Minulle kaikki kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat Kristuksen kirkkoja ja seurakuntia. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, parempia ja huonompia. Uuden liiton aikana puhutaan yleisestä pappeudesta, Vanhan liiton pappeus loppui. Sikäli mitään pappeuden sakramenttia ei tarvita.
Alkuseurakunnasta alkunsa saanut kirkko on muuttanut monia kertoja muotojaan, joskus oppejaankin. Muutaman vuosisadan päästä oli kirkko jo karannut aika kauaksi siitä, mistä apostolit aloittivat. Traditioita on tullut mukaan matkan varrella. Raamattu on ainut perusta, mikä on muuttumaton. Voin kyllä ortodoksejakin arvostaa, jos ensimmäisten vuosisatojen kirkkoa halutaan siksi kutsua.
Minulle on tehnyt suuren vaikutuksen muinaisten alkukirkollisten alueiden historialliset paikat. Efesossa, Smyrnassa, Larnakassa esim on tullut käytyä. Viimemainitussa piispa Lasaruksen hautakirkossa, Smyrnassa apostoli Johanneksen oppilaan Polykarpoksen hautakirkossa tai apostoli Johanneksen hautakirkossa Efesossa.
Kyllä nämä hyvin varhaisten ensimmäisen ja toisen vuosisadan seurakunnat ja kirkot puhuttelevat. Se miten alkuseurakunta tai -kirkko on sen jälleen jakautunut, levinnyt ja muuntunut ja ajan kuluessa muovautunut niin sisällöltään, opeiltaan kuin traditioiltaankin herättää kysymyksiä. Jäljellä ei ole enää kaikkein alkuperäisintä kirkkoa, on vain muuttuneita tavalla tai toisella.
Perusoppi on toivottavasti alkuperäinen, mutta mukaan on tullut matkan varrelta paljon sellaista, joka ei alunperin kuulunut mukaan. Hajaannus on vain jatkunut läpi vuosisatojen. Ainoat asiat jotka ovat pysyneet, ovat raamatulliset tekstit, jotka tosin vasta myöhemmin koottiin Raamatuksi, mutta ovat silti olleet olemassa jo ensimmäisellä vuosisadalla. Sekä kaste ja ehtoollinen, seurakunnan kokoontumiset, rukoukset, laulut ja jumalanpalvelukset eri muodoin. Nämä jatkuvat edelleenkin eri kirkoissa ja seurakunnissa.
Näissä ei ole mitään moittimista. Oikein hyvä. Kaikkia ei vain kiinnosta mitkään tuhatvuotiset tavat tai käytännöt. Muodot ovat eri asia kuin sisältö. Muoto on periaattessa vapaa, kun sisältö pysyy oikeana. Protestanttisuus toi takaisin sen, mikä oli himmennetty ja osin hukattu vuosisatojen ja -tuhansien aikana.
Juu, mutta nyt oli taustalla se että uudelleen kastaminen on se vaihtoehto, jota eniten ihmeteltiin.
Ortodoksiseen kirkkoon liittyvältä edellytetään erilaisia asioita riippuen siitä mistä kirkosta hän tulee. Tämä perustellaan sillä, että toiset ryhmät ovat vähemmän kaukana oikeasta kirkosta kuin toiset.
Kasteemme siis kelpaa, mutta katumus ja mirhavoitelu tarvitaan.
Roomalaiskatolilaisista en ole varma. Oliko niin, että katumusta ei? Siis lähempänä ovat.
Sitten on joku neljäs ryhmä vielä. Kyllä tästä on ohjeet netissä, ja varmaan asian tunnetkin.
Oletko muuten jo liittynyt ortodoksiseen kirkkoon? Profiilisi ei taida kertoa.
Tottakai nämä ehdot ja liittymisen tavat ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä sille joka jo on päättänyt olla ortodoksi eli uskoo että se kirkko on Kirkko.
Kysymys oli siitä, minkä vaikutelman tuosta prosessista saamme me, joille on ainakin vielä merkitystä sillä että kirkkomme yhteyteen meidät on kastettu ja tässä kirkossa olemme saaneet opetusta ja omistaa uskon.
Roomalais-katolilaiset liitetään ort. Kirkkoon nimenomaan katumuksen mysteerion kautta. Heitä ei kasteta, voidella öljyllä tai mirhalla, koska nämähän heille on jo tehty. Heidän tulee katua, irtisanoutua aiemmista uskomuksista ja sitoutua ortodoksiseen oppiin. Sitten he saavat ehtoollisen ja täyden yhteyden.
