Eli Jumala tekee asioita ihmisille heidän nukkuessaankin. Ok tähän asti.
Mutta loppua kohden Jumala väsähtää? Tai sitten ihmiset nukkuvat vähemmän? Jolloin helppoa uskomisen aikaa mahtuu vuorokauteen niukemmin, kunnes tulee kriittinen piste, jolloin sitä ei riitä enää päivän yli?
Eli se on jotain, mitä ihminen ei varsinaisesti tee. Ja tämä ei-tekeminen käy harvinaisemmaksi. Jos uskoa vertaisi lankapuhelimella soitteluun, niin sekin on jotain, mitä 1) joku muu tekee kuin minä, ja 2) tehdään kaiken aikaa vähemmän, joten 3) on äärimmäisen vaikea päätellä siitä, että mitä tekemistä asialla on minkään tietyn henkilön kanssa, saati sitten minun, jos on yhtään mitään.
Luuk. 18:8 Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän lankapuhelimia maan päältä?
Joku tässä keskustelussa sanoi, että tuo kuulostaa uskomiselta uskoon. Mutta yleinen uskominen uskoon on sitä, että ajatellaan uskon olevan jotain mentaalista voimaa, jota ihmisen pitää treenata rypistämällä otsaa ja ajattelemalla keskittyneesti. Kun taas tämä on sen vastakohta samalla janalla. Eli pitää uskoa uskoon, mutta tehdä sitä mahdollisimman vähän. Vain sen verran, että se juuri ja juuri tapahtuu.
Ihmiset alkavat kellahdella kahteen vastakkaiseen “erheeseen”: Toinen on sitä, että uskoon uskomisen sijaan uskotaan jotain konkreettista. Toinen on sitä, että uskoon uskomisen ajatellaan itsessään saavan aikaan jotain konkreettista. Joku kutsuu ensimmäistä katolisuudeksi ja jälkimmäistä karismaattisuudeksi. Mutta siinä keskellä on aivan hiuksenhieno, rajattoman riemun tarjoava, puhdas uskominen uskoon.
Kai sen nyt saa sanoa, etten vieläkään löydä tuosta päätä enkä häntää?
Siinä tajtaa olla iteeana tämä, että ainoa syy hyljeksiä lapsikastetta on nähdä uskossa jotain aktiivista vastaanottamista. Joka siis kiistää tai torjuu sen, mitä lapsikasteen katsotaan puhtaimmillaan olevan, eli passiivista vastaanottamista. Kaikki aktiivinen vastaanottaminen on syntiä, koska se katsoo, että synti, synnillinen tekeminen tai potentiaalisesti synnin tahrima teko tai motiivi voisi olla osallinen pelastukseen.
Ajatus on siinä, että karjapihan eläinkin voisi uskoa, jos vain olisi luvattu jossain, että Jumala sellaiselle lahjoittaa uskon. Eipä ole mitään syytä kiistää uskoa sen enempää lyhtypylväältä. Paitsi vain se, että Jumala ei ole niille luvannut sitä lahjoittaa. Usko on jollain tavalla kuin fiktio, paitsi että se on faktaa.
Aivan kuin ihmisellä olisi ominaisuus, nimeltä “gröhömpsisyys” (jonka joku voi kuvitella liittyvän jotenkin siihen, miten esiinnytään sekuntia ennen kuin pidetään puhe, jolloin yleensä yskäistään tai selvitellään kurkkua), mutta sitä ei voi suorittaa a) pitämällä puheita tai b) yskimällä tai selvittelemällä kurkkua ennen puheita, vaan c) se lahjoitetaan ihmiselle armosta ja ilman omaa ansiota. Kun taas helluntailaisten “harha” on se, että vaikka se olisi miten ilmainen, niin sitä silti yritetään toteuttaa niin, että kasteen jälkeen saa lausua muutaman sanan, ja sitä ennen ehkä vähän köhäistä kun nostaa katseen kohti yleisöä.
Se on lahja, jota ei 1) pidä käyttää, 2) saa käyttää, 3) voi käyttää, 4) saada lisää. Uskon kaikki efektit ovat siis suoraan Jumalan sisäisiä tai kolminaisuuden persoonien välisiä. Se, mitä sanotaan ihmisen uskoksi, on vain se, että hänen osakseen luetaan tämä Jumalan sisäinen usko. Hän ei edes itse usko, vaan hän vain affirmoi jotain. Joka on sinänsä uskoa, jonkun mielestä, kuten myös arkikielen merkityksessä, mutta tästä juuri ei ole kyse.
Sitä tässä vaan yritän testata, että jos uskon pointti on saada järki pökertymään nerokkuuteensa, niin se ainakaan ei tapahdu ilmaiseksi tai hetkessä, vaan sen eteen pitää nähdä vaivaa.
Tässä saatiin nyt sellainen paradoksi, että uskoon uskominen ei ole uskomista. Se on sinänsä aika pökerryttävää. Kun taas uskoon uskomiseen uskominen ehkä lieventäisi ongelmaa äärimmäisen vähän, mutta olisi silti sekä uskomista että uskoon uskomista. Eli meillä on loputon rekursio, joka saattaa aavistuksen verran, toisin sanoen asymptoottisesti nollaa lähestyvän määrän, alkaa ratkaista ongelmaa.
Kaikki tietenkin lähtee siitä, kun olemme siis päättäneet, ettei evankeliumi sano mitään konkreettista, koska inhimillinen viisaus on konkreettista, mitä Jumalan viisaus ilmeisesti ei ole.
En oikein jaksa olla kovin nerokas enää, joten jää tämä pökertyminenkin heikonlaiseksi. Alkaa vain ärsyttää se, että tuossa ilmeisesti yritetään esittää ei mitään aivan kuin se olisi jotain. Tai sanoa ei mitään aivan kuin olisi sanottu jotain.