Luterilainen konfirmaatio on uskossa vahvistamista, ei uskon vahvistamista. Ei ihminen sitä voi vahvistaa. Erillistä Pyhän Hengen sakramenttia lutskuille ei ole, koska Pyhä Henki lahjoitetaan aina sanassa ja sakramenteissa. Vaikka 100 kertaa päivässä. Mitä enemmän kuulee Jumalan sanaa ja osallistuu ehtoolliselle, sitä enemmän ihminen on Pyhän Hengen lahjoituksen kohteena.
D
Tämä on kyllä ihan looginen ajatus, varsinkin kun ottaa huomioon historiallisen taustan ja sen ettei kyseessä ole teille sakramentti.
En kyllä oikein usko kenenkään ortodoksinkaan ajattelevan sakramenttien vahvistavan uskoa ihmisen kautta. Jumalahan siinä toimii eikä pappi ole jumala.
Konfirmaation teologia on luterilaisessa kirkossa kyllä jotenkin hämärä ja välittyy huonosti tavalliselle seurakuntalaiselle. Olen jotenkin ymmärtänyt niin, että siinä suoritetaan kasteeseen kuuluva uskon tunnustaminen ja uskoon sitoutuminen, jota ei ole vauvana voinut itse tehdä. Ja sitten siunataan. Mutta en tiedä, meneekö yhtään oikein virallisesti. Mulle konfirmaatio oli nimenomaan tässä merkityksessä kyllä tärkeä hetki.
Näin minäkin käsitän, eli siinä vahvistetaan kaste, sen lupaus, se mitä siinä on saatu.
Jos nämä kommentit liittyivät siihen että kirjoitin piispan toimittaman vahvistamisen olleen tärkeä lännessä niin kirjoitin viran tärkeydestä vahvistamisessa, en ihmisen tärkeydestä.
Minusta on erittäin tärkeää ymmärtää että seurakunta todella toimii Kristuksen ruumiina ja vahvistaa ja voitelee toinen toisiaan. Ei ainoastaan tietty virka vaan koko seurakuntaruumis.
Lännessä nähty piispan aseman korostaminen voidaan ymmärtää myös Kristuksen korostamisena, vain Kristuksessa vahvistuu, ja sitä kautta voidaan ymmärtää että kun piispan asemaa korostetaan, korostetaan myös kokonaisen seurakuntaruumiin merkitystä. Tässä on voinut olla taustalla myös se että jos papiston oikeuksia vahvistetaan (presbyteerit voitelijoina) , rituaalin muodon merkitys sinänsä korostuu. Piispallisen toimituksen merkitys on siinä että piispainstituutio, eli Kristus-ruumis, sitähän piispuus pohjimmiltaan symboloi, on tärkeämpi kuin rituaalin muoto.
Tästä päästäänkin helposti radikaalireformaatioon joka laski juuret myös helluntailaisuudelle.
Radikaalireformaatio hylkäsi muodon ja kirkon organisaation ja otti vastuun seurakuntaruumiina.
En koskaan edes tiennyt, miksi se konfirmaatio oli, teologisesta sisällöstä puhumattakaan. Ripille piti vain päästä, siinä sisältö. Ainakin meillä. Jos se olisikin jotain tuollaista, niin hyvä.
Olen jotenkin ymmärtänyt niin, että siinä suoritetaan kasteeseen kuuluva uskon tunnustaminen ja uskoon sitoutuminen, jota ei ole vauvana voinut itse tehdä. Ja sitten siunataan.
Ei vaan se oli selvennys, koska joskus kuulee luterilaisesta konfirmaatiosta puhuttavan uskon tai kasteen vahvistamisena. Luterilainen konfirmaatio on ihan oma lukunsa. Kommenttini liittyi toisen kirjoittajan kommenttiin konfirmaation alkuperäisestä käytännöstä. Se ei kuitenkaan ole mirhavoitelu, vaan kätten päällepaneminen. Ja meillä luterilaisilla tehdään näin, vaikka toisin annettiin ymmärtää.
En ole väittänyt että katolinen tai ortodoksi ajattelee vahvistavansa uskoa konfirmaatiolla. En ole edes ajatellut koskaan niin.
D
Niinhän ne tekevät. Ja seurauksena on loputon jano, kun Henki ymmärretään tunnekokemukseksi. Mauri Viksten sanoi minulle tiedustellessani hänen jatkuvan voitelunsa salaisuutta, että on tärkeää ymmärtää, että Pyhä Henki ei ole tunne vaan henki. Silloin älysin jotakin äärimmäisen tärkeää.
Helluntailaiset ovat myös perinteisesti harrastaneet jos jonkinlaista pumppausta, mutta ei Henki sillä tavoin tule. Eikä Henki myöskään “laskeudu” mistään ulkopuolelta.
