Modet hoi. Täällä on nyt aika paljon juttua ortodoksisuuden ongelmallisista taustaoletuksista. Hesykasminen kokemus on jo liikaa. Se ei ole lutskuille mikään ongelma, koska sellaista ei lutskuilla, Luojan kiitos, ole. Siivousta pliis! Pysytään lutetilaisuuden olemattomissa ongelmallisissa taustaoletuksissa.
D
Saisiko nuo armahda-sanan olemusta pohtivat viestit tänne Ortodoksien ja katolilaisten välinen vuoropuhelu
eikä oftopicciin, koska toivoisin sinne tulevan keskustelua johon luterilaisetkin voivat osallistua.
Ei pysty osallistumaan kyseiseen keskusteluun. Ko. sanasta löytyisi kyllä sanakirjoista yms lähtien matskua reilusti, mutta en ole osa ko. vuoropuhelua. Siksi ihmetyttää että se nähdään osana luterilaisuuden ongelmatiikkaa.
D
Olen ymmärtänyt että ortodoksit ja katolilaisetkin voivat tässä kertoa minkä kokevat luterilaisuuden ongelmatiikkana. Yksi ongelmakohta on mielestäni juuri tuon sanan ja siihen yhdistettyjen merkityksien käyttö.
Totta kai voit osallistua ort. /kat. keskusteluun. Se on foorumin sääntöjen mukaista.
“Raamattu opettaa, että kaikki tapahtuu välttämättömyyden pakosta. Vaikka sinusta inhimillisissä asioissa näyttää olevan satunnaisuutta, niin juuri tämä ihmisjärjen päätelmä on kumottava.”
(Melanchthon: Ydinkohdat. 1986, 27)
Ilmeisesti Melanchcthonille raamatullisesti ajatellen vapaus ei tarkoita vapautta ulkoisissa teoissa vaan sydämen sisäisissä liikkeissä.
Melanchthon perustelee seuraavassa tekstissä tavallaan ihmisjärkeä tyydyttävästi, miksi vapautta suhteessa sydämen sisäisiin liikkeisiin ei ole.
"Jos ajattelet inhimillisen tahdon voimaa luonnollisena kykynä, ei ihmisjärki voi kieltää tiettyä vapautta ulkoisissa teoissa. Olet esimerkiksi havainnut, että sinun vallassasi on tervehtiä jotakuta tai olla tervehtimättä, pukea tämä takki yllesi tai olla pukematta, syödä lihaa tai olla syömättä. Tahdon vapautta puolustavat filosofoijat ovat kiinnittäneet huomionsa tähän ulkoisten tekojen satunnaisuuteen. Raamattu ei kuitenkaan ole kertonut mitään tuollaisesta vapaudesta, sillä Jumala ei katso ulkoisiin tekoihin, vaan sydämen sisäisiin liikkeisiin. Filosofit ja eräät uudemmat teologisoijat, jotka kuvittelevat ulkoisia ja teeskenneltyjä kansalaistapoja, opettavat tällaista vapautta.
Tätä vastaan on sanottava, että sisäiset mielenliikkeet eivät ole meidän vallassamme. Kokemus ja tavat osoittavat meille, että tahto ei voi halutessaan oma-aloitteisesti rakastaa, vihata tai kokea muita mielenliikkeitä, vaan että yksi ihmismielen liike nujertaa toisen. Jos esimerkiksi joku, jota rakastat, pettää sinua, lakkaat rakastamasta häntä, sillä rakastat itseäsi kiihkeämmin kuin ketään muuta."
(Melanchthon: Ydinkohdat. 1986, 28-29)
Melanchthon olisi nähdäkseni varma siitä, että oikea raamatullinen opetus Jumalasta on ristiriidassa myös sinun ajatuksesi kanssa, jonka mukaan vapaan ratkaisuvallan kieltäminen ei mahdu inhimillisen mielen käsitykseen tai tulkintaan hyvästä, järkevästä, ei-despoottisesta, oikeudenmukaisesta ja kaikkia rakastavasta raamatullisesta Jumalasta.
