Hei! Huomasin tämän viestin vasta nyt. Olipa kiva kuulla! Kovasti odotan jo poikani paluuta Suomeen. Kristuksen Kirkastumisen juhlaan aikoo vielä osallistua Athos-vuorella ennen kotiin paluuta.
Poikani soitti eilen Athokselta. Kertoi päätöksestään jäädä sinne loppuelämäkseen. Iso asia koko perheelle. Tunnen suurta iloa, sekä luopumisen tuskaa. Pienemmät siarukset surullisia, toinen isoista veljistä epäilee aivopesua. Saa muistaa!
2 tykkäystä
Vain joka kymmenennestä luostariin noviisiksi menneestä tulee lopulta munkki. Pääsee sieltä Pyhältä vuorelta poiskin, jos ei kutsumus kestä. Ihanaahan se aluksi on. Sitten tulee tavallinen arki -luostarissakin. Rukoilen puolestanne.
6 tykkäystä
Hyvä uutinenhan se aina on, jos nuori mies löytää kutsumuksensa. Kestääpä into tai ei, niin on parempi että hänellä on selvä kutsumus ja suunnitelma juuri nyt kuin että hän esim. vain makoilisi kotona, pelaisi pleikkaa, joisi kaljaa ja surffaisi netissä.
Sitä paitsi on mahdollista, että jonain päivänä hän palaa Suomeen - luopumatta monastisesta kilvoittelusta. Voi käydä niinkin, että hän joitain vuosia Athoksella kilvoiteltuaan kokee kutsumuksekseen - tai saa igumeniltaan käskyn - lähteä Suomeen palvelemaan kirkkoa täällä. Esim. Lammille kaikkien Athos-vuoren pyhien perintösäätiön luostarikeskukseen tai Valamoon.
Mitä aivopesuun tulee, niin mikäli kirkolla olisi keino aivopestä nuorukaisia munkeiksi, niin epäilemättä sitä keinoa käytettäisiin paljon nykyistä enemmän. 
Luopumisen tuskaa en oikein ymmärrä. Ethän sinä mistään luovu, vaan hän ja hän tekee sen vapaasta tahdostaan. Sinullahan on yhä poika, joka elää, rukoilee ja työskentelee tietyssä paikassa. Voit sanoa kysyjille: “Poikani on siellä ja siellä, tekee sitä ja sitä.”
Vanhemmilla voi olla usein suunnitelmia ja toiveita lasten tulevaisuuden varalle ja sitten kun nämä tekevätkin erilaisia päätöksiä, niin siitä syntyy ärtymystä, tuskaa, pettymystä jne. Se ei ole kuitenkaan oikeutettua, koska jokainen joutuu tekemään omat valintansa ja kulkemaan oman tiensä. Vanhemmat voivat esim. toivoa lapsesta oman työnsä jatkajaa, perintömökin ylläpitäjää, lastenlapsien hankkijaa jne., mutta lapsen omat suunnitelmat voivat olla tyystin erit.
Sinun pitää kysyä häneltä, että millä tavalla ja kuinka usein voitte pitää yhteyttä niin, että se ei häiritse hänen työtään ja että toisaalta sinä voit olla rauhallisin mielin. On selvää, että maailmasta luopunut ei voi keskittyä kilvoitteluunsa, jos omaiset ikään kuin vetävät hänet jatkuvasti takaisin vaatimalla tiivistä yhteydenpitoa ja jokapäiväisistä asioista puhumista. Ehkä olisi hyvä sopia jokin säännöllinen käytäntö. Vaikkapa kirje parin kuukauden välein tai mikä nyt teille tuntuu luontevalta. Ja ehkäpä voit pyrkiä keskustelemaan asiasta jonkun samassa tilanteessa olevan tai jo pidempään luostarissa asuneen kanssa? Luulisi kuitenkin, että helpompaa tuohon tilanteeseen on oppia suhtautumaan kuin esim. siihen, jos lapsi joutuisi vankilaan tai sairastuisi johonkin parantumattomaan sairauteen. Poikasi on valinnut hyvän osan ja pärjää varmasti kyllä - ja kuten Mauriina totesi, monet varmasti rukoilevat puolestasi, jotta voitat tuskasi. 