Uskovan keho on Jumalan asunto ja Pyhän Hengen temppeli, ja Pyhä Henki siis asuu kristityssä, ja kristittyä kehotetaan täyttymään Jumalan Hengellä, ja täyteyttä voi kristitty hakea elämäänsä monellakin tavalla.
“Täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle.” (Ef 5:18-19)
Helluntailaisten ainainen ja sammumaton jano johtuu siitä, että heillä on hiukan vajavainen tai jopa vääristynyt käsitys Pyhästä Hengestä, vaikka heidänhän tulisi nimensä pohjalta olla varsinaisia Hengen asiantuntijoita. 
Hyvä kirjoitus, laitan linkin tästä tuonne helluntailaisuuden arviointiketjuun.
Eikös tämä kuitenkin ole ihan loogista, eli vahvistetaan kaste, sen lupaus, usko. Vahvistaa sanana tulisi tuossa ehkä käsittää todentamisena?
Toisaalta taitaa olla niin, että konfirmaation, konfirmoinniksi käsitettynä oleva syy on vaikeasti Raamatulla perusteltavissa. Pääasia on, että nuoret saavat uskon mukaista opetusta murkkuiässä.
En tiedä viittaatko minuun, mutta en käsittääkseni ole väittänyt mirhavoitelun olevan alkuperäinen käytäntö. Kirjoitin, että siihen siirryttiin käytännön syistä, koska piispa-parat eivät enää ehtineet jokaisen kastetun tykö. Pahoitteluni mikäli kirjoitin epäselvästi.
Tämän ymmärsin kirjoituksestasi alunperin väärin. Kiitos kun selvensit. Nyt ymmärrän luterilaista käytäntöä taas hieman paremmin.
En viitannut sinuun.
Viittasin tähän Fratresin kommenttiin. Kätten päälle panemisessa saadaan myös Pyhä Henki, siinä kun siunataan samalla. Mutta kyseessä ei ole konfirmaatio, vaan ehkä jäänne siitä.
D
Toimittaessaan vahvistuksen/ mirhavoitelun sakramentin, katolinen piispa toteaa: " Ota vastaan Pyhän Hengen lahjain sinetti."
Minä ymmärrän tuon sinetin siten että “Tämä on merkki siitä, että saat Pyhää Henkeä sanassa ja sakramenteissa. Toki olet saanut Pyhän Hengen jo aiemminkin ja tulet saamaan jatkossakin sanassa ja sakramenteissa, joten käytä niitä usein”:
D
Viitaten edellisiin. Tässä löytyi nyt kohta missä minun on helppo ymmärtää luterilaisten irtautumista tuollaisesta yksittäisestä Pyhän Hengen saannin hetkestä. Pyhä Henki toimii kaikkialla. Ja monenlaisissa kirkon ja luomakunnan toiminnoissa.
Silti meillä on Apostolien teoissa vahva todistus kuinka Henkeä siirretään nimenomaan uskossa olevien Jeesuksen seuraajien kautta, yhteisön (ekklesia) jäsenten kautta.
Onko sitten niin että katsotaan nykyajassa Pyhän Hengen toimivan jotenkin toisella tavalla?
Tämä on juuri yksi syy, miksi luterilaisuus on väärässä rajoittamalla Hengen toimintaa. Toki Pyhä Henki ei koskaan toimi Sanaa vastaan, se on tärkeää, mutta luterilainen näkemys on turhan yksisilmäinen ja kaavamainen.
Vanhat kirkot ymmärtävät asian paremmin, samoin luterilainen karismaattisuus ja helluntailaisuus. Pyhä Henki voi todellakin puhaltaa missä tahtoo ja laskeutua ihmisen ylle ilman kaavoja ja rajoitteita rukoillessa, esirukouksessa, kätten päällepanemisessa, ehtoollisella, Raamattua lukiessa, toisen ihmisen siunaamana tai muuten. Jopa ylistyksen aikana, vaikka se on joillekin lähes kirosana.
Luterilaisuus rajoittaa Hengen toiminnan sanaan ja sakramentteihin. Oikeastaan rajoitus on muotoiltu siten, että:
Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.
Luterilaisuus ei pohjimmiltaan kiistä Hengen vapautta. Se vain suhtautuu nihkeästi tiettyihin ilmiöihin ja yliampumiseen joiden motiivit eivät ehkä aina ole kovin puhtaat. Samoin vanhat kirkot yleensäkin. Karismaattinen ortodoksisuus kielilläpuhumisineen on aika harvinaista.