Sidotun ratkaisuvallan ja Melanchthonin oppi on myös minun mielestä ristiriidassa inhimillisen ajatuksen kanssa, jonka mukaan Jumala on oikeudentajuinen ja armollisesti kaikkiin suhtautuva. Käy todellakin järkeen ajatella, että Jumalassa on sadistinen piirre, jos oletamme persoonallisen, vapaan ja kaikkivaltiaan Luojan luoneen todellisuutemme, ja oletamme, että kaikki tapahtuu deterministisesti tai välttämättömästi, josta syystä pelastus on tulkittava raamatullisessa kehyksessä monergistiseksi prosessiksi.
Ei kai se missään tarkoita armahdusta syntisyydestä. Syntien seurauksista kyllä. Emme saa sitä rangaistusta joka meille kuuluisi, elävältänylkemistä, ja semmoista, vaan vapauttavan tuomion. Tuomiohan voi olla myös hyvä ja iloinen asia.
D
Kyse on taustaoletuksista. Ei esim. siitä koetaanko apokryfien tumpeä vastaanotto ongelmaksi. Mutta jos aloitat pohtimask miksi luterilaiset rivät marssi apokryfiennpuolesta ja osoitat siinä jonkun ongelman, niin se on ok. Mikä on esimerkiksi tuo tarkoitushakuisuus, mistä puhut? Luther käänsi myös apokryfit ja reformaatio teki ne kansankielellä luettaviksi. Niillä ei vain ole lutetilaiseen eetokseen niin merkittävää panosta. Enkä ymmärtä miksi pitäisikään olla.
D
Mielestäni Tunnustuskirjat ovat sangen suuressa sopusoinnussa Sidotun ratkaisuvallan ja Melanchthonin opin kanssa esimerkiksi alla näkyvässä kohdassa.
Se seikka, että hyväksytään yksinkertainen predestinaatio, mutta ei kaksinkertaista predestinaatiota, ei tee Sidotussa ratkaisuvallassa, Melanchthonin kirjassa ja Tunnustuskirjoissa käsitettyä sidottua ratkaisuvaltaa yhtään vähemmän sidotuksi kuin mitä se on kaksinkertaisen predestinaation teologiassa.
Yksimielisyyden ohjeesta kohdasta 2. Vapaa tahto eli inhimilliset kyvyt:
“Uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto ei hengellisissä, jumalallisissa asioissa oman luonnollisen voimansa varassa voi kerrassaan mitään ymmärtää, uskoa, omaksua, ajatella, tahtoa, aloittaa, panna toimeen, tehdä, vaikuttaa tai myötävaikuttaa: ihminen on suhteessaan hyvään kokonaan kuollut ja turmeltunut. Ihmisen luontoon ei siis lankeemuksen jälkeen eikä ennen uudestisyntymää ole jäänyt jäljelle eikä siinä ole olemassa hengellisen voiman hiukkaistakaan, jolla hän oman itsensä varassa voisi valmistautua Jumalan armoon tai omaksua tarjotun armon. Hän ei itsessään eikä itsestään voi olla kykenevä, ei tehdä itseään sopivaksi tai oman voimansa varassa kokonaan, puoliksi tai vaikkapa kuinka vähäiseksi osaksi auttaa, tehdä, vaikuttaa tai myötävaikuttaa kääntymyksekseen itsestään, »ikään kuin se tulisi hänestä itsestään» [2. Kor. 3:5]. Hän päinvastoin on »synnin orja» — Johanneksen evankeliumin 8. luku [8:34] —, perkeleen vanki, jota tämä kuljettaa — Efesolaiskirjeen 2. luku [2:2]; 2. Timoteuskirjeen 2. luku [2:26]. Luonnollinen, vapaa tahto on näin ollen nurjan taipumuksensa ja luontonsa mukaisesti väkevä ja toimelias ainoastaan siihen, mikä on Jumalalle vastenmielistä ja hänen kanssaan ristiriidassa.”