3 tykkäystä
Minä olin Valamossa munkkina 15 vuotta ja olisin vieläkin, mutta pahat terveysongelmat pakottivat siitä elämästä pois. Tuohon liittyneet ikävyydet johtivat kirkkokunnan vaihtoon. Nyt elän “erakkomunkkina” omassa kodissani, koska katson että antamani munkinvala sitoo edelleenkin, ja katolinen piispa on tämän hyväksynyt ja siunannut. Voin vakuuttaa sinulle, että munkkeus on kerrassaan hieno elämänvalinta niille joille se sopii. 
3 tykkäystä
[quote=“timo_k, post:64, topic:1617, full:true”]Luopumisen tuskaa en oikein ymmärrä. Ethän sinä mistään luovu, vaan hän ja hän tekee sen vapaasta tahdostaan. Sinullahan on yhä poika, joka elää, rukoilee ja työskentelee tietyssä paikassa. Voit sanoa kysyjille: “Poikani on siellä ja siellä, tekee sitä ja sitä.”
[/quote]
Minäkään en ymmärrä esim. teenjuontia. Enkä sitä, miten joku hinkuu landelle.
2 tykkäystä
Mitä jos sinulle tulee samanlaisia “ikävyyksiä” nykyisen kirkkosi (esim. sen kleerukseen kuuluvien jäsenten) kanssa? Miten oletat toimivasi? Lähteekö vaihtoon?
Eli, sinä olet nyt ihan virallisesti katolisen kirkon munkki ja skeema sellainen?
Enää ei tule tarvetta vaihtaa mihinkään, olen löytänyt jotakin parempaa mistä pidän kiinni. Totean vain sen, ettei moista olisi koskaan päässyt tapahtumaan ap Johanneksen aikana, mutta Leo on mikä on eikä siitä sen enempää.
Mutta eipä lähdetä sivuraiteille, pointtini oli rohkaista Eveä.
En nyt viitsi lukea kaikkia 67:aa edellä olevaa viestiä, mutta totean vain lyhyesti ja täysin omana subjektiivisena mielipiteenäni, että jos luterilaisuudella tarkoitetaan jotain vähänkään sinne suuntaan olevaa, kuin LHPK tai Stalkkerit, niin aivan takuulla Lut-Ort liitolle ei voi ennustaa auvoista tulevaisuutta. Ja sama pätee myös Lut-Hellari tai Vapari tai ihan mitä vaan parisuhteisiin.
Toisaalta on sitten niitäkin “luterilaisia” jotka voivat ilman mitään tunnontuskia ryhtyä parisuhteeseen vaikka jonkun syyriasta tulleen islamilaisen “pakolaisen” kanssa.
Totanoin. Mää oon SLEY-luterilainen, eli jossain mittakaavassa samaan suuntaan kallellaan kuin LHPK&co, vaikkakaan ei täysin sama asia. Mies on Vapaakirkosta. Toimii ihan hyvin. Vapaakirkollista ja muslimia ei oikein voi verrata toisiinsa. Voisit myös ottaa pakolaisesta lainausmerkit pois, koska nimenomaan Syyriasta tulleiden turvapaikanhakijoiden hädän aitoutta ei juuri ole kyseenalaistettu.
2 tykkäystä
En tiedä piispoista mitään enkä oikeastaan haluakaan tietää - saan kirkkopolitiikasta ja seurakuntajuoruista näppylöitä - mutta kyllä osaa olla teologiset perusteet kirkkokunnan vaihtamiselle.
Timo, kyllä luulen, että mistä syystä tahansa äkkiä saatu tieto siitä, ettei enää koskaan tapaa lastansa tässä ajassa tuottaa tietynlaisia normaaleja tunteita. Poikani sanoi, että ortodoksit sanovat, että kun joku perheestä lähtee luostariin, antaa silloin koko perhe uhrin. “Tuntuu, että veli olisi kuollut”, sanoi nuorimmaisemme, 7v. tänään.
