Vielä muutama sana noista uusista kokeilussa olevista luostariyhteisöistä.
Aihe on minulle rakas. On mielenkiintoista seurata luostarielämän kehittymistä lännessä.
Luostarissa ollessani minulle avautui uudella tavalla miten tunteet ja toisen ihmisen läheisyyden kaipuu ja rakkauden kaipuu alkavat ilmetä uudessa elämäntilanteessa. (Tämä oli ollut aiheena OIC -Santa Maria de Guadalupen tämän kesän kesäkursseillakin, se mainitaan tuossa ylläolevassa videossa.)
Vaikka kuulostaa ehkä jotenkin keskenkasvuiselta, olen nähnyt miten vanhemmatkin nunnat helposti alkavat suhtautua hengellisiin ohjaajiinsa ja rippi-isiinsä ihastuneesti.
Asiasta puhutaan myös melko avoimesti nykyään, sillä ilmiö on toisaalta luonnollinen ja sinänsä hyvä, mutta sen kautta tulee joskus vaikeitakin kiusauksia ja kilvoituksen aiheita.
Niitä nähtyään ja koettuaan alkaa ymmärtää paremmin vanhoja erämaamunkkien kirjoituksia aiheesta vaikka pidän kyllä hyvänä että aiheeseen suhtautuminen ja sen työstäminen kehittyy eteenpäin, eikä jää 1500 vuoden takaiseen vaiheeseen.
Useat uudet luostariyhteisökokeilut ovat sellaisia joissa asuu sekä miehiä että naisia samassa luostarissa. Asuminen on erillään, työskentely ja liturgia tehdään yhdessä.
Tästähän olen kirjoittanut aiemminkin foorumilla, vanhalla softalla muistaakseni.
No, tiedän että kaikki eivät tällaista uuden ajan höpötystä ymmärrä, mutta itse olen iloinen että tämä elämäntapa on tullut sääntökuntiin. Molempien sukupuolien luostareita on ollut ennenkin, mutta niissä työnteko ja liturgia on ollut eri sukupuolille eri paikoissa järjestettyä ja asuinrakennukset ovat olleet selkeästi toisistaan erotettuja. Samalla maa-alueella on kuitenkin asuttu ja rakennukset ovat usein olleet ihan kylki kyljessä. Kaksoisluostarit ehdittiin kieltääkin tässä välillä.
Oma kokemukseni on se että miehet ja naiset tekevät toisilleen hyvää ja he tarvitsevat toisiaan, vaikka olisivatkin lupautuneet elämään selibaatissa.
Tilanteessa vaaditaan tietysti paljon kypsymistä, yhteisön tukea ja ohjeistusta ja hengellistä ohjausta, mutta sukupuolien yhteinen luostarielämä saattaa myös auttaa tämän alueen kiusauksien käsittelyssä.
Luonnollinen mahdollisuus kanssakäymiseen toisen sukupuolen kanssa vähentää kaipuuta ja haaveilua. Ei tule ajateltua toista sukupuolta niin ihannoivasti ja stereotyyppisesti kun heidän kanssaan jakaa luostarin arkielämää.
Näiden yhteisöjen toivon löytävän tapoja opettaa koko kirkkoa avioliittoon ja siveyteen liittyvissä asoissa. Tätä tarvitaan myös hyväksikäyttöongelman ratkaisemisessa.
Uudet yhteisöt, jotka ovat suosikkejani jo useamman vuoden takaa ja joissa eletään näin, ovat nämä kaksi. Heille kuuluu edelleen hyvää.
Betanian fransiskaaninen veljes- ja sisarkunta, jotka ovat jo virallinen sääntökunta ja koevaihettaan elävä yhteisö, Piccoli Frati poveri e Suore Povere di Gesu e Maria.
Tässä heistä tietoa.
Olisi hienoa jos Suomesta joku kiinnostuisi heistä.
Yksi ystäväni kävi Betanian fransiskaaneja tapaamassa viime kesänä ja itsekin olen suunnitellut retriittimatkaa heidän luokseen.
https://www.ffbetania.net/en/home-6-2/
Laitan Pienistä, köyhistä Jeesuksen ja Marian sisarista ja veljistä kutsumuksia varten ylläpidetyn Fb-ryhmän osoitteen.
Betanian fransiskaaneillakin oli vasta iloinen lupaustenantojuhla.