(Tunnustuskirjat. 1948, 468)
Lopputuloksen kannalta ei ole eroa, opetetaanko yksinkertaista vai kaksinkertaista predestinaatiomallia, koska molemmissa malleissa vain ne pelastuvat, jotka Jumala monergistisesti käännyttää.
Kun kirjoitit, että mielivaltaisesti, niin ei luterilaisen mallin valossa välttämättä mielivaltaisesti merkityksessä despoottisesti, jos olettaisimme joistain hyvin perustelluista syistä, että ne, joita Jumala ei monergistisesti käännytä, ovat todella ansainneet helvettinsä, joka ei lopu koskaan; mutta se on nähdäkseni selvää, että jos luterilainen oppi on oikeassa, ihmisen on mahdotonta ymmärtää, miksi Jumala valitsee toiset, mutta ei toisia. Valinnan perusta ei ainakaan voi olla ihmisessä, joka valitaan. Ei ainakaan siinä mielessä, että valitut olisivat jotenkin parempia ihmisiä ja siksi valittuja, tai sellaisia ihmisiä, jotka olisivat vaikuttaneet kääntymykseensä synergistisesti edes hiukkasen.
Hyviä lainauksia. Tätä ole itsekin ihmetellyt, monergistinen Jumala kuva on pakkovallan, ja mielivallan Jumala jota en halua tuntea. Onneksi luterilaisuus, ei ole ainut tapa hahmottaa Raamatun tekstejä ja niistä seuraavia tulkintoja. Monet luterilaiset eivät allekirjoita näitä oppeja, ei edes täällä. Näin luterilainen oppi ei ole vaikuttanut niin pahasti tavallisen seurakuntalaisen elämään.
Valittujen määräähän ei ole tunnareissa rajattu. Voi olla että Helvetti on tyhjä, Saatanaa ja hänen enkeleitään lukuun ottamatta. Jos joku valittaa eläessään että häntä ei ole valittu, niin se ei tarkoita ettei häntä ole valittu. Kumslan iankaikkinen valinta ei tarkoita aikaa ennen Aatamia ja Eevaa. Se tarkoittaa kaikkea aikaa vastapäätä. Se tarkoittaa esim. sitä että joku valitaan huomenna ja se on Jumalan päätös hänen suhteensa.
D
Kyllä, ja siis myös uskovaisten luterilaisten pastorien keskuudessa on vastustettu luterilaista oppia sidotusta ratkaisuvallasta. Tunnettua herätyssaarnaaja Urho Muromaa on syystä pidetty opillisesti tarkkojen luterilaisten silmissä epäluterilaisena.
“Heikki Haataja on Muroman opinkäsitystä tutkiessaan kiinnittänyt huomion siihen, että Muroma torjuu predestinaatio- eli ennaltamääräämisopin. Tuo piirre tuli esiin erityisesti keskustelussa, jota käytiin Lutherin Sidottu ratkaisuvalta -teoksen ilmestyttyä suomeksi 1952. Muroman käsityksen mukaan ketään ei tuomita pelkästään perisynnin perusteella. Jokainen ihminen saa hänen mukaansa mahdollisuuden vapaaseen valintaan suhteessa pelastukseen. Syntiinlankeemuksessa ihmisen tahto tosin on orjuutettu, mutta etsikkoajassa Jumala vapauttaa sen sanallaan. Vaikka Muroma opettaa, että pelastus on yksin Jumalan työ, lopulta kuitenkin ihmisen tietoinen tahdonratkaisu määrää hänen ikuisen kohtalonsa. Ratkaisevaa on Muroman mukaan, antautuuko ihminen etsikkoajassa Pyhän Hengen työn kohteeksi. Osaltaan tämä ristiriita selittyy sillä, että Muroma oli enemmän julistaja kuin systemaattisesti teologiaansa erittelevä teologi. Joka tapauksessa Muroman julistukseen näyttää helposti liittyneen synergistinen piirre.”