5 tykkäystä
Nuorimmainen ymmärtää asian parhaiten. Seuraa ehkä veljensä esimerkkiä ja lähtee luostariin jonain päivänä…
Kyllä, juuri noin kreikkalaiset ajattelevat: koko suku antaa uhrin, jos joku suvun nuorimies lähtee luostariin tai papiksi. Se on raskas menetys, mutta myös eräänlainen ylpeydenaihe, koko suvun hyveiden hedelmä, josta myös odotetaan jonkinlaista vastavuoroista lahjaa Jumalalta: kun poika ei ole enää huolehtimassa äidistään, niin silloin toivotaan ja anotaan apua Jumalansynnyttäjältä - Athos on hänen vuorensa ja puutarhansa. Jos hän kutsuu pojan sinne, niin silloin hänellä on velvollisuus huolehtia myös perheestäkin.
Toki kreikkalaisilla voi olla ihan samanlaisia tunteita kuin teillä on nyt, mutta Kreikassa munkkeus on yleisempää, joten omaiset päätyvät helpommin johtopäätökseen: “Se oli Jumalan tahto. Mikä minä olen Jumalaan verrattuna? En voi taistella Jumalaa vastaan, en voi kilpailla Hänen kanssaan. Poikani siirtyy nyt toiselle äidille, paremmalle: huolehdi, pyhä Jumalansynnyttäjä, poikakullastani vuorellasi. Älä anna hänen nääntyä nälkään siellä. Jumalan Äiti kyllä suojelee poikaa vuorellaan, mutta kuka suojelee ja huolehtii minusta nyt kun poika on poissa? Voi hyvä Jumala armahda minua poloista, en selviä, talvikin on tulossa. Herra armahda minua syntistä!”
Mitä tulee siihen, että et näe poikaa enää ikinä, niin sitä et voi tietää. Asia ei ole aivan niin dramaattinen kuin luulet. Suomessakin näet vierailee Athoksen munkkeja joka vuosi. Heitä on pyydetty tulemaan ja kertomaan elämästä luostarissa ja pyhällä vuorella. Munkit tekevät myös kunnioitusmatkoja ulkomaille ja saattavat lähteä “vaihtoon” johonkin ulkolaiseen luostariin. Niinpä kysymys siitä, että näetkö poikaasi vai et, riippuu paljon myös hänen tahdostaan.
Jos hän haluaa tavata, niin tapaaminen kyllä järjestyy, joskus. Jos hän taas haluaa pysyä erossa, niin Athoksella se on kyllä mahdollista. Jos rohkaiset ja tuet, hän voi haluta tavata. Jos voivottelet tai syyllistät, hän voi ajatella, että tapaaminen olisi vain haitaksi, sillä se pahentaisi suruasi ja saisi vain sinut haluamaan taivutella häntä pyörtämään päätöksensä.
Paljon tässä on kyse myös siitä, mitä ymmärtää pyhäin yhteydellä: minkä varaan se rakentuu, mitkä ovat sen edellytykset, mitä se mahdollistaa jne. Uskon, että perheellesi olisi hyväksi, jos voisitte keskustella jonkun Athosta ja (kreikkalaista) luostarielämää tuntevan ortodoksisen papin kanssa. Kaikella kunnioituksella luterilaisia teologeja kohtaan, mutta tässä tapauksessa heistä tuskin on apua.
1 tykkäys
Vaikka et naisena voi mennä Athos-vuorelle, niin poika voi tulla sieltä sinua tapaamaan. Hän voi myös kirjeitse ja puhelimitse pitää yhteyttä. Pojan isä ja veljet voivat mennä Athokselle häntä tapaamaan. Pikkuveljet sitten, kun ovat täyttäneet 14 vuotta. Sinne eivät naiset ja lapset saa mennä käymään, mutta (14 vuotta täyttäneet) miehet kylläkin. Jättäkää hänet nyt vähäksi aikaa rauhaan. Kyllä hän aikanaan ilmoittaa itsestään. Ehdottaisin, että otatte yhteyttä Kaikkien Athos-vuoren pyhien perintösäätiöön ja menette käymään Lammin Ronnilla, missä heillä on toimintakeskus. Heiltä saatte tietoa Pyhästä vuoresta, ja he mm järjestävät retkiä Athokselle.
1 tykkäys
Entä mitä sanottavaa sinulla on itse aiheeseen, jonka eve toi keskusteluun?
