Ihan nopeasti katsoen seemeion on se sana, jota tavallisesti käytetään, ta thaumasia, ihmeet, esiintyy vain kerran Matt 21:15. Teras esiintyy vain yhdistettynä seemeionin kanssa, Johanneksen evankeliumissakin kerran 4:48. Matt ja Mark sanapari on molemmissa vain kerran ja viittaa silloin väärien kristusten ja profeettojen tekoihin. Tuo merkit ja ihmeet on tyypillinen ilmaus etenkin ApT:ssa ja epistoloissakin.
Kuten pieni ja nopea sanakirjaharjoitus osoitti, Kristuksen ihmeet ovat Raamatussa aina ‘merkkejä’. (Pidätän tässä mahdollisuuden erehtyä, koska selvitys tehtiin puutteellisin välinein ja ajoin)
Kaanaan häät on kolmas vanha epifaniajuhlan aihe. Kristuksen tekemät teot ovat osoituksena hänen Jumaluudestaan ja siitä, että hän täyttää profeettojen lupaukset. Myös apostolien teot ovat merkkejä Jumalan valtakunnasta, joka on tullut keskellemme.
Oliko Kaanaan häät ennen vai jälkeen Jeesuksen kasteen? Eikö kasteen jälkeen alkanut Jeesuksen julkinen toiminta?
Kaanaan häät olivat kasteen jälkeen. Kaanaassa Jeesuksella oli jo omia opetuslapsia, ainakin osa heistä. Juuri tämän päivän saarnassa Kansanlähetyksen messussa käsiteltiin. Voit kuunnella sen linkistäni, jonka laitoin aiemmin.
Kuuntelin kyllä kirkonmenot, mutta se mietitytti, kun Jeesus vastasi äidilleen, että vielä ei ole hänen aikansa.
Kaipa hän tarkoitti sitä, että se hetki jolloin se tehtävä, jota varten hän oli tullut ei ollut vielä. Mutta Maria, joka oli hänen äitinsä sai siis kutsua hänet tehtäväänsä ilmaisemalla, että viini on lopahtanut. Mariahan oli porukasta kenties ainoa, joka uskoi häneen jo ennen hänen tunnustekoaan ja tiesi siten kuka hän on ja meni siksi Jeesuksen tykö, eikä lähtenyt hakemaan paikallisesta “City-Marketista” viiniä. Olihan Maria saanut tästä lapsestaan ilmoituksen jo ennen hänen syntymäänsä.
Tämä ei ole vastaus S G lle, mutta en jaksanut plarata läpi koko litaniaa. Katsoin tänään tv jumalanpalveluksen Tikkurilan kirkosta ja huomasin, että alttariliinassa näkyy profiili ihmiskasvoista. Tietääkö kukaan, ketä se esittää vai esittääkö ketään?
Mitä tämä kuva esittää? Minua kiinnostaa kovasti.
Ei tarvitse viestiketjun alussa ollessaan kelata koko ketjua läpi päästäkseen kirjoittamaan viestiä. Riittää, kun klikkaat nuolta, joka on oikealla viestien vieressä tyhjässä tilassa harmaassa laatikossa. Toinen mahdollisuus on vetää alas asti viestien oikealla puolella olevan vaaleansinisen palkin paksumpaa kohtaa, joka näyttää, missä kohdassa ketjua ollaan menossa.
Siinä yritetään tasapainoilla kultaista keskitietä kovasti horjuen välillä puolelle ja toiselle. Yritetään pysyä Raamatun opissa ja sitten ihmisten vaatimuksissa. Valitaan jonkinlainen keskimääräinen tie, mitä kirkko nyt toteuttaa.
Pyhä kolminaisuus / apostolit / pyhiinvaellus / joki tuon tekstin mukaan.
Silloin tällöin joku suomalainen ‘palaa islamiin’. Niin sanotusti. Yleensä huomioideni mukaan paluun tekee naisoletettu, joka on mennyt naimisiin muslimimiehen kanssa.