(Timo Junkkaala: Urho Muroma - herätyssaarnaaja. 1990, 273-274.)
Aika mieleenpainuvalla tavalla Ignatius de Loyola korostaa hierarkkista kirkollista auktoriteettia ja kuuliaisuutta sille. Katolisessa ajattelussa hierarkkisuus liittyy ainakin Bonaventuran mukaan myös henkeen. Lainaus Seppo A. Teinosen selityksestä:
“Dionysioksen terminologiaan liittyen Bonaventura sanoo henkeä hierarkkiseksi, kun Jumala on uudistanut sen askeesin ja mystiikan kolminaisella tiellä eli puhdistuksessa, valaisussa ja täydellistämisessä.”
(Bonaventura: Sielun matka Jumalaan. 1987, 66)
Hierarkkisuutta ja kuuliaisuutta kirkolliselle auktoriteetille ei käsittääkseni painoteta luterilaisuudessa läheskään niin vahvasti kuin wanhassa kirkossa. Käsittääkseni luterilaisuuden mukaan jopa luterilaista oppia saa kritisoida Raamatun ja vanhan tradition perusteella, ja ainakin teoriassa hylätä sen, jos on hyvät perustelut. En tosin ole tästä aivan satavarma kaikkiin luterilaisiin “puljuihin” liittyen. Kun osallistuin 20 vuotta sitten puhdasoppisen luterilaisen yhteisön toimintaan, siellä jotkut painottivat kuuliaisuutta pastoreille. Nämä pastorit puolestaan olivat varmaan sitten kuuliaisia Tunnustuskirjoissa luettavissa oleville opetuksille tai Raamatulle tai Jumalalle niiden opetusten valossa.
Korostin Raamatun. Se on opi ylin normi. Jos opetus on raamatunvastaista, niin se on no go. Traditionvastaista saa olla. Se ei vielä lähtökohtaisesti johda taivaspaikan menetykseen. Mutta jos traditio on raamatullinen, niin sitten sitä saa jopa harkitakkii ja vaikka nuortenillassa kokeilla.
D
Chemnitz siis oli viitannut reformaation alkuaikoihin ja oli sitä mieltä, ettei silloin osattu kovin terävästi puhua välttämättömyydestä (necessitas ) ja ylipäätään vapaaseen tahtoon liittyvistä kysymyksistä. Käänsin pienen pätkän Loci -teoksesta, jossa sivutaan tätä asiaa. Tiedoksi niille, jotka eivät tunne Chemnitziä: Hän oli luterilaisten tunnustuskirjojen myöhäisimmän osan eli Sovinnonkaavan pääarkkitehti, jossa tahdon vapautta käsittelevä osuus joidenkin mielestä poikkeaa hieman Lutherin Sidotusta ratkaisuvallasta, mikä on totta tietyiltä osin. Chemnitz vaikuttaa korkean kunnioituksensa keskellä Lutheria kohtaan pystyvän suhtautumaan häneen kuten kaikkiin kirjoittajiin siinä, että kontekstit pitää tajuta ja että jokaista lausetta tai ilmaisua ei ole sellaisenaan omaksuttava ehdottomaksi tai lopulliseksi totuudeksi. Chemnitzin teksti:
"Lopuksi pitää lisätä tämä muistutus: Vanhoille (kirkon isille) tapahtui tämän aiheen käsittelyn yhteydessä se sama, minkä Basilius mainitsee Dionysiuksesta kirjeessään 44: Tämä ei ollut joutunut harhaan pahuuttaan, vaan vastustaessaan Sabelliusta liian kiivaasti. Silloin kun isät olivat ottaneet vastustaakseen vain manikealaisten harhat ja sen kaltaiset asiat, he menivät liian pitkälle vastustuksessaan ja puhuivat joko liian laimeasti tai vähemmän osuvasti. Näin he hylkäsivät sanan välttämättömyys ja korottivat korkealle sanan sattumanvaraisuus, niin että melkein kaikkien heidän kirjoituksistaan löytyy pelagiolaisuuden siemeniä, ellei heihin sovelleta tosi suopeaa tulkintaa. He puhuvat varsin heikosti perisynnistä, jäsenissä olevasta laista ja sen kaltaisista asioista. Sen vuoksi Augustinus pelagiolaisia vastaan väitellessään ei kammoksunut sanaa välttämättömyys, jonka isät niin monesti olivat hyljänneet edellä sanotulla tavalla.
