Ymmärtääkseni tuota on liitetty nimenomaan luterilaiseen ajatteluun,mutta sitä en tiedä, onko kyse ollut vain joidenkin yksittäisten kirkon jäsenten ajattelusta, vai onko asiasta annettu myös jossain tällaista opetusta. Yle on myös väittänyt, että “Vielä 1970-luvun alussa Suomen kansa oli miltei hampaaton ja hammasharjaa pidettiin jopa syntisenä ylellisyysturhakkeena.” En muista silti törmänneeni koskaan hengellisessä kirjallisuudessa eli alkuperäislähteissä opetukseen hammasharjojen syntisyydestä, vaikka aika monelta aikakaudelta kirjoituksia on tullut luettua, joten ainakaan missään opetuksellisessa keskiössä tällainen ajattelu ei ole oletettavasti ollut. Sekundäärilähteistä olen saanut kuvan, että tällaista ajattelua olisi ollut yhdistyneenä ainakin jonkinlaiseen köyhyyttä ihannoivaan elämäntapaan, jossa hammasharjoja olisi pidetty eliitin ylellisyystuotteena ja turhakkeena.
Suomen historiassa hampaat tuhoutuivat suusta aikoinaan usein erityisesti erilaisten vitamiinien puutosten takia. Suomen talvella oli asiaan liittyen omat veronsa, kun tuoreita kasviksia ei ollut tarjolla eikä ruokaa osattu säilöä vitamiinit hyvin säilyttäen. Vitamiinien saannin monipuolistuessa elintason nousun myötä hampaita alkoi puolestaan tuhota erityisesti sokeri, jonka käyttö myös lisääntyi elintason noustessa, ja josta karies sai ravintoa. Ensimmäinen sokerinpuhdistamo perustettiin Suomeen 1750-luvun puolivälissä. Laajamittaisempi sokerin teollinen tuotanto alkoi Suomessa kuitenkin vasta vuonna 1919 ensimmäisen perustetun sokerijuurikastehtaan myötä. Vitamiinien puutoksesta johtuvaan hampaiden tuhoutumiseen harjaaminen ei ilmeisesti niinkään auttanut, mutta kariesin hallintaan siitä on ollut olennaisesti apua.
Markuksen evankeliumissa Jeesus soimaa fariseuksia ja lainopettajia heidän omista perinnäissäännöistään ja “ihmisten tekemistä käskyistä” (Mark. 7:5-13) Sanoma on siten se, että Jeesuksen opetuslapset ovat vapaita Jumalan lapsia.
Tahtoisin kysyä, mitkä ovat teidän mielestänne oman aikamme typeriä, hyödyttömiä ja mitättömiä käskyjä, joita kuitenkin noudatamme joko omaa tyhmyyttämme tai jonkinlaisesta pakosta? Millä me kristityt ja tämän päivän ihmiset siis kahlitsemme vapautemme töissämme, kodissamme ja vapaa-ajallamme? Tai toisin sanoen, mitä ovat ne hyttyset, joita siivilöimme laiminlyödäksemme Herramme käskyn? Huomaan, että tähän on oikeastaan aika vaikea sanoa mitään konkreettista, mutta sitä kiitollinen olisin vastauksista.
Itselle tulee mieleen toisinaan överiksi menevä hätävarjelu. Menin tuossa pitämään vanhainkotiin hartautta. Tai niin, eihän se mikään vanhainkoti ollut vaan ties mikä Onnela, kun nythän on tällainen sääntö, että vanhusta ei saa sanoa vanhukseksi. No, olin unohtanut ottaa mukaan kynttilän, joten pyysin henkilökunnalta sellaista. Kolme sairaanhoitajaa putosi välittömästi kärryiltä - kuin olisin pyytänyt heiltä menoraa tai oinaansarvea. Sitten alkoi käsien levittely, päiden pyörittely ja turvallisuudesta huolehtiminen.
Minulle tarjottiin turvallista led-kynttilää. Ei kelvannut. Lopulta lähdettiin hakemaan osaston johtajaa, kenties soittamaan myös poliisi- ja pelastuslaitokselle sekä Karhu-ryhmälle. Yksi hoitaja vielä huomautti minulle, että hyvä jos kynttilää ei sytytetä, kun ne vahingothan olisivat sitten erittäin suuret. Johtajan valttuuttamana sain kuitenkin lopulta käsiini pyytämäni dynamiitin. Sitä sai polttaa tasaisella alustalla valvovan silmän alla. Meitä olikin sitten toistakymmentä aikuista vahtimassa, ettei vanhainkoti roihahda tuleen papin päähänpiston takia.
