Tuo oli hyvä kirjoitus, mm. siksi, että siinä otettiin laajempaa kokonaisuutta haltuun ja huomioon. Teksti ei kuitenkaan vastaa kovinkaan suoraan annettuun kysymykseen. Vastaus on lähinnä se, että pronssikäärme on Jumalan käärme ja pelastuksen käärme. Se ei vastaa kysymykseen siitä, miksi pakanakansojen kulttieläintä tai pahuuden symbolia käskettiin käyttää armonvälineenä.
Kristus otti päällensä meidän syntimme. Siten paha oli ristiinnaulittu myös Golgatalla. Kristus voitti kuolemalla kuoleman. Mooses voitti käärmeellä käärmeet. Niin, ja Jeesus kehottaa omiaan olemaan viisaita kuin käärmeet. Ongelma poistuu vähintään osittain jos tunnustetaan käärmesymbolin monimerkityksellisyys, siis se, että käärme voi tarkoittaa myös ja pelkästään jotain myönteistä, kuten viisautta tai ikuista elämää. Tällöin jaetaan käärmesymboliikkaa pakanoiden kanssa.
Ps: En kylläkään ymmärrä, miten ja millä perusteella käärme on viisaampi kuin vaikkapa apina, kissa tai mustekala. Ei sillä, että haluaisin alkaa muuttamaan mitään kertomuksia…
Pronssikäärmettä ja tankoa voi tosiaan pitää ristinä kristillisenä tulkintana. Näin on toki pidettykin ja Jeesuksen oma sana vahvistaa tätä (sitä voi sitten miettiä, tarkoittaako Jeesuksen korottaminen ristiinnaulitsemista tai pelkästään sitä).
Silti ristimotiivi ei nouse 4. Mooseksen kirjan tekstistä. Johanneksellakin se on sivussa (tankoa ei mainita), oleellisempaa on pelastuksen nostaminen esille. Ristivastauksesi ei liioin ole vastaus kysymykseeni, pikemminkin väistöliike. Sanan mukaan ei tullut katsoa ristiä, eikä tankoa, vaan vaskikäärmettä.
Näillä näkymin ja näin ollen, on minusta vahvin tulkinta se, että Raamatun kirjoittajat omaksuivat ympäröivää käärmeteologiaa omaan teologiaansa. Ilmeisesti samoin tehtiin myös Leviatanin, kaaoskäärmeen, tapauksessa. Siis siten, että ei sivuutettu otusta, eikä kielletty sen olemassaoloa, vaan kerrotaan Jumalan luoneen vesipedon telmimään ja myllyttäneen tämän hydraotuksen voimallaan.
Tulkintani ja käsitykseni vahvistavat käsitystä siitä, ettei pronssikäärme-episodi ole totta, historiallinen. Se on vähän surullista. Toisaalta kirjassani mainitaan, että jostain tuolta tapahtumapaikan pakeilta oli löydetty viitteitä jostakin pronssikaivostoiminnasta. Josko noita nyt ihan hatusta aleta heittämään…
Kun luin Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun, niin nyt ajattelin sukua vähän eri tavalla, koska olen enemmän lukenut ja varsinkin kuunnellut Raamattua ja sen selitystä. Aivan eri tavalla se avautui minulle, kun huomasin ne kaikkien kuninkaiden nimet Daavidin jälkeen. Aiemminhan vain Salomo kuulosti tutulta, mutta kaikki muut menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Olen aina ajatellut, että nimenomaan Maria oli Daavidin sukua. Nyt sitten huomasin, että Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen sukuluettelo päättyy Joosefiin, Marian mieheen. En nyt löytänyt paikkaa, jossa olisi mainittu Marian olleen Daavidin sukua, mutta eikö hänkin ollut.
Maria oli isänsä puolelta Daavidin kuningassukua. Luukkaan evankeliumin mukaan Maria ja Joosef olivat molemmat Daavidin sukua ja heidän sukunsa kotipaikka oli Betlehem . Äitinsä puolelta Maria oli pappissukua. Sen voi päätellä siitä kertomuksesta, jossa Maria vierailee serkkunsa Elisabetin luona, joka on papin vaimo ja itsekin “Aaronin tyttäriä”.
