Kyllä tuo minustakin ihmeen kategoriaan menee, mutta kysehän on tuossa Jumalan läsnäolosta eli pyhyydestä. Samoin liiton arkkiin koskeminen aiheutta kuoleman, vaikka vahingossa kosketti, samoin pyhä vuori. Minun ymmärrykseeni kuolema olisi ollut sopivampi seuraus pyhyyden häpäisemiselle ja Jumalan lain rikkomukselle, kuin se, ettei mitään tapahdu. Ihme olisi siis ollut pakanakenraalin kuolema.
Etenkin, kun tapahtuma(t) todista(v)a(t) nyt sen puolesta, ettei kaikkeinpyhimmässä kenties mitään yliluonnollista pyhyyttä ollutkaan, tai ei ainakaan sellaista, josta seuraa ilmoitettu kuolema.
Jospa se lähti sieltä siinä kohtaa kun Jeesus kuoli ja ylösnousi.
Juutalaisethan ovat kirjanneet ylös myös sellaisen asian kuin punaisen nauhan ihmeen loppumisen samoihin aikoihin.
Hyvä nosto! Tiesinkin tästä lankaihmeen loppumisesta, ja mun mielestä se on yksi vahvimpia rationaalisia todisteita sen puolesta, että kristinusko on totuus ja Jeesuksen kuolema muutti jotain oleellista ihmisten ja Jumalan välillä.
Siinähän on sitten aikaryppyä kerrakseen. Menipä minulta vähän pieleen. Jään silti uskomaan että kaikkein pyhimmän pyhyys saattoi koitua ihmksen kuolemaksi.
Olisiko kyse kuitenkin siitä että tabernaakkeli- ja temppelisäännökset oli annettu koskemaan ensisijaisesti israelilaisia.
Onko sulla jokin syy miksi haluat osoittaa pyhyyttä ollut siellä vaikuttamassa ollenkaan?
Mitä käytännössä tarkoittaa kahden evlut seurakunnan yhdistäminen a) väistämättä ja b) käytännössä? Seurakunnallahan pitää esim. olla diakoni, paitsi että siihenkin on poikkeussäännös, eikä laki suoraan sano missä diakonin työpaikan on oltava. Kirkkokin saa säädöksen mukaan olla yhteinen kahdella seurakunnalla, joten onko kyse ainoastaan hallinnollisesta asiasta joka ei näy jäsenelle välttämättä mitenkään?
Välttämättä ei kai näy, jos ei ole kovin aktiivinen jäsen. Toinen seurakunnista menettää ainakin kirkkoherran, ts. toisen khra ei enää liitoksen jälkeen ole khra.
Hallinnollisia muutoksia seuraa yhdistymisistä tyypillisesti aika monenlaista lukuisiin rekistereihin - aina ajoneuvojen rekisteritietojen muuttamiseen ja kaikkien keskeisten hankintasopimusten läpikäyntiin vakuutussopimuksia myöten, kun uudistuksen jälkeen hankintoja ei tehdä enää useasta organisaatiosta. Pankkitilitiedotkin muuttuvat ainakin jonkun seurakunnan osalta. Tosin sitä muutosta ei tehdä välttämättä vielä ihan heti yhdistymishetkellä. Näkyvä väistämätön muutos seurakuntalaisen kannalta tapahtuu seurakunnan nimessä, joka yhdistyessä ainakin joltain seurakunnista muuttuu.
Jumalanpalveluksessa käyvälle väestölle asia tarkoittaa konkreettisesti vähintään muutosta siihen, keiden nimiä luetaan kastettuina, vihittyinä ja keiden vainajien nimet luetaan. Mitä isompi seurakunta, sitä pidempi osuus pääjumalanpalveluksista on kaikille tuntemattomien ihmisten nimilistojen lukemista. Koska kovin pitkiä itselleen täysin tuntemattomien nimien nimilistoja ei varsinkaan nuorempi väki ole kiinnostunut sunnuntaista toiseen kuuntelemaan, monissa isoimmista seurakunnista on sitten tarjolla myös sellaisia vaihtoehtoisia messuja, joissa ei lueta nimilistoja ollenkaan. Vaikka jäsenmäärältään oikein isossa seurakunnassa tulisi nimilistalla vastaan tuttu nimi, ei voi välttämättä tietää, onko kyse tutusta vai tämän kaimasta. Pienissä seurakunnissa jäsenistön on mahdollista bongata keskimäärin todennäköisemmin tuttuja nimilistoiltakin, jolloin siitä osuudesta jumalanpalvelusta ollaan niissä yleensä suhteessa selvästi kiinnostuneempia, ja ylipäätään messuista niissä paljon lyhyempi aika kuluu nimilistojen lukemiseen.
