Vapaiden suuntien opissa kaste ei liity mitenkään pelastumiseen, ja kastamatontakin voidaan pitää kristittynä. Esimerkiksi Vapaakirkossa jaetaan ehtoollinen myös kastamattomille, kunhan uskoo Jeesukseen. Näin ollen vapaiden suuntien näkökulmasta myös lapsikastettu luterilainen voi olla kristitty. Mutta tämä on oikeastaan eri keskustelun aihe, jos tästä pitempään jatketaan.
Eve-sisaremme, ymmärrän hyvin, että tuollainen asia tuntuu vaikealta. Poikasi elää nyt toisenlaista elämää toisessa paikassa, kuin ehkä olit ajatellut tai toivonut. Vanhemmat varmasti aina toivovat lapsilleen parasta ja helposti ajattelemme, että parasta olisi jos lapsi saisi hyvän perheen ja työn sekä eläisi onnellisena. Nämä poikasi on kuitenkin saanut. Hengellisessä säädyssä eläminen on korkea kutsumus, josta kannattaa olla iloinen - ja ensi tunteiden haihduttua niin varmaan käykin. Itse kritisoin tässä ketjussa tuota uudelleen kastamisasiaa, mutta sekin kannattaa antaa anteeksi. Rukouksissa voitte olla varmasti yhteydessä.
Kaikkea hyvää koko perheelle.
3 tykkäystä
Lämmin kiitos sanoistasi! Iloa olenkin kokenut siitä asti kun poikani helmikuussa reissuun lähti. Raamatun Hannan tarina on aina koskettanut syvästi. Enkä ole sen tyyppinen, että suunnittelisin lasteni elämää etukäteen. Voin vain rukoilla, että heidän elämässään tapahtuisi Jumalan tahto.
5 tykkäystä
Hyvä on muistaa myös se, että kaipuu ja suru voivat inhimillisinä tunteita olla aivan oikeita tunteita, vaikka samalla uskoo, luottaa ja kenties jopa tietää, että erossa olevalla on kaikki hyvin ja hän on Jumalan hoidossa.
Tämä koskee mielestäni yhtä lailla tilannetta, jossa omainen on kaukana kuin vaikkapa kuolemaa. Meillä on lupa surra ja kaivata, vaikka uskomme omaisemme olevan Taivaan kodissa Jumalan luona. Meillä on lupa kaivata ja tuntea ikävää, vaikka tiedämme, että omaisemme on lähetystyössä tai luostarissa (tai muussa vastaavassa) Jumalan hyvässä hoidossa.
Oikeastaan ikävä, kaipuu ja surukin kertovat välittämisestä ja rakkaudesta. Emmehän me sellaista ihmistä ikävöi ja kaipaa, josta emme välitä.
7 tykkäystä
Niin, Jumala kutsuu meitä erilaisiin tehtäviin ja onnellinen se, joka pystyy kutsua kuulemaan. Ihan luonnollinen asia on, että toivomme läheistemme pysyvän lähellä, toivomme heille hyvää elämää jne. Timo sanoikin, että poikasi on valinnut hyvän osan, Betanian Marian osan Jeesuksen jalkojen juuressa. Se on varmasti ollut vaikea päätös ja vaikeata se on myös läheisille. On syytä vain luottaa Jumalaan ja kiittää siitä, että hän kutsuu erityislaatuiseen elämänmuotoon.
Ortodoksiset munkit sanovat, että kun joku perheestä menee luostariin, seitsemän omaista pelastuu.
1 tykkäys
Toimiikohan tuo toisin päin: miten käy sen entisen munkin omaisillle, joka juuri hylkäsi Valamon ja palasi maailmaan ja aloitti parisuhteen naisen kanssa?
No, ehkäpä omaisia ei rankaista siitä, että munkki pettää lupauksensa. Juuri tällaisten seikkojen takia olisi hyvä, että luostarikilvoittelu aloitetaan jo nuorella iällä, ennen kuin henkilö on ollut naimisissa, saanut lapsia, tottunut maailmalliseen elämään aikuisiällä kymmenien vuosien ajan jne. Kun nuorena menee luostariin, niin ei osaa kaivata monia maailmassa elävien aikuisten elämään sisältyviä asioita, koska ei ole niitä kokenut eikä ole niihin tottunut.
1 tykkäys
Ehkäpä omaisia ei myöskään palkita kenenkään munkkiudesta. Kuulostaa lähinnä röyhkeältä myyntipuheelta tai kansanomaiselta taikauskolta. Ehkäpä molemmilta.