Päätin samantein, että otan seuraavan kerran mukaan viisi kynttilää, jotka sytytän anarkisesti ja pyromaanisesti ilman lupaa ennen siunauksia, virsiä ja Raamatunlukua.
Mikä on kenellekin turhaa tai typerää? Riippuu aikapaljon siitä missä roolissa on ja toimii. Myös esimerkissäsi. Jos on vsstuussa ihmishengistä ja tietää että kaikkea voi tapahtua, asenne on toinen kuin sillä joka ei suoraan joudu vastuuseen.
Minulle Jeesuksen varotus perinnäissääntöjen suhteen tuo enemmän mieleen Jumalan valtakunnan kuin ihmisten väliset säännöt ja pykälät jotka tosiaan harvoin ovat kiusallaan laadittuja. Hengelliset johtajat ovat vastuussa siitä että armon evankeliumi olisi kirkas. Kristityillä on inhimillinen taipumus rakentaa esteitä armolle. Portti on ahdas ja tie kapea, mutta ihmiset haluavat ahdistaa ja kapeuttaa usein toisten pääsyä Isän luokse. Siihen kelpaavat ne lisäykset ja ehdottomuudet jotka eivät meitä itseämme kiusaa.
Kirkon aarre on evankeliumi jota ei ole missään muussa uskonnossa eikä aatteessa.
Joskus ajattelen että kaikkien kirkkokuntien sisäänrakennettu olemus on enemmän asettaa vaatimuksia kuin tasoittaa tietä Jumalan luokse. Korostamme milloin mitäkin, yleensä Raamattuun perustuvaa ohjetta, ehkä huomaamatta että siitä muodostuu herkästi enemmän kuin vain hyvä apu uskonelämälle. On mahdotonta lähteä luettelemaan sellaisia asiota, sillä se nostaa vastalauseita, eri suunnista. Pitää yleistää: Kaikki, mikä estää ihmistä turvautumasta jo tänään Kristuksessa näkyvään armoon ja rakkauteen, on vähemmän tärkeää, vaikka niillä asioilla olisi paikkansa seurakunnan ja yksilön elämässä.
Toinen asia hieman on, että pienehköissä kristikunnan osissa ja lahkomaisissa yhteisöissä on ihan selvästi näkyvissä johtajien ja vahvojen halu kontrolloida laumaa, sen rivijäseniä. Asetetaan ehtoja sille, miltä kristityn pitää näyttää. Miten pukeutua ja käyttäytyä arjessa. Mitä harrastaa, kenen kanssa olla tekemisissä. Uskoa ja armoa tärkeämmäksi tulevat ulkonaiset seikat. Yksilöiden persoonalliset ominaisuudet pyritään jopa tuomitsemaan ja tukahduttamaan.
Jälkimmäisten sääntöjen kanssa on se ongelma, että myös normaaliin ryhmädynamiikkaan kuuluu tietty heimoajattelu. On ihan hyväkin esimerkiksi että täällä veisataan hartaasti ja tuolla ylistellään riehakkaasti. Tai että siirretään jotain traditiota sukupolvelta toiselle. Sellainen on parhaimmillaan lämmintä ja suojelevaa. Mutta muuttuessaan liian keskeiseksi ja kun samalla kadotetaan kyky ironiaan sekä itsekritiikkiin, ryhmistä loppuu happi ja alkaa vankeus.
Minua on askarruttanut muutama kysymys: kastoiko Jeesus itse ihmisiä vai kastoivatko vain hänen opetuslapsensa ikäänkuin Jeesuksen valtuutuksella?
Miksi Jeesus (tai hänen opetuslapsensa) kastoivat samaan aikaan kuin Johannes eli olivatko tässä molemmat kasteet toiminnassa yhtäaikaa?
Raamatunkohdat alla: Joh. 3:22-26 ja Joh. 4:1-3.
Kuka sitten oli kastanut opetuslapset? Vai oliko heitä kastettu ollenkaan?
Sen jälkeenJeesusmeni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan jakastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: “Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä”. (Joh. 3:22-26).
Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes
. - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa -
jätti hän Juudean ja meni taas Galileaan. (Joh. 4: 1-3).
Mulla olisi yksi esimerkki isien perinnäissäännöistä ja ihmiskäskyistä nykypäivässä. Olen tästä varmaan ennenkin kirjoittanut. Konservatiivipiireissä on monenlaisia sinänsä hyviä käytännöllisiä ohjeita nuorille seurusteleville pareille: ei yövytä yhdessä ennen avioliittoa, ei kosketa siihen ja tähän ruumiinosaan jne. Näissä on varmasti hyvää elämänkokemusta takana, mutta joskus niistä tulee liian ehdottomia sääntöjä, joissa ei oteta huomioon ihmisten erilaisia tilanteita - Raamatussahan näitä käskyjä ei ole. Esim. majoitusjärjestelyissä on pakko ottaa käytännöllisiä seikkoja huomioon, jos pari asuu eri paikkakunnilla pienissä opiskelija-asunnoissa kumpikin. Ihmisten seksuaalisuus on myös määrältään ja laadultaan vaihtelevaa, joten se mikä kenellekin aiheuttaa ylivoimaisia kiusauksia, on varsin yksilöllistä. Siksi tällaiset rajat tulisi vetää siihen kohtaan kuin kukin pari kokee omalla kohdallaan viisaaksi.
