Todella hyvä muistutus siitä että kasteesta on vuosisatojen ajan ehkä liikaa puhuttu sen mukaan mitä tilannetta se tulee korjaamaan eikä sen mukaan mihin todellisuuteen kaste perustuu.
Kastehan perustuu siihen että synti ja kuolema on voitettu ja että ihmiset voivat elää elämänsä tästä tilanteesta käsin.
Ymmärtäen tietysti mistä hienoiset haasteet ja vaikeudet elää uutta tilannetta johtuvat.
Keskiaikaisen pelotteluretoriikan kastamattomien lapsien joutumisesta ikuiseen kadotukseen voisi jo lopettaa, sitä mieltä Lutherkin oli. Kukaan ei voi olla ainakaan Raamatun perusteella varma siitä että kastamaton ihminen on automaattisesti kadotettu. Voimme kuitenkin olla varmoja että kastaminen perustuu Jumalan varmaan sovitukseen ja lunastukseen. Lapsia ei kasteta kadotuksen pelosta vaan pelastuksen varmuudesta; se on, sovituksen ja lunastuksen varmuudesta.
Tämä esittämäni näkökulma kasteeseen on tärkeää muistaa selittää, varsinkin silloin kun keskustelee ihmisen kanssa joka suunnittelee menevänsä lapsikasteen jälkeen uskovien/aikuiskasteelle. Moni heistä ajattelee että lapsikasteella on yritetty suojella heitä perisynniltä mutta ei muista ajatella että heidät on kasteessa myös yhdistetty Kristuksen ruumiiseen ja sitä kautta pelastumiseen. Aikuiskasteelle menijöitä on myös vähän turha pelotella sillä mitä kauheaa “kasteen halveksimisesta” seuraa. Eiväthän he ole aikoneet kastetta halveksia vaan tulla osaksi Kristuksen ruumista, tulla Kristuksen ruumiina osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Se, mikä heitä auttaa, on osoittaa Raamatulla että se asia on aivan varmasti hoidossa myös lapsikasteessa.
Muistan itse ajatelleeni 18-vuotiaana luterilaisen papin kastaessa minua, että en minä tätä tarvitse, Jumala pelastaa ei kaste, mutta antaa nyt mennä kun tämän jälkeen saan sitten mennä kirkossa naimisiin. Olin sellainen pieni kristillinen vapaa-ajattelija silloin.