Oikeastaan kyse ei ole vain yhdestä tapauksesta, vaan esimerkistä monien joukossa. Se vain herätti jostain syystä erityisestä kiinnostusta kommentini lukijoissa.
Suurin kritiikkin on siinä, että lähettäminen muuttuu organisaation säilymisen kannalta välttämättömyydeksi eikä organisaatio lähettämistä tukevaksi toiminnoksi, jolloin melkein ketä vain halukkaita ja jollain lailla kykeneviä lähettejä palkataan työhön. Lisäkritiikki, jota en ole vielä tuonut esiin, on sukulaisten ja ystävien suosiminen rekrytoinnissa, vaikka työhön olisi parempikin vaihtoehtoja tarjolla.
Eivät lähetystyön henkilövalinnat helppoja ratkaisuja ole ja Suomen ev. lut. kirkon jäsenkadon ja liberalisoitumisen kasvaessa järjestöjen on entistä enemmän mietittävä miten selviytyä tulevaisuudessa kun seurakuntien taholta varojen määrä todennäköisesti pienenee.
Toinen kritiikkini koskikin juuri lähetykseen käytettyjen varojen määrää. Toisin kuin yllä väitettiin, lähetystyöhön käytetään todellakin vain murusia kirkon muuhun työhön verrattuna. Erityisesti kymmenien miljoonien arvoisten rakennusten rakentaminen kotimaahan on järjetöntä toimintaa kun kirkon jäsenten ja verotulojen määrä vähenee ja kirkkoja puretaan käyttökelvottomina tai remontoidaan samalla hinnalla kahden- tai kolmenkymmenen vuoden kuluttua.
Jeesuksen viimeinen käsky oli muuten tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan eikä rakentaa kirkkoja omaan kotimaahansa kumisemaan tyhjyyttään. Kirkkojen rakentamisen sijaan voisi miettiä myös varojen parempaa käyttöä sisälähetystyöhön.
Ei nyt ihan ketä vain. Ensin valitaan hakemusten ja arvioinnin perusteella sopivat henkilöt lähetyskurssille, joka kestää lukukauden ja senkin aikana vielä soveltuvuutta punnitaan. Kurssin käyminen sitoo yleensä lähtemään järjestön kohteeseen, muussa tapauksessa kurssista pitää maksaa.
Kursseille varmaan hakija jos oikein haluaa pääsee, mutta harva varmaan haluaa lähteä pelkästä seikkailun halusta. Lähetyskutsu varmastikin on vahvin syy. Sukulaisten suosiminen, jos sellaista esiintyy, voi olla ymmärrettävääkin. Lähetyshenkiset kuviot ovat yleensä aika suppeat ja tutun on helpompi jo tunnettavuuden ja maineenkin takia päästä mukaan.
Tässä on nyt oikeastaan kaksi aihetta joihin ottaa kantaa, lähetysjärjestöt ja lähettien perhekoot.
Perheistä: Henkilökohtaisesti olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että monissa tapauksissa lähetyslapseus ei ole lapselle hyväksi oleva kasvuympäristö, ja olisi parempi jos läheteillä ei olisi lapsia. Nykyään onkin aika paljon lapsettomia pareja lähetystyössä, en tiedä onko kyseessä lisääntymiskyvyttömyys vai oma valinta, mutta varmaan hyvä tilanne - parista on kuitenkin tukea toisilleen vieraan kulttuurin keskellä. Kenties Jumala onkin antanut ehkäisyn tälle ajalle juuri sitä varten, että maailman evankelioimisen tehtävä saataisiin tehokkaammin toteutettua? En tiedä. Rahankäytöllisesti en kuitenkaan näe lapsiperheissä ongelmaa, eihän lapsille makseta. Mutta mitenköhän äitiyslomat? Mun mielestä ei ole välttämättä järkevää, jos joku on palkallisena lähettinä lähetysjärjestön kirjoilla, vaikka käytännössä toimii lähinnä kotiäitinä eikä käytännössä ehdi työtä juuri tekemään. En tiedä tapahtuuko sellaista ev.lut.kirkon lähetysjärjestöissä, mutta Lähetyshiippakunta taisi jossain vaiheessa kerätä rahaa nimenomaan lähettiperheen äidille, joka esiteltiinkin kotiäidiksi ja lapsia oli liuta. Tämä tuntui mielestäni hieman erikoiselta, mutta en halua sitä täysin tuomita kun en tunne tapausta tai sen asianhaaroja tarkemmin.