@JohannesK hätävarjeluesimerkkiä en kyllä ihan ymmärrä. Siis joo, joskus ehdoton kynttiläkielto voi olla asetettu liian heppoisin perustein. Muutenkin erilaiset turvallisuuspykälät voivat joskus olla ylettömän runsaita ja/tai kohtuuttoman vaikeita noudattaa (jolloin toki kasvaa riski siihen, että niillä heitetään vesilintua ja sitten käy huonosti). Tässä tapauksessa kuitenkaan en oikein näe, miksi kynttiläkieltoa pitäisi noin itseisarvoisesti protestoida. Elävä kynttilä ei ole Raamatun käsky ja tuskin edes kirkkokäsikirjan, ainakaan sellainen josta ei voisi poikkeustilanteessa poiketa. Kai joskus voi pöhköjäkin sääntöjä noudattaa vaikka ihan vaan ihmisten mieliksi? Niillä voi olla taustallaan myös sellaisia asioita, joita aihetta tuntematon ei tulisi ajatelleeksi.
Näin se on kynttiläasiassa.
Vanhainkotipalot ovat hirveitä tapauksia. Nuorna ollessani olin “koulutuksessa”, jossa paloturvallisuutta opetettiin ruotsalaisella kauhuelokuvalla jossa hoitokoti syttyy… musiikkina taisi olla Bachin sellomusaa, joka oli kyllä huono valinta! Onneksi enää ei tuo musa yhdisty muistissani siihen tunnelmaan.
Nuorten yöpymiset… niin, eräänlaisia tulipaloja siinäkin taidetaan ehkäistä, jos rajoitetaan…. Mutta tuo on aika laaja asia. Ja tilanteet monet.
Vaikea kuvitella, että vanhainkoti syttyisi palamaan hartauden aikana poltetun kynttilän vuoksi. Sehän on koko ajan näkösällä ja sammutetaan hartauden päätteeksi.
Sleyn tai Nuotan nettisivujen kautta on ainakin joskus löytynyt esim kysymyksiin vastauksena aika yksityiskohtaisiakin juttuja. Tosi rakkaus odottaa -kirjassa on myös jotain, mutta ei muistaakseni niin kategorisessa muodossa ilmaistuna. En mene mihinkään henkilönnimiin tai täsmällisiin tilaisuuksiin tässä, kun muistikuvat eivät ole niin tarkkoja. Mutta kontekstina nuortenillat, opiskelijaillat, ylipäätään nuorisolle suunnattu toiminta herätysliikkeissä. Riparilla käydään ehkä enemmän perusjuttuja kuin detaljeja.
Sleyn viralliset opetukset aiheesta löytyvät tästä. Niissä ei ole detaljitason ohjeita siitä, miten ennen avioliittoa kannattaa asioita käytännössä tehdä, vaan enemmänkin Raamatusta nousevia perusperiaatteita.
Itse kuulemani opetukset aiheesta ovat olleet esimerkiksi sellaisia, joissa jo avioituneet pariskunnat ovat kertoneet, millaiset käytännöt he ovat hyväksi tai huonoksi havainneet. Niistä pystyy ehkä tekemään kategorisia listauksiakin, mutta eri puhujat ovat voineet opettaa asiasta hiukan eri tavoin - sen mukaan, mikä on kenellekin ollut haasteellista tai helppoa aikoinaan tai jälkikäteen pohdittuna.
Kirjallisuuttakin aiheesta on kristillisillä kustantamoilla ollut. En ole kuitenkaan itse tutustunut tuoreimpiin kirjoihin, joten en tiedä, mitä ylipäätään opetetaan vaikkapa vuonna 2019 julkaistussa kirjassa “Treffit” tai vuonna 2020 julkaistussa kirjassa “Taivaallisen hyvää seksiä” tai 2022 suomennetussa Kellerin kirjassa “Avioliiton merkitys”, joita kristilliset kirjakaupat esimerkiksi myyvät aihepiiriin liittyen.
Yleisen tason opetuksen avioliitosta ja sen merkityksestä ymmärrän hyvin ja pidän sitä tärkeänä.
