Puhummeko teoriaa, vai elämmekö teoriaa myös todeksi?
Mitä siis sanomme sellaiselle ihmiselle, joka pelkää joutuvansa Kristuksen tuomioistuimen eteen?
Elämä on eletty loppuun, oma perhe ja lapset on hylätty toisten hoitoon,
eikä mieleen muistu yhtään hyvää tekoa. Mitä siis sanomme?
a) Hyväa matkaa helvettiin, koska tekosi eivät riitä
tai
b) Jeesus Kristus on sinut synnin ja kuoleman vallasta vapahtanut?
Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut!
Kehotetaan tutkiskelemaan omaatuntoa, mitä on tehnyt väärin, ripittäytymään ja vastaanottamaan sairaiden voitelun ja matkaevään eli viimeisen ehtoollisen.
Kiitos! Ihan kaunis vastaus sinun viitekehyksestäsi käsin…
Tuossa esimerkissäni omatunto oli jo tutkittu, kun saldo näkyi
olevan pahasti miinuksella.
Minä en enää tuossa vaiheessa puhuisi muusta kuin armosta, laista en sanaakaan…
Opimme kai tästä, että erilaisia teorioita apsotolien opetuksesta on helppo
laatia, mutta se praktiikka… 
Hyvin ja kauniisti kirjoitat @Yxinkertanen tärkeästä asiasta. Tämä on tullut koettua. Etsinhän kauan “Jumalanvaltakuntaa”. Körtit kehoittivat rukoilemaan. Lestadiolaiset tekemaan parannuksen. Parannus ennenkaikkea epäuskosta. Ja toisessa ääripäässä oli eräs pappi, joka sanoi että ei tässä tarvi synkistellä ja omaatuntoaan alkaa kaivelemaan, kun kiitetään ja ylistetään siitä mitä on saatu. Jotenkin kaikki ne menivät ihan ohi. Hädässä oleva ei saanut apua. Koska se, mitä osoitettiin milloinkin miltäkin taholta, vaikutti olevan sen varassa mitä itse osaan ja kykenen tekemään. En siis osannut ilmeisesti mitään, koska yhä syvempään ahdistukseen jouduin.
Sitten eräs pappi kirjoitti minulle pelastuksen sanasta. Hän kysyi, että pitäisikö minun tulla Jeesuksen luo valmiiksi jo jotenkin puhtaana. Että eikö tässä ole se, kun Jeesus tuli syntisiä parantamaan. Lupauksen sana koskee minuakin jos sen haluan vastaanottaa. Viittauksena oli kaunis kohta raamatusta, missä syntinen nainen ja Jeesus keskustelevat.
Pyhä Henki vaikuttaa siellä missä se tahtoo. Näin haluan uskoa.
No mitä vikaa sitten on papille puhumisessa ja ehtoollisessa. Vai onko sekin armon hylkäämistä ja pelastumista omin voimin?
Jos ihminen jo itse huutaa etsivänsä armoa, ei siinä enää rippiä tarvita.
Eihän rippi ole armon ehto, vaan armo on vapaa, kuten evankeliumeista
luemme.
Ihan hyvin voi silti armon saatuaan kertoa vaikka koko elämänsä vaiheet.
Ei sakramentissakaan ole mitään pahaa.
Nauttia voi, totta kai.
Tärkeintä kai sentään on sidotun omantunnon vapauttaminen. Siinä käy
avuksi pelkkä evankeliumi, ei enää vaatimus: “kerro ensin mitä olet tehnyt…”.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut torjua @Juhon ja @Katmaarin hyviä kommentteja.
Otin asian esille osoittaakseni, että teorioita pelastustiestä on helppo laatia, kuten ylempänä on Korinttolaiskirjeen avulla tehty, mutta mistä löytyy se ihminen joka sitä pystyy kulkemaan? Meistä kukaan ei ole Kristus, synnitön…
Muistathan, että maininnat eli ns. pingaukset täytyy kirjoittaa tarkasti oikeassa muodossa. Et voi tavuttaa nimiä. Sen vuoksi @Juhon ei tuo Juho-nimistä käyttäjää paikalle, sen sijaan @Juho tai @Juho:n tuo.
Aamen!
Mielenkiintoinen tarina elämästäsi.
Mikähän kohta Raamatusta tuolla papilla mahtoikaan olla esillä?
Sanoin täällä kerran, että oikeastaan vasta kokemukset selittävät Raamattua.