Mielestäni homman pitäisi mennä pikemminkin toisinpäin, eli jos joku kääntyy vaikka luterilaiseksi, pitäisi irtisanoutua aiemmista uskomuksista. Eipä tällaista tosin kukaan enää täällä vaadi, koska kaikki käy. Koko luterilaisen kirkon alennustila on niin järkyttävällä mallilla. Mutta edes periaatteessa.
Jos aikoo liittyä lut kirkkoon aikuisena eikä ole rippikoulua käytynä, niin se pitää käydä. Siinäpä saa tietää mihin kristitty uskoo, mutta katua ei pidä sitä, että ei ole aiemmin kuulunut lut kirkkoon. Kirkko-oppimme mukaan myös ort kirkossa voi olla The Kirkon jäseniä ja luterilaiseen kirkkoon palaaminen on osoitus tästä The Kirkkoon kuulumisesta.
Kastetilaisuudessahan on muuten kaavaan sisäänrakennettu abrenuntiaatio, eli Perkeleestä luopuminen. Ja koska kristitty palaa kasteen armoon jatkuvasti, niin hän jatkuvasti irtisanoutuu myös Perkeleestä. Minusta se kattaa myös väärät uskomukset.
Muuten tämä tuntuu tietysti hassulta. Useimmiten ihmisillä ei ole hirveästi tietoa siitä, mitkä hänen kirkkonsa uskomukset ovat (kauhean pejoratiivinen sana tässä yhteydessä), jolloin hän katuu jotakin mitä ei tiedä uskoneensa, eli joutuu esimerkiksi katumaan sitä, että on kastettu luterilaisen kirkon jäseneksi, koska lut kirkko ei ole oikea kirkko.
Eli kadutaan sitä, että ollaan harhaoppisia väärillä uskomuksilla. Teknisesti ero on filioque ja se, että lutkut ei noudata kanoneita. Noh kanonit eivät ole opinkappaleita itsessään, eikä niistä hirveästi ole normiortodoksllakaan tietoa. Ja Trullohan (joka keskittyi puhtaasti kanoneihin) ei ole edes ekumeeninen synodi.
Palatakseni tämän ketjun otsikkoon: Sola Scriptura ei ole asia jota pitäisi katua. Kuten edellä jo esitin, kirkko-isillä oli jo samanlainen ajatus löydettävissä. Eivät ortodoksitkaan käsittääkseni halua pitää jotain sellaista ohjeellisena joka on vastoin Raamatun sanaa.
Kyse on ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksistä, ei epitrakiilin kirjailusta. Onko ortodokseilla muita virallisia dogmeja tai oppia? Käsittääkseni ei. On minullakin monta ortodoksisen synodin päätöstä monesta asiasta. Mm sellaisia joissa maallikon ei sallita lukea Raamattua omalla kielellään. Mutta ne eivät ole kaikkia velvoittavia. Mitä tulee 7 ensimmäiseen ekumeeniseen synodiin, niin ero on filioquessa ja kanoneissa. Ja niin, Trullo ei ole ekumeeninen synodi.
Ajattelitko oikeasti, että sinulla on valtaa käskeä minun tehdä yhtään mitään? Mikä tässä ekumeenisten kokousten primaariydessä/opillisuudessa on soopaa? Sano nyt mikä on se oppi joka on ekumeenisesti päätetty ja jota luterilaiset eivät noudat. Filioquesta voisi vielä sanoa, että Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus lausuttiin 1. kerran dokumentoidusti ääneen vasta Khalkedonissa 451. Joku voisi hyvällä omallatunnolla sanoa, että se ei ole alkuperäinen vaikka ei tietenkään millään tavalla uskoa vastaan olekaan. Alkuperäisessä Nikean tunnustuksessa, ei puhuttu mitään Hengen lähtemisestä kenestäkään.
Roomalaiskatolinen kirkko kielsi aikoinaan kansankielisten Raamattujen lukemisen. Ortodoksinen kirkko ei ole koskaan tehnyt niin. Jos josssain paikallsikokouksessa on keskusteltu sellaisesta, se ei ole saavuttanut yleistä hyväksyntää. Jo ensimmäisellä vuosituhannella (ennen suurta skismaa siis) Raamattu tai osia siitä oli käännetty monille kielille mm armeniaksi, etiopiaksi, gootiksi, gruusiaksi, koptiksi, syyriaksi, latinaksi, muinaisslaaviksi, anglosaksiksi jne.