Vieraaksi itselleni kokisin kyllä jos, kuten Anskutin kertoi, joku tulisi ohjeistamaan siinä mihin ja miten saa koskea ja miten nukkumisjärjestelyt pitäisi järjestää.
Toki! Joskus tämä lienee viisasta, joskus taas Jeesuksen asenne fariseuksia kohtaan. Tuolla paikassa ei siis ollut kieltoa kynttilänpolttamisesta, vaan käytäntö olla niitä polttamatta. Eilen otin kaksi kynttilää mukaan ja ihan kivasti meni.
Tilastointi tuli itselleni mieleen. Olisiko se turha sääntö, minkä noudattaminen on pois Jumalan tahdon noudattamisesta? Tämä varmaan jakaa mielipiteitä, vaikea sanoa. Toinen on (pakolliset) vakuutukset. Vakuutusrahat voisi jakaa köyhille vakuutusfirmojen sijaan.
Kolmas on ylimenevät turvajärjestelmät. Ymmärrän, että lukot ja salasanat ovat tarpeellisia syntiinlangenneessa maailmassa roistojen ja ilkivallan takia. Silti esimerkiksi seurakunnissa on lukkojen lisäksi ostettu hälytysjärjestelmiä ja valvontakameroita. Onko tarpeen? Lisäksi lukkoja saattaa olla monta. Eräässä seurakunnassa piti esimerkiksi avata kolme lukkoa, että pääsi käsiksi lapsityön kartonkeihin. Ehkä vähän turhaa suojelua? Sekin on tullut koettua, monet kerrat, että hälytykset pärähtävätkin soimaan työntekijöillä tai se, että työntekijä jää lukkojen taakse, kun ei ole tajunnut ottaa avaimia huoneestaan taskuun liikkuessaan työpaikallaan.
Tietosuojaa en liioin halua väheksyä. Joskus on vain tuntunut siltä, että tämä suojeleminen on tärkeämpää kuin ihmisten kohtaaminen ja heistä välittäminen. Esimerkiksi silloin jos työntekijä pätee jälkimmäisen sijaan siinä, ettei koskaan jätä vihkipaperia autoonsa tai hautajaisvarausta vailla silppuria. Tai silloin jos työntekijä ei ole kadulla tuntevinaan tapaamaansa seurakuntalaista, vaikkapa nuorta, jotta muille läsnäolijoille ei paljastuisi, että nuori ja seurakunnan työntekijä ovat tuttuja / asioineet yhdessä - esimerkiksi nuorten illassa.
Mitä vain voi tapahtua missä vain. Silti on minusta viisasta, ettei myöskään ylimitoita turvaa ja sen kustannuksia.
Niinpä. Ja evankeliumi tarjoaa todellisen vapauden, kuten Jeesus asian ilmaisi. Ja miksipä Paavali olisi kirjoittanut näin, jos ei olisi tarkoittanut, mitä tuossa lukee:
“Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.” (Gal 5:13)
Juuri näin. Ja totta tuo evankeliumin ja vapauden sitominen! Mutta kysymykseni oli siis se, mikä on se tämänpäivän korban ja galatalaisten mielettömyys, jolla ympärileikkaamme itsemme. Mistä säännöistä on vain tai lähinnä haittaa tai enemmän haittaa kuin hyötyä.
Luterilaisittain ilmaistuna tässä on kyse siitä, että mennään takaisin “lain alle”, että tulee joku käsky armon ja ihmisen väliin. Onko siis vaikkapa paastoaminen lihasta tiistaiaamun työkokouksessa hyttysten siivilöintiä ja typeriä perinnäissääntöjä? Ei minun mielestäni.
Öh, jopa kirjoititkin oudon kommentin. Eli sinusta siis seurakunta, joka velvoittaa jäsenensä maksamaan kymmenykset toimintakuluihinsa on langennut lain alle ja galatalaisten mielettömyyteen?! Entäs kirkollisverot sitten? Niitähän on pakko maksaa, jos tahtoo kirkkoon kuulua - paitsi jos on oikein köyhä voi saada vapautuksen. Se tolkku tuossa on löydettävissä, että juuri jonkun asian velvoittaminen tai pakolliseksi saattaminen tai suorastaan pelastuksen ehdoksi asettaminen on se, mikä kristityn vapauden riistää. Tuskin nimittäin sinäkään vastustat vapaaehtoisia kymmenyksiä.
Tässä on myös lain ja armon välinen suhde ja haaste käsillä. Juuri siksi Jeesuksen sanoja on vaikea soveltaa nykyaikaan. Sanotaanhan sanassa: “pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” Tunnollisen tilastoinninkin voi tulkita pyhitykseksi.
. Mutta tuo on aika laaja asia. Ja tilanteet monet.