Taisteluita tästä kysymyksestä ei käyty vain varhaisina aikoina, vaan aina välillä nuo järjettömyydet ehdottomasta välttämättömyydestä nousevat esiin kuten myös se, että tahto olisi pelkästään passiivinen myös pahoja tekoja tehtäessä. Jotta huolellisesti voisimme pitää mielessä tämän opinkohdan ominaislaadun, on hyödyllistä pohtia meidän aikamme historiaa. Nämä väittelyt ovat nimittäin siinä määrin vaikeita, että kun oppia alussa puhdistettiin paavillisista virheistä, asioita ei voitu selittää yhtä tarkasti ja yhtä osuvin sanoin kuin ne nyt Jumalan hyvästä sallimuksesta on saatu selvitetyksi.
Augsburgin tunnustuksen väittelytilaisuudessa Eck haastoi koko päivän Filippusta (Melanchthon) siitä, että tämä olisi muuttanut mielipidettään ja ajattelisi ja puhuisi tunnustuksen kohdassa synnin alkusyy eri tavalla kuin oli kirjoittanut aiemmin. Myöhemmin Eck toisti saman kirjassaan, jonka hän laati Regensburgin kokouksen vaiheista. Siinä hän sanoi: ´Nämä ovat sinun sanojasi Roomalaiskirjeen 8. lukuun vuoden 1525 (sama vuosi jolloin Lutherin Sidottu ratkaisuvalta ilmestyi, suom.huom.) edition mukaan, Filippus: Varma käsitys on, että kaikki tapahtuu Jumalan toimesta, niin hyvä kuin paha. Samoin: Me sanomme, että Jumala ei ainoastaan salli luotujen toimia, vaan että hän itse tekee kaiken kuten sen, että Paavalin kutsu oli Jumalan teko, kuten he tunnustavat. Tunnustakoot he samoin myös sen, että Jumalan omaa tekoa on myös se, jota kutsutaan ´keskiteoksi´ kuten syöminen tai myös paha kuten Daavidin aviorikos. On nimittäin tunnettua, että Jumala tekee kaiken, ei vain sallien, vaan vaikuttaen; Juudaksen kavallus on Jumalan oma teko kuten Paavalin kutsu apostoliksi jne*."* Samoin hän sanoo: "Eikö Luther alussa väittänyt, ettei hyvässä eikä pahassa ole vapaata tahtoa, vaan kaikki tapahtuu ehdottomalla välttämättömyydellä ja että Jumala vaikuttaa meissä myös pahan? Eivätkö nämä ole suoraan ristiriidassa tuon mielipiteen kanssa, jonka olette esittäneet (Augsburgin) tunnustuksen opinkohdissa 18 ja 19? ´ . Näin Eck.