Itselleni Pyhän Hengen pyytäminen ei ole lainkaan vierasta. Ja esim. helluntain messussa käytin “Tule, Pyhä Henki” -rukousta. Ehkä kyseessä on enemmänkin kansallinen ilmiö. Suomessa ei elämöidä ja runsas karismaattisuus katsotaan tällaiseksi.
Ajatus siitä että luterilaisuus voisi rajoittaa Hengen toimintaa, on kyllä jo lähtökohtaisesti kestämätön. Luterilaisuus rajoittaa joitakin asioita joiden se katsoo olevan ristiriidassa tunnustusten kanssa.
D
Niin tekee, mutta turhan rajoittuneesti ja kaavamaisesti, siksi kritisoinkin.
Niin tekee, motiivien puhtaudesta en tiedä luterilaisuudessakaan aina
No ei näin. Toisessa ketjussa esimerkiksi:
Vanhoissa kirkoissa on ihmeillä, ilmestyksillä ja merkeillä todella paljon suurempi merkitys, kuin luterilaisuudessa. On sitten kyse ortodokseista tai katolisista. Itsekin 80-luvun alussa kohtasin espanjalaisessa katolisessa kirkossa jotain hyvin selittämätöntä, jota muistelin vuosia ja joka sai minut tuohon kirkkoon muutaman kerran uudelleenkin, lähes liittymään katoliseen kirkkoon. Toinen esimerkki on Timo Soini, joka kääntyi katoliseksi kohdattuaan Irlannissa kirkossa jotain vastaavaa. Tarkkaan hän ei ole yksityiskohtia asiasta kertonut, mutta ymmärrän hyvin, mistä hän puhuu.
Tuntuu vain silti olevan, jos kunnolla ei edes tiedä, mistä on kyse, ainakaan muiden tapauksessa.
Tunsin 90-luvulla tavallisen ortodoksinaisen, joka puhui kielillä ja sanoi sen olevan enkelten kieltä. Suunnilleen siis samaa kuin helluntailaisuudessa. Hän oli koulutukseltaan lääkäri, ei siis mikään hörhö.
Hyvä, tuliko Hän? Luterilainen pastori Jukka Jämsen, entinen Lapuan hiippakunnan lähetyssihteeri, nykyisin Suomen New Winen toiminnanjohtaja käyttää rukousopetustilaisuuksissaan usein rukousta tule Pyhä Henki, jonka jälkeen armolahjoja, erityisesti profetoinnin osalta, virittyy. Hänellä itsellään on ollut profetian armolahja kymmeniä vuosia aina ateismista uskoo tuloon kääntymisen jälkeen.
Olen osallistunut hänen kuuntelevan rukouksen koulutuksiin pariin otteeseen Ryttylässä ja Vuosaaren seurakunnassa ja huomannut, että lahja todellakin toimii myös monilla muilla tuon rukouksen jälkeen. Hän järjestää yhdessä Pekka Simojoen ja entisen KRS:n Siperian vankilalähetystyöntekijän, evankelista Ilkka Puhakan kanssa Majataloiltoja eri seurakunnissa ympäri maata. Olen muutaman kerran osallistunut näihin ja Radio Deissä on kokonainen ohjelmasarja samasta aiheesta. Kuultavissa Dein arkistosta. Noissa tilaisuuksissa myös rukoillaan paljon, eivätkä armolahjatkaan ole vieraita.
Kovasti nihkeää se joissakin piireissä vain tuntuu olevan ja yleinenkin linja on hyvin pidättyväinen. Sitä tuolla edellä olen yrittänyt ilmaista ja se pitää hyvin paikkansa. Juuri kaavamaiset rajoitukset ovat suurin este. Ei anneta Hengen tuulten puhaltaa vapaasti, vaan vedotaan ettei se nyt oikein käy kun on nämä tunnustukset ja muut, joita pitää ensisijaisesti noudattaa. Juuri tätä kritisoin edellä.
Että kaksi kokemusta kumoaa kommenttini. On minullakin ollut @IDA n esittämän kaltaisia kokemuksia. Ainakin kahdesti. En kutsuisi sitä karismaattisuudeksi.
Ihmeellistä, miten oma kokemukseni/tapani antaa aihetta epäilyyn, mutta seuraavassa lauseessa yksittäisen ortodoksin kokemus on väistämätöntä evidenssiä.
Kuka on puhunut hörhöistä! Ei ole tapana kritisoida ihmisten kokemuksia.
Kuten sanoin, tunnarit eivät estä PH:n toimintaa. Ne kehottavat karttamaan pahimpia ylilyöntejä.
Hengen vapautta on myös se että jokin kirkko saa olla jäykempi kuin toinen. Hengellistä väkivaltaa on vaatia kokemusta Pyhästä Hengestä. Siihenkin olen törmännyt.
D