Eihän usko ole kuulumista oikeaan, ainoaan oikeaan yhteisöön, vaan henkilökohtainen suhde Kristukseen…
Se on sen uskomista, että minä saan olla - vaikka olenkin tällainen millainen sitten olenkin - ilman ehtoja vapaa ja lunastettu Herramme Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman tähden.
Jos ristiinnaulitseminen tuntuu vähäpätöiseltä asialta jonkun muun tapahtuman rinnalla, voi olla, ettei suurempaa hätää pelastuksen tähden ole vielä ollut…
Paavali muistelee ensimmäistä yhteyttään Korinttiin:
Paavalin esiintyminen Korintissa.
1 Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. 2 En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
Käyttämäsi “lupauksen sana” en kenties hyvin luterilainen ilmaus, mutta eihän
meillä muuta olekaan! Sana lupaa, että Kristuksen tähden olemme Jumalan lapsia, kasteessa on sana vedessä liittänyt meidät häneen, ja joka aamu saamme taas uskoa, että syntimme on hänen tähtensä pesty pois - vain hänen vuokseen.
Se on suurta armoa, jonka muistaminen uudistaa mielemme…
Taivas on harmaa, maassa oli aamulla kuuraa. Suvi on mennyt.
Mitä talvi tuo, sitä emme tiedä, vain yksi asia on varma:
. Jeesus meitä rakastaa, / Raamattu sen ilmoittaa, / vaikka olen heikkokin, / Jeesus hoitaa hellimmin. / Mua Jeesus rakastaa, / mua Jeesus rakastaa, / mua Jeesus rakastaa, / niin sana opettaa.
Kuoleman on voittanut, / taivaan portit aukaissut, / synnistä hän puhdistaa, / lapseksensa tunnustaa. / Mua Jeesus rakastaa, / mua Jeesus rakastaa, / mua Jeesus rakastaa, / niin sana opettaa.
Jeesus meitä rakastaa, / lasten kaltaiset vain saa / taivaan ilon ihanan / luona Isän Jumalan. / Mua Jeesus rakastaa, / mua Jeesus rakastaa, / mua Jeesus rakastaa, / niin sana opettaa.
Nimenomaan: Jeesus on Pelastaja, Vapauttaja / Vapahtaja, Lahjavanhurskauttaja.
Tämä kysymys lahjavanhurskaudesta ja sen ymmärtäminen, hitaasti Lutherin lyhyitä puheita (kuten Manna) lukien, samaten luterilaisen oppiin tutustuminen, oivallus, vapautti minut käsittämättömän raskaasta “oman itsensä ensin-vanhurskauttamisesta, ennenkuin kelpaa Jeesukselle” -opista. Kauneimpia lauseita UT:ssa on
“Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.” Room.4: 3-6
3 Sillä mitä Raamattu sanoo? “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
Suorastaan järkytyin. Muistan kuinka kauhu alkoi levitä läpi ruumiini kun aloin tajuta tuon lauseen merkityksen! Se sotii kaikkea tekopyhyyttä vastaan. Se kumoaa… no ei itse kristinuskoa, mutta harha-kristinopin! Ei voi olla totta! Mutta… hyvänen aika: se ON! Mitä ihmettä Jumala oikein ajattelee? Siis…: Pyhä Jumala… vanhurskauttaa epäpyhän… jumalattoman…? Mahtavaa! Miksi… eihän Jumala nyt syntiä voi palkita…? Eli se ei tule synnin ansiosta, tai ansiottomuudesta… sen on pakko mennä näin: sillä läpisyntisestä jumalattomasta ei kertakaikkiaan ole minkäänlaisiin Jumalalle kelpaaviin, läpipuhtaisiin tekoihin ja olemukseen…
A-PU-VA! 
Kummallinen Jumala. Mutta KIITOS, hei, tosiaankin!.. Juu. Ja Jeesus tehköön parannuksenkin minun puolestani! Hoida koko juttu! Pelasta jumalaton!
Luther: “Oikea parannus ei siis ole muuta kuin katumusta ja uskoa.” 
Miksi puhe ansiottomasta armosta ja lahjavanhurskaudesta synnyttää vihaa?
Matt 10:
34. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
35. Sillä minä olen tullut ‘nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
36. ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa’.
Olisi täysin vastoin kaikkea logiikkaa, että Jumala vanhurskauttaisi vanhurskaan, siis sellaisen joka jo on itsessään hyvä, eihän sellainen tarvitse pelastusta. Siispä Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sellaisen joka on pelastuksen tarpeessa.