Kanoneja ovat ortodokseilla myös paikallisten kirkolliskokousten hyväksymät kanonit sekä yksittäisten piispojen esim Basileios suuren antamat kanonit. Kaikkien paikallisten kirkolliskokousten päätökset eivät kuitenkaan ole mitään kanoneja. Mutta ortodoksisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen oppien välillä on suuri ero, ei ainoastaan kirkkojen käytäntöjen välillä.
Jerusalemin patriarkka Dosithius, joka laati 1672 ortodoksisen uskon esityksen lähinnä katolisia ja protestantteja vastaan, kieltää eksplisiittisesti Raamatun lukemisen kansankielellä, omassa ortodoksisen uskon esityksessään. Raamattua sai kuulla luettavan, mutta siinä oli osia, erityisesti VT:ssa, joiden lukeminen ei ollut kaikille sallittu. Hänen mukaansa Raamattu ei ollut kaikkien ymmärrettävissä. Se lahja oli annettu viisaille ja pyhille.
Ortodoksit eivät ole koskaan laatineet mitään teosta joka keräisi yhteen ortodoksisen kirkon opetuksen 7 ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen. “Meilla ei ole tarvetta sellaiselle, 7 ensimmäistä kirkolliskokousta riittää meille” sanoi UT:n tutkija Nikolaj Glubovsky (Pelikan, Creeds and Confessions of Faith in the Christian Tradition, vol II, s, 258). Mikään 7 ekumeenisen kokouksen jälkeinen oppi ei yllä 7 ensimmäisen konsiilin tasolle. Ja kun filioquen aiheuttamat oppituomiot peruttiin 1965, niin kanoneja lukuunottamatta olemme samalla viivalla opillisesti ja pohjimmiltaan. Sillä ei mikään myöhempi lisäys yllä samalle tasolle.
Toki eroja on, mutta ne ovat ihmiskeksintöjä, eivät jumalallisesti saneltuja kaikkia kristittyjä velvoittavia ohjeita. Osa on jopa tahallista väärinymmärtämistä. Ortodoksit pitävät katolista transsubstantiaatio-oppia omalle opetukselleen rinnakkaisena. EI luterilaisuus ole ikinä kieltänyt transsubstantiaatio-opetusta. Luterilaisuuson vain sanonut, että se on turhaa teknistä kikkailua. Kristus on totisesti läsnä leivässä ja viinissä ja on leipä ja viini. Tämä ei ole kuulemma tarpeeksi sanottu. Vaikka ortodoksit ovat alusta alkaen, kun Jeremias II kommentoi Augsburgin tunnustusta 1576, ollet esimerkiksi samaa mieltä siitä, että sakramentti pitää jakaa molemmissa muodoissa… toisin kuin katolinen kirkko tekee. Itse asiassa Jeremias II;n vastauksessa ehtoollisessa ei ole oikeastaan muuta eroa kuin se, että ort käyttää hapatettua leipää. (Pelikan: Creeds… vol II, s 395->).
Eiköhän toisenmielisiä ole moneen lähtöön? Ihmisen tuskin kannattaa koko ikäänsä karttaa niitä, jotka ajattelevat ja myös uskovat toisin. “Mielipiteiden vaihto” kun ei tarkoita sitä että tavoitteena olisi täyskäännös (A ottaa B:n mielipiteen omakseen ja päinvastoin) vaan sitä että tuodaan asiat esille ja kuunnellaan sitä toista ihmistä.
Serafim toki sanoo viisaasti sille joka pää savuten selaa nettipalstoja ja harrastaa verenpaineen nostoa. Mutta esim. tämä ekumeeninen foorumi on kyllä tarkoitettu toisenlaiseksi. Toisenmielisten kohtaamista ilman ylenmääräisiä loukkauksia ja pelkkää riitaa?
Jo ennen kuin näitä opillisia kähinöitä oli, niin Filonilla ärsyyntyi kirjoittelustani “Mitä tänään puuhastelen” ketjussa. Vaikka en puhunut mitään ortodoksisuudesta.
Pyhittäjä Serafim ei ilmeisesti keskustellut muuta kuin niiden kanssa jotka olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Se on kyllä hieno piirre ihmisessä.
Jos yrittää etsiä sitä mikä on yhteistä, niin sekin on vain soopaa.
