Minulla on sellainen kuva ehtoollisella, että Jeesus tulee vaatimattomaan huoneeseeni (kirkkoon tai missä ehtoollista vietetäänkin) kaikkien pyhiensä kanssa. Minä kelpaan.
D
Minulla on sellainen kuva ehtoollisella, että Jeesus tulee vaatimattomaan huoneeseeni (kirkkoon tai missä ehtoollista vietetäänkin) kaikkien pyhiensä kanssa. Minä kelpaan.
D
Juuri Kristuksen alhaisuuteen kätkeytyminen on koitunut monelle ansaksi, hänen alhaisuuteensa on loukkaannuttu eikä hänen jumaluuttaan olla ymmärretty. Jos ihmiset ymmärtäisivät pyhyyden päälle, ei korkeakirkollista liturgiaa tarvittaisi. Mutta koska olemme langenneet, se on meille hyödyksi ja muistutukseksi.
Huomatkaa, etten nyt puhu mieltymyksistä, vaan objektiivisesti siitä, mitä liturgia ulkoisella muodollaan tahtoo opettaa/kuvastaa.
Varhainen kirkko sai luultavasti teologiaansa paljon syvyyttä nimenomaan siitä että palveluksia vietettiin katakombeissa luiden keskellä sekä tavallisten perheiden kodeissa.
En ole ihan varma onko suurien katedraalien aika saanut syvennettyä mitään. Toivottavasti, sillä pidän romaanisen tyylin katedraaleista.
Nimenomaan varhainen kirkko korosti jatkuvasti jumalanpalveluksen pyhyyttä, ja että se oli olemukseltaan taivas maan päällä. Silloin tosin myös Jumalan pyhyyden tunto oli ihmisille tutumpaa kuin nykyään, valistuksen ajan jälkeen.
Pyhyyden tunto ei kuitenkaan ilmene kullan määrässä tai jumalanpalveluksen kaunopuheisuudessa, kirkkotaiteen korkealaatuisuudessa tms.
Tiedän kyllä että niiden sanotaan muistuttavan pyhyydestä mutta ei se kaikilla niin toimi.
Espanjassa katselin kirkkojen ylenpalttisia kultauksia eivätkä ne saaneet minua suuntaamaan ajatuksiani Jumalan valtakuntaan vaan kolonialistiseen riistoon.
Jumalan valtakunnasta kertovien yksityiskohtien ei tarvitse olla korkeakulttuuria.
Arvonantoa voi osoittaa ilman rahaa, myös kotikutoisesti ja jopa silloin kun liturgian toteutus on ihan oikeasti rubriikkien osalta puutteellinen.
En ole sitä vastaan että rahaa kulutetaan kirkkoihin. Vanhan rahan määrä kirkoissa maailmanlaajuisesti on kuitenkin yksi tekijä joka vie ihmisiä pois kirkoista. No, kohtapuoleen se tuskin on enää ongelma.
Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ‘Laupeutta minä tahdon enkä uhria’.
Totta. Sanonpa silti, että ilmestysmaja ja Salomonin temppeli olivat syystä aika lailla koristeellisia, kullattuja ja korkeakirkollisia paikkoja. Pointti oli silloinkin täsmälleen sama.
Jos korkeakirkollisuus tällä hetkellä tuo ihmisiä Jumalan äärelle Suomessa niin silloin se toimii täällä.
Itselle korkeakirkollisuus ei sen varsinaisessa merkityksessä toimi. Valitsin katolilaisena aina mahdollisimman matalakirkolliset messut. En siis messuja jotka toimitetaan huonosti vaan sellaiset missä ei ole kultaa, ei taidelaulua eikä kalliita kasukoita. Ortodoksina nyt ei voi valita mitään mutta kyllä sielläkin on pieniä tsasounia jotka on koristeltu rakkaudella, ei rahalla.
Luostarikseni valitsin fransiskaanit jotka arvostavat pelkistettyjä asioita, paljasta puuta, kirjomattomia kankaita ja luonnollisia pintoja.
Maallikkovetoisissa mutta palavissa rukousryhmissä olen onnellisimmillani ja aistin sitä pyhyyttä.
Sinähän totesit keskustelumme alkuvaiheissa, että armonvälineet ovat samanarvoisia. Nyt kuitenkin näyttää, että asetat ehtoollisen sanan yläpuolelle. Minä en näe sanan saarnaamisen ja ehtoollisen toimittamisen välillä mitään arvoeroa, molemmat ovat yhtäläisiä välineitä syntien anteeksiantamuksen saattamiseksi uskolla omaksuttavaksi. Tai ainakin siltä näyttää, että asetat?