On kuitenkin viisaasti otettava huomioon tuon ajan väittelyiden tilanne. Niin kirkot kuin koulut kaikuivat silloin vapaan ratkaisuvallan ylistyspuheista: Ihmiset kykenisivät omilla luonnollisilla voimillaan täyttämään kaikki Jumalan käskyt tekojen olemuksen itsensä täyttämiseen saakka. Samoin: Jos ihminen tekee parhaansa, hän ansaitsee kohtuullisuusmielessä armon. Esitettiin sitten vastaväitteitä, ettei ratkaisuvalta ole täysin vapaa edes ulkoisissa asioissa, sillä sitä estetään monella tapaa kuten esitän seuraavassa opinkohdassa. Jumala estää monia jumalattomien hankkeita ja kääntää ne toisaalle, kuten on sanottu. Kuitenkin Luther selvästi sanoo, että ratkaisuvalta on vapaa, mutta ei suhteessa ylempäänsä, vaan se kuuluu tähän alempaan maailmaan. Samoin hän sanoo, että Jumala ei ole synnin syy. Mutta oli miten oli: Jos noita tästä kysymyksestä alussa esitettyjä väitteitä verrataan niihin selvityksiin, joita meillä on nyt, käy helposti ilmi, että alussa ei voitu yhtä tarkasti ja osuvasti selventää tätä monimutkaista väittelyä. Itse asian myöhempi käsittely paljastaa monella tapaa sen, mistä Augustinuskin on sanonut, että hän on kirjoittanut edistysaskelin.
Mainitsen nämä asiat sen vuoksi, että saivartelematta pitäisimme sen, minkä suurella vaivalla olemme tuottaneet sekä kohtalaisen hyvin ja tarkasti selittäneet. Jotkut nimittäin huutavat, että näissä Opinkohdissa (Chemnitzin oma Loci theologici, joka selittää Melanchthonin Opinkohtia) esitettäisiin sattumanvaraisuus tavalla, joka olisi täysin vastakkainen Lutherin käsityksen kanssa niin, että jotkut todisteet, joita Luther on tuonut esiin vapaata ratkaisuvaltaa vastaan, on Opinkohdissa otettu kumottaviksi. Samalla innolla Eck, Pighius ja muut kauan sitten moittivat Augsburgin tunnustusta.
Koska Lutherin ensimmäisissä kirjoituksissa on tästä kysymyksestä erilaisia mielipiteitä, on hyödyllistä säilyttää muistissa se, kuinka Luther itse selvensi käsitystään myöhemmissä kirjoituksissaan. On olemassa kaunis kohta Genesis-kommentaarin luvun 26 selityksessä, ja meidän pitää tuntea se estääksemme monet mielettömät käsitykset, joita levitetään Lutherin nimen ja arvovallan varjolla. Hän päättää selityksensä lukuun seuraavasti:
´Olen tahtonut tästä näin tunnollisesti ja tarkoin kehottaa ja opettaa, koska kuolemani jälkeen monet ottavat kirjani tutkittavikseen ja tahtovat niillä vahvistaa kaikenlaisia omia harhojaan ja erehdyksiään. Kuitenkin olen kirjoittanut muussa yhteydessä, että kaikki on ehdotonta ja välttämätöntä, mutta samalla olen tähän lisännyt sen, että katse on luotava ilmoitettuun Jumalaan, niin kuin virressä veisaamme: ´Er heist Jesu Christ, der Herr Zebaoth, und ist kein ander Gott.´ (Hänen nimensä on Jeesus Kristus, Herra Sebaot, eikä muuta Jumalaa ole). Ja muussa yhteydessä useasti. Nämä kohdat he kuitenkin tulevat ohittamaan ja ottavat esiin vain ne, jotka puhuvat salatusta Jumalasta. Siispä te, jotka olette minun kuulijoitani nyt, muistakaa, että minä olen opettanut tätä: Ei ole tutkisteltava salatun Jumalan ennaltamääräämystä. Sen sijaan on tyydyttävä siihen, mitä kutsumus ja sananpalvelijan virka ilmoittavat.´" (Suom. Heikki Koskenniemi. Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 25-31. s. 151)
Niin minäkin, ja samalla en voi kiistää etteikö se esiinny eri laitoksessa.
D
Voisi se Chemnitziltäkin olla. Boethiukseen viittaaminen vei ajatukset sinne, sillä Chemnitz lainaa enemmänkin juuri Boethiusta necessitas -sanaa käsitellessään Loci:ssaan. Huomasin sen vasta äskettäin. Ehkä emme koskaan voi aivan varmasti tietää, mutta eipä tuo paljon omaa teologiaani haittaa.
