Sanon nyt oman käsitykseni armonvälineistä tehden pienen yhteenvedon sanoen sen mukaan, että sakramentit, kaste ja ehtoollinen ovat vaikuttavia merkkejä, jotka Pyhän Hengen voimasta joko synnyttävät uskon tai vahvistavat sitä, aivan kuten tekee verbaalinen sanakin. Kastetta on vanhastaan kutsuttu luterilaisuudessa initaation, alkamisen sakramentiksi, koska siinä Pyhä Henki aloittaa työnsä ihmisessä, antaen uskon. Ehtoollista taas on kutsuttu konfirmaation, vahvistamisen sakramentiksi, koska siinä Pyhä Henki vahvistaa jo olemassa olevaa uskoa. Molemmat sakramentit ovat siis näkyvinä merkkeinä sanan kuvausta, jota Pyhä Henki käyttää välineinään uskoa synnyttäen ja sitä vahvistaen samoin kuin verbaalinen sanakin.
Uskoelämä alkaa kasteessa ja Pyhä Henki jatkuvasti vahvistaa sitä sekä ehtoollisen, että sanan kautta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämä uskonelämä kuolee aivan varmasti jos sana ja ehtoollinen eivät pidä sitä yllä ja näin on valitettavasti suuren enemmistön laita, he tukehtuvat tämän maailman huoliin, houkutuksiin ja rikkausiin. Kaste ei siis näin ollen pelasta tehtynä tekona, kunhan se vain on suoritettu (Väisäsen oppi), sillä jos näin olisi niin silloinhan lähes puolet maailman ihmisistä pelastuisivat, koska kuten sanoin, maailmassa on kristillisellä kasteella kastettuja ihmisiä lähes puolet koko ihmiskunnasta kautta aikain. Raamatun ilmoittama totuus on kuitenkin, että pelastuneiden määrä suhteessa muihin on hyvin pieni, joten siinäkään valossa Väisäsen opetus ei kestä. Toisekseen jos kastetta ei pidetä initaation, uskon elämän alkamisen sakramenttina, vaan omistetaan itse kastetoimitukselle Väisäsen tavoin koko pelastus, on olemassa suuri vaara, että ihmiset katsovat olevansa pelastettuja kunhan vain ovat kastetut, eivätkä tarvitse mitään muuta.