Tässä muutama lainaus Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta, joissa näkyy oikein myönteinen, säilyttävä asenne perinteisiin liturgisiin jumalanpalvelusmenoihin - ainoastaan torjutaan se, että niitä olisi pakko seurata tietyllä tavalla vanhurskautuksen ansaitsemiseksi. Näihin uskoisin kaikkien voivan yhtyä, ja näiden pohjalta kaikki voinevat suoda vapauden erilaisiin liturgisiin menoihin, kun ne oikein ymmärretään evankeliumin palveluksessa:
“Me puhumme todellisesta, toisin sanoen hengellisestä ykseydestä, jonka puuttuessa ei voi olla uskoa sydämessä eikä sydämenvanhurskautta Jumalan edessä. Tämän saavuttamiseksi, niin me väitämme, ei välttämättä tarvita samanlaisia inhimillisiä jumalanpalvelusmenoja, olivatpa ne yleiskirkollisia tai paikallisia, koska uskonvanhurskaus ei ole tiettyihin traditiohin sidottua vanhurskautta, niin kuin lainvanhurskaus oli sidottua Mooseksen lain määräämiin seremonioihin. Onhan mainitsemamme sydämen vanhurskaus voima, joka tekee sydämen eläväksi. Tätä eläväksi tekemistä eivät vähääkään edistä inhimilliset traditiot, olivatpa ne yleiskirkollisia tahi paikallisia. Eivät ne myöskään ole Pyhän Hengen aikaansaannoksia niin kuin siveys, kärsivällisyys, jumalanpelko, lähimmäisenrakkaus ja rakkauden teot.” (Apol. VIII)
“Mutta samoin kuin päivien ja öiden vaihteleva pituus ei riko kirkon ykseyttä, ei kirkon todellista ykseyttä meidän mielestämme myöskään riko ihmisten laatimien jumalanpalvelusmenojen erilaisuus. Yhtä kaikki me katsomme oikeaksi, että yleiskirkolliset jumalanpalvelustavat säilytetään rauhan vuoksi. Niinhän myös me mielellämme säilytämme seurakunnissamme messun sekä sunnuntain ja muita suuria juhlapäiviä. Ja varsin kiitollisina me olemme omaksuneet käyttöön hyödylliset vanhat ohjeet, varsinkin sikäli kuin niistä on apua nuorison kasvattamiseen. Tällä tavoin edistetään yhteisen kansan ja taitamattomien totuttamista ja opettamista. Kuitenkaan ei nyt ole kysymys siitä, onko inhimilliset perinnäissäännöt pidettävä voimassa rauhan säilyttämiseksi tai ulkonaisen edun nimessä. Nyt on kysymys muusta. Me näet puhumme siitä, onko inhimillisten perinnäissääntöjen noudattaminen välttämätöntä Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden saavuttamiseksi. Tämä on varsinainen ratkaistava kysymys tässä kiistassa. Sen jälkeen kun siihen on saatu lopullinen vastaus, voidaan arvioida, onko kirkon tosi ykseyden kannalta välttämätöntä, että kaikkialla vallitsevat samanlaiset inhimilliset perinnäistavat. Jos näet inhimilliset perinnäistavat eivät ole välttämättömiä jumalanpalvelusmenoja Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden saavuttamiseksi, voidaan olla vanhurskaita ja Jumalan lapsia, vaikka jotkin perinnäistavat eivät olekaan sellaisia, mitä muualla on omaksuttu.” (Apol. VIII)
“Vastapuoli hyväksyy alkuosan viidennestätoista uskonkohdasta, sen missä me lausumme, että on säilytettävä ne kirkolliset tavat, joita voidaan noudattaa syntiä tekemättä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa.” (Apol. XV)