Lähetysjärjestöjen raamatullisuudesta: Tämähän riippuu täysin siitä, keneltä kysytään. Omasta mielestäni Sley on raamatullisin, koska Sleyssä on selkeästi luterilainen oppi pelastuksesta eli ei opeteta ratkaisukristillisyyttä, ja uskotaan sakramenttien todellisuuteen. Ja lisäksi otetaan Raamattu tosissaan ja ei ole liberalisoiduttu liikaa, mutta ei kuitenkaan pidetä kiinni konservatiivisuudesta itseisarvona vaan uskalletaan myös uudistua toimintamuodoissa. Kansanlähetys on myös hyvä, mutta siellä on porukka aika heterogeenistä opillisesti ja osa on aika lähellä vapaita suuntia esim. uskonratkaisun opettamisessa. En tiedä, missä määrin tämä heijastuu lähetystyön puolelle. Slef (joka ei välttämättä ole suomenkieliselle seurakunnalle mahdollinenkaan kannatuskohde?) on suomenkielistä sisarjärjestöään ekumeenishenkisemmän oloinen ja siksi voi olla vähemmän “puhdasoppinen” joissain asioissa, mutta myös yhteistyötä suomenkieliselle puolelle on paljon. Ruotsinkielisellä puolella piirit ovat kuitenkin pienet ja siksi sleffiläiset saattavat osallistua aika ongelmattoman oloisesti useiden kirkkokuntien toimintaan sikin sokin. Lähetysseura on jonkin verran liberalisoitunut ja Pipliaseura on raamantunkäännöstyön yleinen kattojärjestö, joka pitää sisällään hyvin monenlaista ajattelua. Kylväjää ja Sanansaattajia tunnen niin pintapuolisesti, että en ota niihin kantaa.
Varsin kiinnostava luonnehdinta SLEFstä. Muistanpa hyvin ne ajat, kun SLEFin nuortenillassa aiheesta “ekumenia” puhuttiin yhteydestä toiseen kirkon sisäiseen herätysliikkeeseen ja pidettiin siellä käymistä epäsuotavana. Ainakaan vapaiden suuntien tilaisuuksiin ei pitänyt mennä, koska niissä Saatana kuiskuttelee korvaan ja houkuttelee luopumaan puhtaasta evankeliumista. Lastenleirien isoseksi ei eräässä vaiheessa päässyt, jos lauloi ekumeenisessa nuortenkuorossa, koska oli suuri riski, että oli omaksunut väärää oppia. SLEF oli joka suhteessa konservatiivisempi ja tiukempi kuin SLEY.
Tiedän SLEFin linjan pehmenneen, mutta mielenkiintoista, jos tilanne on muuttunut sisarjärjestöjen kesken jopa päinvastaiseksi.
