Lainaan itseäni toisesta ketjusta:
Itse näen pelastuksen kolmitasoisena:
Mitä enemmän muutumme Kristuksen kaltaisiksi, sitä enemmän saamme mukaamme tuonpuoleiseen. Kuten Paavalikin kirjoitti, toivottavasti majamme on rakennettu lujasti. Tässä suhteessa teoilla ja pyhittymisellä totisesti siis on merkitystä.
Isä on myös armollinen ja katsoo joitain ihmisen hölmöilyjä ja ei-inspiroituneita, harmaita ja maallisia alueita sormienkin läpi.
Viimeinen pilari ja toivomme on absoluuttinen syntiuhri. Se syntinen osa meistä, joka ei Isän luokse voi päästä, pestään pois.
Tässä mallissa myös monet kultaisen säännön mukaan elävät pakanat, ateistit ja vaikkapa buddhalaiset saavat paljon mukaansa viimeiselle tuomiolle Kristuksen eteen. Hän on oikeudenmukainen tuomari. Siellä voidaan vielä ottaa Herran armo ja toisaalta syntiuhri vastaan.
Mitä olette tästä jaottelustani mieltä? Kaikille kohdille löytyy perusteluja Raamatusta. Itse kykenen mielestäni tällä mallilla “ratkaisemaan” monet vanhurskautukseen ja pelastumiseen liittyvät ongelmat - vaikken olekaan minkään sortin teologi.