Minusta luterilainen separatismi on syntynyt ainakin osittain tietynlaisesta lakihenkisyydestä. Hyvä ja oikeassa oleva ei voi sietää pahoja väärässä olijoita, jotta ei tulisi saastutetuksi…
Lakihenkisyys ei ehkä ole aivan riittävän kuvaileva sana, olisi ehkä parempi käyttää sanaa “vaatimusten hengellisyys”.
Se, joka tällaiselle eriseuraisuuden tielle on lähtenyt, puolustaa tietenkin lammashuonettaan.
Näiden nykyajan ongelmien kohdalla asia on helpompi ymmärtää.
Monet konservatiivit ajattelevat, että ristin kantaminen kuuluu kuvaan.
Toisaalta, ei ole syytä jättää kirkon todellisia kristittyjäkään pulaan. Kaikki eivät voi lähteä, se on ihan selvä asia.
Jeesus seurusteli syntisten kanssa, opetti heitä ja kutsui heitä.
Onko nyt sitten parempi jättää syntiset ja linnottautua omaan yhteisöön?
Tätä moni kysyy itseltään.
Jotkut ovat vakaasti siinä ajatuksessa, että herätyksiä tulee kirkkoonkin. He haluavat olla paikalla.
Toisaalta, sammakko hitaasti lämpiävässä keitinvedessä-vertaus ei sovi
kaikkiin konservatiiveihin, koska monilla on yhteys kirkon sisällä omaan
hengelliseen yhteisöönsä, josta saavat sielunhoidon, julistuksen ja sakramentit omalta tutulta papilta - vaikka sopivasti omassa seurakunnassa sunnuntaisin istuisivatkin.
Minulla on evankelisia ystäviä, jotka eivät mene kirkkoon silloin kun siellä on alttarilla naispappi. Diakoni ehtoollisavustajana heille kyllä sopii.
Jos meno kirkossa menee tuon parisuhdejutun takia kovin riettaaksi, tulee moni lähtöään vakavasti harkitsemaan. Omaa ratkaisuani en vielä tiedä.
**Moderaattorihuomio: tässä ketjussa keskustellaan yleisesti luterilaisesta separatismista, eli yleisestä taipumuksesta erota kansankirkosta omaksi, erottautuvaksi liikkeekseen tai kirkokseen. **
En ole perustamassa täydellisten pyhien yhteisöä. Sellaista tässä ajassa ei ole. Fokukseni ei myöskään ole vaelluksen synneissä, vaan siinä, mitä kuullaan saarnastuoleista. Sen suhteen pitää olla tiukka, koska Raamattukin on. Tämän tiukkuuden takana on hyvä tarkoitus, koska niin varmistetaan se, että sielut saavat tarvitsemansa ravinnon. Jos oikeaoppisuudesta tulee jonkinlainen itseisarvon, joka menettää yhteytensä evankeliumin varjeltumiseen, silloin ollaan väärällä tiellä.
Minusta STLK:n perustajat olivat pitkänäköisiä. He jo omana aikanaan ymmärsivät muun muassa sen, että yliopisto-opetus historialliskriittisine metodeineen ei voisi kantaa hyvää hedelmää. Nyt se, mikä on jo pitkään ollut pinnan alla, on tullut aivan ilmeiseksi.
Tässä on kyllä se ongelma, että ei yksittäinen kristitty välttämättä mitenkään osaa arvioida oppia täsmällisesti. Ei siis pidä sälyttää yksilökristitylle liiallista vaatimusta saarnan opin puhtauden vahtimisesta. Jumala voi puhua sellaisenkin saarnan kautta, jonka opillinen sisältö ei ole ihan täyden kympin arvoinen.
[quote=“Yxinkertanen, post:14, topic:410”]
Minusta luterilainen separatismi on syntynyt ainakin osittain tietynlaisesta lakihenkisyydestä. [/quote]
Täsmennätkö hiukan. Vaikkapa @Miknius esittää ihan selkeän perustelun ja vetoaa mm. kohtaan Room 16:17. Tästä saa toki olla eri mieltä; mutta mikä siinä on lakihenkistä? (Lakihenkisyydellä tarkoitetaan esim. sitä, että joku sivuuttaa Kristuksen sovituksen ja tavoittelee syntien anteeksiantamusta käskyjen noudattamisella, pahimmassa tapauksessa ihmiskäskyjen.)
En ole - jos minun kommentistani puhutaan - ajatellut sinun perustavan jotakin.
Periaatteen “alkoi Hengessä, päätti Helsingissä” voi ymmärtää toki sellainenkin, joka on kansankirkon jäsen :-).
STI tekee hyvää työtä opiskelijoiden eteen, muuten. Kannattaa tukea.
Opin puhtauskin on ihan tärkeä asia, ja tavallisia seurakuntalaisiakin tulisi
opettaa ymmärtämään miten tunnustuksemme tietyt asiat Raamattuun tukeutuen määrittää. Ei se vaikeaa ole, jos on harrastusta. Useimpia se ei tietenkään kiinnosta.
Salakavalinta on se opetus, jossa rakkauden sanotaan korvaavan opin totuudetkin.
Siitä huolimatta eriseuraisuus on minusta paha asia. Se on vain minun mielipiteeni tietysti.
Tämä ketju on nyt vähän hoopo, kun täällä ei ole yhtään niitä aiemmin aiheesta kirjoittamiani viestejä. Mutta ketjun aiheeseen: kiinnostuneille luettavaksi jo yli vuoden täyttänyt pro gradu -tutkielma, joka ehkä myös vastaa joihinkin niistä kysymyksistä, joita silloin tällöin luterilaisista vapaakirkoista esitetään (ei kuitenkaan kaikkiin, koska vain gradu ja toisaalta näkökulma työssä ei ole teologinen): https://www.doria.fi/handle/10024/125656