Tämä juuri on hämmentävää, että sykretismin avulla houkutellaan kansaa kirkkoon. Herää kysymys onko pian tarjolla kristillistä astrologiaa tai kristillistä spiritismiä? Totta on sekin, että jooga- nimen alla touhutaan monenlaista, mutta itse ajattelen että kristillisempää olisi pysytellä voimistelussa, johon ei liity henkisiä harjoituksia.
Ei hätää, en ole pillastunut
Jäin vielä miettimään ylempänä ketjussa mietittyä hiljaisuutta ja sitä onko Jumala hiljaisuudessa. Hiljaisuus- sanan voi ymmärtää eri tavoin. Jokainen meistä lienee huomannut, että ulkonaisesti hiljaisessa paikassa on helpompi keskittyä rukoukseen ja hengelliseen lukemiseen. Hiljaisuuden Ystävät ry:n lehdissä kuitenkin käsiteltiin paljon myös oman sisimmän hiljaisuutta ja tyhjentämistä buddhalaisuuden tapaisesti. Käsittääkseni kristitty pyrkii täyttämään ajatuksensa ja sisimpänsä Kristuksella eikä suinkaan tyhjentymään, koska se tyhjyys täyttyy kuitenkin jollakin. Jos meissä ei ole Kristusta, niin sitten on jotakin muuta ja tällaisen hiljaisuuden tavoittelu ei mielestäni ole oikein.
Kristilliset kirkot ovat adventisteja lukuun ottamatta hylänneet tämän ns annihilaatio-opin. Myös jehovantodistajat kannattavat tätä. Atesitit jne, jotka muutenkin ajattelevat että ihminen vain raukeaa tyhjiin kuollessaan ovat samoilla linjoilla.
Kristinusko on tätä vastustanut ehkäpä siitä syystä että sielua pidetään kuolemattomana Jumalan luomuksena.
Kirjoittelin tänne joskus että ajatus tietoisuuden katoamisesta (l. annihilaatio) on ajatuksena omituinen. Olisi jokin tietoisuus joka ei tiedä olevansa… päädymme äkkiä skitsofreenisiin ajatuksiin. Ja toisaalta ikuinen ero Jumalasta ja samalla myös tietoisuudesta siitä että Jumalaa on… ei se paljoa eroa olemattomuudesta.
Helvetinpelko on mielestäni erittäin huono motiivi kristittynä olemiselle, koska se uhkaa synnyttää pelkkiä käännynnäisiä, helvetin lapsia, sydämeltään muuttumattomia, tekopyhiä ja ulkokultailevia ja kivikovia fariseuksia.
Kristinuskon tavoitteena on taivas ja pelastus, helvetti ei ole keskiössä. Sitä ei kuitenkaan pitäisi kiistää, sillä se on valtavirran kristillisyydessä tunnustettuna tosiasiana. Esim agnostikot ovat usein tuoneet esille, etteivät voi uskoa Jumalaan, joka kiduttaisi ihmisiä helvetissä. Helvetti on tarkoitettu ensisijaisesti Saatanalle ja hänen enkeleilleen ja muille palvelijoilleen.
Se kuinka uskomattoman lopulta käy on Jumalan päätös. Helvettiin kannattaa ainakin varautua uskomattoman, vaikka se ei olisikaan keskiössä. Ja tosiaan, kuten olen agnostikoillekin todennut, adventistit eivät usko ikuiseen piinaan, joten valinnanvaraakin löytyy, jos asia tuntuu vaikealta. Adventisteilla on muuten hyvin kirkas evankeliumi.
Viittaan vain siihen, että Kirjoitusten perusteella asia ei välttämättä ole ihan yksinkertaisen selvä. Itse kun en seuraa minkään kirkkokunnan oppeja ja tulkintoja, olen löytänyt sieltä tukea myös toisenlaiselle vaihtoehdolle.
Mitä nyt sanovat sunnuntain viettämistä pedon merkiksi ja ainoastaan lauantaina sapattia viettävät ovat oikeita kristittyjä. Lisäksi on ruokia ja juomia koskevia sääntöjä. “Älä tartu, älä maista, älä kosketa.” Ja onhan noilla ollut pieleen menneitä aikalaskelmiakin.
Ehkä Amerikasta tulevaksi kirkoksi heillä on kirkas evankeliumi harhoistaan huolimatta.
Kuten muissakin aiheissa, asiaa ei mielestäni voida ratkaista yksittäisten jakeiden perusteella, varsinkin kun on olemassa muitakin tulkintavaihtoehtoja, eli tässäkin tarvitaan kokonaisnäkemys.
Toki ikuisen piinan mahdollisuus on otettava huomioon - tänne helvetin esikartanoonhan me olemme syntyneet, joten jatkoa voi seurata. Ihminen voi tässä maailmassa kohdata aivan karmeaa kärsimystä, mutta sehän voi olla vain esileikkiä ikuisuuteen nähden. Eli kuoleman kautta ei mentäisikään lepoon vaan lopulta kahta kauheampaan tilaan.
Jumala salli oman poikansa kärsivän hirveällä tavalla, joten hänelle ei liene mitään vaikeuksia heittää koko ihmiskunta ikuiseen piinaan.