Useimmiten, kun asiasta on tehty lehtijuttu, jossa asianomainen kertoo prosessista, joka on päätynyt islamiin palaamiseen, tulee selvimmin ilmi jotain sen tyylistä, että ‘islam uskontona sattui sopimaan täysin omiin arvoihin’. Jumalasta ei kuitenkaan välttämättä puhuta sanaakaan.
Kuka alkaa harjoittaa mitään uskontoa vain sen takia, että arvot sattuvat osumaan kohdilleen? Epäilen, ettei kukaan palstan kristityistä olisi kristitty, ellei uskoisi Jumalaan ja Jeesukseen. Mistä luulette johtuvan sen, että noin kevyin perustein aletaan harjoittaa ylipäänsä mitään uskontoa?
Minun on vaikea käsittää, että kukaan länsimaalainen koulutettu ihminen voisi esimerkiksi pitää islaminuskoa todennäköisemmin oikeana uskona kuin kristinuskoa. Mikä voisi olla syynä siihen, että esimerkiksi kantasuomalaiset ihmiset kääntyvät islamiin? Itse uskon sen johtuvan ennemmin juuri avioliiton kautta syntyneestä ryhmäpaineesta. Eli uskonnonharjoittajaksi aletaan sen vuoksi, että oma lähipiiri tuntisi olonsa mukavammaksi, kun kaikki perheenjäsenet olisivat muslimeja. Onko kellään palstalaisella käsitystä siitä, olenko asiassa oikeassa, vai onko asiassa jotain sellaista, joka selittää paremmin tämän ilmiön? Olen aina pitänyt uskonnonharjoittamisen edellytyksenä ja keskipisteenä uskoa uskonnon jumalolentoihin. Tietysti esimerkiksi Suomessa moni kirkkoon kuuluva ei käytännössä harjoita uskontoaan juurikaan, mutta miksi siirtyä jonkin täysin meille vieraan uskonnon harjoittajaksi? Siinä kysymys.
Minäkin olen aina pitänyt. Mutta vuosikymmenien kuluessa olen tullut tietämään, että uskontoa voi harjoittaa ilman että vakavissaan uskoo oman yhteisön oppia. Miten tällaiset ihmiset asian itselleen perustelevat, on kyllä jäänyt minulle arvoitukseksi.
Tuota käsiteltiin jonkunkin verran tässä LHPK:n podcastissa, jossa kaksi LHPK:n pastoria keskusteli Bonhoefferista ja hänen tuotannostaan. Siinä oli kiinnostavia näkökulmia, suosittelen.
(Muokkaus:) Ai niin, se linkki:
“Aiemmin muussa kristillisessä kirkossa tai yhteisöissä oikein kastettuja ei tarvitse kastaa uudelleen. He tulevat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi tarpeellista opetusta saatuaan tunnustamalla kirkon uskon.”
Tietoa kasteesta ja rippikoulusta kirkkoonliittyjälle - evl.fi
Onko jossain määritelty, mitä tuo “muussa kristillisessä kirkossa tai yhteisöissä oikein kastettuja” sisältää? Pidetäänkö esimerkiksi aiemmin helluntai- tai baptistiseurakunnassa kastettua “oikein kastettuna”, jos hän haluaa liittyä luterilaiseen kirkkoon vai kastetaanko hänet uudelleen? Onko tästä selvää koko kirkon yhteistä ohjeistusta, vai päättääkö tällaisen ihmisen kanssa keskusteleva pappi asian? Tai kyseisen seurakunnan papisto tai kirkkoherra?