Eroa Luukkaan ja Matteuksen sukuluetteloiden välillä on selitetty juuri siten, että Matteus antaisi “vallanperimyksellisen” sukuluettelon Joosefiin, Jeesuksen isään lain edessä. Ja Luukas taas Jeesuksen lihallisen periytymisen Daavidista äitinsä kautta, toki siinäkin päädytään Joosefiin, mutta ikään kuin Marian puolisona ja sen perimyksen siten omaksuneena. En muista, missä juuri äsken jotain kirkkoisien tekstiä näin tähän liittyen, mutta koska kerran Kristuksen tuli olla Daavidin poika, oli hän sitä niin lain edessä kuin lihansa kautta.
Kieltämättä nyt on paljon kristittyjen vainoja ja eksytystä, mutta mietin tuota Saatanan irti päästämistä, että onko hän nyt irti. Millä tavalla Saatana on nyt irti ja mitä eroa sillä on siihen, että kiusannuthan se on tähänkin asti?
Tuo Saatanan irti päästäminen viimeisenä aikana perustuu Ilm. 20 luvun jakeeseen 3. Sitä tukee myös muualla Raamatussa esitetty ajatus siitä, että aivan ennen Kristuksen toista tulemusta tapahtuu suuri lankeemus uskosta.
Mitä Ilm. 20 mainittuun Saatanan sitomiseen tulee, ei Raamattu jätä meitä epävarmuuteen tämänkään sanonnan oikeasta käsittämisestä. Raamatun opin mukaan on koko ihmiskunta Perkeleen valtaan alistettu syntivelan tähden, johon maailma on syypää. Kristuksen sovituskuolema on vienyt pohjan tältä herruudelta (Joh. 12:31; 16:11). Yksityisten ihmisten kohdalta on Perkeleen valta lopussa ja Perkele siis heidän kohdaltaan sidottu siitä hetkestä, jolloin he kääntyvät uskon kautta evankeliumiin, toisin sanoen uskon kautta Kristuksen antamaan syntien poistamiseen. Tämänkin selityksen antaa taas Raamattu itse, kuten käy ilmi esim. kertomuksessa apostolinviran antamisesta Paavalille (Ap. t. 26:18; Kol. 1:13 - 14). Ei ole olemassa mitään muuta keinoa ihmiskunnan vapauttamiseksi Perkeleen vallasta kuin evankeliumin saarna ja usko evankeliumiin. Sellaiset tekijät kuin maallinen tiede ja sivistys sekä kristinuskon osakseen saama ulkonainen tunnustus ja asema maailmassa Konstantinuksen ajoista alkaen eivät sinänsä ole mitään keinoja Saatanan sitomiseksi. Juuri vainonalainen Kirkko on uskon kautta evankeliumiin voittanut Perkeleen ja maailman. Jos olemme varmat tästä, on meidän pakko Lutherin tavoin (St. L. XIV, 137; Erl. 63, 166) katsoa noiden tuhannen vuoden alkaneen silloin, kuin evankeliumin saarna lähti liikkeelle ihmiskunnan keskuuteen.
Milloin tuo »vähä aika», jolloin Saatana on taas oleva valloillaan, alkaa tai on alkanut, on yhtä mahdotonta vuodelleen ja päivälleen arvioida kuin viimeisen tuomion alkamisen päivä. Sen tunnusmerkiksi sanotaan kuitenkin yleinen rynnäkkö »pyhien leiriä ja sitä rakastettua kaupunkia» vastaan, siis kristillistä kirkkoa vastaan. Yleinen rynnäkkö kristillistä kirkkoa vastaan tapahtuu siten, että yleisesti hyökätään kristillistä oppia vastaan, jonka mukaan Kristuksen sijaissovituksen ansiosta on olemassa armollinen syntien anteeksiantamus; tämähän on se oppi, jonka varassa kristillinen kirkko uskon kautta pysyy voimassa. Koska tätä kristillisen kirkon perustusta vastaan hyökätään aivan yleisesti meidän aikanamme, olemme sitä mieltä, että me elämme »vähässä ajassa».
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 593.
Jeesus myös vertaa viimeisiä aikoja Sodoman ja Gomorran päiviin. Näemmehän tämän kaiken toteutuvan aivan silmiemme edessä ennennäkemättömällä vauhdilla ja luopumuksen kristinuskosta olevan jokaiselle näkevälle ja kuulevalle selviö.