Emme voi tietää, mutta itse olen sellaisessa käsityksessä, että toinen kuolema on oikeasti toinen kuolema.
Puhuinkin evankeliumista, en noista mainitsemistasi tavoista, jotka ovat toisarvoisia näkemyskysymyksiä, ei pelastuskysymyksiä, kuten evankeliumi on. Tiedän muutamia adventisteja, tai sellaisena olleita, mutta en asiantuntija tietenkään ole.
Silloin tällöin kuuntelen heidän ohjelmaa Radio Deistä tai seuraan jumalanpalveluksia tv:stä silloin kun niitä on tullut. Sanoma on kirkas ja yksiselitteinen, vain Kristus pelastaa sovitustyönsä kautta. Sapatti-, ruokavalio ja muita kysymyksiä en pidä tärkeinä, vaikka ne sitä adventisteille voivat ollakin, ne ovat ehdonvallan alaisia asioita tai kulttuurijuttuja. Muuten toiminta muistuttaa hyvin paljon vapaaseurakuntien toimintaa. Paavin ja katolisen kirkon asemaan liittyvään näkemykseen en yhdy, mutta näitä ovat monet muutkin liikkeet kritisoineet.
Niillä on yhteiset juuret tiettyyn vaiheeseen asti, mutta ne ovat erkaantuneet monissa aivan kristinuskon keskeisissä kysymyksissä jehovantodistajiin verrattuna kristittyjen puolelle ja jehovantodistajat ovat jatkaneet harhaisille teilleen. Mm. Jeesuksen jumaluus ja kolminaisuusoppi ovat adventisteilla selviä, samoin pelastusoppi. Yhteisen kristillisen uskontunnustuksen mukaan mennään toisin kuin jehovalaisilla. Myös Raamattu on sama kuin muilla kristityillä, sitä ei ole väännelty.
Tätä tarkoitin hovikelpoisilla. Minä voin esimerkiksi vihkiä adventistin luterilaisen kanssa mutta en jehovantodistajaa. Adventistit ovat kristillinen kirkkokunta jehovat ei.
Nää on jänniä juttuja. Meitä ei voitu vihkiä avioliittoon luterilaisessa kirkossa, koska morsian ei kuulunut kirkkoon, mutta mormonipiispalle asia ei tuottanut mitään vaikeuksia, vaikka minä en ole mormoni. Luterilaisessa kirkossa saatiin avioliitollemme kuitenkin siunaus. Asikkalan miljoonan tiilen kirkossa kirkkoherra Rantala piti äärimmäisen kauniin puheen, ja Viktor Klimenko lauloi niin, että minun piti oikeasti kannatella tuoretta vaimoa kirkosta ulos kävellessämme.
Aamen, aamen, aamen.
Ylistys Jumalalle, ortodoksi ja luterilainen ovat nyt samassa kuorossa.
Esim Jyri Komulainen on puolustanut joogailua sen intialaiskristillisyyden ja muutenkin kontekstuaalisuuden välttämättömyyden perusteilla.
Konteksti meillä on kuitenkin suomalainen kulttuuri. Emme tarvitse meditaatioon idän valoa vaan esim Suomen luonnon rauhaa mutta erityisesti Kristuksen valoa.
Kristitty voi harrastaa toki joogaa niin kuin pilatesta, pesäpalloa tai shakkiakin. Mutta kirkon toimintaan joogan tuominen on naiivia kosiskelua. Kalteva tie.
Kirkkosalin ovella voisi olla virallinen hovikuuluttaja, joka kuuluttaisi kirkossakävijän kirkkokunnan ja kelpoisuuden saapua kirkkosaliin. Jos harhaoppinen, jätetään eteiseen.
Mitä hiljaisuudessa tapahtuvaan Jumalan kohtaamiseen tulee, niin suhtaudun siihen tietenkin positiivisesti.
Kirkon historia ja muisti ( ihan tuorekin) vahvistaa tämän. Hiljaisuuden retriitithän ovat klassisen kristinuskon yhteistä omaisuutta.
Ei perinteisessä kristillisessä hiljaisuuden retriitissä tietenkään mitään väärää ole. Yritin tuolla ylempänää selittää, että Hiljaisuuden Ystävien repertuaariin näyttää kuuluvan myös ei-kristillinen “hiljaisuus”, joka on lähinnä buddhalaista. Sisimmän tyhjentäminen ja tyhjyyksien mietiskely ei ole kristillistä toimintaa. Kristillinen hiljaisuuden retriitti on aivan eriasia, koska se keskittyy rukoukseen.
Meitä ei voitu vihkiä avioliittoon luterilaisessa kirkossa, koska morsian ei kuulunut kirkkoon, mutta mormonipiispalle asia ei tuottanut mitään vaikeuksia, vaikka minä en ole mormoni. Luterilaisessa kirkossa saatiin avioliitollemme kuitenkin siunaus. Asikkalan miljoonan tiilen kirkossa kirkkoherra Rantala piti äärimmäisen kauniin puheen, ja Viktor Klimenko lauloi niin, että minun piti oikeasti kannatella tuoretta vaimoa kirkosta ulos kävellessämme. 