Seurakuntien yhdistäminen tarkoittaa väistämättä myös sitä, että uudella seurakunnalla on tasan yksi kirkkoherra ja että hallinnon organisointi tapahtuu muutoksen jälkeisen tilanteen mukaisesti. Mitä isompi seurakunta, sen vaikeammin kirkkoherra on yleensä seurakunnan jäsenen tavoitettavissa. Pienissä seurakunnissa kirkkoherra aidosti johtaa seurakunnan toimintaa, kun taas isommissa seurakunnissa on tyypillisesti johtaminen järjestetty isommalla sisäisellä byrokratialla erilaisine johtamisportaineen ja keskijohtoineen ja eriytyneempine työntekijäkokousmalleineen, jolloin kirkkoherran roolikin on aika erilainen kuin suoremman johtamisen mallissa, eikä tämä välttämättä edes tiedä kovin hyvin, mitä ruohonjuuritasolla tehdään. Myös luottamustehtävät organisoituvat uuden yhden seurakunnan mallin mukaisesti. Pääjumalanpalvelus pitää lain mukaan järjestää vähintään yhdessä kirkossa. Yleensä yhdistymisen jälkeen jokunen vuosi jumalanpalveluksia järjestetään aiemmista kirkoista kaikissa, kunnes niitä aletaan yleensä karsimaan pienemmistä alle parin tuhannen asukkaan asukaspohjan kirkoista ensin arkipyhinä, ja sitten esimerkiksi joka toiseen viikkoon tai vielä harvempaankin tahtiin jumalanpalvelusten järjestämistä karsien.
Nuorisotyötä yhdistyvissä seurakunnissa usein pyritään ainakin jollain aikajänteellä yhdistämään, ja karsimaan leirikeskuksia. Haaste nuorten toiminnan osalta yhdistyvissä seurakunnissa on usein isot etäisyydet, mikä vaikeuttaa toiminnan yhdistämistä käytännössä niin, että mahdollisimman monilla nuorilla osallistumismahdollisuus säilyisi - etenkin kun osalla nuorista ei tapaa olla ajoneuvoa, jolla pidempiä matkoja ajaisi.
Toki siinä on käytännön yhteistyön tekemisen kannalta iso ero, että ovatko yhdistyvien seurakuntien kirkot esimerkiksi 10, 50 vai 100 kilometrin etäisyydellä toisistaan.
Noin periaatteellisella tasolla ev.lut megaseurakunnat ei oo hyvä idea. Oon joskus kuullu periaatteesta et psimenen tulisi tuntea laumansa ja päin vastoin. Tää toteutuu nyt kovin kovin heikosti.
Toki erilaisia malleja asiaan liittyen on olemassa ja mahdollista edelleen kehittääkin. Esimerkiksi kappeliseurakunnat ovat olleet historiassa yksi ratkaisu siihen, miten alueellisesti isojenkin emäseurakuntien toimintaa on järjestetty paikallisuutta silti enemmän säilyttäen.
Aikoinaan Suomessa kirkkoa tai kappelia kohti oli yksi kappalainen. Nykyään on jäljellä kappalaisen nimike, mutta sillä ei ole enää sen kanssa tekemistä, että kappalainen tarkoittaisi kirkon tai kappelin vastuupastoria (jonka alueen väestökin tunnistaisi nimenomaan omaksi paimenekseen isommassakin seurakunnassa).
Ei välttämättä, mutta joissain seurakunnissa on kyllä käytössä sellainen malli, jossa yksi pappi - ei tosin välttämättä kappalainen - nimetään kunkin kirkon toiminnan päävastuuhenkilöksi.
Tässä on tosiaan seurakuntakohtaista vaihtelua, miten työntekijöiden työaika jakaantuu silloin, kun kyseessä on useammasta seurakunnasta yhdistetty kokonaisuus. Mun mielestä olisi järkevää, jos kullakin papilla olisi tietty kirkko ensisijaisena työpisteenä, eikä valtava määrä pappeja vuorottelisi tasaisesti eri kirkoissa jääden ihmisille vieraiksi. Toisaalta yksipappisuudessa on huonotkin puolensa, ja osana isompaa seurakuntaa oleminen voi tuoda esim. saarnoihin monipuolisuutta.
Noinhan se yleensäkin Suomessa on (mm. keikkatyötä tekeviä lukuunottamatta), on, että jokin osoite on työnantajan toimesta osoitettu ensisijaiseksi työntekopaikaksi. Muihin työskentelypaikkoihin matkaamisesta työntekijälle tavataan maksaa verottomat matkakorvaukset, ensisijaiseen ei. Kaikille papeille taitaa nykyisin olla seurakunnissa osoitettu ensisijaiset työntekopaikat, joka tieto pitää olla määritettynä mm. juuri matkakorvausten maksamisasioiden takia. Toinen asia on se, paljonko ketäkin pappia ensisijaiseksi työntekopaikaksi määritetyssä paikassa käytännössä näkyy, minä päivinä, mihin kellonaikoihin ja millaisissa tehtävissä.
