Teen tämän aiemmalla foorumipohjalla olleen ketjun tänne uudellekin foorumille, kun tuli niin mieleen menneiden aikojen keskustelut kun @krysostomos ja @Filonilla tuolla Joulun sanoma ajassamme -ketjussa sanailivat patriarkaattien olemassaolosta.
Itse kommentoisin siihen että on mielenkiintoista miten on sekä katolilaisia että ortodokseja jotka näkevät nämä patriarkaattiasiat niin että patriarkaatteja vaan putoilee pois sitä mukaan kun joku yksittäinen patriarkaatti on skismassa sen kanssa, ja toiset jaksavat nähdä sen tosiasian että kummatkin skismassa olevat patriarkaatit jatkavat kuitenkin olemassaoloaan.
Rooman ja Konstantinopolin patriarkaattien tapaamisia on tapahtunut viimeksi 1900-luvulla ja läheiset suhteet niiden välillä jatkuvat syvästä skismasta huolimatta.
Tähän alkuun mukava uutinen siitä kuinka katolisessa kirkossa otetaan vaari ortodoksien synodaalisesta toiminnasta.
Itse olen aina edustanut tuota jälkimmäistä katsonta kantaa. Eli skismassa ollaan, mutta hyvin lähellä toisiaan. Ja ainakin Rooma ja Konstantinopoli ovat patriarkkojen toimesta asettaneet tavoitteekseen näkyvän yhteyden eli rukousyhteyden palauttamisen Rooman ja Konstantinopolin kirkkojen välille.
Skismaattisuuden ja hereettisyyden raja-aita on myös asia joka tuntuu olevan aika häilyvä. Helposti lähdetään skisman vuoksi heiluttelemaan hereetikko-korttia.
Esimerkiksi monofysitismin yhteydessä olen ihmetellyt sitä että nykyään ei oikein löydy yhtäkään paikalliskirkkoa jonka kristologia menisi historiallisen monofysitismin mukaan. Silti monofysiittejä on ilmeisesti joskus ollut hiippakuntakaupalla, niin kuin areiolaisiakin. Voi tietysti olla että nämä aiheet eivät enää nykyään herätä niin suuria intohimoja kuin joskus aiemmin.
Itse yllätyin kuinka nopeasti Ukraina-keskustelussa alettiin puhua harhaoppisista (tarkoitan kärjekkäitä, foorumillakin esille otettuja Moskovan patriarkaattiin kuuluvien ortodoksien kommentteja, vaikka keskustelu ei edes koske varsinaisia opin ydinkohtia).
Niinpä…Ukrainan tilanne taitaa olla lähinnä kiista jurisdiktioiden rajoista ja kirkkopoli tikkaa - mutta miten ihmeessä siitä saadaan väännettyä harhaoppisuus syytöksiä?!!
Venäläiset eivät kaihda mitään keinoja tavoitellessaan neuvostoajan suuruutta takaisin. Siksi harhaoppisyytökset.
Pelkään ekum. patriarkaatin joutuvan ahtaalle, jos venäläiset voimafantasioissaan ottavat kirkkopolitiikan poliittisten lehmänkauppojen aiheeksi esim. Erdoganin kanssa. Erdoganille kävisi se, ettei Turkissa olisi kristittyjä ollenkaan ja ekum. patriarkaatti olisi heikko. Venäjä puolestaan voi saada päähänsä tavoitella ortodoksisuuden ykkösasemaa. Venäjä myös toivoo voivansa rikkoa NATO-rintaman yhtenäisyyden, eli tässä tapauksessa Turkin ja USA:n välit.
Tällaisissa karkeloissa ekum. patriarkaatti voi joutua kaupan käynnin esineeksi ja uhrattavaksi maallisen voimapolitiikan tavoitteiden alttarilla.
Mielestäni se saattaapi olla usein niin häilyvä, etten yleensäkään lähtisi harhaoppia määrittelemään - en ainakaan, kun nykykristityistä ja -kirkoista on kyse…
“Monofysiitit” eivät ole itse koskaan pitäneet itseään monofysiitteinä vaan miafysiitteinä. Nykyisin he ymmärtääkseni hyväksyvät ortodoksisen käsityksen Kristuksen kahdesta luonnosta.
