Mitä tarkoittaa “naisten aseman parantaminen”, muuten kuin esim tuo aviorikosjuttu tai muusta “hengellisestä epätasa-arvosta” eroon pääsemistä? Onko se sitä, että nainen pystyy tekemään miehistä riippumattomia valintoja ja halutessaan ottamaan peinteisen “miehen paikan yhteiskunnassa”? Tai miksi eri yhteiskuntaluokilla pitäisi olla samat lähtökohdat, eikö raamatullinen ajatus olisi pikemminkin se että tulee tyytyä osaansa ja toteuttaa kutsumustaan siinä, orjankin? On varmasti totta että kristinuskon nimissä on ylläpidetty kaikkia maallisia rakenteita, mutta samalla tavalla minusta tuommoisella mahdollisuuksien tasa-arvo -ajattelulla, jonka nykyihminen ottaa itsestäänselvyytenä, ei ole mitään sen vahvempaa kristillistä perustaa vaan se on valistusfilosofiaa. Jos aletaan kiistelemään siitä millainen uskonto toteuttaa materialistista mahdollisuuksien tasa-arvoa parhaiten, silloin pelataan valistufilosofian pelisäännöillä.
Muok: ehkä vähän aiheesta ohi menee, mutta mielenkiintoinen aihe minusta joka tapauksessa
En ole feministi eikä kristillinen näkemykseni ole liberaali.
Silti on mielestäni aika selvää että naisten ja lasten asema miehiin verrattuna on kristillisyyden historian kuluessa parantunut.
Yksi esimerkki: Katso mitä lähetystyössä riippumatta järjestöjen ja kirkkojen kons/lib asteesta tapahtuu. Siellä murretaan tietynlaista konservativismia eli miehen valtaa tukemalla naisia ja lapsia, heidän oikeuttaa kouluun ja anmatteihin.
Osaako kukaan kertoa, kuinka yleistä nykyään on öljyllä voitelu? Tämän päivän raamatunlukuoppaassa oli maininta, että pappi voi voidella vakavasti sairaan tai kuolevan ihmisen öljyllä. Olen kuullut, että ihan terveitäkin ihmisiä on voideltu öljyllä ja esimerkiksi diakonissan koulutuksen saanut henkilö on voidellut öljyllä kuolevan (siis kuolemaa tekevän) ihmisen.
Minusta sana viittaa tiettyyn ilmiöön ateismin sisällä. Vähän kuin herätysliike kristinuskossa: Jostain nousee suuri rakkaus aatteeseen ja into pitää sitä esillä, halu auttaa koko maailmaa löytämään valo ja luopumaan epäjumalista. (Itse asiassa historioitsija Tom Holland katsookin Richard Dawkinsin ja muiden uusateismin apostolien olevan nimenomaan kristinuskon ja protestantismin perillisiä. Suosittelen teosta Dominion!)
Kristinuskon herätysliikkeet ovat minusta jotenkin kuvailtavampia. Käyttäytymisen suhteen vaikka lestadiolaiset ja tv-kielto, tai opillisesti herännäisyyden “ikävöivä usko”, Pelastusarmeijalla hierarkinen järjestäytyminen. jne.
Pyynnöstä näin tehdään ihan tavallisesti luterilaisessakin kirkossa. Rukouspalveluissa se on myös mahdollista. Olen nähnyt vierestä kun rukouspalvelijalla on mukana pieni öljypullo, jolla voidellaan risti rukoiltavan otsaan.
Myös minut tilanteessa, jossa ei syytä kysytty. Olipa lopputuloksesta mitä mieltä vain, asioita muuttui lyhyen ajan sisällä sen seurauksena.
Vahva tieteisusko ja aggressiivinen hyökkääminen uskontoja vastaan on (oli?) ominaista uusateismille, mutta ne eivät tietenkään ole ainutlaatuinen juttu ateismin historiassa. Ehkä tuo voimakas halu evankelioida oli silti jossain määrin uutta? Totta kai monet ateistit ovat kautta historian katsoneet tuovansa julki totuuden maailmasta, mutta tässä liikkeessä se oli huomattavan korostunutta. Siinä määrin, että on tosiaan helppo rinnastaa se johonkin innokkaaseen herätyskristittyjen joukkoon. Kyse oli nimenomaan valon tuomisesta pimeyteen ja maailman parantamisesta ja pelastamisesta, ei vain totuuksien julkilausumisesta ja järjen seuraamisesta.
