisuuteen (transsendentti ikuisuus) ja Jumalan ikuisuus maailmalle (omnitemporaliteetti)
2. immanentti ikuisuus, Jumalan maailmalle antama säilymisen lahja, joka on yhtäältä maailman ajallisuuden ehto, mutta myös maailman ikuinen jatkuminen (jossa saranakohtana tietenkin uusi luominen; tämä maailma päättyy, uusi maailma alkaa)
3. subjektiivinen ikuisuus, eli tämä aina nyt, josta äsken puhuin
4. metaforiset ikuisuudet
5. varsinainen aika (ns. B-series), joka jakautuu sisäiseen ja ulkoiseen aikaan
6. hetkellisyys, jossa on subjektiivinen hetki (tämä hetki, äsken, kohta), sosiaalinen hetki (ne aikakaudet, joita nimeämme), jumalalliset hetket (pelastushistorian momentit, erityisesti pelastushistoria perustana, nyt-hetki kääntymyksen hetkenä ja tulevaisuus Jumalan eschatonina)
7. ajan muodot (aikamuodot), jotka kuuluvat subjektiiviseen aikaan, ollen nyt (varsinainen nyt, metaforinen nyt), menneisyys (historia, narratiivi), tulevaisuus
8. pelastushistoria, joka on merkityksellisyyden vuotamista aikaan eschatonista lähtien (aika luotuna, langenneena, lunastettuna, pyhitettynä, kirkastettuna, eschaton)
9. metaforinen aika[/details]
Joka tapauksessa: pidän virheellisenä sitä, että puhutaan siirtymisestä “ajasta iäisyyteen”, ikään kuin kuollessa siirryttäisiin johonkin ikuisuuteen. Ei siirrytä. Se, mihin siirrytään, on taivas, ja sielläkin on aika. Ja sitten kun uusi luominen tulee, taivaallisen ajan luonne kattaa koko maailman; aikaa on aina tarpeeksi, ja asiat jatkuvat. Toisin sanoen: taivaassakin on asioiden seuraanto, se ei ole vain staattista olemista ilman liikettä, ajatuksia, sanoja, puhetta ja keskustelua.
Tuon jaottelun joskus ryöstän, muokkaan sitä vastaamaan omia tarpeitani ja käytän ihan erilaisessa jutussa. (Olen herrasmiesvaras ja ilmoitan etukäteen.)