“Vaikka pyhillä isilläkin oli palvelusmenonsa ja perinnäiset tapansa, he eivät kuitenkaan pitäneet näitä vanhurskauden saavuttamisen kannalta hyödyllisinä eivätkä välttämättöminä. He eivät himmentäneet Kristuksen kunniaa ja virkaa, vaan opettivat, että me tulemme vanhurskaiksi uskolla, Kristuksen tähden, emme tuollaisten ihmisperäisten menojen tähden. Kuitenkin he noudattivat ihmisperäisiä tapoja niiden ulkonaisen hyödyn vuoksi: jotta kansa tietäisi, milloin on kokoonnuttava, jotta kirkoissa esikuvan vuoksi kaikki kävisi hyvässä järjestyksessä ja arvokkaasti ja jotta kansa saisi myös jonkinlaista kasvatusta. Onhan erityisillä juhla-ajoilla ja jumalanpalvelusmenojen vaihtelulla suuri merkitys kansan neuvomisessa. Näistä syistä isät tahtoivat säilyttää jumalanpalvelustavat, ja näistä syistä meidänkin mielestämme voidaan perinnäiset tavat perustellusti säilyttää. Meitä kummastuttaa kovin, että vastustajamme puolustavat perinnäistapoja toisessa mielessä, nimittäin siitä syystä, että niiden avulla muka ansaitaan syntien anteeksiantamus, armo ja vanhurskautus.” (Apol. XV)
“Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä, että ihmisten säädöksillä on viisauden maine. Kol. 2:23, hyvä järjestys, kaunistaa kirkkoa ja on siitä syystä välttämätön. Mutta koska ihmisjärki ei käsitä uskonvanhurskautta, se luontonsa mukaisesti kuvittelee lisäksi, että tuollaisten säädösten noudattaminen vanhurskauttaa ihmiset, sovittaa Jumalan jne.” (Apol. XV)
“Muuten me säilytämme mielihyvin ne vanhat perinnäissäännöt, jotka on kirkossa laadittu hyötyä ja rauhaa silmällä pitäen. Niitä me tulkitsemme parhain päin, torjuen sen käsityksen, että ne vanhurskauttavat. Väärin vihamiehemme meitä syyttävät siitä, että me muka tahdomme hävittää hyvät säädökset ja kirkkokurin. Mehän voimme totuudenmukaisesti kehua, että meidän seurakuntiemme ulkonainen tila on arvokkaampi kuin vastapuolen. Ja jos joku tahtoisi suorittaa puolueettoman vertailun, hän havaitsisi, että vilpittömämmin me säilytämme kirkkolain määräykset kuin vastapuoli. Vastapuolella toimittavat messuja kaikenkarvaiset papit haluttomasti ja palkasta, useinkin pelkästään palkan tähden. He veisaavat psalmeja, mutteivät oppiakseen tai rukoillakseen, vaan ulkonaisia menoja suorittaakseen, ikään kuin tuo heidän puuhansa olisi jotain palvelusta - tai enempää ajattelematta palkkansa tähden. Meillä monet käyvät Herran ehtoollisella joka sunnuntai, mutta sitä ennen heitä opetetaan ja tutkitaan ja heidät päästetään synnistä. Nuoriso laulaa psalmeja oppiakseen niitä, ja kirkkokansakin veisaa, osin oppiakseen, osin rukoillakseen. Vastapuolella ei lapsille anneta ollenkaan katekismusopetusta, vaikka siitä on kirkkolain määräyksiä. Meillä seurakuntien pastorit ja muut palvelijat velvoitetaan julkisesti opettamaan ja kuulustelemaan kasvavaa nuorisoa, ja tämä tapa tuottaa kauniita hedelmiä.” (Apol. XV)
“Heti aluksi on uudelleen sanottava, ettemme me poista messua, vaan säilytämme sen tunnollisesti ja puolustamme sitä. Meidän keskuudessamme vietetään näet messu joka sunnuntai ja muina juhlapyhinä, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka sitä haluavat, kun heidät ensin on kuulusteltu ja heille on annettu synninpäästö. Edelleen me säilytämme tavanomaiset julkiset jumalanpalvelusmenot, lukukappaleiden ja rukousten järjestyksen, jumalanpalvelusvaatetuksen ja muun sellaisen.” (Apol. XXIV)
“Mutta samoin kuin lupaus on hyödytön, jos sitä ei uskolla oteta vastaan, on siis myös jumalanpalvelustoimitus hyödytön, jos osanottajilla ei ole uskoa, joka todella päättelee, että tässä annetaan syntien anteeksiantamus. Tällainen usko saa masentuneen mielen jälleen rohkaistumaan. Ja samoin kuin sana on annettu meille herättämään tällaista uskoa, on sakramenttikin sillä tavoin asetettu, että sen ulkonainen muoto silmän kohdatessaan saa sydämen uskomaan. Juuri näiden välineiden, sanan ja sakramentin, avulla Pyhä Henki tekee työtään.” (Apol. XXIV)