Aivan joo, tuli selvemmin esille. Voisi ehkä nähdä erottavaksi piirteeksi voimakkaammin keskittymisen “luonnontieteelliseen” kuin “yhteiskunnalliseen” puoleen – ehkä hieman enemmän “Jumalia ei ole” kuin “Uskonto on kansojen oopiumia”, noin suunnilleen?
Itse näen ns. uusateistisen liikkeen olleen nimenomaan yhteiskunnalliseen puoleen aika paljon keskittynyt. Luonnontieteestä puhuttiin siinä sivussa, siltä osin kuin se tuki muuten tavoitteita. Mediahakuisuus, hyökkäävyys ja eräänlainen liikkeeksi järjestäytyminen (enemmän herätysliikemäiseksi liikkeeksi kuin joku paikalliset ateistit ry) oli keskeinen osa uusateistista liikettä. Esimerkiksi aikoinaan näkyvästi esillä eräissä englanninkielisissä medioissa olleet Dawkinsin puheenvuorot lasten pahoinpitelystä eivät erityisen luonnontieteellisiä olleet, vaan nimenomaan mediahuomiota etsivää yhteiskunnallista ja aatteellista keskustelua. Nykyään tuon tyyppisten puheenvuorojen kuin mitä kantaa Dawkins ilmeisesti edusti (linkin jutussa toimittaja tulkitsi Dawkinsin aktiivisesti puolustaneen pedofilisen toiminnan ja lasten seksuaalisen ahdistelun hyväksyttävyyttä yhteiskunnassa) esittäjät yleensä käytännössä vaiennetaan herkästi ainakin Suomen päämedioissa muidenkin aiheiden osalta, kun tavoitellaan “turvallista tilaa” uutisoinnissa, mutta vielä 10 vuotta käytännöt olivat vielä erilaisia.
Jos oikein käsitän, Marxista uskonto oli huumetta, jota kansa tarvitsi tai ainakin kaipasi, jotta ankea todellisuus olisi siedettävissä. Uusateistijulistajille uskonto taas oli/on myrkkyä, joka estää asioiden parantamisen ja jopa tuhoaa hyvät asiat. Fanaattisimmat heistä vissiin usko(i)vat, että länsimaisetkin yhteiskunnat ihan oikeasti muuttuvat paljon entistä paremmiksi, kunhan uskonnot saadaan kitkettyä pois.
Eli ehkä näin: Jumalia ei ole ja kaikki muuttuu paremmaksi, kunhan te kaikki uskotte sen.
Siis voideltiin öljyllä. Minua kiinnostaa, olivatko muutokset positiivisia vai negatiivisia.
Semmoisen olen kuullut, että heti voitelun jälkeen henkilöautossa oli useampi voideltu ja tuli hyvin läheltä piti tilanne, ettei tullut kolaria. Kyseinen henkilö oli sitä mieltä, että sarvipää oli asialla, yritti kolaria mutta ei onnistunut. Näin minäkin uskon.
Olisiko kellään käsillä uusinta Teologisen aikakausikirjan numeroa? Lehteä ei pahemmin löydy, irtonumeroita ei voine ostaa eikä vuositilausta tee mieli tehdä yhden numeron takia. Yhtä artikkeli kaipailen…
Kyllähän varmaan monille se on käytännössä sama kuin avioliitto. Sitoutumisen aste on yhtäläinen. Ihmiset ovat vain niin vieraantuneita kristillisestä perinteestä, että avioliiton ei koeta antavan lisäarvoa.
Toisaalta taas minulle on perusteltu avoliiton paremmuutta juuri sillä kun siitä pääsee halutessaan helposti irti. Eli ollaan yhdessä niin kauan kuin rakkautta riittää ja sitten jatketaan eri teitä.
Mutta varmasti tosiaan suurimmalle osalle maallistuneista ihmisistä kyseessä on vain yhden kirjaimen ero eli ei mitään käytännön merkitystä.
Varmasti näinkin. Mutta en oikein osaa antaa painoarvoa valtion byrokratialle. Käytännössä ihmiselle varmaan avoero ja avioero on henkisesti yhtä kuormittava prosessi.