Miten muuten ymmärrät tämän tunnustuskirjojen kohdan
"Jumalan iankaikkinen valinta ( praedestinatio ) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä Ef. 1:4): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja “määrännyt lapseuteen”.
https://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
Pannenbergin mukaan Luther hyväksyi John Wyclifin Konstanzin kirkolliskokouksessa tuomitun väitteen, jonka mukaan kaikki tapahtuu välttämättömästi. Pannenberg ilmeisesti tarkoittaa tuomittua kohtaa “27. All things happen from absolute necessity.”
Pannenbergin mukaan lähtien vuoden 1515/16 Roomalaiskirjeen luennoista Luther piti Wyclifin väitettä olennaisena edellytyksenä käsitykselle vanhurskauttamisesta yksin armosta. (Pannenberg: Systematic Theology. Volume 3. 1998, 445)
Ihmiskunnan universaalinen syyllisyys todistaa vapaan ratkaisuvallan valheeksi.
Room. 1: 17-19. “Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: “Vanhurskas on elävä uskosta.” Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.”
Jos kaikilla ihmisillä on vapaa tahto, ja kaikki, ilman poikkeuksetta ovat Jumalan vihan alla, seuraa siitä, että vapaa tahto johtaa heitä ainoastaan yhteen suuntaan –jumalattomuuteen ja epävanhurskauteen. Niinpä siis, missä on vapaan tahdon voima auttaa heitä tekemään hyvää? Jos vapaa tahto on olemassa, se ei näytä olevan kykenevä auttamaan ihmisiä pelastukseen, koska se yhä johtaa heitä Jumalan vihan alle. Mutta jotkut syyttävät minua siitä, etten seuraa Paavalin ajattelua tarpeeksi läheltä. He vaativat, että Paavalin sanat, ” kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,” eivät tarkoita, että jokainen ilman poikkeusta on syyllinen Jumalan edessä. He väittävät, että teksti jättää mahdollisuuden, että jotkut ihmiset eivät pidä totuutta vääryyden vallassa, toisin sanoen, kukistavat totuuden pahuudessaan. Mutta Paavali käyttää Heprealaista sanojen muotoa, joka ei jätä sijaa epäilykselle, että hän tarkoittaa kaikkien ihmisten pahuutta.
Edelleen täytyy huomioida mitä Paavali kirjoitti juuri ennen tätä. Jakeessa 16 Paavali julistaa evankeliumin olevan Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle joka uskoo. Tämän täytyy tarkoittaa, että ilman Jumalan voimaa evankeliumissa, kenelläkään ei ole voimaa omasta voimastaan kääntyä Jumalan tykö. Paavali sanoo tämän soveltuvan molempiin, juutalaisiin ja kreikkalaisiin. Juutalaiset tiesivät Jumalan lain yksityiskohtaisen tarkasti, mutta tämä ei pelastanut heitä Jumalan vihalta. Kreikkalaiset nauttivat ihmeellisistä kulttuurisista hyödyistä, mutta nämä eivät tuoneet heitä lähemmäs Jumalaa. Oli juutalaisia ja kreikkalaisia, jotka yrittivät kovasti korjata itsensä Jumalan kanssa. Mutta huolimatta kaikista heidän eduistaan ja vapaasta tahdostaan he epäonnistuivat täydellisesti. Paavali ei epäröinyt tuomita heidät kaikki.