Augustinus taisi selittää evankeliumien sukuluettelojen eroa sillä, että Joosef olisi adoptoitu, jolloin hänellä olisi kaksi sukupuuta: toinen biologisen isänsä ja toinen kasvatti-isänsä kautta. Toinen selitystapa on ollut juurikin tuo, että toinen sukuluettelo kuvaisi Joosefin ja toinen Marian sukupuuta.
Kotilieden hammashoitoaiheisen jutun mukaan Suomessa olisi jossain historian vaiheessa pidetty hampaiden harjaamista syntinä. Mikä kirkkokunta, herätysliike tai suuntaus lienee kyseessä, vaiko kuitenkin yksityisajattelu tai jopa uutisankka? Ikinä en ole tällaisesta kuullut.
Ymmärtääkseni tuota on liitetty nimenomaan luterilaiseen ajatteluun,mutta sitä en tiedä, onko kyse ollut vain joidenkin yksittäisten kirkon jäsenten ajattelusta, vai onko asiasta annettu myös jossain tällaista opetusta. Yle on myös väittänyt, että “Vielä 1970-luvun alussa Suomen kansa oli miltei hampaaton ja hammasharjaa pidettiin jopa syntisenä ylellisyysturhakkeena.” En muista silti törmänneeni koskaan hengellisessä kirjallisuudessa eli alkuperäislähteissä opetukseen hammasharjojen syntisyydestä, vaikka aika monelta aikakaudelta kirjoituksia on tullut luettua, joten ainakaan missään opetuksellisessa keskiössä tällainen ajattelu ei ole oletettavasti ollut. Sekundäärilähteistä olen saanut kuvan, että tällaista ajattelua olisi ollut yhdistyneenä ainakin jonkinlaiseen köyhyyttä ihannoivaan elämäntapaan, jossa hammasharjoja olisi pidetty eliitin ylellisyystuotteena ja turhakkeena.
Suomen historiassa hampaat tuhoutuivat suusta aikoinaan usein erityisesti erilaisten vitamiinien puutosten takia. Suomen talvella oli asiaan liittyen omat veronsa, kun tuoreita kasviksia ei ollut tarjolla eikä ruokaa osattu säilöä vitamiinit hyvin säilyttäen. Vitamiinien saannin monipuolistuessa elintason nousun myötä hampaita alkoi puolestaan tuhota erityisesti sokeri, jonka käyttö myös lisääntyi elintason noustessa, ja josta karies sai ravintoa. Ensimmäinen sokerinpuhdistamo perustettiin Suomeen 1750-luvun puolivälissä. Laajamittaisempi sokerin teollinen tuotanto alkoi Suomessa kuitenkin vasta vuonna 1919 ensimmäisen perustetun sokerijuurikastehtaan myötä. Vitamiinien puutoksesta johtuvaan hampaiden tuhoutumiseen harjaaminen ei ilmeisesti niinkään auttanut, mutta kariesin hallintaan siitä on ollut olennaisesti apua.
Markuksen evankeliumissa Jeesus soimaa fariseuksia ja lainopettajia heidän omista perinnäissäännöistään ja “ihmisten tekemistä käskyistä” (Mark. 7:5-13) Sanoma on siten se, että Jeesuksen opetuslapset ovat vapaita Jumalan lapsia.
Tahtoisin kysyä, mitkä ovat teidän mielestänne oman aikamme typeriä, hyödyttömiä ja mitättömiä käskyjä, joita kuitenkin noudatamme joko omaa tyhmyyttämme tai jonkinlaisesta pakosta? Millä me kristityt ja tämän päivän ihmiset siis kahlitsemme vapautemme töissämme, kodissamme ja vapaa-ajallamme? Tai toisin sanoen, mitä ovat ne hyttyset, joita siivilöimme laiminlyödäksemme Herramme käskyn? Huomaan, että tähän on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään konkreettista, mutta sitä kiitollinen olisin vastauksista.