Todella riipuu siitä keneltä kysytään. Kirkkohistorian valossa evankelinen liike on pietistitaustainen liike. Liike on myös kokenut eniten jakaantumista kirkon virallisista lähetysliikkeistä. Opillinen yhtenäisyys on kuin veteenpiiretty viiva liikkeessä, joka nykyäänkin on opillisesti heterogeeninen.Ei voida puhua mistää yhtenäisestä liikkeestä tältä osin. Esim sakramenttien pätevyydestä on olemassa useampia linjoja. Virkakysymys on jakanut liikettä moniin eri lohkoihin ja ääriajattelukin on tuttua ko. liikkeessä. Nykykehityksen valossa integroituminen kirkkoon on heikentynyt ja kova halu luoda oma kirkko kirkon sisälle korostuu. Joka on tyyppillistä evankelisessa liikkeessä. Kehitys näytää jatkuvan, vauhti on voinut vähän hiljentyä. Siionin kannel on allianssi henkinen laulu kirja, jossa toistuvat helluntai, vapaa, babtisti, metodisti taustaiset laulut toki luterilaisiakin lauluja on mukana. Liike on samaan aikaan ekumeeninen ja ekumeeniaa vastustava. Liike on menettänyt kaikilla sektoreilla kannnatustaan, niin taloudellisesti, jäsenmäärän ja lehtien/kirjojen julkaisemisen suhteen. Myös lähetystyö on kokenut kovia muutoksia ja lähettimäärä on laskenut, verrokkina voisi olla vaikka 1990 luku. Liike ajaatuu konfliktiin usein miten kirkon kanssa, verrattuna toisiin lähetysjärjestöihin. Liike on perinteisesti ollut maallikkojohtoinen nykään pappiskeskeinen, malli on ilmeisesti kopiotu suuresta maailmasta.
Liikkeellä on ollut merkittävä tehtävä luterilaisen kirjallisuuden kääntämisessä, objektiivisen vanhurskauttamisopin kuvaajana ja sakramentti teologian ylläpitäjänä.
Voihan se kotiäiti pitää vapaaehtoisena pyhäkoulua ja saada omien lasten ei-kristittyjä kavereita houkuteltua mukaan. Kuulin eräältä lähetiltä, kuinka eurooppaan tulleissa afgaanipakolaisissa oli semmoisia, jotka olivat lapsena käyneet kotimaassaan pyhäkoulussa. Lähetistä oli aikaisemmin vaikuttanut, ettei tuolla pyhäkoululla ollut mitään vaikutusta, mutta ihmeekseen hän totesi olleensa väärässä.
Sikäli kun tällaista on, minäkin pidän sitä hyvin ongelmallisena. En tiedä todellisia tapauksia enkä usko, että kyseessä on kovin laajalle levinnyt juttu, mutta periaatteen tasolla voin yhtyä kritiikkiin.
Mitä tulee lähetystyöhön käytettävään rahamäärään, siitä olen väkevästi samaa mieltä. Kirkkomme ei selvästikään koe lähetystyötä niin tärkeäksi tehtäväksi kuin pitäisi.
Valtaosa tuntemistani lähetyskentällä kasvaneista ex-lapsista ei varmaankaan allekirjoittaisi tuota näkemystä. Hommassa on omat ongelmansa, mutta kotimaassa kasvaminen ei ole millään muotoa ongelmaton vaihtoehto. Se, että joutuu kohtaamaan osin erilaisia ongelmia, ei vielä ole huono tai hyvä asia sinänsä.
Se taas on oma juttunsa, että moni vanhempi ja järjestö on tehnyt virheitä lasten suhteen. Ja kentätkin ovat toki erilaisia.
MUOKS: Mitä tulee perheisiin ja kotiäidin hommiin, niin monessa kulttuurissa ja tilanteessa perhe on hyvä juttu lähetystyöntekijän “lähestyttävyyden” kannalta. Lasten kauttakin voi syntyä varsin paljon luontevia kontakteja. Käytännön lähetystyö on vain osin puheiden ja jumalanpalvelusten pitämistä, traktaattien yms. jakamista sun muuta vastaavaa.
Lähetystyötä on kovin monenlaista eikä kaikki lähetystyöntekijät ole vain jotain julistustyöntekijöitä tai opettajia. Esimerkiksi Kansanlähetyksellä taitaa olla useita insinöörejä, jotka auttavat jossain teknisissä asioissa joita kentillä on. He mahdollistavat sitä julistus- tai opetustyötä, jota muut tekevät.