2 tykkäystä
Eipä niinkään. Luostariin menevät rukoilevat siellä koko maailman puolesta. Ja kuten Herramme opetti, suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Juuri siitä on kyse kun ihminen luopuu itsestään, tahdostaan ja elämästään ja menee luostariin rukoillakseen koko maailman puolesta.
1 tykkäys
Juuri? Onko sieltä taas joku lähtenyt, vai tarkoitatko J:tä, joka lähti jo monta kuukautta sitten, vai onko siitä jo vuosi?
LISÄYS: Kyllä siitä täytyy olla jo ainakin vuosi, koska hänestä ja hänen ystävättärestään oli netissä artikkeli, jossa he olivat seurakunnan retkellä, ja varmaankin se retki järjestettiin kesällä.
Ei nyt silti liian nuorella iällä. Munkinhan pitää sitoutua sukupuoliseen pidättymiseen. Ennen kuin sukuvietti on todella herännyt, ihminen ei tiedä, mihin munkkina sitoutuu.
1 tykkäys
Ja automaattisesti pelastaa seitsemän omaistaan?
Olen oikeastaan hyvin paljon samaa mieltä tuosta, mitä kirjoitit. Tuollaiset seitsemän sukulaisen pelastumislupaukset taas ovat eri asiaa, vahingollisia ja kristilliselle hengelle vieraita.
Ei sitä pidä ottaa kirjaimellisesti. Ei tietenkään hän pelasta ketään.
Juuri näin. Kannattaa hyväntahtoisesti erottaa toisistaan retoriset ilmaukset ja varsinainen sisältö.
Sisällön voinee tulkinta niin, että munkki varmaankin esirukoilee myös omaistensa puolesta.
2 tykkäystä
Minusta tuollainen epäironinen ja vanhanaikainen taikausko on äärettömän sympaattista. Jotenkin paljon aidompaa ja elämänläheisempää kuin vaikka abstrakti dogmaattinen pyörittely.
1 tykkäys
Lähtijällä on sama etunimi kuin minulla. Ei ehtinyt kovin monta vuotta Valamossa asua. Harmillinen juttu silti luostarin kannalta. Ja jokainen tuollainen tapaus murentaa luostari-instituution arvovaltaa - sitä, että lupaukset oikeasti ymmärretään lopullisiksi. Jos tulee muutamiakin tapauksia, joissa henkilö menee näyttävästi luostariin ja sitten lähteekin sieltä jo muutaman vuoden päästä rakastuttuaan lihallisesti johonkuhun, niin sellainen lisää tuuliviiriratkaisuja, kun ihmiset ajattelevat, että “no ainahan sieltä pääsee pois, jos ei enää huvita”.
1 tykkäys
Valamossa vihitään liian nopeasti munkiksi. On tarkoituksenmukaista, että henkilö on viitankantajana mahdollisiimman pitkään. Naisluostareissa ollaan tässä asiassa paljon varovaisempia. Kuuliaisuusveljen tai viittaan vihityn noviisin lähteminen on paljon vähemmän surullista kuin munkin luopuminen munkkeudesta. .
1 tykkäys
Tuota olen sivusta seuraten ihmetellytkin. Minä ennätin olla Valamossa muistaakseni 6 vuotta ennen munkkivihkimystä. Todettakoon vielä, jotta munkkeudesta en ole luopunut vaikka olosuhteitten oakosta jouduin luostarin jättämään.
3 tykkäystä
Niin… Suomen ortodoksinen kirkko ei siis vapauttanut sinua munkkeudestasi tavallisen maallikon asemaan ja katolinen piispasi on katsonut tämän munkiksivihkimyksen validiksi ja olet nyt virallisesti katolisen kirkon erakko/skeema-diakoni-munkki?
Vai onko sinut vihitty uudestaan munkiksi katolisessa kirkossa? Ja jos niin, mihin sääntökuntaan kuulut?
Vanhat kirkothan tunnustavat toistensa kirkolliset vihkimykset, joten niitä ei toisteta. Luulin että tiesit tämän.
Pidän kyllä yhteyttä fransiskaanien kanssa, mutta en kuulu mihinkään sääntökuntaan koska olen uniaatti. Kreikkalaiskatolisessa riituksessa kun ei ole mitään sääntökuntia. Erakkomunkkeudesta puhun lainausmerkeissä siksi, ettei tämä mun tilanteeni nyt mitään perinteistä erakkoutta kuitenkaan edusta. Mutta kun en enää yhteisöelämään pysty se lienee kuitenkin osuvin ilmaisu, villimunkki kun ei mikään virallinen termi ole. 