Kuolemanjälkeinen oleminen

Varmaan näinkin, mutta on vertauksessa toki paljon enemmän syvällisyyttä…

uuden testamentin evankeliumit ovat juutalaisten kirjoittamia ja heidän ajattelunsa noudatti hebrealaista logiikkaa, jossa asiat ryhmitellään mielummin asiayhteyksittäin, kuin kreikkalaisen logiikan tapaan kronologisesti. evankeliumien kirjoittajat eivät kirjanneet tapahtumia ajalliseen järjestykseen, vaan kasasivat niitä yhteen isommiksi ryhmiksi.

Luukas kertoo mm vertauksen hyvän sadon saaneesta rikkaasta miehestä, joka päätti varastoida kaiken ja viettää helppoja vuosia. Jumala kuitenkin tiesi paremmin, ihminen ei voi laskea tulevaisuuttaan omaisuutensa varaan, koska noutaja voi tulla milloin tahansa. Ahertamisen saavutuksista nauttiminenkaan ei saa ohittaa Jumalan tuntemista, ikuisen elämän saavuttamiseksi.

Luukas esitti myös vertauksen rikkaasta miehestä, ja hänen ovenpielessään makoilleesta köyhästä ja haavojaan koirille nuolettaneesta Lasaruksesta. Molemmat kuolivat yllättäen samaan aikaan (viittaus edelliseen ”rikas mies”-vertaukseen), mutta päätyivät tuonpuoleisessa eri paikkoihin (kuten elämässäänkin näytti olleen). Kidutuksensa keskeltä tämä aneli Aabrahamia lähettämään Lasaruksen lievittämään hänen tuskiaan (muistutus koirista ja siitä kuinka rikas ei lääkinnyt Lasarusta). Aabraham jopa sanoi, että heidän välillään on ylittämätön kuilu (kuin muistuttaakseen kuinka rikas ei halunnut kurkottaa asenteellisuutensa-kuilun yli Lasaruksen puoleen). Mies aneli, että Lasarus lähetetäisiin rikkaan elävien sukulaisten tykö varoittamaan, mutta Aabraham sanoi heillä jo olevan oikean tiedon (Mooseksen kirjoitukset, muistutus Jumalan tuntemisesta). Mies vain jatkoi kinuamistaan sanoen, että vain kuolleista herännyt voisi vakuuttaa elävät ikuisuuden todellisuudesta (Messias viittaa itseensä ja tuleviin tapahtumiin, jotka nämä Hänen kuulijansa varmaan tulevat näkemään).

Vertauksilla siis tuodaan opetuksen sisältö kuulijan ”mielenmaisemaan” muistijäljeksi synnyttämään ajatuksia ja Jumalan tuntemisen kaipuuta.

1 tykkäys

Olen vastannut tähän yksityiskohtaisesti ja kaikkiin väittämiisi. Löydät sen vastaus numero 28.
Tietysti, jos sinulla on lisää väittämiä tähän liittyen, niin käydään ne läpi.

Anteeksi @oka en pyri esittämään väitteitä kumotakseni sinun kirjoittamaasi, vaan halusin sanoa, että vertaus sisältää useita hienoja ajatuksenjuoksuja, joita tulkitsin sinun pitävän merkityksettöminä “juutalaisina taruina”. Siksi yritin jakaa näkemystäni vertauksen nyansseista.

Harmi, jos koet kirjoitukseni väittelynä… pyrin olemaan vastedes selkeämpi.

Kiitos, tämän meneekin aivan hyvin!

Törmäsin tällaiseen (aika kevyttä journalismia edustavaan) juttuun, jossa käydään läpi erilaisia teorioita siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

https://www.msn.com/fi-fi/lifestyle/koti-ja-vapaa-aika/30-teoriaa-siitä-mitä-kuoleman-jälkeen-tapahtuu/ss-BBSwRUx?ocid=spartanntp

Olihan siellä joukossa muistettu mainita kristinuskon käsityskin. Se oli tällaisessa muodossa:

Kristityt uskovat sekä taivaaseen että helvettiin. Jos henkilö on hyvä ja oikeudenmukainen, päätyy hän taivaaseen. Jos hän elää syntistä elämää tehden vääryyksiä, päätyy hän helvettiin.