Itselle tulee mieleen toisinaan överiksi menevä hätävarjelu. Menin tuossa pitämään vanhainkotiin hartautta. Tai niin, eihän se mikään vanhainkoti ollut vaan ties mikä Onnela, kun nythän on tällainen sääntö, että vanhusta ei saa sanoa vanhukseksi. No, olin unohtanut ottaa mukaan kynttilän, joten pyysin henkilökunnalta sellaista. Kolme sairaanhoitajaa putosi välittömästi kärryiltä - kuin olisin pyytänyt heiltä menoraa tai oinaansarvea. Sitten alkoi käsien levittely, päiden pyörittely ja turvallisuudesta huolehtiminen.
Minulle tarjottiin turvallista led-kynttilää. Ei kelvannut. Lopulta lähdettiin hakemaan osaston johtajaa, kenties soittamaan myös poliisi- ja pelastuslaitokselle sekä Karhu-ryhmälle. Yksi hoitaja vielä huomautti minulle, että hyvä jos kynttilää ei sytytetä, kun ne vahingothan olisivat sitten erittäin suuret. Johtajan valttuuttamana sain kuitenkin lopulta käsiini pyytämäni dynamiitin. Sitä sai polttaa tasaisella alustalla valvovan silmän alla. Meitä olikin sitten toistakymmentä aikuista vahtimassa, ettei vanhainkoti roihahda tuleen papin päähänpiston takia.
Päätin samantein, että otan seuraavan kerran mukaan viisi kynttilää, jotka sytytän anarkisesti ja pyromaanisesti ilman lupaa ennen siunauksia, virsiä ja Raamatunlukua.
Mikä on kenellekin turhaa tai typerää? Riippuu aikapaljon siitä missä roolissa on ja toimii. Myös esimerkissäsi. Jos on vsstuussa ihmishengistä ja tietää että kaikkea voi tapahtua, asenne on toinen kuin sillä joka ei suoraan joudu vastuuseen.
Minulle Jeesuksen varotus perinnäissääntöjen suhteen tuo enemmän mieleen Jumalan valtakunnan kuin ihmisten väliset säännöt ja pykälät jotka tosiaan harvoin ovat kiusallaan laadittuja. Hengelliset johtajat ovat vastuussa siitä että armon evankeliumi olisi kirkas. Kristityillä on inhimillinen taipumus rakentaa esteitä armolle. Portti on ahdas ja tie kapea, mutta ihmiset haluavat ahdistaa ja kapeuttaa usein toisten pääsyä Isän luokse. Siihen kelpaavat ne lisäykset ja ehdottomuudet jotka eivät meitä itseämme kiusaa.
Kirkon aarre on evankeliumi jota ei ole missään muussa uskonnossa eikä aatteessa.
Joskus ajattelen että kaikkien kirkkokuntien sisäänrakennettu olemus on enemmän asettaa vaatimuksia kuin tasoittaa tietä Jumalan luokse. Korostamme milloin mitäkin, yleensä Raamattuun perustuvaa ohjetta, ehkä huomaamatta että siitä muodostuu herkästi enemmän kuin vain hyvä apu uskonelämälle. On mahdotonta lähteä luettelemaan sellaisia asiota, sillä se nostaa vastalauseita, eri suunnista. Pitää yleistää: Kaikki, mikä estää ihmistä turvautumasta jo tänään Kristuksessa näkyvään armoon ja rakkauteen, on vähemmän tärkeää, vaikka niillä asioilla olisi paikkansa seurakunnan ja yksilön elämässä.
Toinen asia hieman on, että pienehköissä kristikunnan osissa ja lahkomaisissa yhteisöissä on ihan selvästi näkyvissä johtajien ja vahvojen halu kontrolloida laumaa, sen rivijäseniä. Asetetaan ehtoja sille, miltä kristityn pitää näyttää. Miten pukeutua ja käyttäytyä arjessa. Mitä harrastaa, kenen kanssa olla tekemisissä. Uskoa ja armoa tärkeämmäksi tulevat ulkonaiset seikat. Yksilöiden persoonalliset ominaisuudet pyritään jopa tuomitsemaan ja tukahduttamaan.
Jälkimmäisten sääntöjen kanssa on se ongelma, että myös normaaliin ryhmädynamiikkaan kuuluu tietty heimoajattelu. On ihan hyväkin esimerkiksi että täällä veisataan hartaasti ja tuolla ylistellään riehakkaasti. Tai että siirretään jotain traditiota sukupolvelta toiselle. Sellainen on parhaimmillaan lämmintä ja suojelevaa. Mutta muuttuessaan liian keskeiseksi ja kun samalla kadotetaan kyky ironiaan sekä itsekritiikkiin, ryhmistä loppuu happi ja alkaa vankeus.