Sanoinpahan vain jotain yhtä hupsua kuin sinäkin. Tai oikeastaan minun ei-ymmärtämiseni on vähemmän hupsua. Luulisi, että ihmisen on helppo hiffata, miltä tuntuu ajatus siitä, ettei ehkä enää koskaan näe (tai jos näkee niin hyvin, hyvin harvoin) jotakuta todella rakasta ihmistä. Ellei tunteen niin ainakin ymmärryksen tasolla.
Eli sanoin, ehkä hiukan vaikeatajuisesti, että älä nyt höpise.
2 tykkäystä
MaTu-keskustelu on kokonaan oma topikkinsa, joten ei tässä yhteydessä siihen sen enempää. Joku “Stalkkeri” esitti joskus jossain yhteydessä sellaisenkin näkemyksen että ei ole mahdollista eikä ainakaan soveliasta yrittää ratsastaa kahdella hevosella. Sitä joko on luterilainen tai sitten ei ole. Ja sikäli kuin tiedän, niin vapaakirkollinen (ml. hellarit, babtistit ja koko muu sekalainen seurakunta) uskonnonharjoitus on monissa kohdin perin erilaista kuin luterilainen. Äkkiseltään tulee mieleen pahimpina kipupisteinä kastekysymys ja kysymys ehtoollisen luonteesta.
Ehtoollisen osalta esim. LHPK:n messussa sanotaan (yhtenä kriteerinä) että ehtollinen on avoin henkilöille joka “uskossa ja elämässä tahtoo seurata Raamattua ja luterilaista tunnustusta”. Tämä ainakin periaatteessa sulkee pois vapaiden suuntien ihmiset - niinkuin myös ortodoksit ja paavillisetkin.
Ortodoksisessa kirkossa taas sanotaan, että ehtoollinen on sen vastaanottamiseen valmistautuneita ortodoksisen kirkon jäseniä varten. Se sulkee pois jopa osan ortodokseistakin. Ortodoksin pitää paastota, lukea tietyt rukoukset ja monissa paikalliskirkoissa myös käydä synnintunnustuksella ennen jokaista ehtoollisella käymistä. Tässä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä. Ortodoksi ei saa osallistua muiden kirkkojen ehtoolliselle. Tämä on meille aivan normaali asia ja toivomme, että toisuskoiset kunnioittaisivat ortodoksien vakaumusta.
Sekavioliittoon menneen täytyy perehtyä edes sen verran kirkkojen oppiin ja käytäntöön, että tietää, ettei esim ortodoksien ja luterilaisten välillä ole ehtoollisyhteyttä. Tilanne on vähän toinen, jos oma aikuinen lapsi kääntyy ortodoksiksi. Silloin asia tulee eteen yllättäen. Vapaakirkoilla taas on omat kriteerinsä ehtoolliselle, mutta tämä keskustelu koskee luterilaisten ja ortodoksien välisiä suhteita.
Itse pidän suuressa arvossa LHPK:n väkeä ja tunnustuksellisen luterilaisen kirkon jäseniä (vai mitä ne Stalkkerit ovat?) Liberaaliluterilaisista taas en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua. Monet heistä ovat hyvin “ekumeenisia”, mutta sitten he loukkaantuvat, kun ortodoksit ovatkin vanhoillisia ja epäekumeenisia.
5 tykkäystä
Avioliitossa ei välttämättä tarvitse olla ehtoollisyhteyttä. Uskonyhteyttä voi silti kokea. Sen laittaisin kuitenkin rajaksi, että jos molemmat puolisot ovat itse oman käsityksensä mukaan uskossa, tulisi toisenkin osapuolen pitää toisiaan uskovina kristittyinä. Jos pelastuskäsitykset ovat toisensa poissulkevia, tulee ongelma. Tämä ei välttämättä vaadi edes eri kirkkokuntia, esimerkkitapauksena lestadiolaisten suhde muihin luterilaisiin.
4 tykkäystä
Oikea vapari ei voi(ne) pitää lutkua oikeana kristittynä, koska aikuiskaste. Toisin päin kynnys ollee suurella todnnäköisyydellä paljon matalampi, koska eihän evl.fi kirkossa ole enää ollut tapana kinnittää mitään huomiota tällaisiin pikkuseikkohin. Toista se oli ennen wanhaan kun kirkossa pidettiin braxénilaisia julkijumalattomina, kun eivät tuoneet lapsiaan kasteelle eivätkä rippikouluun.