Huomioikaamme sitten, että jakeessa 17 Paavali sanoo ”Jumalan vanhurskaus ilmestyy.” Näin Jumala osoittaa vanhurskautensa ihmisille. Mutta Jumala ei ole järjetön. Jos ihmiset eivät tarvitse Jumalan apua, hän ei tuhlaa aikaa antaen sitä heille. Kaikkina aikoina ihmiset ovat kääntyneet, koska Jumala on tullut heidän tykönsä ja voittanut heidän tietämättömyytensä ilmoittamalla evankeliumin heille. Ilman tätä, he eivät koskaan olisi voineet pelastaa itseänsä. Ei kukaan koko ihmisen historiassa ole ajatellut itsestään Jumalan vihaa sellaisena kuin se on opetettu kirjoituksissa. Kukaan ei ole koskaan ajatellut pääsevänsä rauhaan Jumalan kanssa ainoan Pelastajan, Jumal-ihmisen, Jeesuksen Kristuksen kautta. Todellisuudessa, juutalaiset hylkäsivät Kristuksen huolimatta profeettojensa kaikista opetuksista. Juutalaiset ja pakanat eivät etsineet Jumalaa hänen tavallaan, koska he olivat määrätyt tekemään asioita omalla tavallaan. Niin, mitä enemmän vapaa tahto ponnistelee, sitä pahemmaksi asiat tulevat!
Ei ole olemassa kolmatta ryhmää jossakin uskovien ja epäuskoisten välillä; ryhmää joka olisi kykenevä pelastamaan itsensä. Juutalaiset ja pakanat käsittävät koko ihmiskunnan kokonaisuuden, ja he kaikki ovat Jumalan vihan alla. Kellään ei ole kykyä kääntyä Jumalan puoleen. Hänen täytyy ensin ilmoittaa itsensä heille. Jos olisi mahdollista vapaalle tahdolle löytää totuus, varmasti juutalaiset olisivat jossain tehneet niin! Kaikkein korkein pakanoiden järkeily ja parhaimpien juutalaisten voimakkaimmat pyrkimykset eivät tuo heitä missään lähelle uskoa Kristukseen. He ovat tuomituita syntisiä kaikkien muiden kanssa. Jos kaikilla ihmisillä on vapaa tahto ja kaikki ovat syyllisiä ja tuomittuja, silloin tämä oletettu vapaa tahto on voimaton tuomaan heitä uskomaan Kristukseen. Niinpä heidän tahtonsa ei ole lainkaan vapaa.
Martti Luther, Sidottu Ratkaisuvalta. Helposti luettava englannin kielinen tiivistelmä, s. 14-16, suomennos minun.
Room 3:9-18: “Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: “Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.””
Minun on hyvin vaikea ajatella tästäkin kohdasta käsin, että ihmiset eivät muka tekisi lankeemuksestaan johtuen välttämättömyyden pakosta noita asioita. Ja edelleen kun Jeesus sanoo: “joka syntiä tekee on synnin orja.”
Creaturely agency is grounded and brought to expression in God’s ever-effectual will. For Luther “It follows naturally by an irrefutable logic that we have not been made by ourselves. nor do we live or perform any action by ourselves, but by his omnipotence”. To reinforce this point, Luther rejects the scholastic distinction between necessity of the thing consequent (necessitas consequentis, i.e., simple or absolute necessity) and necessity of the consequence (necessitas consequntie, i.e., conditional necessity). Piotr J. Malysz, Freedom and Trinity vol 1 s. 512, teoksessa The Oxford Encyclopedia of Martin Luther
Luther siis hylkäsi tämän distinktion. Hylkäämisen pointti on siinä, että emme emme itse “kanna” tekojamme. Olemme niistä vastuussa, mutta kaikki mitä teemme, ajattelemme, sanomme on mahdollista tehtyinä tekoina Jumalan omnipotenssiuden kautta. Jos vaikka päätän kiroilla, niin se on oma päätökseni ja olen siitä vastuussa, mutta fysiologisena ilmiönä sen mahdollistaa Jumala.
Tuo Panskun väite on ihan ok. Lutherin hylkäämän distinktion toinen puoli olisi mahdollistanut sen, että Jumala antaa ihmiselle itsestään riippumattoman kapasiteetin pähkäillä ja suorittaa itse vanhurskauttamisensa eteen.
D