Ei kristinusko taida ihan tuon boldaamani kohdan tavalla opettaa. Mihin Jeesus unohtui? Ihminen ei ilman Jeesusta täytä taivaan pääsyvaatimuksia.

2 tykkäystä

En saanut auki linkistä muuta kuin tämän;

"30 teoriaa siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu
Monille ihmisille kuolemanpelko johtuu tuntemattoman pelkäämisestä. Mitä tapahtuu, kun kuolemme? Pääsemmekö taivaaseen vai synnymmekö uudelleen eläiminä? Ohjelmoidaanko meidät kenties uudelleen?

Seuraavassa esittelemme 30 teoriaa kuolemanjälkeisestä elämästä!"

Vai pitääkö tuonne kirjautua ?

Siinä täytyy klikata kuvan oikealla puolella olevasta nuolesta aina seuraava kuva ja teoria. Kyseessä diaesitys kuvateksteillä.

1 tykkäys

Nyt vasta osui silmiin tuollainen väite, jonka kaltaista opetusta en ole koskaan kuullut katolisessa kirkossa, eikä sellaista löydy myöskään esim. katolisen kirkon katekismuksesta. Viestin kirjoittaja jäänee sittemmin foorumilta poistuneena nyt harhaluuloonsa, mutta muiden rakennukseksi lyhyt ja varmaan liiankin yksinkertaistettu esitys katolisen kirkon viimeisiä asioita koskevasta opetuksesta:

Kuolemassa sielu erkanee ruumiista ja menee henkilökohtaiselle tuomiolle.
Jos henkilö pelastuu, hänen sielunsa menee tässä vaiheessa suoraan taivaaseen, tai kiirastuleen puhdistumaan taivasta varten.
Jos henkilö ei pelastu, hänen sielunsa menee helvettiin.
Viimeisenä päivänä tapahtuu ruumiin ylösnousemus, jossa sielut yhdistyvät takaisin ruumiiseen. Tämä on kuitenkin uudistunut, ns. ylösnousemusruumis. Yhdessä maailman kanssa myös kiirastuli lakkaa olemasta. Seuraa Viimeinen tuomio.
Viimeisen tuomion jälkeen pelastuneet riemuitsevat kokonaisina ihmisinä taivaassa, kadotetut kärsivät kokonaisina ihmisinä helvetissä.

1 tykkäys

Isäni kuoli ja olen joutunut pohtimaan sitä, mikä on ihmisen tila kuoleman jälkeen.

Tai ehkäpä pitäisi löytää parempi sana “pohtimisen” tilalle: olen joutunut väkevästi kasvokkain asian kanssa. Kokemukseni voi olla intuition tasolla jonkinlainen, mutta voinko tuosta intuitiosta mitään oppia rakentaa, voinko sitä sanoiksi pukea - se onkin jo toinen juttu.

Toisaalta luterilaiset uskovat ylösnousemukseen vasta viimeisellä tuomiolla, mutta toisaalta Jeesus sanoi ristillä ryövärille, että olisi hänen kanssaan taivaassa “jo tänään”.

Luin tuota Maxin viimeisintä kommenttia tässä ketjussa ja kysyisinkin foorumilaisilta tarkennusta: onko katolilaisten ja luterilaisten välillä eroa siinä, miten puhutaan ja uskotaan sielu-ruumis -dualiteettiin? Luterilaiset kokemukseni mukaan korostavat ruumiin ylösnousemusta, mutta me “kulttuurikristityt” kyllä tunnumme uskovan sieluun ja ruumiiseen ja niiden erkanemiseen toisistaan maallisen kuoleman hetkellä.

Olemmeko me kulttuurikristityt tässä kohtaa pahasti harhaoppisia?

Olen pohtinut myös sitä, onko minulla kristittynä oikeus edelleen “puhua isälleni” siitä kokemuksesta käsin, että hän ei ole kokonaan poistunut, vaan pelkästään hänen maallinen taipaleensa on nyt ohi. Minä koen, että hän on “suojelusenkelini” (paremman sanan puutteessa, enkä ota taksonomisesti kantaa tuonpuoleisen olentoihin), en voi tuolle kokemukselle mitään enkä oikeastaan haluakaan voida.

Osanottoni isäsi poismenon johdosta.

Kyllä perinteisesti luterilaisuudessakin ajatellaan, että sielu on Jumalan tykönä taivaassa ja ruumis odottaa viimeisen päivän ylösnousemusta.