Minusta haluttomuus ymmärtää vanhurskauttamista Raamatun ilmoituksen mukaan johtuu osaltaan siitäkin, että usko käsitetään ihmisen suoritukseksi, ihmisen mahdollisuudeksi itse valita uskonsa kohde, se mitä hän uskoo. Usko on kuitenkin Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan teko meissä ja juuri sellaisena se asettuu vihollisuhteeseen kaiken sen kanssa mitä me olemme luonnostamme. Tässä hahmottuu jakolinja sen välillä kuka pitäytyy itseensä ja tekoihinsa ja sen välille kuka on aidossa Jumalan aikaansaamassa uskossa, eikä luota lainkaan itseensä ja tekoihinsa.
Just noin minä ja Lutherkin käsitetään asia.
Ei, ei Luther suorastaan ole vapahtajani, mutta Luther osaa selittää asiat loogisesti. Luterilainen oppi on varma kuin matemaattinen kaava, siksi tähän tykästyin. Järkevä ja hyväksyttävä, selittää asiat pohjiaan myöten.
Sidotun ratkaisuvallan oppi tekee tyhjäksi kaikki ihmisen mahdollisuudet. Se antaa mahdollisuuden ja kunnian yksin Jumalalle. No, tämähän sopii.
Itseäni on aikoinaan niin harhaopeilla rääkätty, että todellakin itselläni alkaa keittää, kohoaa viha kuin äkkinäinen kuume jos minulle tullaan naukumaan joitain vapaan ratkaisuvallan opin harhoja. Osaan niitä lauseita ulkoa.
Pengoin arkistojani. Löysinkin nuo kirjeet. Hän kirjoitti omin sanoin samat asiat, mitkä ovat löydettävissä Raamatusta. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa Tuomas sanoo: “Minun Herrani ja Jumalani!”
ja
Luukkaan evankeliumissa 7 luvussa jakeet 37-40. Sieltä lopusta Jeesuksen sanat: "Mutta hän sanoi naiselle: “Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan”.
ja
Roomalaiskirjeen 10 luvussa: " 8 Mitä siis on sanottu?
– Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi,
nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. 9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 11 Kirjoituksissa sanotaan: “Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.” 12 Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Onhan kirjoitettu: “Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.”
Jos kaikkien maailmassa nyt elävien ja aiemmin eläneiden ihmisten hyvät teot kasattaisiin minulle, mutta minulla ei olisi uskoa Kristukseen, niin olisin aivan yhtä ansioton Jumalan edessä kuin maailmassa koskaan elävä tai elänyt pahin ihminen.
Jos kaikkien maailman ihmisten syntiset sydämet ja pahat teot kasattaisiin päällesi, jopa kaikkein julmimpien ihmispetojen, psykopaattien, lastenkiduttajien jne., mutta sinulla olisi pelkkä usko Kristukseen, niin pelastuisit? Kun taas joku, joka ei ole saanut tavallasi uskon lahjaa, joutuu ikuiseen hammastenkiristykseen, vaikka olisi vähiten aiheuttanut kaikista ihmisistä harmia ihmisille ja eläimille tässä maailmassa, ja kaiken lisäksi olisi tehnyt paljon hyvää lähimmäisilleen? Teoilla ei siis ole mitään merkitystä? Ja usko päästää koiran kuin koiran veräjästä?
Jos taas vastaavasti kaikkien maailmassa elävien ja koskaan eläneiden ihmisten pahat teot kasattaisiin jonkun ihmisen päälle, joka olisi itsessään vanhurskas, Jumala herättäisi hänet kuolleista ja hänen vanhurskautensa riittäisi koko maailmalle vanhurskaudeksi. Tunnistatko tästä Kristuksen?
“Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiansa.” 2. Kor. 5: 19.
Jos siis sinun päällesi olisi kasattuna koko maailman synti ja pahuus, mutta sinä turvaisit uskossa Kristukseen, olisit Jumalan edessä puhdas syntikuormastasi.
Ei päästä, sillä huomaatko, että usko asettuu tuhoavasti ihmisen koko essentiaa, olemusta vastaan. Sillä uskomalla Kristukseen sinä et enää usko itseesi ja näin kiellät itsesi, johon Jeesus meitä kehoittaa.
Edelleen sinä olisit kuollut yhdessä Kristuksen kanssa ja myös saisit uskossa elää hänen kanssaan.
Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Room. 6: 8.