Suomessa ymmärtääkseni orientaalit ovat sujuvasti mukana ortodoksisten seurakuntien toiminnassa. Tämäkin todistanee, ettei suurempia ongelmia enää ole - ehtoollisyhteyhteydellekään…
Joskus parisen kymmentä vuotta sitten domikaanien kulttuurikeskuksessa Studium Catholicumissa Helsingissä pidettiin tilaisuus, jossa KP arkkipiispa Leo luennoi ortodoksisesta kirkosta meillä ja muualla.
Pyhän Olavin kappeli oli täynnä kuulijoita. Yleisön joukossa oli myös KP Helsingin katolinen piispa Josef, jolle isä Teemu tulkkasi saksaksi AP Leon puhetta.
Esitelmän jälkeen yleisöllä oli tilaisuus esittää kysymyksiä. Muuan kysymys kuului: Koska ehtoollisyhteyhteys katolisten ja ortodoksien kesken toteutuu.
“Se on nyt jo mahdollista,” totesi KP arkkipiispa hymyillen.
Sitten hän kertoi Oulusta. Ennen kuin kaupunkiin saatiin oma katolinen pappi ja perustettiin seurakunta, katolisella oli mahdollisuus liturgiassa ortodoksisessa kirkossa osallistua myös ehtoolliselle. Asiasta oli sovittu katolisen ja ortodoksisen piispan kanssa. Uskoisin, että katoliset myös ripittäytyivät ortodoksiselle papille.
Mielenkiintoinen poikkeustapaus käytännöstä, joka koski useampaa kuin yhtä henkilöä…
Tähän olisi mukavaa saada kommentteja katolilaisilta ja ortodokseilta.
Ovatko suomalaiset ortodoksit kokeneet että käännös “Herra armahda” ei tee oikeutta alkuperäiselle Kyrie eleisonille? Asia on mielestäni keskeinen koska itäisessä liturgiassa lause toistuu jatkuvasti.
Ja katolilaisilta kysyisin, miten he kokevat kun ensin on yleinen katumus ja sen jälkeen “Herra armahda”. Ajatteletteko siinä että pyydätte Jumalan voitelevan teidät parannuksen parantavalla öljyllä vai ajatteletteko Jumalan pyörtävän tuomionsa, antavan teille ennenaikaisen armahduksen tuomiosta?
Kysymys on kuitenkin siitä että “Kyrie eleison” lause on keskeinen liturginen muotoilu. Sen merkitys ei tyhjene siihen mitä sanat tarkoittavat vaan mitä se tarkoittaa liturgisesti.
Se tarkoittaa Herra armahda. Älä katso sitä mitä olen ollut, vaan kohteke minua sellaisena kuin sinun silmissäsi voin olla. Se on paranemista: hengellisesti ja ruumiillisesti.
Herra armahda on käytössä myös ei-litirgisesti. Ei sitä voi redusoida merkityks ltään vain liturgiaan. Ri se UT:ssakaan ole ensisijaisesti liturgisessa käytössä.
En. Omalla kohdallani tämä osittain johtunee siitä, että Liturgian lähteissä, jonka aikanaan luin, ennen kuin olin ortodoksi, tuon “Herra armahda” -rukouksen merkitystä selitettiin.
Olen sitä mieltä että UT:n tekstit ovat ennen muuta syntyneet kristittyjen käyttöön heidän kokouksissaan.
Liturginen ja UT:n tekstimerkitys ovat silloin vahvasti korreloivia.
Kysymys ei minusta ole siinä onko käytössä oleva sana hyvä vaan siinä mitä Kyrie eleisonilla tarkoitettiin silloin kun se otettiin käyttöön kuvaamaan tiettyä liturgista uskon kohtaa, mille paikalle liturgiassa Kyrie eleison lausahdus asetettiin.
Vastaisitteko tähän viestiin Ortodoksien ja katolilaisten välinen vuoropuhelu -ketjussa.
En ole ihan vakuuttunut, että ort. palveluksissa suurin osa kokisi noin. Kyllä armo ymmärretään Jumalan toiminnaksi, ts. Jumalaa anotaan lähettämään parantavia ja pelastavia armovoimiaan rukoilevan kansan avuksi.