4 tykkäystä

Tuli samanlaista mieleeni.

1 tykkäys

Olen tässä ketjussa jo kommentoinnut, eli asia on minulle kiinnostava.
Teet ketjun, mikä näyttää järkeenkäyvältä ja täyttää RKK:n perustelut.

Kuitenkin, mielestäni, on tärkeätä poimia “Jos henkilö pelastuu” ja “Jos henkilö ei pelastu”. Eli viittaatko Raamatun pelastusoppiin, mikä yhdistyy pelastettujen kiirastulessa puhdistumis-oppiin?

Luterilaisuudessa on ainakin kaksi käsitystä rinnakkain. On klassinen “sielu taivaaseen, ruumis maahan” oppi. Sitten on ns. täydellisen kuoleman oppi (eli ei postuloida tietoisuutta kuoleman ja kuolleista heräämisen väliin). Saattaa olla muitakin.

1 tykkäys

Mielenkiintoista, että luterilaisuudessakin on tällä tavalla useita käsityksiä! Eikö tunnustuskirjat sano tähän asiaan mitään?

Muistaakseni norjalainen Aksel Valen-Sendstad opetti näin Dogmatiikassaan? Minusta tämä on kuitenkin väärin, koska silloin silta pelastettavan ja pelastetun välillä katkeaisi.

Postuloida, eli oletetaan välitilaa kuoleman, kuolinhetken ja Jeesuksen kohtaamisen pilvissä, välillä.

Kun ryöväri ristillä tuli uskoon:
Niin Jeesus sanoi hänelle: “Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä (semeron kr.) pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Lk.23:43)

Jeesus ja ryöväri kuolivat. Se oli ajan loppu, alkoi ikuinen nyt. Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ja palasi ajattomuuteen, Apt. 1:9.

Keskeistä on ajan, ajallisuuden loppu. Tuo “tänä päivänä” eli tänään, “koht’sillään”, on kaikkien vanhurskaututtujen kuolleitten hetki kohdata Jeesus. Ajasta kuolinhetken ja Jeesuksen kohtaamisen välillä ei ole aikaa.

Tätä ajatusta voi kehittää eteenpäin, myös silta, elävien ja kuolleiden välillä katkeaisi. Kuolemasta luterilaisessa teologiassa puhutaan monin sanoin, kuvin. Kaikkia ei tietenkään voi ottaa dogmaattisen vakavasti. Esim virsirunoudessa meillä on monia kuvia kuolemasta, ihmisen tilasta kuoleman jälkeen. Teologisessa kirjallisuudessa on myös erilaisia painotuksia ja hajontaa. Sinänsä jotkut ovat likiarvoja, suuntaa antavia, pedagogisia, vertauskuvia, runollisia ja vähemmän dogmaattisia, jotkut hyvinkin dogmaattisia. Katoliseen kiirastulioppiin sen sijaan on pidetty hajurako.

Tällainen ajanteologia on minun mielestäni ongelmallista. Ikuisuus ajattomuuden mielessä kuuluu vain Jumalalle. Kaikki muu on jatkumossa eli ajassa. Kaikella luodulla on aiemmin ja seuraavaksi, ensin ja sitten. Myös laulussa Amazing Grace sanotaan ikuisuuden (eli ei ajattoman vaan loputtoman) kohdalta: sitten, sen jälkeen. On loputon jatkumo.

1 tykkäys

Aika monet luterilaiset opettavat muunneltua kiirastulioppia. Siis sitä, että kuoleman jälkeen me muutumme Kristuksen kaltaisuuteen identiteetin jatkumona oppien virheistämme ja täydellistyen Kristuksen kaltaiseksi. Eli niin, että persoonan jatkumo säilyy, siksi muutos on vaiheittain.

En tiedä onko kuvauksesi oikean suuntainen. Joka tapauksessa luterilaisille on perin outoa ajatus, että taivaassakin muutosprosessi jatkuu. Taivas ei ole mikään staattinen tila, vaan sielläkin pyhitys jatkuu, näin tapahtuu myös enkelien kohdalla. Tämä näkemys on tullut usein esille ortodoksi kirjallisuudessa. Vaikka tämä ei olisi totta se on pohtimisen arvoinen.