Samoin näkisin, että se kotiäiti, jolla ei välttämättä ole aikaa tai mahdollisuutta osallistua kovin mittavasti vaikkapa seurakunnan työhön, hänkin on kuitenkin mahdollistamassa sitä lähetystyötä, jota se ensisijainen lähetti on tekemässä. Varmasti tuollainen työ vieraassa maassa vaatii koko perheen tuen.
Sinkulta puuttuu tuo perheen tuki. Toisaalta eipä sitten ole ehkä huoltakaan perheestä ja perheen viihtymisestä. Huoli voi kuitenkin kehittyä. Sinkun perhehuoli ja kipuilun aihe voi olla se, että saako sitä perhettä ikinä.
Turismista.
En usko, että “turistit” ja seikkailijat hakeutuvat varsinaiseen lähetystyöhön, koska siihen tosiaan pitää ensin valmistautua. Lisäksi turisteille ja seikkailijoille on olemassa paljon mahdollisuuksia lähteä johonkin lyhytaikaiseen lähetystyöhön, joka kestää muutaman kuukauden tai jopa vuoden ja sitä voi ehkä jatkaa sitten vielä useammankin vuoden.
Tällaisia lyhytaikaisia lähetystehtäviä on esimerkiksi lähetyslaivoilla, lähteminen avuksi jonnekin olemassa olevalle lähetyskentälle ja OM:n bussityö Itä-Euroopassa. Lisäksi on sitten ihan lyhyitäkin (alle kk) aktioita, joilla pääsee tutustumaan johonkin lähetyskohteeseen ja aktioporukka saattaa esim. auttaa paikallista seurakuntaa jossain tapahtumassa tai muutta projektissa.
Aktioista osallistujat joutuvat usein itse maksamaan. Apua saattaa saada oman seurakunnan nuorisotyöltä. Aktion voikin nähdä osana seurakunnan lähetyskasvatusta.
Joihinkin noihin lyhytaikaisiin lähetystehtäviin voi saada myös toisen asteen opintotukea, koska lähetystyö on osa jotain kansanopiston opintolinjaa. Esimerkiksi Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinja on sellainen, johon voi saada opintotukea.
Nepotismi on erittäin haitallista ja myös kovin tavallista myös kristillisissä piireissä. Tiedän montakin tapausta. Jos asia epäilyttää, voi miettiä miksi tiettyjen herätysliikkeiden, järjestöjen tai vapaiden suuntien vastuutehtävissä ja palkatuissa työtehtävissä on niin paljon samansukunimisiä ja niidenkin takaa, joilla ei ole, löytyy usein puolison tai jonkun eri sukunimisen lähisukulaisen kautta yhteys ko. sukuun? Joskus on tietysti vain näennäinen yhteys vain nimen ollessa sama mutta sukulaisuuden ei. Usein on kuitenkin kyse sukulaisten suosimisesta. Tätä ei ymmärretä aina edes pahaksi asiaksi, vaan päinvastoin lojaalisuudeksi sukulaisiaan kohtaan. Kaverinkauppaa koskee sama lojaalisuuden periaate, joka kuitenkin laajempaa yhteisöä ajatellen osoittautuu korruptoituneeksi mielenlaaduksi, jossa tietäen tai tietämättä suljetaan tietyt piirit pois päätöksenteosta ja niistä eduista, joita sukulaisten ja kavereiden suosimisella ajatellaan saatavan. Käytäntö on ihmisille hyvin luontainen, mikä juuri siksi kannattaa tiedostaa. Ei sukulaisia tietenkään ilman muuta pidä sulkea pois. Valintatilaneteessa paras vaihtoehto tulisi kuitenkin valita suhteista riippumatta, jotta yhteisön paras toteutuisi. Jos sukulaisia ja parhaita kavereita näkyy suurimmaksi osaksi ympärillä, ei jää paljon arvailun varaa mihin päätökset ovat perustuneet
Edellä mielestäni puhuit lähetystyöntekijöistä. Tiedän kyllä, että esim. Kansanlähetyksellä on sellaista “nepotismia”, jossa vanhojen Japanin-lähettien lapset ovat lähetystyöntekijöinä. Ja yksi liikkeen vaikuttajan jälkeläinen on naimisissa ex-lähetyslapsen kanssa ja ollut Japanissa lähetystyössä. Eli tuplasti “nepotismia”… Tosin tehokkuusnäkökulmasta kielen ja kulttuurin hallitseva ja lähetystyön arkea tunteva on kyllä hyvä sijoitus.