Kyllä, siellä ja siinä ajassa tällä olikin tärkeä merkitys.
Ut:n ajassa edustan kristinuskon haaraa jossa korostetaan Temppelin olevan nyt elävistä kivistä rakennettu. En välittäisi näistä kristillisistä kivitemppeleistä.
Häh?! Missä olen näin sanonut puolellakaan lauseella, että ehtoollinen olisi sanan yläpuolella?
Yhä edelleen on uudessa liitossa sama jumalanpalvelus, sama Herran pyhyys, sama “viesti” välitettävänä, vaikka Kristuksessa kaikki onkin täytetty. Ei Herran pyhyys tai läsnäolo mihinkään ole hävinnyt Kristuksen myötä, päinvastoin.
Et juuri näin, mutta armonvälineistä, että ne ovat samanarvoisia. Ja minusta ainakin näyttää sille, etenkin viimeaikaisten viestiesi perusteella, että ehtoollinen on sinulle sanan yläpuolella. Ainakin LHPK:ssa minua ihmetytti kun pastori näytti ylettyvän korkeammalle, kuin mitä hänen pituuteensa nähden oli mahdollista kun hän kohotti.
Ei tietenkään. Pyrin kyllä näkemään pyhyyden, koko ajan. Ja onhan se pyhyys toki siellä kirkossakin, elävissä kivissä.
Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Kaksi huomiota. Yksi: Ei ole näin. Osoita, missä olisin näin sanonut, edes yksikin lainaus. Kaksi: en ole LHPK-pastori.
No joo annetaan olla! Minusta vain näytti sille, mutta minulla onkin alentunut näkö, monitehot päässä!
Tässä kiinnostaa miten tämä loisto sopii yhteen Jeesuksen sanojen kanssa?
Se portti on ahdas ja tie kaita ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät?
Olen itse sairastanut lapsesta saakka ja olen suorastaan ihmetellyt miten Jumala onkaan pitänyt minusta huolen monien ahdistusten ja lähes elämää uhkaavien vaikeuksien keskellä. Nytkin minulla on aamuisin otettava kourallinen lääkkeitä herättyäni, mutta silti olen suhteellisen onnellinen Kristuksen yhteydessä. Nämä kaikki ovat johtaneet minut epäilemään kaikkea sellaista kristillisyyttä, joka on häiriytymättömän sileä tasankoa vailla ahdistuksia, pomppimista messusta toiseen, arjen kristillisyyden unohtaen.
Apt 14:22: “ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: “Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan”.”
Room 5:3-5: “Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.”
Minusta tuntuu, että tuollainen korkeakirkollinen pyhyyden tunteen haeskelu keskittyy liiaksi pelkästään messun juhlavaan viettoon?
Ei prameuteen keskitytä, vaan tähän:
Olis kiva, jos lukisit vaihteeksi, mitä sanon, etkä yrittäisi aina vääntää asioista olkiukkoja.
Jos Kristus on keskellämme, Hän on sitä aina ja kaikkialla, ei vain messujen aikana.
Mistä tahansa ikinä olemmekaan eri mieltä, tästä olemme samaa mieltä. Ja eiköhän tällä jo pääse aika pitkälle.
Meidän kirkossa ei kirkkosaliin pääse ohittamatta pastoria, joka päivystää varsinaisen kirkkosalin ovella. Siinä on hyvä kysäistä uusilta naamoilta, että mitäs porukkaa Meillä myös pastori lukee saarnan jälkeen (tarvittaessa) messuvihon takakannesta ehtoolliselle osallistumisen edellytykset. Alttarille ovat kuitenkin muihin tunnustuskuntiin kuuluvat tervetulleita siunattavaksi, joka mainitaan lhpk:n ohjeistuksessa. Meillä muuten taitaa olla melkein joka sunnuntai messuvieraita, jotka vain siunataan (eli laittavat oikean käden vasemmalle olkapäälle ehtoollispöydässä). Hienoa ollut seurata, miten moni “ulkopuolinen” messuvieras on lähtenyt mukaan seurakuntapolkuun ja hakenut seurakunnan jäsenyyttä. Lopulta täysi uskonyhteys on syntynyt ja olemme saaneet yhdessä nauttia Herran pyhää ehtoollista.
Ortodoksi kirkossa pääsee kirkkotilaan, mutta hyvissä ajoin ennen ehtoollista, ei ortodokseja kehoitetaan poistumaan eteiseen. Lopussa voi tulla suutelemaan ristiä ja papin kättä.