Minua on askarruttanut muutama kysymys: kastoiko Jeesus itse ihmisiä vai kastoivatko vain hänen opetuslapsensa ikäänkuin Jeesuksen valtuutuksella?
Miksi Jeesus (tai hänen opetuslapsensa) kastoivat samaan aikaan kuin Johannes eli olivatko tässä molemmat kasteet toiminnassa yhtäaikaa?
Raamatunkohdat alla: Joh. 3:22-26 ja Joh. 4:1-3.
Kuka sitten oli kastanut opetuslapset? Vai oliko heitä kastettu ollenkaan?
Sen jälkeenJeesusmeni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan jakastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: “Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä”. (Joh. 3:22-26).
Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes
. - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa -
jätti hän Juudean ja meni taas Galileaan. (Joh. 4: 1-3).
Mulla olisi yksi esimerkki isien perinnäissäännöistä ja ihmiskäskyistä nykypäivässä. Olen tästä varmaan ennenkin kirjoittanut. Konservatiivipiireissä on monenlaisia sinänsä hyviä käytännöllisiä ohjeita nuorille seurusteleville pareille: ei yövytä yhdessä ennen avioliittoa, ei kosketa siihen ja tähän ruumiinosaan jne. Näissä on varmasti hyvää elämänkokemusta takana, mutta joskus niistä tulee liian ehdottomia sääntöjä, joissa ei oteta huomioon ihmisten erilaisia tilanteita - Raamatussahan näitä käskyjä ei ole. Esim. majoitusjärjestelyissä on pakko ottaa käytännöllisiä seikkoja huomioon, jos pari asuu eri paikkakunnilla pienissä opiskelija-asunnoissa kumpikin. Ihmisten seksuaalisuus on myös määrältään ja laadultaan vaihtelevaa, joten se mikä kenellekin aiheuttaa ylivoimaisia kiusauksia, on varsin yksilöllistä. Siksi tällaiset rajat tulisi vetää siihen kohtaan kuin kukin pari kokee omalla kohdallaan viisaaksi.
@JohannesK hätävarjeluesimerkkiä en kyllä ihan ymmärrä. Siis joo, joskus ehdoton kynttiläkielto voi olla asetettu liian heppoisin perustein. Muutenkin erilaiset turvallisuuspykälät voivat joskus olla ylettömän runsaita ja/tai kohtuuttoman vaikeita noudattaa (jolloin toki kasvaa riski siihen, että niillä heitetään vesilintua ja sitten käy huonosti). Tässä tapauksessa kuitenkaan en oikein näe, miksi kynttiläkieltoa pitäisi noin itseisarvoisesti protestoida. Elävä kynttilä ei ole Raamatun käsky ja tuskin edes kirkkokäsikirjan, ainakaan sellainen josta ei voisi poikkeustilanteessa poiketa. Kai joskus voi pöhköjäkin sääntöjä noudattaa vaikka ihan vaan ihmisten mieliksi? Niillä voi olla taustallaan myös sellaisia asioita, joita aihetta tuntematon ei tulisi ajatelleeksi.
Näin se on kynttiläasiassa.
Vanhainkotipalot ovat hirveitä tapauksia. Nuorna ollessani olin “koulutuksessa”, jossa paloturvallisuutta opetettiin ruotsalaisella kauhuelokuvalla jossa hoitokoti syttyy… musiikkina taisi olla Bachin sellomusaa, joka oli kyllä huono valinta! Onneksi enää ei tuo musa yhdisty muistissani siihen tunnelmaan.
Nuorten yöpymiset… niin, eräänlaisia tulipaloja siinäkin taidetaan ehkäistä, jos rajoitetaan…. Mutta tuo on aika laaja asia. Ja tilanteet monet.
Vaikea kuvitella, että vanhainkoti syttyisi palamaan hartauden aikana poltetun kynttilän vuoksi. Sehän on koko ajan näkösällä ja sammutetaan hartauden päätteeksi.
. Mutta tuo on aika laaja asia. Ja tilanteet monet.