Lähetystyön perusteita miettiessä niin Martti Vaahtorannan kirja on ihan ehdoton kirja lukea.
Tähän liittyy minulla se, että olen kai lukenut liian monta juttua erilaisista “seurakuntalehdistä” lähetystyöstä, joissa kerrotaan “että kyseessä ei ole pakanoitten käännyttäminen” ja sitten olen tietysti toivekkaasti ajatellut, että nyt varmaan sitten kerrotaan siitä miten lähetystyötä tehdään Jeesuksen käskyn mukaisesti “kastamalla ja opettamalla pitämään kaikki” se mitä Hän on käskenyt pitää (Mt 28 loppu) - mutta sitten kerrotaan mitä kaikkea sinänsä inhimillisesti hyvää tehdään (joskin herää kysymys että mihin tässä oikeasti kirkkoa tarvittiin kun homma kuulostaa samalta kuin Punaisen ristin työ?).
Sama ilmiö kasteen kohdalla em. lehtien kohdalla - kastetapahtumia järjestetään, mutta kasteen varsinainen sisältö jää usein kertomatta (synnit anteeksi, Kristus lahjaksi, Pyhä Henki yms. - pelkkä Vähä katekismuksen opetuksen selostaminen olisi auttanut…).
Joten kannattaa oikeasti tutustua aluksi kirjojen kautta lähetystyön teologisiin perusteisiin lähetyskäskyn lisäksi (Mt. 28:18-20 - joo, siinä Jeesus Kristus oikeasti määrittelee myös sisällön, jota apostolit sitten opettivat kirjeissään).
Sitten suosittelisin ottamaan yhteyttä kunkin lähetysjärjestön kotimaan sihteeriin - he auttavat varmasti sinua ja neuvovat miten voisit tavata jonkun sinua lähellä olevan kotimaan jaksolla olevan lähetin. Heiltä sitten kuulet mitä se työ oikeasti on - miten tehdään, millaista sanomaa viedään. Ja sitten voit miettiä, että miten hyvin se toteuttaa tuota Herramme lähetyskäskyä vai onko se jotain muuta.
Itseäni kiinnostaisi, että millä tavoin kannattaisi lahjoittaa, jos tahdon, että raha menee nimenomaan ulkomaan lähetystyöhön eikä esim. paikallispiirin henkilöstökuluihin tai jonkin toimiston kunnostamiseen tms.
Taitaa olla mahdotonta. Jokaisella lähetysjärjestöllä täytyy olla jotakin byrokratiaa, paikallispiirin palkattua henkilökuntaa tms. Jos annat rahaasi lähetystyöhön, tulet kyllä tavalla tai toisella osallistuneeksi myös Suomen puoleisen konttorin kuluihin. Tarkkoja lukuja en tiedä, mutta oletan byrokratian vievän 10-20% rahasta parhaimmassakin tapauksessa.
Tämä on ihan ok, mutta mietin, että jos tuen jotain tiettyä lähettiä, jonka työtä pidän tärkeänä, niin tulenko samalla tukeneeksi mutkan kautta saman järjestön paikallistyöntekijää, jonka opetuksesta minulla on ristiriitaiset tunteet. Käsittääkseni KL:n ja SLEY:n paikallispiirit pyörivät kai jollain omilla budjeteillaan, joihin raha tulee kai niiltä paikallisilta jumalanpalvelusyhteisöiltä ja lahjoittajilta, jotka kohdentavat rahan suoraan piirille ja/tai piirin työntekijälle. Kylväjällähän ei mitään kotimaan piirejä olekaan eikä kai Sansallakaan.