Kirkkojärjestyksessäkin puhutaan oikein kastetusta määrittelemättä, mikä “oikein kastettu” tarkoittaa. Lisäksi kirkkojärjestyksessä sanotaan “Kirkon jäseneksi tulee oikein kastettu lapsi sekä asianomaisen ilmoituksen perusteella toiseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja myös muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva säädetyn iän täyttänyt henkilö, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa tehdyn sopimuksen kirkon jäseneksi tulemisesta.” Minkä kirkkojen ja yhdyskuntien kanssa tällainen sopimus on olemassa? Kun etsin tätä, löysin myös sivuja, joilla puhutaan mm. ehtoollisyhteydestä ja viitataan sopimukseen, mutta en löydä mistään tietoa, minkä kirkkojen ja yhdyskuntien kanssa tällaisia sopimuksia on. Onko näissä kyse Porvoon sopimuksesta vai jostain muusta? Epäilen, että muusta, koska Porvoon sopimushan sisältää vain luterilaisia ja anglikaanisia kirkkoja.
Jäin tätä miettimään, kun eräällä virolaisella foorumilla tuli eteen keskustelu, jossa baptisti on siirtymässä luterilaiseen kirkkoon ja paikallisessa seurakunnassa ollaan sitä mieltä, että hänet täytyy kastaa uudelleen, mitä hän taas ei halua. Muut keskustelijat ehdottavat hänelle mm. yhteydenottoa johonkin toiseen luterilaiseen seurakuntaan, mikä viittaisi siihen, että ainakin ehdottajat uskovat, että jotkut papit kastavat uudelleen, toiset eivät.
Jos on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, niin kaste on pätevä. Vapaiden suuntien kaste käy hyvin kasteeksi. Ei kasteta uudestaan luterilaiseen kirkkoon liityttäessä. Vaikka vapaat suunnat kastavatkin ja halveksuvat vanhojen kirkkokuntien kastetta. “Me uskomme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi…”.
Myös jotkin ortodoksikirkot kastavat uudelleen.
Ei yksikään luterilainen pappi kasta uudelleen. Tai ei ainakaan uskalla sanoa sitä ääneen. Ettei kyse vaan olisi ollut samaa sukupuolta olevien vihkimisestä?
D
Älä nyt viitsi… Kaste ja avioliitto on niin eri asiat, että en niitä sekoita, edes vieraalla kielellä. Sitä paitsi, Virossa ei ole edes siviilivihkimistä samaa sukupuolta oleville, joten vihkimistä tuskin siellä tulisi edes mieleen kellään kirkosta kysellä. Sen sijaan olen havainnut muissakin asioissa, että virolaiset papit ovat seurakunnissaan eri tavalla auktoriteetteja kuin täällä - ehkäpä siksi, että vain suurimmissa kaupunkiseurakunnissa pappeja on enemmän kuin yksi. Ainoa pappi voi noudattaa seurakunnassa helpommin omaa linjaansa.
Kysymys siis nimenomaan oli siitä, että henkilö on eronnut baptistikirkosta ja on liittymässä luterilaiseen kirkkoon, mutta hänen paikkakuntansa luterilainen pappi on kahteen kertaan sanonut, että hänet pitää kastaa. Olen kuullut Virossa aiemminkin jonkun luterilaisen papin pitävän vapaiden suuntien kastetta vääränä.
Lähtökohtaisesti tällaiset papit ovat väärässä. Mutta vapaita suuntia on kyllä laidasta laitaan. Voihan niissä olla semmoisiakin jotka kastavat muuten kuin kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
Toisaalta jos kyse on kuitenkin vapaiden suuntien samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, niin on ymmärrettävää että sitä pidetään vääränä. Pitää olla jämpti näissä!
D
Naapuri kyseli sielunvihollisen muita nimityksiä. Tarjosin hänelle lohikäärme, antikristus, suuri Babylon, väärä profeetta, portto, peto jolla portto ratsastaa, mutta jotain muuta hän vielä kaipasi. Oli nääs radiossa Leo Meller maininnut jostain vastaavasta, että olisi nyt tuolla itänaapurin pressan kaverina. Tiedä häntä?
Tämä stemma. Muistan ulkomaakomennus kun joku vapaakirkkoinen yhteisö kastaa vain Jeesuksen nimi. Sain SvK:n jäsenenä syytös vääristely kun kuulun kirkko, jossa kaste pohjaa päälle Treenighetsläran. Kävin ko. kirkko pari kertaa.