Vaikka pääsääntöisesti pidän ihan hyvänä etätöiden yleistymistä yhteiskunnassa, niin seurakuntayhteisöjen säilymisen, ylläpidon ja kehityksen kannalta en pidä hyvänä sitä viime vuosina näkynyttä kehitystä, jonka myötä osa työntekijöistä näyttäytyy seurakunnan toimitiloissa enää todella harvoin seurakuntalaisille ja seurakunnan muille työntekijöillekään. Ymmärrän, että jos osa työntekijöistä toimii fyysisesti etäällä, palaveritkin aletaan pitää herkästi etäpalavereina, jolloin niidenkin, jotka muuten tulisivat paikan päälle palaveriin, kannustimet tulla paikan päälle voivat vähentyä, kun palaverit olisivat etäpalavereita silti heillekin. Ymmärrän senkin, että ihmisiä voi kohdata myös esimerkiksi netissä. Mutta - kyllä toimitiloissakin kannattasi silti mahdollistaa kohtaamiset - paitsi etukäteen sovitut, myös spontaanit. Seurakunnan kuuluisi olla hengellinen yhteisö, mutta voi olla vaikea olla ainakaan kasvava ja lisää ihmisiä mukaan innostava yhteisö, jos toisia ei kohdata kuin korkeintaan harvakseltaan.
Kyllä sellaistakin käytäntöä on Suomessa nähty, että sivukirkon jumalanpalveluksen pitää lähtökohtaisesti sama pappi kuin pääkirkonkin, eli siis kaksi messua samalla ihmisellä peräkkäin. Voi olla, että sivukirkko ei silloin ole kenenkään ensisijainen työntekopaikka. En tiedä.
Noissa tilanteissa usein kanttorikin on sama molemmissa jumalanpalveluksissa. Tuota tehdään seurakuntarajojen ylikin niin, että on esim. ajastettu jumalanpalvelukset 2 tunnin välein, jolloin esim. naapuriseurakunnan pappi ja kanttori voivat helpommin sijaistaa toisiaan silloin kun toisilla puolestaan on vapaita viikonloppuja, kun jumalanpalvelukset eivät ole ajallisesti päällekkäin. Suntiot sen sijaan harvemmin sijaistavat toisiaan jumalanpalveluksissa yli seurakuntarajojen. Monessa papeiltaan vaihtuvassa seurakunnassa seurakuntalaiset kokevat nimenomaan suntion olevan seurakunnan paikalliset kasvot (joka tuntee lauman ja jonka lauma tuntee, ja joka myös tervehtii jumalanpalveluksiin saapuvia).
Vaikka messu on teologisesti seurakunnan keskuksessa, yleisin tosiasiallinen työntekopaikka viikkotunteina mitattuna kirkon tiloista voi monella kirkkoherralla ja muullakin papilla olla kirkkotilan sijaan kirkkoherranvirasto tai jokin seurakuntatalo.
Onko joku lukenut tilaajille tarkoitettua Kotimaan kolumnia monisuhteista (tai oliko se paperilehdesä)? Mökillä joten ei pääse kirjastoon lukemaan. Ingressi on “lupaava”, kirkko ei voi voitaa näitä neliraajajarrutuksella jne.
Piti selvittää vanhemmista kolumneista kolumnistin olevan Rebekka Naatus, ei tuttu nimi.
Minulla ei ole tällaista intressiä. Etsin totuutta.
Tämä voisi selittää sen, miksi kuolo ei korjannut. Silloin tosin pyhyys liittyy vain arkkiin, ei huoneeseen. Lisäksi kaikkeinpyhimmän funktio jää ylipäätään epäselväksi.
Niin kuolivat, mutta pyhäinhäväistyksen syy-yhteys kuolemalle jää yhtä sattumanvaraiseksi kuin faraon kirouksessa.
Muutama kysymys parviälylle ja uskon veljille sekä sisarille:
Ovatko Matt. 5:17-20 ja Ap.t. 15:1-2, 10, 19-21, 28-29 eli Matteus ja Luukas ristiriidassa keskenään? Tai laajemmin kysyen, missä selitettäisiin kattavasti ja viisaasti uuden liiton ja lain / Mooseksen lain välinen suhde?
Mikäli luetaan Vanhaa testamenttia, apokryfikirjoja, yleisesti antiikin kreikkalais-roomalaista historiaa tai Uuden testamentin varhaisimpia Paavalin kirjeitä ei siellä näy olevan ennakkotapauksia evankeliumien (ja Q-lähteen) riivauskuvauksille (vrt. toisaalta 1 Sam. 16:14, Tob. 3:7-8). Eikö ilmiöllä siis ole mitään dokumentoitua tai historiallista esikuvaa?
Voiko Septuaginnan käännöksen Jes. 7:14 katsoa puoltavan ajatusta neitseestä synnyttävästä naisesta ja näin toimia siltana alkuperäisen ennustuksen (jossa ajatusta ei ollut ja jonka konteksti oli eri) ja Matteuksen / Luukkaan välillä?
Kolmannessa Mooseksen kirjassa on lista kielletyistä sukupuolisuhteista (luku 18), joista rangaistuksena on saastaisuus sekä karkotus. Kohta (luku 20) listataan samoja syntejä ja määrätään rangaistukseksi kuolema. Häh?
